Olipa kerran pieni koulu nimeltä "Demarikoulu" jossain Sörnäisten suunnalla. Siellä oli legendaarinen viidesluokkalainen Antti, joka oli luokan puheenjohtaja – se tyyppi, joka aina sanoo "me ollaan yhdessä vahvempia" mutta silti onnistuu olemaan aina tiellä kun joku muu yrittää puhua.
Eräänä aamuna luokkaan tuli iso juttu: opettaja oli kuullut huhuja, että luokan sihteeri Tytti huutaa välillä tauolla avustajilleen (eli niille pienille kolmosluokkalaisille, jotka kantavat hänen reppuaan ja hakevat eväät). "Tytti nöyryyttää ja pompottaa!" kuului käytävällä. Tytti kiisti kaiken: "En oo huutanu kertaakaan, ne on vaan väärinymmärrettyjä some-huhuja. Ja jos joku väittää, tuokaa todisteet ja nimet!"
Antti päätti puolustaa Tyyttiä isolla tiedotustilaisuudella – siis välitunnilla luokan edessä, mikki (oikeesti vaan vesipullo) kädessä. He marssivat paikalle, Tytti edellä, Antti perässä. Mutta oven edessä seisoi viestintäsihteeri Tiina, joka oli just laittamassa fläppitaululle tekstiä "Me emme kiusaa, me vain kommunikoimme voimakkaasti".
Antti saapui vauhdilla, katsoi kelloa (koska demareilla on aina kiire pelastaa maailma) ja sitten – vipp! – työnsi Tiinan sivuun kuin tämä ois ollut vaan joku este radalla. Tiina lensi melkein penkkiin, paperit leijaili ilmassa ja koko luokka hiljeni. Some räjähti sekunneissa: "Lindtman vippas naisen tieltään! Tää on se sama kiusaaminen mistä valitetaan!"
Seuraavana päivänä koulun pihalla lapset alkoivat testata uutta lempinimeä. Kun joku iso poika työnsi toisen syrjään jonossa, huusi joku: "Älä nyt demus!"
"Toi on demus-hommaa!"
"Demus tuli taas kiusaamaan!"
Pian koko koulu huusi "demus" aina kun joku käyttäytyi vähän liian itsekkäästi tai työnsi toista. Opettaja yritti kieltää sanan, mutta turhaan – se levisi kuin some-video. Jopa ekaluokkalaiset tiesivät: "Demus = se joka sanoo ettei kiusaa, mut sit vippas kaverin tieltään mikin edestä."
Lopulta Antti ja Tytti pitivät toisen tiedotustilaisuuden (tällä kertaa liikuntasalissa). Antti sanoi: "Tää demus-sana on loukkaavaa! Me ei kiusata ketään, me vaan... priorisoidaan pääsyä mikin eteen tehokkaasti." Tytti lisäsi: "Ja jos joku sanoo muuta, se on valeuutista. Tuokaa nimet!"
Mutta pihalla kuului jo uusi skandina: "Demus! Demus! Demu-demut!"
Ja niin elettiin onnellisina... ainakin siihen asti kunnes vaalit tulivat ja kaikki äänestivät vihreitä kaneja, koska ne ei vippaa ketään mihinkään.
Eräänä aamuna luokkaan tuli iso juttu: opettaja oli kuullut huhuja, että luokan sihteeri Tytti huutaa välillä tauolla avustajilleen (eli niille pienille kolmosluokkalaisille, jotka kantavat hänen reppuaan ja hakevat eväät). "Tytti nöyryyttää ja pompottaa!" kuului käytävällä. Tytti kiisti kaiken: "En oo huutanu kertaakaan, ne on vaan väärinymmärrettyjä some-huhuja. Ja jos joku väittää, tuokaa todisteet ja nimet!"
Antti päätti puolustaa Tyyttiä isolla tiedotustilaisuudella – siis välitunnilla luokan edessä, mikki (oikeesti vaan vesipullo) kädessä. He marssivat paikalle, Tytti edellä, Antti perässä. Mutta oven edessä seisoi viestintäsihteeri Tiina, joka oli just laittamassa fläppitaululle tekstiä "Me emme kiusaa, me vain kommunikoimme voimakkaasti".
Antti saapui vauhdilla, katsoi kelloa (koska demareilla on aina kiire pelastaa maailma) ja sitten – vipp! – työnsi Tiinan sivuun kuin tämä ois ollut vaan joku este radalla. Tiina lensi melkein penkkiin, paperit leijaili ilmassa ja koko luokka hiljeni. Some räjähti sekunneissa: "Lindtman vippas naisen tieltään! Tää on se sama kiusaaminen mistä valitetaan!"
Seuraavana päivänä koulun pihalla lapset alkoivat testata uutta lempinimeä. Kun joku iso poika työnsi toisen syrjään jonossa, huusi joku: "Älä nyt demus!"
"Toi on demus-hommaa!"
"Demus tuli taas kiusaamaan!"
Pian koko koulu huusi "demus" aina kun joku käyttäytyi vähän liian itsekkäästi tai työnsi toista. Opettaja yritti kieltää sanan, mutta turhaan – se levisi kuin some-video. Jopa ekaluokkalaiset tiesivät: "Demus = se joka sanoo ettei kiusaa, mut sit vippas kaverin tieltään mikin edestä."
Lopulta Antti ja Tytti pitivät toisen tiedotustilaisuuden (tällä kertaa liikuntasalissa). Antti sanoi: "Tää demus-sana on loukkaavaa! Me ei kiusata ketään, me vaan... priorisoidaan pääsyä mikin eteen tehokkaasti." Tytti lisäsi: "Ja jos joku sanoo muuta, se on valeuutista. Tuokaa nimet!"
Mutta pihalla kuului jo uusi skandina: "Demus! Demus! Demu-demut!"
Ja niin elettiin onnellisina... ainakin siihen asti kunnes vaalit tulivat ja kaikki äänestivät vihreitä kaneja, koska ne ei vippaa ketään mihinkään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vippaa sormen omaan "takakonttiinsa" demulien todistaessa!
☝️😂
No jopas jotain! Nyt mennään syvemmälle Demarikoulun historian hämäriin – otetaan tuo vanha kuva (joka on muuten peräisin Lindtmanin teinivuosilta noin 2000-luvun alusta, kuten Iltasanomat ja muut mediat ovat raportoineet) ja käännetään se osaksi välitunnin eeppistä seikkailua. Tää on taas täysin överiksi vedettyä fiktiota, mutta inspiroitunut noista kohukuvista. Pidä kahvista kiinni, tää menee koulun elokuvakerhosta suoraan pihan kaaokseen!
Olipa kerran Demarikoulussa, siellä Sörnäisten kulmilla, missä Antti – se luokan puheenjohtaja ja ikuinen vippaja – oli tunnettu siitä, että hän aina priorisoi pääsyä "mikin" (tai tässä tapauksessa koulun videokameran) eteen. Välitunneilla Antti ei tyytynyt vaan potkimaan palloa; ei, hän oli perustanut salaisen "elokuvakerhon" kavereidensa kanssa. Opettaja oli antanut luvan käyttää koulun vanhaa videokameraa "taiteellisiin projekteihin", mutta kukapa olisi arvannut, että taide menee vähän yli?
Eräänä talvisena välituntina (oli joulun tienoo, koska tonttulakit päässä – tai ainakin niin tarina kertoo) Antti ja hänen posseensa päättivät kuvata "episen action-lyhärin". Teema? Jotain kommandosotilaita joulupukin maailmassa, tai ainakin se kuulosti hyvältä idealta kaljan... eikun limpparin voimalla. He riisuivat vaatteet (koska "autenttinen selviytymisdraama" vaati sitä, eikö vaan?), laittoivat kommandopipot ja tonttulakit päähän estämään vilua, ja Antti nappasi käteensä "aseen" – joka oli todellisuudessa muovinen vesipyssy koulun varastosta. "Tää on meidän Rambo meets Joulupukki!" Antti huusi, ja koko porukka poseerasi kameran edessä kuin olisivat voittaneet lotossa.
Mutta sitten homma eskaloitui: kaksi kaveria, ne hyperaktiiviset takarivin pojat, päättivät improvisoida. "Hei, tehdään tästä vielä eeppisempi!" huusi toinen, ja nosti kätensä pystyyn – bam, natsitervehdys! Toinen seurasi perässä, luullen että se on joku vitsi "diktaattorijoulupukista". Antti seisoi siinä keskellä, vesipyssy ojossa, alasti kuin syntyessään (paitsi se tonttulakki), ja ajatteli varmaan: "Tää on taidetta, tää on taidetta..." Kamera räpsi, ja koko välitunti meni siinä poseeratessa. Opettaja kurkisti ovelta ja sanoi: "Muistakaa, pojat, poseeraus ei saa mennä yli – muuten tää päätyy someen!"
No, fast forward muutama vuosikymmen: se kuva (tai ainakin sen kaltainen) vuoti ulos, ja koko koulu (nyt siis some) räjähti. Lapset pihalla alkoivat huutaa: "Demu! Demu! Älä nyt vippaa ja poseeraa samalla kertaa!" Antti, nyt aikuinen ja puolueen puheenjohtaja, selitti medialle: "Se oli vaan teinien toilailua, ei mitään natsisympatioita – kaverit meni vähän yli poseerauksessa!" Mutta pihalla legendat elivät: "Muistatko kun vippaja-Antti oli välitunnilla alasti ase kädessä? Se oli se päivä, kun demut keksittiin!"
Lopulta koko koulu oppi läksyn: Älä koskaan kuvaa välitunnilla mitään, mitä et halua nähdä vaalimainoksessa. Ja jos vippaat jonkun tieltä, varmista ainakin, että vaatteet on päällä. 😆