Hetki sitten pyrittiin kovasti eroon Kiinasta. Nyt on taas takki kääntynyt ja Kiina onkin erittäin tärkeä kumppani. Nähdäänkö taas nuoleskelijat toimessaan.
Kiinariippuvuus
Anonyymi-ap
6131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sehän on hyvä, että Kiina ja Intia haluavat tuotteitamme ja palveluitamme. Suomi elää viennistä.
Intiasta ostetaan esim ohjelmointityötä ja Kiinasta erittäin halpaa kulutustavaraa, koneita, autoja jne. Mitä noihin maihin Suomesta viedään. Lautaa, lankkua, paperia.
Olette te tyhmiä, jopa porvareiksi...
Mitäpä se mielestäsi kertoo Yhdysvaltojen nykymeiningistä kun Kiinakin koetaan länsimaissa luotettavampana kauppakumppanina?
Temuhäly taisi olla kupla.
Haitallisinta on ollut niin Suomelle kuin koko Euroopalle riippuvuudenpelkoriippuvuus.
Kun kohteeksi siihen otettiin Venäjä, niin sillä pelottelulla on saatu koko maanosan lähes kaikki maat toimimaan kuin vajaaälyiset ja tekemään itselleen pelkkää tuhoa.
Hetkittäin siihen soviteltiin Kiinariippuvuudenkin pelkoa, mutta nyt se on kuin taikaiskusta muuttunut äkkiä vaarattomaksi.
Koko riippuvuuspelon irrationaalisuus näkyykin siinä.
Venäjäriippuvuuden pelosta vapautumisesta ei toistaiseksi näy Euroopassa uusia merkkejä, ei ainakaan meillä Suomessa.