Luukas 21:12-24 FB38
[12] Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja vetävät teidät synagoogiin ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden. [13] Ja näin te joudutte todistamaan. [14] Pankaa siis sydämellenne, ettette edeltäpäin huolehdi, miten te vastaatte puolestanne. [15] Sillä minä annan teille suun ja viisauden, jota vastaan eivät ketkään teidän vastustajanne kykene asettumaan tai väittämään. [16] Omat vanhemmatkin ja veljet ja sukulaiset ja ystävät antavat teidät alttiiksi; ja muutamia teistä tapetaan, [17] ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden. [18] Mutta ei hiuskarvaakaan teidän päästänne katoa. [19] Kestäväisyydellänne te voitatte omaksenne elämän. [20] Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä. [21] Silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa, lähtekööt sieltä pois, ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö. [22] Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki täyttyisi, mikä kirjoitettu on. [23] Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan; [24] ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.
https://bible.com/bible/365/luk.21.12-24.FB38

Vastaukset 14
Vanhimmat
Se oli sitä aikaa, kun Jeesuksen pitäminen Jumalan poikana oli vihattavaa. Nykyään kaikkein nössöimmät ressukat uhriutuat turhaan tuollaisen vanhan ajattelun perusteella,
Eikä ole todistettu, että opetuslapset kokivat kaiken tuon.
No niinpä - pitikö mennä palvomaan Jeesuksen murhaajan käskystä Jeesuksen NIMEEN tehtyä KIROUSTA, opilla, jonka jumaluutta Joh8 Jeesus sanoo Saatanaksi ja valheen isäksi?
Ja väittää vielä, että Jeesus niin opetti, kun Matteus 7 luku Jeesus sanoo, että se joka tehdään HÄNEN NIMEENSÄ on laittomuuden tekemistä.
2000 vuotta huijattuna tätä pyhyytenä - hyvin voin kuvitella, että JEESUKSEN NIMEN hyväksikäytöstä ihmisten hihat voivat palaakin, on tämä sen verran härskiä
Olisi kannattanut kyllä kopioida Matteuksen evankeliumista, luku 24, että mitä sinne on kirjoitettu, niille, jotka ovat 'juudeassa', juutalaisessa uskonnossa, jonka syntiopin vastustamisesta Paavali Jeesuksen surmasi, ja teki uskonnon itse määräämästään surmasta!
Ne joita vainottiin Jeesuksen eläessä, löytyy wikisivulta Pyhä Stefanos, joka todistaa Jeesuksen surmatun juutalaisuuden vastustamisesta jumalanpilkkasyytteellä!
Onko luterilaiset vihattuja tai köyty käsiksi heihin, en ole huomannut eikä isäkään ole !
Kuka on ?
Mikai ajattelit, että juuri nyt tuo uskovaisiin kohdistunut ennustus toteutuisi?
Odotetaan nyt ensin seitsemän vuotta käytyjen raamattukäräjien päätöstä edes
Miltä vaikuttaa, jos Päivi Räsänen on jo uumoillut, että mahdollisesti Raamattu tullaan kieltämään? Ei ihan vaikuta, että olisi hyvää ja pyhää Jeesuksen nimen hyväksikäyttöä?!
Eipä taida haitata, vaikka kaikki maailman uskonkirjat kiellettäisiin.
Että Kuutio se sinua perään.
Että Kuutio se sinua perään.
joutuuko vielä kauankin odottamaan 🤣
"JA TE JOUDUTTE KAIKKIEN VIHATTAVAKSI MINUN NIMENI TÄHDEN."
"Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten."
Luukkaan evankeliumi:
21:12 Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja vetävät teidät synagoogiin ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden.
21:13 Ja näin te joudutte todistamaan.
21:14 Pankaa siis sydämellenne, ettette edeltäpäin huolehdi, miten te vastaatte puolestanne.
Johanneksen evankeliumi:
13:23 Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten.
19:26 Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: "Vaimo, katso, poikasi!"
21:7 Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: "Se on Herra". Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen.
21:20 Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: "Herra, kuka on sinun kavaltajasi?"
"Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan; [24] ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät"
Eikös tuo ole toteutunut täydellisesti?
Jumala on siis säästänyt sen mitä Israelin kansalle on tapahtunut. He ovat saaneet sen mukaan sitä mitä ovat tilanneet tai millaisia ovat olleet. Ei tosiaan mitä siunauksia ole luvattu eikä niitä ole tullut.