Valon väläys.
Yle salli tämän väläyksen ajankohtaisohjelmassaan, esittäjänä kiihkoton mutta vakuuttava yliopistotutkija Noora Kotilainen.
Keskustelussa selvisi että Suomen ulkopoliittista suuntausta kritisöi useampikin yliopisto ihminen joita YLE ei ole päästänyt puolustamaan nettipanelistien ja UPI:n ulkopuolista hiljaista kansaa.
Mielipiteensä he saivat päättäjiemme tietoon mutta ne eivät tulleet huomioiduksi.
Noora kertoi kaikkien hyvin tietämän mutta hiljennetyn mielipiteen Suomen hylkäämästa sovittelevasta diblomatiasta.
Aivan huikealla röyhkeydellä puolustusministeri Antti Häkkänen lauantai vieraassa ? kertoi että Suomi käyttää ulkopolitiikassa neljää pilaria ja jos jotain vielä olisi löytynyt olisimme sitä käyttäneet.
Olemme seuranneet Renen, Hannun Torstin ja UPI.n mielipiteitä tulemalla lopputulokseen että heidänkin esiintymistään voi pitää lähinnä vihaan yllyttämisenä.
Edelleen Noora toi esiin, niin ikään kaikkien tietämän, aseelliseen turvallisuuteen velkarahalla satsaamisen.
Muihin sektoreihin sijoitettu raha Suomessa toisi moninkertaisen turvallisuus tunteen kohoamisen.
Mitäs näistä.
Tv keskustelussa puolustusvoimain ex komentaja Limberg sanoi että euroopassa käytävä suursota pakottaa meidät siihen sotavalmisteluun.
Tämän suuntaista puhetta ei Yle lyhennä välähdyksen omaiseksi.
Sanomatta kuitenkin jää että Suomi uutisiemme mukaan eniten kannusti Ukrainaa olemaan hyväksymättä rajojen siirtämistä niin ettei Naton yllyttämä sota alkaisi. Johtajien Kyseenalainen kunnia vastaan sodan uhrit.
Mediamme ovat sallineet Suomen ajamisen tähän synkkyyden tilaan ilman minkäänlaisia pidäkkeitä. Portti josta livahtaisimme kunniakkaaseen puolueettomuuden tilaan on enään kovin kapea.
Eniten hämmästyttää ettei älymystössämme ole Mauno Saaren lisäksi ketään puolustamaan Noora Kotilaisen avausta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Juu, mutta
Teppo Turkki ja Mikael Matlin A-Studio 27.1.2026
Kaksi viisasta keskustelijaa tänään siis. Keskusteltiin mm. moninapaisen maailmanjärjestyksen muotoutumisesta ja kilpailun kautta myös aktiivisesta osallistumisesta sen muotouttamiseen.
Turkki on ankaran hyvä keskustelija aina kun puhutaan esimerkiksi Kiinasta. Matlin myös, mutta Mikael monen väitteen jälkeen iski vaivihkaa vasenta silmää. Ainakin kolme kertaa.
Kun maailman herruudesta puhutaan teemalla ”Ihminen on ihmiselle susi” ja samalla susia näkyy kuolaamassa milloin Taivassalon lähipihapiirissä, milloin luodoilla, milloin Matinkylässäkin jopa kerrostalojen väleissä pienissä metsiköissä, niistä ja niiden toimintatavoista otetaan tietenkin mallia. Jopa Aku ankassa on Iso paha susi. Ja samoin Punahilkka sadussa. Susien kiiluvista silmistä otetaan mallia ihmisille rahanahneina kiiluville silmille. Esimerkiksi estoitta valehtelua miehiä hyväkseen käyttäville syyttäjille.
Yhtenä päivänä täällä ”Kuusamossakin” katselin ihmeissäni sudenjälkiä alakerran terassilla ja lumessa sen lähistöllä. Yhden kerran kun olimme pitkällä päiväkävelyllä, meidän edessä tiellä jolkotteli susi noin kahdensadan metrin päässä. Autoilijat pysähtelivät jonoiksi asti sitä ihmettelemään. Emme pelänneet sutta, eikä se meitä. Ei, vaikka lehdessä oli juttu miehestä, joka oli purrut koiraa takaisin. ”Hampaat ne ovat ihmiselläkin”-tyyliin. Kari Suomalaisen luomalla Römpän ukolla olisi tosin suden kostoksi pureminen tehnyt vain yhden reijän nahkaan. Hänellä kun oli vain yksi alahammas jäljellä. Sama ongelma oli ystävälläni Heikillä, jolla oli vain yksi ylähammas keskellä yläleukaa, jäljellä. Mutta jos Römpän ukko ja ystävä hyvä tekisivät sotilasliiton ja purisivat susia vuorotellen kuin neulomakonen, niin johan rupeis seikiäsuden nahkaankin tulemaan. Että ”Iso paha susi” alkaisi ymmärtää pelätä ihmisiä ja pysyisi korpimaiden kuusikoissa.
Susivahingoista nykyään maksetaan noin kahdeksan miljoonaa euroa vuodessa. Sudet eivät kuitenkaan ole yhtä pahoja kuin koirasudet tai pirullisimmat ihmissudet, jotka hyökkäävät muulloinkin kuin täysikuun aikaan miesten kimppuun pakanallisilla pihoilla, toimistoissa ja objektiivisesta totuudesta ja vastaajan oikeusturvasta riippumattomissa vahingonilon ja sadismin instituutioissa.
Luomusudetkin nuoleskelevat ja kuolaavat uhrin ”veren ja rahan” haistaessaan.
Usassa yksi nainen jäi suremaan vaimonsa kuolemaa, kun ICE:n ihmissudet hyökkäsivät. Natsitervehdyksiä SS-manttelissa jakava pomo johdatteli tappamaan juutalaisen sairaanhoitajan, joka teki sairaanhoitajana erittäin arvokasta yhteiskunnalle tärkeä ja välttämätöntä työtä. Onneksi Trump pisti lopun tuon laatuisille hirmutöille. Toivottavasti ”sudet” kasvavat ihmisinä olemaan kuin ne sudet, jotka kasvattivat Romuluksen ja Remuksenkin. -Ja eihän ilman susia olisi ihmisten kiusaajia, pyrkimyksistä ei voisi tulla susia ja ilman susia ei olisi myöskään koiria, ihmisten parhaita ystäviä, -kuten sanotaan. &^))
Täysikuunsamoilija
Erkko-Heikki Kulmahammasmäki
Toivotaan että heistä joku löytäisi kirjoituksestasi itsensä.
Tämä aloitus on hyvä vastine Sinikukan liekehtimiselle.