Miksi Nokia voisi olla kymmenkertaistuja

Anonyymi-ap

Nokia on viimeiset kymmenen vuotta sulatellut vuonna 2016 tekemäänsä Suomen taloushistorian suurinta yritysostoa kokonaisarvoltaan noin 15,6 miljardia euroa. Ostamansa Alcatel Lucent keskittyi kiinteiden , mobiilien ja konvergoituneiden verkkojen laitteistoihin , IP- teknologioihin, ohjelmistoihin ja palveluihin ja toimi vuosina 2006–2016 yli 130 maassa. Ranskalainen Alcatel osti amerikkalaisen Lucent Technologies -yrityksen vuonna 2006, minkä jälkeen jälkimmäinen nimesi itsensä uudelleen Alcatel-Lucentiksi.
Aiemmin Nokia ilmoitti ostavansa Siemensin 50 prosentin osuuden yhteisyritys Nokia Siemens Networksistä vuonna 2013 1,7 miljardilla eurolla.

Olisi moni muu yhtiö mennyt konkurssiin, on jälkeenpäin ajatellen ollut toimivalta johdolta aivan uskomaton suoritus saada tämä kokonaisuus toimimaan. Nyt tämä on kuitenkin tehty suurimmaksi osaksi. Vuonna 2015 alkutalvesta oli Danske Bankin sijoitusilta ja siellä heidän analyytikkonsa piti puheenvuoron, jossa tyrmäsi täysin Nokian ostoaikeet (Alcatel Lucentista) mahdottomaksi toteuttaa, koska kyseessä varsinainen sillisalaatti eri firmoja ja lisäksi raskaasti tappiollinen; siis kokonaisuus, mitä Nokia ei pystyisi selvittämään. Samassa tilaisuudessa hän suorastaan vaati kuulijoita ostamaan tanskalaista Novo Nordiskia, ollen sitä mieltä, että niin hyvistä kehitysaihioista tulee vielä jotain menestyksekästä.

Onneksi kiinalainen Huawei suljettiin pois länsimarkkinoilta, Nokia oli tämän sulatteluvaiheen aikana niin paljon jäljessä kilpailijoitaan teknisesti, että olisi mahdollisesti kovemmassa kilpailussa ollut ainakin raskaasti tappiollisia vuosia tässä runsas viitisen vuotta sitten. Nyt kuitenkin latu on auki ja Nokialla on mahdollisuudet vaikka mihin.

Nokia on yli 10 vuotta kehittänyt tekoälyä (esineiden internet) samoin kvanttimekaniikan saralla tehneet tutkimustyötä Bel Labsissa, Firma, joka kuitenkin on tehnyt ihmiskunnan kannalta ennenkin kovia siis tosi kovia juttuja keksineet (1900-luvulla) laserin, transistorin ja informaatioteorian. Suomessakin heillä on tutkimusta ainakin Oulussa ja Tampereella. Mikäli hiemankin osuisi syöttö lapaan ja one timer kohdilleen, kyllä nämä olisi niitä asioita, jotka saattaisivat tehdä Nokiasta jopa 10-kertaistujan. Minulla ei riitä kompetenssia arvioimaan mitä Nokian tekniikasta oltaisiin valmiita maksamaan esimerkiksi puolustusteollisuudessa, jos heillä olisi käytössään tekniikka, millä murtaa kaikki nykyisin (tai lähes kaikki) käytössä olevat salaukset. Näistä asioista ei puhuta lainkaan.

Itse ostan ainakin sellaisten firmojen osakkeita, jotka ovat jotenkin monopoleja (hinnoitteluvoimaa eikä synny tosta vaan kilpailua) alallaan tai firmoilla on tutkimus- ja tuotekehitys huippuluokkaa.
Osaripäivät tulee huomioida kivana viihteenä, mikäli on pitkäaikaissijoittaja, mutta esimerkiksi Nokian kurssille on merkitystä vain ja ainoastaan, mitä niin sanotut isot pelurit päättävät tehdä. Itselläni on pörssisalkkuni arvosta 25 % Nokian osakkeita,enkä ole myymässä.

Lopuksi tekoälyn kertomaa hakusanoilla Nokia ja kvanttimekaniikka:

Nokia Bell Labs on merkittävä toimija kvanttimekaniikan ja kvanttitietokoneiden tutkimuksessa, ja sen työ keskittyy tällä hetkellä erityisesti topologisten kubittien kehittämiseen, kvanttiverkkoihin sekä kvanttiturvallisuuteen.
Nokia Bell Labsin keskeisimmät tutkimusalueet ovat:

1. Topologiset kubitit ja kvanttilaskenta
Nokia kehittää uuden sukupolven topologisia kubitteja, joiden tavoitteena on ratkaista nykyisten kvanttitietokoneiden suurin ongelma: kubittien epävakaus.
Vakaus: Toisin kuin perinteiset kubitit, jotka säilyttävät tilansa vain millisekunteja, topologiset kubitit voisivat pysyä vakaina päiviä tai jopa viikkoja.
Tavoite: Nokia arvioi esittelevänsä toimivan topologisen kubitin vuoden 2026 aikana. Tämä teknologia voisi vähentää merkittävästi massiivisten virheenkorjausjärjestelmien tarvetta ja mahdollistaa tehokkaampien kvanttitietokoneiden rakentamisen.

2. Kvanttiverkot ja "Kvantti-Internet"
Nokia tutkii tapoja yhdistää kvanttitietokoneet, anturit ja viestintäjärjestelmät toisiinsa.
Kvanttitoistimet (Repeaters): Tutkimuksessa kehitetään teknologiaa, joka mahdollistaa kvantti-informaation siirron pitkiä matkoja kuituoptiikassa ilman tilan romahtamista.
Energiatehokkuus: Fotonipohjaisella kvanttikoodauksella tavoitellaan jopa kymmenkertaista energiansäästöä optisissa verkoissa.

3. Kvanttiturvallisuus ja -sensorit
Nokia valmistautuu "Q-Dayhin" eli hetkeen, jolloin kvanttitietokoneet pystyvät murtamaan nykyiset salaukset.
PQC (Post-Quantum Cryptography): Tutkimuslaitos kehittää kvanttiturvallisia salausalgoritmeja ja ohjelmistoja.
Kvanttisensorit: Nokia tutkii esimerkiksi synteettisten timanttien käyttöä herkissä sähkömagneettisissa sensoreissa, joilla voitaisiin mitata ihmisen hermoston toimintaa ennennäkemättömällä tarkkuudella.

4. Yhteistyö Suomessa
Nokia tekee aktiivista yhteistyötä suomalaisten toimijoiden kanssa. Se on mukana VTT:n johtamissa hankkeissa ja rahoittaa Nokia Industrial


Al

2

598

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kaikella kunnioituksella, alun subjektiivisen näkemyksen vakavasti otettavuus katoaa, kun kirjoitelmaa on lopuksi "täydennetty" AI-liejulla. Arvostelukyvyssä ja keskustelukumppanien kunnioituksessa on toivomisen varaa tältä osin.

      • Anonyymi00002

        JEESUS oli huoran penikka, kiimainen Maria antoi vieraalle persettä kun oma vanha seniilimiehensä ei pystynyt naimaan, pelästyksissään sitten keksi hätävalheen Jumalan polkemasta äpärälapsesta....TÄSTÄ SYNTYI KRISTINUSKO


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      129
      1246
    2. 73
      1203
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      97
      967
    4. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      50
      895
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      78
      822
    6. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      781
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      40
      768
    8. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      653
    9. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      113
      624
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      39
      546
    Aihe