Venäjän vaikutusyrityksissä Suomeen mukana myös uskonto

Valtioneuvosto teetti tutkimuksen itänaapurin vaikutusyrityksistä. Yhtenä kirjoittajana muuten sama Tynkkynen, joka oli mukana et-opetus.fi -sivua tehtäessä.

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/items/8c4b76b3-5211-4b13-aa48-ae1a1e798f05

Luvun 5.4. perusteella uskontokaan ei ole toiminut sen paremmin kuin muut sektorit, jolla vaikuttamista on yritetty. Tutkimuksen mukaan mm.

"Eri uskontokuntien konservatiivisen suuntauksen edustajia on pidetty toimijoina, jotka voivat omaksua positiivisen kuvan Venäjästä ”perinteisten arvojen puolustajana” ja tukeutua siihen ajaessaan omia päämääriään kansallisessa sisä- ja ulkopolitiikassa. 2010-luvulla rahallisen tuen lisäksi myös aito ideologinen sympatia on ollut luomassa siltoja Venäjän, Yhdysvaltojen evankelisten kristittyjen ja Euroopan populististen ja äärioikeistolaisen puolueiden välille, mikä on näyttäytynyt Venäjän sisä- ja ulkopoliittisten valintojen puolusteluna."

5

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Fennovoima oli täyskatastrofi päästää Putinin vakoilutoimisto Suomeen valvomaan kantaverkkoa

      Venäjän laaja-alainen vaikuttaminen Suomeen 2000-luvulla, valtioneuvoston tilausraportti
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18984046/#comment-139988591 Venäjän ydinvoima- ja aseyhtiö Rosatomin hankkeen läpivientiä.

      Raportin mukaan Fennovoima-hankkeessa oli kyse Venäjälle vuoden 2014 jälkeen asetettujen pakotteiden vesittämisestä.

      – Suomessa etenevä hanke ehkäisi ydinvoimasektorin päätymistä sanktiolistalle.

      Raporttia varten haastateltu entinen elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) kieltäytyi kommentoimasta painostusta koskevia arvioita vedoten keskeneräiseen oikeusprosessiin.

      • Anonyymi00002

        Soini oli mukana ja rämetti loppuaikanaan koko Suomen veljeilemällä Lavrovin kanssa ja levittämällä venäjänvaltaa ja katsomalla muualle läpi sormiensa - "kukaan" ei välittänyt tuhosta

        Ja Lauttasaaren vakoilulaitos on edelleen paikoillaan Stadissa
        LÅNGVIKIN KYLPYLÄ, HELSINGIN TELAKKA, FENNOVOIMA = Lauttasaari, Raos Voima Oy

        https://riikkapurra.net/2022/03/19/turvallisuuspuolueen-nakemyksia-nato-jasenyydesta/comment-page-1/#comment-4152
        Putinvirityksistä voi tulla haitta Kepulle mutta myös PSlle, nyt KANTAA PITÄISI SELVENTÄÄ


    • Fennovoima ei sivua tämän va-palstan aihepiiriä.

      Se ehkä vähän sivuaa miten toisistamme kirjoitamme. Asumme -- ja tarvittaessa puolusamme -- kuitenkin samaa maata, vaikka osa ei usko jumaliin ja osa vielä uskoo.

    • Anonyymi00004

      Rosatomista valiittolaiset eivät ehkä ymmärrä, että se on Putinin ydinaseiden vakoilujärjestö, uraanin, kaivosten, ydinvoiman ja operaatioiden keskus, se ei ole yritys vaan valtion toimisto (esim. Gazprom on yritys, jopa pörssissä). Siksi tällaisen järjestön päästäminen Suomen energiateollisuuden omistajaksi ja sen toimiston perustaminen Lauttasaareen on typerää ja anteeksiantamatonta eli aivan käsittämätöntä https://keskustelu.suomi24.fi/t/19259143/venajan-vaikutusyrityksissa-suomeen-mukana-myos-uskonto#comment-139988854

    • Anonyymi00005

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      174
      5008
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1630
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1595
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1451
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1303
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1056
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1050
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      942
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      181
      901
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe