SDP ottanut jostain kulttuurista esimerkkiä?

Anonyymi-ap

SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyar kommentoi puolueensa ympärillä vellonutta häirintäkohua. Hänen mukaansa viime viikkoina vellonut uutisointi ”vetää hiljaiseksi ja surulliseksi”.

– Yhdessä, joukkueena, me teemme paljon hyvin ja oikein. Luotan täysin siihen, että saamme nämä vaikeat ja kipeät asiat asianmukaisesti selvitettyä, ja jatkamme yhtenäisempinä eteenpäin, Raszmyar sanoo julkisessa Facebook-kirjoituksessaan.
MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA
Learn more

Razmyar sanoo pitävänsä riippumatonta selvitystä erityisen tärkeänä, jotta spekuloinnin sijaan voimme keskittyä todellisten ongelmien korjaamiseen.

– Eduskuntaryhmämme on täysin sitoutunut tähän työhön ja seisoo yhtenäisenä tämän tavoitteen takana, Razmyar kirjoittaa.

Häirintäkohu sai alkunsa siitä, kun kansanedustaja Ville Merinen (sd.) kertoi Ylen dokumentissa kansanedustajien käyttäytyneen asiallisesti eduskunta-avustajia kohtaan. Pian julkisuuteen nousi tietoja, että häirintätapaukset liittyivät SDP:n eduskuntaryhmään. Kohu otti uusia kierroksia keskiviikkona, kun julkisuuteen tuli tietoja, joiden mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen olisi käyttäytynyt epäasiallisesti muita kohtaan.

verkkouutiset

22

289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      itslam

    • Anonyymi00002

      stt

    • Anonyymi00003

      Nasima kertoo islamin käytännöt?

      A studioon puhumaan

    • Anonyymi00004

      Dunja:
      Nasima otti etäisyyttä puoluejohtoon.

    • Anonyymi00005

      Sdp

    • Anonyymi00009

      Imaamit kohta sdp johdossa?

      • Anonyymi00025

        Intiimit imaamit! Niinkö?


    • Anonyymi00010

      moktar gubta kehuu sdp

    • Anonyymi00011

      koko sdp ja nämä nazimat jonnekin kauas sivistys-Suomesta, oikea kansa kiittää.

      • Anonyymi00022

        juuri näin.


    • Anonyymi00012

      Moktar gubta sdp

    • Anonyymi00013

      880

    • Anonyymi00014

      Nki

    • Anonyymi00015

      islams

    • Anonyymi00016

      Taksikuskit opettamaan käytöstapoja Tuppuraiselle ja demareille?

      eikö

    • Anonyymi00017

      ME TEEMME PALJON HYVIN JA OIKEIN?????????????????????++ ONKOSE OIKEIN TEITTE 186 MILJARDIA VALTIOLLE VELKAA JA NYT KANSA MAKSAA!!!!!!! YM. SEKOILUT, JOKAINEN DEMARIT HALLITUKSEN TOIMINNASTA TULEE TYÖTTÖMYYTTÄ 150% JA NYTTEKIN JATKUU TÄMÄ TYÖTTÖMYYDEN KASVU MARIININ HALLITUKSEN TOUHUISTA!!!!!!!!!! SE ON IHAN TURHA MUITA SYYTELLÄ PASKAHOUSUT!!!!!!!

    • Anonyymi00019

      Kkki

    • Anonyymi00020

      Islam sdp

    • Anonyymi00021
      • Anonyymi00023

        Ville sentään sivistynyt tuo toisen rinnalla.


    • Anonyymi00024

      mrrrrr

    • Anonyymi00026

      Mitä tuo Nasima tarkoittaa. Tarkoittaako hän, että käden laittaminen toisen taskuun on häirintää. Olemme nyt yli kuudenkymmenen vuoden ajan kokeneet vakiintuneena oikeutenamme käydä muitten taskuilla. Jo nyt on kumma, jos siinä on jotain pahaa.
      Onko Nasima oikea sosialidemokraatti? Kysyn vaan, vaikka tiedän jääväni ilman rehtiä vastausta.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      273
      2824
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      40
      2259
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      347
      1977
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      105
      1697
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      104
      1640
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1355
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1297
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1233
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1159
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1112
    Aihe