Kenties Atlantikselta ?
Mistä israelilaiset tulivat Egyptiin?
Anonyymi-ap
36277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Altantikselta tuli papistoa Egyntiin , Tiibettiin ja muuallekin kuten lopulta Suomeen väestöä
Kuka ne pyramidit rakensi ? Alienit,?
Raamattu sen kertoo. Jaakobin pojan, Joosefin veljet olivat hänelle kateellisia ja myivät hänet orjaksi Egyptiin. Siellä hän lopulta nousi kakkosmiehen asemaan, tulkattuaan faaraon unen tulevista seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta vuodesta. Joosefin avulla Egypti vaurastui katovuosien aikana viljavarastoillaan, josta myytiin muillekin kansoille. Myös Joosefin veljet tulivat anelemaan viljaa. Monen vaiheen jälkeen Jaakobin suku siirtyi Egyptiin ja vaurastui siellä. Mooses, joka oli välillä päätynyt faaraon hoviin ja saanut opetusta egyptuläisten viisauksista, sitten johdatti heidät pois Egyptistä ja Jumala johdatti heidät lopulta Luvattuun maahan. Tämä tapahtui pian vedenpaisumuksen jälkeen.
Mooses sai vihkimyksen salaisiin tietoihin pyramidissä. Pyramidit olivat mysteeriokouluja.
Mikään luotettava lähde ei viittaa siihen, että israelilaiset edes olivat egyptissä.
Israelilaiset (noin 1,2 miljoonaa) lähtivät Egyptin orjuudesta keväällä 1482 eaa. Laki annettiin Israelilaisille Siinain vuorella 1482 eaa. joten Mooses syntyi vuonna 1562 eaa. Israelilaisilta kului Punaisen meren ylittämisen jälkeen noin 3 kk saapua Siinain vuorelle 2 Mooses 19:1. Tuolloin Egyptiä hallitsi Thutmosis II joka oli se Faarao joka sotajoukkoineen hukkui Punaiseen mereen yrittäessään tuhota Israelilaiset. "Egyptiläinen piirtokirjoitus kuningatar Hatsepsutin (1507-1458 eaa.) ajoilta mainitsee eräiden alamaisten lähdön Egyptistä ja hyökyaallolta vaikuttavan luonnonilmiön." Lähde: Kirjasta Aikojen arvoitukset (Valitut Palat 1987). Myös Thutmosis III haudassa oleva kuva hukkuneista egyptiläisistä (sotilaista) todistaa että että nuo tapahtumat tapahtuivat Thutmosis III eläessä.
historia ei tunne juutalaisia egyptissä
Siinä tuli taas perustelematon väite.
Toistan: Mikään luotettava lähde ei viittaa siihen, että israelilaiset edes olivat Egyptissä.
Juuri näin, eivätkä juutalaiset edes ole mitään israelilaisia.
Egyptiläiset pyrkivät tuhoamaan kaiken mikä viittasi Israeliin.
ArtoTTT
"Hyksot olivat Lähi-idästä saapuneita pohjoisen Egyptin hallitsijoita 15. dynastian aikana.
Palestiinasta oli alkanut muuttaa siirtolaisia Niilin suiston itäosiin 1700-luvulta eaa. alkaen. "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hyksot
Juutalaiset tulivat Egyptiin Israelin alueelta. Juutalaiset palasivat Israeliin päästyään Egyptin orjuudesta. Nyt juutalaisia ei enää ajeta pois Israelista, Jumalan heille lupaamasta maasta.
keksivät tuon 🤣miten selität sen ettei jeesukselta kysytty pyramideista ???
Kyllä Israelin Jumala lupasi ne maat israelilaisille, eikä juutalaisille, jotka tappoivat Israelin heimon ja varastivat maat kuningas Salomon pojalle - löytyy 2.kuningasten kirja. Juutalaiset teki toistamiseen saman tempun holokaustilla alkuperäisasukkaille. Näin historia toistaa itseään.
Miksi ne Egyptiin orjuuteen ehdoin tahdoin änkesivät?
Varmaan eivät älyneet kysyä, ajattelin sellaista etteivät ehkä ajatelleet Mooseksen olleen Egyptin oppinut.
Mitä pyramideista heidän olisi pitänyt kysyä?
Tiedätkö että juutalaisilla oli silloin valtava arkisto perimätietoa, historiaa ja entistä maailmaa koskevaa kirjallisuutta.
En ole lukenut enkä kuullut kaikkea niin en tiedä, ehkä joku kysyi. Tahtoisin lukea ja kuunnella, oppia kaiken kaikesta.
Atlantis on uskovaisten sepitettä eli egyptin pappien
Atlantis on Platonin kertomus, jonka hän VÄITTI perustuvan isosänsä keromukseen, joka oli kuullut sen isältään, joka oli kuullut sen Solonilta, joka taas oli kuullut sen mutkan kautta tai suooran egyptiläisiltä papeilta.
Egyptissä tarinaa ei tunnettu ennen Platonia, joten kyse on Platonin kaunokirjallisesta tuotannossta.
Mielenkiintoinen tarina, en ole ennen kuullutkaan.
Suomalaiset tulivat suomeen väinämöisen ohjauksessa 🤣
Sinulla on kirjoitusvirhe - kuuluisi lukea Väinämöisen ohjuksella. Kyseessä on kuusenrunko, jolla tarinassa liikutaan, mm. Pohjan Akan luo kosiomatkalle.
Ja persut Toni Halmeen.
En ole kyllä kuullut, että hän olisi ollut tuolla puunrungolla edes salanimellä, mutta voihan se olla mahdollistakin. Pitääkin tutkia.
Toni on ruotsalainen ja puhui äidinkielenään ruotsia. Ruotsalaiset sen toi
hurri niin kuin suomen pressa 😠
Kun ajatellaan, että juutalaiset ovat hyksoja, ja kristinuskon syntysija on kuningas Salomon Etiopia Aksumin valtakunnalla ja juutalaisuuden Baal-jumalalla Aasiasta (myös nimellä Marduk), olisi loogista, että olisivat valloittaneet Egyptin etelän kautta, ja saivat sitten vallanvaihdossa lopulta äkkilähdön. Tietääkö kukaan, että menikö näin?
Miten minulla on mielessä jokin saari Afrikan edustalla, joka jotenkin liittyisi näihin kuvioihin, mutta en nyt saa nineä mieleeni.
Satukirjan sivuilta.
Minua eritoten kiinnostaisi tuo satukirja, koska juutalaisten touhuissa ja riiteissä on niin paljon samaa kuin intiaaneilla, jopa ilmestyskirjasta löytyy yhteydet, miten se on mahdollista, kun Amerikka olisi löydetty vasta 1500-luvulla?!
Onko täällä ketään tieteilijää, joka voisi avata tätä mysteeriä?
Tästä on myös joku outo yhteys Suomeen - miten ja mitä kautta ja miksi?
Esimerkkinä vaikkapa ajankohta 21.12.2021, mayojen maailmanloppu, mitä samaa mayojen kalenterikohtaa kuvaa ilmestyskirja (mayojen kalenterin baktunluku), ja maailman kuuluisin mayatutkija odotti tuota hetkeä Suomessa, eikä Guatemalassa. Miksi?
Ehkä itselleni suorastaan trauma, koska itse odotin tuota hetkeä aivan yllättäen, suunnittelemattomasti guatemaalalaisen kanssa eräässä toisessa maassa. Eikö hänen, tutkijan, olisi kuulunut olla guatemaalalaisen kanssa ja minun Suomessa, eikä toisinpäin?!
Atlantis oli muinainen mexiko city .
Tenochtilan ?
Google-koosteen infoa: "Muinaiset israelilaiset olivat alun perin paimentolaisheimoja, jotka asettuivat Kanaaninmaahan rautakaudella ja kehittyivät vähitellen paikalleen asettuneeksi maanviljely- ja kaupunkikulttuuriksi. Vaikka heimoilla oli paimentolaisvaiheita ja erityisesti erämaavaelluksen tarina, he eivät olleet jatkuvasti nomadeja, vaan muodostivat myöhemmin kiinteitä kuningaskuntia.
Varhainen vaihe: Raamatun mukaan israelilaiset olivat liikkuvaa kansaa, kuten Egyptistä paon ja erämaavaelluksen tarinat kertovat. Historiallisesti kyse oli seminomadisesta elämäntavasta eli karjanhoidosta, jossa liikuttiin laitumien välillä.
Asettuminen: Rautakaudella (n. 1500–1000 eaa.) paimentolaiselämä muuttui vähitellen kiinteämmäksi maanviljelyksi, ja he heimoutuivat eteläiseen Levantiin.
Kuningaskunnat: Myöhemmin he perustivat kuningaskunnat, ja suuri osa väestöstä asui kaupungeissa ja kylissä.
Nykyään Israelin valtio on moderni, korkeasti kehittynyt yhteiskunta, eikä sen väestö ole nomadeja, vaikka maassa onkin pieniä beduiinivähemmistöjä."
k_v