Kuten uutisoitiin linja-autot voi tarvittaessa pysäyttää, vaikka sitten väittävät että ne etäpysättimet olisi mahdollista poistaa.
Suomessa otevat muut sähkö-autot Kiinasta ja hypridi- autot on myös muokattavissa etäältä.
Muokattavissa on myös eurooppalaiset bensiini autot mutta ei niin pahasti kuin Kiinalaiset oletettavasti on. Mahdollisesti jopa kilpailevat yritykset Kiinasta voivat vikaannuttaa autoja niin että täällä Suomessa käytttäjät voivat joutua pistään auton huoltoon eli pitkään huoltojonoon?
Hermottoman hauskalta kuulostaa kun poliittisesti lähdettiin vawtiin ilmasto syistä autoja valmistään sähkökäyttöisesti, siitä kun käytännössä ei ole taloudellistakawn hyötyä. Nyt autot painaa akkujen vuoksi paljon joten asfalttiaki kuluu 2-3kertaa nopeammin kuin oli vain polttomoottori aikana.
Samaa kökkö ajattelua oli aikoinaan kun väitettiin uusien diesel-autojen vähemmän saastuttavan, miten kävikään Helsingin Sörkän ilmaston laadun tarkkailumittarit näyttivät suurta saastemäärään. Vasta näytön jäkeen tutkivat diesel-autojen päästöt / kaikki autotehtawt olivat valehdelleet???
Nyt samaa paskaa, sähkö-autot eivät käytännössä ole omistajan hallittavissa vaan valmistajien, kukaan ei voi todistaa jos väittäisit ettet ohjanut netsään?
Hyvää matkaa,...
Kiinalaisista autoista tuli ongelma
3
196
Vastaukset 3
- Anonyymi00001
Kuten uutisoitiin linja-autot voi tarvittaessa pysäyttää, vaikka sitten väittävät että ne etäpysättimet olisi mahdollista poistaa.
Suomessa olevat muut sähkö-autot Kiinasta ja hypridi- autot on myös muokattavissa etäältä.
Muokattavissa on myös eurooppalaiset bensiini autot mutta ei niin pahasti kuin Kiinalaiset oletettavasti on. Mahdollisesti jopa kilpailevat yritykset Kiinasta voivat vikaannuttaa autoja niin että täällä Suomessa käyttäjät voivat joutua pistään auton huoltoon eli pitkään huoltojonoon?
Hermottoman hauskalta kuulostaa kun poliittisesti lähdettiin vaatiin ilmasto syistä autoja valmistaan sähkökäyttöisesti, siitä kun käytännössä ei ole taloudellistakaan hyötyä. Nyt autot painaa akkujen vuoksi paljon joten asfalttiaki kuluu 2-3kertaa nopeammin kuin oli vain polttomoottori aikana, tiet tehdään edelleen öljystä, kevät pölyt lisääntyneet.
Samaa kökkö ajattelua oli aikoinaan kun väitettiin uusien diesel-autojen vähemmän saastuttavan, miten kävikään Helsingin Sörkän ilmaston laadun tarkkailumittarit näyttivät suurta saastemäärää. Vasta näytön jäkeen tutkivat diesel-autojen päästöt / kaikki autotehtaat olivat valehdelleet???
Nyt samaa paskaa, sähkö-autot eivät käytännössä ole omistajan hallittavissa vaan valmistajien, kukaan ei voi todistaa jos väittäisit ettet ohjanut metsään?
Parhaimillaan autosi numerosarjaa voi muuttaa etäältä, huomaat ettei autosi enää olekkaan sinun, se lähteeki vaikka laillisesti Iraniin käytettynä.
Minunki auto uutena myyjä väitti jos tulee vika soita autossa olevaan numeroon josta voivat etänä korjata auton. - Anonyymi00002
Miksettä osta kotimaista. Ei siihen eeuukaan pakota.
- Anonyymi00003
BMV on kiinalainen nykyään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95893
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80658- 43611
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19532- 33523
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476- 35473
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132450- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi6421