"Raskas on se pää jota kruunu painaa" toteaa Tytti. Siis hän näkee itsensä kruunupäänä kun tepastelee ympäriinsä. Ja muut ei ketään kiinnosta,"muista se" !? Kukas se puhuikaa itsestään kruunupäänä kuninkaana tuolla meren takana.
Tytti Truppurainen
Anonyymi-ap
23422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tytti ja Trutti. Kaksi yhtä hullua.
Epäilen että Dytti on narsisti,ei tunnusta mitään käy päälle kuin yleinen syyttäjä vaikka on väärässä.
Pikemminkin myssy painaa aivoja.
Liikaa kusta jo kauan.
Uhosi myös, ilmeillen kuin Trump, että hänen johtamansa eduskuntaryhmä on paras. Olisi voinut sanoa myös että se on suurin, ja kaunein, ettei asia jää epäselväksi kenellekään.
Miksi Sdp väittää ettei se huuda ? Onhan se huutanut vuosikausia mm. A -Studiossa !
Ja Krista Kiuru on vielä pahempi !
Lahja jolla pystyy viivyttämään katkeamattomalla räpätyksellä asian käsittelyä loputtomasti.
Olis pitänyt tietää:
https://youtube.com/shorts/f3aX8Rzm_70?si=Y64m4hLQRBIEc3Kh
Huhhuh, käsittämätöntä ylimielisyyttä.
Iso js tyhmä on sen pää joka kruunua kantaa
Eduskuntalähetyksiä tiiviisti seuranneena olen nähnyt lähetys toisensa perään, miten Tuppurainen puhuttelee hallitusta kuin puhuisi jollekin vähä-älyiselle pikkulapselle. Olen ihmetellyt miksi se hänelle sallitaan. Hänen käyttäytymisensä on oikeasti tanttamaista ja ivallista. Mitä on parlamentaarinen käytös, se on unohdettu ja se pitää palauttaa. Halla-Ahon tehtävä on asiasta huomauttaa kun on tarpeen istunnon aikana
Linttakin on isokenkäinen, ja kamelikurki on kruunupää.
Pekka Haavistonkin raportoitiin toimineen kuten syytetyn väitettiin. Vasenkätiset antoivat anteeksi. Nasima näytti voitonriemuiselta. Kai tämä on joku valtapeli.
Games of Thrones on demareiden suosikkisarja. Tykkäsivät katsoa niin, että haluavat töissäkin puukottaa ja juonia toisiaan vastaan. Kaikki kaikkia vastaan ja jokainen haluaa olla kuningas. Mahtaa seuraavassa eduskuntaryhmän kokouksessa olla melkoinen väijytys.
Mitä tekemistä games of thronesilla on eduskunnan kanssa? Lasten juttuja katselee vain lapset.
Kevyt on pää, jota äly ei rasita.
Korkealla on pää jota kirahvin kaula kannattelee.
Ehkä ensikerralla kertoo onko prinsessa, kuningatar, prinssi vai kuningas?
Pukeutuu prinssiuljaan hevoseksi työntämällä harjan "takakonttiinsa" ja menee hirnumaan demuleille!
☝️😄
Antti Lindtman on sekin kuningas joka työntelee viestintäpäällikköäkin tieltään uutislähetyksessä ! Ja puolustaa hampaat irvessä kuningatar Tuppuraista.
SDP, miten niinkuin meni ?
ddccd
On tietenki se raskas! Kruunu kullasta ja jalokivistä. Entisaikhan noli monien kunkaijen niskat kippeitä. Pohpjosen hangilla ku pipo päässä hiihtellee ja muistellee samalla vaikka ejesmennyttä Arvo Forsmannia, mukavaa miestä opettajana, niin onpa kevyt mieli.
TOTUUSHUUMORI ON JOSKUS TARUHUUMORIA, -JOSKUS EI
Tänään juhlitaan Miehiä – tämän verran heitä on (IS lööppi 28.1.2026)
Minä näin Puolassa marketissa jauhelihapaketteja, joissa luki isoin kirjaimin MIES. Otin siitä kännykkäkuvan muistoksi.
Mietin, onko tuo feministijuristivitsi, tarkoittaako tuo brändiä vai tuotelajia, vai molempia. Sitten joku väitti, että sana -mies- on puolankieltä ja tarkoittaa lihaa. Kävikö niin, että kun Suomessa juhlitaan mies -nimipäivää, se onkin mainos… Mutta: ”Ilo pintaan, vaik syrän märkänis!” (Tampereelta) ”Iloa kyynelten läpi!”-sanoi savolaenen.
Teppo Turkki ja Mikael Matlin A-Studio 27.1.2026
Kaksi viisasta ja miellyttävää keskustelijaa siis. Keskusteltiin mm. moninapaisen maailmanjärjestyksen muotoutumisesta ja kilpailun kautta myös aktiivisesta osallistumisesta sen muotouttamiseen. Ihan kuin paikalla olisivat suomalainen ja ruotsalainen ystävä ja veli. Mutta toki suomalaiset hyvät veljet.
Turkki on Ankaran hyvä keskustelija aina kun puhutaan esimerkiksi Kiinasta. Matlin myös, mutta Mikael monen väitteen jälkeen iski vaivihkaa vasenta silmää. Ainakin kolme kertaa. &^ )) Mitä se oli tarkoitus ilmaista?
Kun maailman herruudesta puhutaan teemalla ”Ihminen on ihmiselle susi” ja samalla susia näkyy kuolaamassa milloin Taivassalon lähipihapiirissä, milloin luodoilla, milloin Masalassakin jopa kerrostalojen väleissä pienissä metsiköissä, niistä ja niiden toimintatavoista otetaan tietenkin mallia. Jopa Aku Ankassa on Iso paha susi. Ja samoin Punahilkka sadussa. Susien kiiluvista silmistä otetaan mallia ihmisille rahanahneina kiiluville silmille. Esimerkiksi estoitta valehtelua miehiä vastaan hyväkseen käyttäville syyttäjille. Ahnaan suden virne silmissään. ”Hyviksiä” kun ollevat pollevat omasta mielestään. Hyviksiin kuuluivat mielestään myös Saulus Tarsolainen ja pappi mennessään vangitsemaan tapettaviksi, tuomittaviksi ja häpäistäväksi…
Yhtenä päivänä täällä ”Kuusamossakin” katselin ihmeissäni sudenjälkiä alakerran terassilla ja lumessa sen lähistöllä. Yhden kerran kun olimme pitkällä päiväkävelyllä, meidän edessä tiellä jolkotteli susi noin kahdensadan metrin päässä. Autoilijat pysähtelivät jonoiksi asti sitä ihmettelemään. Emme pelänneet sutta, eikä se meitä. Ei, vaikka lehdessä oli juttu miehestä, joka oli purrut koiraa takaisin. ”Hampaat ne ovat ihmiselläkin” -tyyliin. Susi ei ilmeisesti ollut lukenut lehtijuttua. Kari Suomalaisen luomalla Römpän ukolla olisi tosin suden kostoksi pureminen tehnyt vain yhden reijän nahkaan. Hänellä kun oli vain yksi alahammas jäljellä. Sama ongelma oli ystävälläni Heikillä, jolla oli vain yksi ylähammas keskellä yläleukaa, jäljellä. Mutta jos Römpän ukko ja ystävä hyvä tekisivät sotilasliiton ja purisivat susia vuorotellen kuin neulomakone, niin johan rupeis reikiä suden nahkaankin tulemaan. Että ”Iso paha susi” alkaisi ymmärtää pelätä ihmisiä ja pysyisi korpimaiden kuusikoissa.
Susivahingoista nykyään maksetaan noin kahdeksan miljoonaa euroa vuodessa. Sudet eivät kuitenkaan ole yhtä pahoja kuin koirasudet tai pirullisimmat ihmissudet, jotka hyökkäävät muulloinkin kuin täysikuun aikaan miesten kimppuun pakanallisilla pihoilla, toimistoissa ja objektiivisesta totuudesta ja vastaajan oikeusturvasta riippumattomissa vahingonilon ja sadismin instituutioissa.
Luomusudetkin nuoleskelevat ja ”kuolaavat” Pavlovin koirakokeen tavoin, uhrin ”veren ja rahan” haistaessaan.
Usassa yksi nainen jäi suremaan vaimonsa kuolemaa, kun ICE:n ihmissudet hyökkäsivät. Ja natsitervehdyksiä SS-manttelissa jakava pomo johdatteli tappamaan juutalaisen sairaanhoitajamiehen, joka teki sairaanhoitajana erittäin arvokasta yhteiskunnalle tärkeää ja välttämätöntä työtä. Onneksi Trump pisti lopun tuon laatuisille hirmutöille. Toivottavasti ”sudet” kasvavat ihmisinä olemaan kuin ne sudet, jotka kasvattivat Romuluksen ja Remuksenkin. -Ja eihän ilman susia olisi ihmisten kiusaajia, pyrkimyksistä ei voisi tulla susia ja ilman susia ei olisi myöskään koiria, ihmisten parhaita ystäviä, -kuten sanotaan. &^))
Täysikuunsamoilija ”kuutamolla” ihan huvikseen. Olisiko aika miestenvihaaja feministivampyyrienkin pestä kulmahampaat?
Erkko-Heikki Kulmahammas
Tuommoinen anti suomi ensin tytterö voi mennä.