Eläkeläismummojen ja -vaarien jahti

Anonyymi-ap

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011773505.html
Ettäkö eläkkeet voisi lakkauttaa puoleksi vuodeksi, jos siltä tuntuisi?

Voisiko tämä "tuntuma" tulla siitä, ettei voisikaan maksaa ihan täyttä palkkaa kansanedustajille, ministeriöille tai muille virkamiehille?

Eläkkeet on jokainen itse kerännyt etukäteen ja siinä sivussa maksanut näiden valtion henkilöstön palkat ja muut kustannukset, kohtuutonta edes esittää jotain tällaista.

Oikeudenmukaisuutta olisi, jos kaikki verot nostettaisiin puoleksi vuodeksi vaikkapa 5%, siinä kärsisivät kaikki tasapuolisesti, ehkä veroista maksettavat palkat voisivat olla ehkä hiukan kovemmin verotettuja, siellä on puskureita paremmin.

28

426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Eläkkeitä ei ole Suomessa kerätty henkilökohtaisina säästöinä. Nykyiset eläkkeet maksetaan pääosin nykyisten työntekijöiden eläkemaksuista. Kyse on jakojärjestelmästä ja sukupolvien välisestä tulonsiirrosta, ei omien rahojen nostamisesta. Vain osa maksuista on rahastoitu eikä niistäkään ole muodostunut yksilöllisiä eläketilejä.

      Eläkemaksut eivät myöskään ole kattaneet väestön ikääntymisen aiheuttamaa menojen kasvua. Eläkkeiden rahoitus on riippuvainen tämänhetkisestä maksajien määrästä ja tulevasta verokertymästä. Ajatus siitä että eläkkeet olisi jo kokonaan maksettu ei pidä paikkaansa.

      Nykyiset eläkeläiset ovat lisäksi selvästi paremmassa asemassa kuin tulevat eläkeläiset. He ovat saaneet eläkkeensä kevyemmällä maksurasituksella, paremmilla karttumilla ja vakaammassa taloudellisessa ympäristössä. Tulevat eläkeläiset maksavat enemmän, saavat suhteessa vähemmän ja kantavat suuremman riskin järjestelmän kestävyydestä.

      Siksi on rehellistä todeta että nykyiset eläkeläiset ovat voittajien puolella tässä järjestelmässä. Nauttikaa siitä mitä teillä on, koska samat ehdot eivät ole enää voimassa tuleville sukupolville.

      -HN

    • Anonyymi00002

      Ja höpö, höpö...Suuret ikäluokat ovat nykyiset rahat keränneet ja kuolivat pois, ennen kuin ehtivät käyttää.

      Nykyiset eläkeläiset ovat vielä suurta ikäluokkaa, jotka ovat maksaneet omat ja seuraavankin eläkeläisporukan eläkkeet.

      Nyt on niin olemattoman pienet ikäluokat ja niistäkin eläkemaksajien ulkopuolella, työkyvyttömyyttään, että todellinen ongelma on 80-luvun jälkeen syntyneillä.

      • Anonyymi00003

        Suuret ikäluokat eivät maksaneet eläkkeitään etukäteen. Heidän työuransa aikana eläkemaksut olivat selvästi nykyistä matalampia ja eläkkeitä maksettiin vähemmälle joukolle. Hyvä huoltosuhde ei ole sama asia kuin omien eläkkeiden ennakkomaksu.

        Suuret ikäluokat eivät ole kuolleet pois, vaan ovat juuri nyt suurin eläkeläisryhmä ja eläkemenojen kasvun keskeinen syy. Eläkkeitä maksetaan pidempään kuin aiemmin, koska elinikä on kasvanut. Tämä näkyy suoraan rahoituspaineina. Lähde ETK.

        -HN


      • Anonyymi00006

        Sen takia suuret ikäluokat ovat maksaneet rahastoon jonka arvo on tänä päivänä 276 miljardia, koska on tiedetty että sinä lapsesi ja lapsenlapsesi ette enää kykene maksamaan tarpeeksi eläkemaksuja, niin voidaan käyttää rahastoa puskurina.


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Sen takia suuret ikäluokat ovat maksaneet rahastoon jonka arvo on tänä päivänä 276 miljardia, koska on tiedetty että sinä lapsesi ja lapsenlapsesi ette enää kykene maksamaan tarpeeksi eläkemaksuja, niin voidaan käyttää rahastoa puskurina.

        Rahaston 276 miljardia riittäisi nykyisiin eläkkeisiin vain noin 6–7 vuodeksi, jos kaikki käytettäisiin kerralla. Suuret ikäluokat maksoivat työuransa aikana paljon pienempiä maksuja kuin nykyiset sukupolvet. Fakta on selvä: nykyiset eläkeläiset ovat etulyöntiasemassa, ja nuoret maksavat edelleen ison osan eläkkeistä.

        -HN


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Sen takia suuret ikäluokat ovat maksaneet rahastoon jonka arvo on tänä päivänä 276 miljardia, koska on tiedetty että sinä lapsesi ja lapsenlapsesi ette enää kykene maksamaan tarpeeksi eläkemaksuja, niin voidaan käyttää rahastoa puskurina.

        Niinhän sitä luulisi, siis että rahastoja käytettäisiin puskurina. Ei nykymenolla. Niitä kasvatetaan surutta, ilmeisesti hamaan ikuisuuteen. Miksi ihmeessä??


    • Anonyymi00004

      Nykyiset eläkkeet voitaisiin maksaa pelkästään rahastojen tuotoilla, koskematta pääomiin ollenkaan.
      On pelkkää hämäystä, etteikö tulevat pienemmät ikäryhmät voisi hoitaa eläkkeitään, kunhan järjestettäisiin heille työpaikat ja hoidettaisiin vakavissaan heidän terveyttään ja uskoa tulevaisuuteen.

      • Anonyymi00005

        Tilastot ovat asiasta eri mieltä. Eläkkeitä ei makseta rahastojen tuotoilla, vaan pääosin vuosittain kerättävillä eläkemaksuilla. Rahastojen tuotot kattavat vain osan menoista ja vaihtelevat voimakkaasti vuodesta toiseen. Näin toteavat Eläketurvakeskus ja TELA.

        Pienemmät ikäluokat ja parempi työllisyys eivät poista demografista faktaa: maksajia on vähemmän ja eläkkeensaajia enemmän, ja eläkkeitä maksetaan aiempaa pidempään. Tämä rakenteellinen epäsuhta näkyy suoraan rahoituslaskelmissa.

        Kyse ei ole mielipiteestä vaan tilastoista.

        -HN


    • Anonyymi00008

      Sara-Sofia Siren (kok.) siirtyy eduskunnasta Telan johtajaksi. Samalla hän vähintään kolminkertaistaa palkkansa, nykyään palkka on n. 10 000 € / kk. Voimme päätellä että Suomen köyhyys on tekaistua. Eläkeläiset siis osallistuvat noihinkin palkkatalkoisiin.

      • Anonyymi00009

        Takuueläkettä saavat antaa vähästään Sirenille.


    • Anonyymi00010

      Miten voidaan edes esittää ääneen, että eläkeläisiltä vietäisiin rahat puoleksi vuodeksi.
      Kuka maksaisi vuokrat, lääkkeet ja ruuat...Omaisetko? Entä, jos niitä ei olisi?

    • Anonyymi00011

      Valtion virkamiesten ja toimihenkilöiden, presidentistä kelan virkailijaan asti, palkat leikattaisiin 3000 kuussa ja eläkkeellä olevien virka- ja toimihenkilöiden eläkkeet 2500 euroon, tämä ei tuntuisi missään puolen vuoden aikana ja kaikki voisivat hyvin.

      Ei kurjan kurjistaminen tuo iloa kuin sadisteille.

    • Anonyymi00012

      Eduskunnan ja hallitukset palkkiot ja pääministerin ja presidentin matkat vuodeksi hyllylle EI OLE RAHAA!!!!!!

      • Anonyymi00014

        Ennen vanhuuseläkettä kansanedustajille tyhjästä annettavat hulppeat sopeutusrahat on ehdottomasti LAKKAUTETTAVA.


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Ennen vanhuuseläkettä kansanedustajille tyhjästä annettavat hulppeat sopeutusrahat on ehdottomasti LAKKAUTETTAVA.

        Myös kansanedustajien jokaiseen ilmaiseen taksimatkaan pitää laittaa se sama omavastuu kuin mitä Kelatakseissakin eli 25 euroa suuntaansa.


    • Anonyymi00016

      Moneskohan kerta tämä nyt jo oli kun tällä hallituskaudella persu valtiovarainministeri tahtoo puuttua eläkkeisiin.?

      • Anonyymi00017

        " Moneskohan kerta tämä nyt jo oli kun tällä hallituskaudella persu valtiovarainministeri tahtoo puuttua eläkkeisiin.? "
        Tähänmennessä läpi on mennyt mm. se ulkomaille muuttavien eläkkeen lakkauttaminen, paitsi työeläkkeen (vielä),
        - mutta eihän siinäkään ole järkeä että kotosuomeen asumaan pakotetut vanhukset jäävät kuormittamaan terveydenhuoltoa hintavasti,
        sillä esim. jo pelkätään lonkkaleikkaus kustantaa valtiolle toistakymmentä-tuhatta, puhumattakaan jostain 3.800 €/kk. hintaisista syöpälääkkeistä joihin kelakorvaus yli 40-tuhatta vuodessa, ja tuo siis yhtä potilasta kohden.
        Poliitikot ei tunnu tajuavan, että jossain Fuengirolassa vakituisesti asuvalle eläkeläiselle joka sairastelee ei noita kustannuksia meidän verovaroista menisi, ja kuinka kallista täällä kotosuomessa asuvan eläkeläisen terveydenhoito on.


      • Anonyymi00030
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        " Moneskohan kerta tämä nyt jo oli kun tällä hallituskaudella persu valtiovarainministeri tahtoo puuttua eläkkeisiin.? "
        Tähänmennessä läpi on mennyt mm. se ulkomaille muuttavien eläkkeen lakkauttaminen, paitsi työeläkkeen (vielä),
        - mutta eihän siinäkään ole järkeä että kotosuomeen asumaan pakotetut vanhukset jäävät kuormittamaan terveydenhuoltoa hintavasti,
        sillä esim. jo pelkätään lonkkaleikkaus kustantaa valtiolle toistakymmentä-tuhatta, puhumattakaan jostain 3.800 €/kk. hintaisista syöpälääkkeistä joihin kelakorvaus yli 40-tuhatta vuodessa, ja tuo siis yhtä potilasta kohden.
        Poliitikot ei tunnu tajuavan, että jossain Fuengirolassa vakituisesti asuvalle eläkeläiselle joka sairastelee ei noita kustannuksia meidän verovaroista menisi, ja kuinka kallista täällä kotosuomessa asuvan eläkeläisen terveydenhoito on.

        Erja Häkkinenkin muutti Monacosta takaisin Suomeen, kun tarvitsee laitoshoitoa?


    • Anonyymi00018

      Taitaa olla jossain kriisiajan laissa, että eläkkeiden maksu voidaan keskeyttää kolmeksi kuukaudeksi.
      Esim. Sotatilanne.
      Mutta ei kai rahan aikana.

      • Anonyymi00019

        Piti olla rauhan aikana.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Piti olla rauhan aikana.

        Ymmärtääkseni esityksissä on ollut puhe "kriisin aikana" ja kriisejä on tämän tuosta, kuten nykyhallituksen aikanakin, kun ei tahdo löytyä rahaa enää Ukrainaankaan, eikä edes rikkaiden verohelpotuksiinkaan riittävästi?


    • Anonyymi00032

      Olen eläkeläinen. Minusta yksinkertaisinta, meidän eläkeläisten osallistaminen talkoisiin, olisi korottaa veroja meiltä kaikilta eläkkeensaajilta, joiden bruttoeläke on yli 3000.

      • Anonyymi00033

        Ei siitä paljoa kerry, nämä yli 3000€ eläkettä saavat on niin pieni osa, alle 20% koko eläkeläisporukasta.
        Ja kovista eläkkeistä maksetaan jo ns. raippaveroa.
        Nyt jo yli 4000€ eläkettä saavien eläketulo putosi tälle vuodelle veronkiristyksen myötä. Vero progressio
        Paras ratkaisu olisi koko porukalle 1% lisää veroa ja ehkä se jo toteutuu ensi vuonna, jos pitää eläkeläisiä rankaista lisää.
        Eläkeisten tuloihin/kulutukseen vaikutti jo alv korotukset 1,5-4%, vaikka nyt joitain täksi vuodeksi laskettiinkin. Lisäksi eläkkeitä verotetaan jo kovemmalla % kuin työssä käyviä, lisänä vielä sairaanhoitomaksu.
        Kyllä eläkeläiset ovat eläkkeensä ansainneet eikä tätä verotusta tarvitsi enää lisää nostaa. Oikeasti.
        Minä en kadehdi niitä jotka saavat yli 3000€ eläkettä, ovathan he sitä jo maksaneet töissä ollessaan enemmän kertyvää työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja omasta palkastaan.


    • Anonyymi00034

      Eläkkeisiin niin kovat korotukset, että joutuvat pakosta takaisin töihin, aivan liian hyväkuntoisia nauttimaan eläkepäivistä.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      81
      1992
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      56
      1210
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      183
      1000
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      965
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      958
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    10. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      93
      948
    Aihe