Koska Lindtmannin äksyilyt ja kyykyttämiset tulee julki?

SDP:ssä tuo ahdistelujen sontaläjän selkkaaminen ja kääntäminen vaan jatkuu.

Lehdistöä, viranomaisia tai muita puolueita ei ole tässä tarvittu. Kaikki tiedot puolueen sisäisistä kiusaamisista ovat tihkuneet ulos puolueen oman väen vapaaehtoisesti kertomina.

Nyt kiusaamiskohu on kivunnut jo puoluehierarkian toiseksi ylimmälle tasolla saakka. Kiusaajina on myös tunnettuja demunaisia.

Puoluejohtajaan saakka tiedot kiusaamisista eivät juuri ja juuri ole vielä yltäneet. Mutta kuinka kauan tämä vihon viimeinen peittelyn este enää sekään pitää.
6127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tytti vielä keksii syyttää kaikesta Anttia. Se on varma.

Äänestä
  • Antti jo varmuudeksi viskasi Tytin bussin alle. Sitkeä ja notkea Tuppu nousee sieltä ylös, ja tekee saman heittoliikkeen PJ:lle

    Äänestä

Ryhmäjohtaja Tuppurainen oli se viimeinen suojamuuri. Hän piti puolueen poliittisen johtajan erossa tästä puolueen omien virkamiesten virastohommina hoitelemasta ahdistelun selvittelyjutusta.

Nyt kun tuli jo Tuppuraisellekin kuraa helmaan, niin ylimmän johdon suojamuuri samalla mureni pois.

Äänestä

Eivätköhän nuo olisi samassa STT:n kyselyssä kertoneet kuin Tuppuraisestakin.

Äänestä

Eroa tytti.

Äänestä

Tätä SDP-soppaa ei ole keitelty lähellekään valmiiksi vielä:

"– Kaikki kakka ei ole vielä edes noussut pintaan, Ville Merinen
kirjoittaa Instagramissa SDP:n häirintäkohuun viitaten."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

SDP:ssä tuo ahdistelujen sontaläjän selkkaaminen ja kääntäminen vaan jatkuu.

Lehdistöä, viranomaisia tai muita puolueita ei ole tässä tarvittu. Kaikki tiedot puolueen sisäisistä kiusaamisista ovat tihkuneet ulos puolueen oman väen vapaaehtoisesti kertomina.

Nyt kiusaamiskohu on kivunnut jo puoluehierarkian toiseksi ylimmälle tasolla saakka. Kiusaajina on myös tunnettuja demunaisia.

Puoluejohtajaan saakka tiedot kiusaamisista eivät juuri ja juuri ole vielä yltäneet. Mutta kuinka kauan tämä vihon viimeinen peittelyn este enää sekään pitää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu