Toisin kuin kysymys "Onko Jumala olemassa?", hyvin harvat epäilevät Jeesuksen Kristuksen historiallisuutta. Yleisesti hyväksytään, että Jeesus todellakin eli Israelissa 2000 vuotta sitten. Väittely pääsee vauhtiin, kun aletaan keskustella Jeesuksen henkilöllisyydestä. Melkein kaikki pääuskonnot opettavat, että Jeesus oli joko profeetta, suuri opettaja tai hurskas ihminen. Ongelma on siinä, että Raamatun mukaan Jeesus oli äärettömän paljon enemmän kuin vain profeetta, suuri opettaja tai hurskas ihminen.
C.S. Lewis kirjoittaa kirjassaan Tätä on kristinusko seuraavasti (suom. Marja Liljeqvist): "Yritän tässä estää ketään sanomasta mitään todella kaistapäisiä mielipiteitä Jeesuksesta, joita usein kuulee sanottavan: ´Voin hyväksyä Jeesuksen suurenmoisena moraalin opettajana, mutta en hyväksy hänen väitettään olla Jumala.` Sitä meidän ei pidä missään nimessä sanoman. Mies, joka on ainoastaan kuolevainen ja opettaa mitä Jeesus opetti, ei ole mikään suuri opettaja. Hän on joko yhtä hullu kuin mies, joka väittää olevansa paistettu muna, tai sitten hän on itse paholainen helvetistä. Sinun on tehtävä valintasi näistä vaihtoehdoista. Joko Jeesus oli - ja on - Jumalan Poika, tai sitten hän on hullu tai jotain sitäkin pahempaa. Voit passittaa hänet suljetulle osastolle; voit sylkeä häntä ja tappaa hänet paholaisena; tai voit polvistua hänen eteensä ja nimittää häntä Herraksesi ja Jumalaksesi. Mutta älä yritäkään holhoavin äänenpainoin selittää, että hän oli suuri ihminen ja opettaja. Sitä mahdollisuutta Jeesus ei meille jätä.” Sitä mahdollisuutta Jeesus ei meille jätä. Eikä hän halunnutkaan sitä jättää.”
Kuka Jeesus sitten väitti olevansa? Kuka hän Raamatun mukaan oli? Katsotaanpa ensin Jeesuksen omia sanoja (Joh. 10:30): ”Minä ja Isä olemme yhtä.” Ensi silmäyksellä ei ehkä näytä siltä, että tämä olisi väite olla Jumala. Katsopa kuitenkin juutalaisten reaktiota Jeesuksen sanoihin: ”Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi” (Joh. 10:33). Juutalaiset tulkitsivat Jeesuksen sanat niin, että hän väitti olevansa Jumala. Seuraavissa jakeissa Jeesus ei missään kohtaa korjaa juutalaisten tulkintaa sanomalla: ”En väittänyt olevani Jumala”. Tämä osoittaa, että Jeesus todellakin sanoi olevansa Jumala ilmoittaessaan, että ”minä ja Isä olemme yhtä” (Joh. 10:30). Joh. 8:58 on toinen esimerkki. “Jeesus julisti: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille; ennen kuin Aabraham syntyi, olen minä ollut.” Jälleen juutalaiset reagoivat aikomalla kivittää Jeesuksen (Joh. 8:59). Ilmoittaessaan olevansa ”Minä olen” Jeesus käyttää itsestään Vanhan testamentin Jumalasta käyttämää nimeä (2. Moos. 3:14). Miksi juutalaiset haluaisivat kivittää Jeesuksen, ellei hän olisi sanonut jotakin, jonka he uskoivat olevan jumalanpilkkaa, eli väittänyt olevansa Jumala?
Joh. 1:1 sanoo: ”Sana oli Jumala.” Joh. 1:14 mukaan: ”Sana tuli lihaksi.” Tämä osoittaa selvästi, että Jeesus on Jumala ihmisen muodossa. Opetuslapsi Tuomas huudahti Jeesukselle: ”Minun Herrani ja Jumalani!” (Joh. 20:28). Jeesus ei oikaise hänen sanojaan. Apostoli Paavali kuvailee häntä: ”– – suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä” (Tiit. 2:13). Apostoli Pietari sanoo samaa: ”– – Jumalamme ja Vapauttajamme Jeesus Kristus” (2. Piet. 1:1). Heprealaiskirjeessä (Hepr. 1:8) Isä Jumala todistaa Jeesuksen todellisesta henkilöllisyydestä: ”Mutta Pojastaan hän sanoo: - Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan, ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka.” Vanhan testamentin profetiat Kristuksesta julistavat hänen jumaluuttaan: ”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas” (Jes. 9:5).
Kuten C.S. Lewis totesi, sellaista vaihtoehtoa ei ole, että voisimme uskoa Jeesukseen suurena opettajana. Jeesus väitti täysin selvästi olevansa Jumala. Jos hän ei ole Jumala, niin hän on valehtelija, eikä siis profeetta, suuri opettaja tai hurskas ihminen. Yrittäessään mitätöidä Jeesuksen sanoja modernit tutkijat väittävät, että todellinen historiallinen Jeesus ei sanonut monia niistä asioista, mitä hän Raamatun mukaan sanoi. Miten meistä on väittelemään Jumalan Sanan kanssa siitä, mitä Jeesus sanoi tai ei sanonut? Miten joku tutkija voi 2000 vuotta Jeesuksen jälkeen tietää paremmin, mitä Jeesus sanoi tai ei sanonut, kuin ne, jotka elivät ja palvelivat Jeesuksen kanssa ja joita hän itse opetti (Joh. 14:26)?
Kuka Jeesus Kristus on?
30
205
Vastaukset
- Anonyymi00001
Miksi kysymys Jeesuksen todellisesta henkilöllisyydestä on niin tärkeä? Mitä väliä sillä on, onko Jeesus Jumala vai ei? Jeesuksen on oltava Jumala ennen muuta siksi, että jos hän ei ole Jumala, hänen kuolemansa ei olisi riittänyt sovittamaan koko maailman syntejä (1. Joh. 2:2). Vain Jumala voi kärsiä sellaisen äärettömän rangaistuksen (Room. 5:8; 2. Kor. 5:21). Jeesuksen oli oltava Jumala, niin että hän voi maksaa velkamme. Jeesuksen oli oltava ihminen, niin että hän voi kuolla. Pelastus on tarjolla vain uskomalla Jeesukseen Kristukseen! Juuri Jeesuksen jumaluus on se syy, miksi hän on ainoa tie pelastukseen. Jumaluutensa vuoksi Jeesus julisti: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6).
https://www.gotquestions.org/Suomi/Jeesus-Kristus.html- Anonyymi00013
Eläinten verikin riitti puhdistamaan koko kansan synnit, joten ei Jeesuksen tarvitse Jumala olla.
Hepr.9;7 Mutta teltan toiseen huoneeseen menee ainoastaan ylipappi, ja hänkin vain kerran vuodessa. Hänellä täytyy silloin olla mukanaan verta; hän tuo sitä sovittaakseen sekä omat syntinsä että kansan tahattomat synnit.
- Anonyymi00002
John Lennon oli Jeesus
❤️❤️❤️❤️ - Anonyymi00003
Jeesus Kristus on Jumalan ainoasyntyinen Poika, Kolminaisuuden toinen persoona. Pelastaja ja Vapahtaja. Täysi ihminen oli täällä ollessaan ja täysi Jumala on ollut koko ajan.
Kaikkea hyvää!- Anonyymi00005
Missä hän on nyt ja miten saa päivänsä kulumaan?
- Anonyymi00015
Onko Kristuksessa Poika Jumala vai Isä Jumala? Molemmathan olivat alussa ikuisuudessa. Miten erotat heidät. Kumpi toimii pojassa, on puhunut poikansa kautta??
- Anonyymi00034
Aamen! Jeesus yhä pelastaa syntisiä!
- Anonyymi00004
Jeesuksen inkarnaatiot budha, Nasaretilainen , Apollonius Tyanalainen, John Lennon .
Ehkä joku jäi välistä.
♥️♥️♥️♥️- Anonyymi00017
Inkarnaatio sanaa ei löydy Raamatusta. Eikä myöskään kolminaisuutta. Eikä Jumalanäitiä. Ei edes Kristusta(vaan se on hepreksi messias)!
Katolinen kirkko on tahallaan muunnellut Raamatunsanaa ja keksinyt tyhmiä oppeja ja hienolta kuulostavia sanoja jotta ihmiset uskoisivat heidän harhaoppiinsa.
- Anonyymi00007
Pyhät lehmät enää vaan puuttuu.
- Anonyymi00008
Vaikka Suomi teki vapaakauppasopimuksen Intian kanssa, niin ei se sitä tarkoita, että täällä pitiäsi heidän uskonnotkin ottaa vapaasti vastaan.
- Anonyymi00018
Anonyymi00008 kirjoitti:
Vaikka Suomi teki vapaakauppasopimuksen Intian kanssa, niin ei se sitä tarkoita, että täällä pitiäsi heidän uskonnotkin ottaa vapaasti vastaan.
Viisaus tulee kauempaa idästä kuin lähi-idästä.
Jeesuskin opiskeli budhalaisuutta Indiassa.. - Anonyymi00024
Anonyymi00018 kirjoitti:
Viisaus tulee kauempaa idästä kuin lähi-idästä.
Jeesuskin opiskeli budhalaisuutta Indiassa..Lopeta paskan puhuminen.
- Anonyymi00009
Amerikanlahkot täällä onkin on nielaistu täysin.
- Anonyymi00010
Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat eri Persoonia, mutta ovat sitotuneet samoihin Jumalan lakeihin ja käskyihin.
Mark. 10:18
Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.- Anonyymi00011
Hehe puhut itsesi pussiin jos Jeesus oli 100%jumala ja ihminen. Silloin Jeesus ei ole omasta mielestään hyvä. Vain ISÄ on hyvä.
- Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Hehe puhut itsesi pussiin jos Jeesus oli 100%jumala ja ihminen. Silloin Jeesus ei ole omasta mielestään hyvä. Vain ISÄ on hyvä.
Jeesus oli ihminen ja äitinsä puolelta perisynnistä osallinen. Mutta tekosyntejä ei ollut.
- Anonyymi00014
Anonyymi00012 kirjoitti:
Jeesus oli ihminen ja äitinsä puolelta perisynnistä osallinen. Mutta tekosyntejä ei ollut.
Siksi Jeesuksen pitiä muiden ihmisten tapaan syntyä uudeksi kasteessa vedestä ja Hengestä, jotta hän olisi ollut valmis nousemaan taivaaseen fyysisessä muodossa.
Jeesus tarkoittaa itseään, kun Nikodemus meni kysymään häneltä kasteen merkitystä.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."
Hepr. 2:14
Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen.
2. Joh. 7
Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä. - Anonyymi00016
Anonyymi00014 kirjoitti:
Siksi Jeesuksen pitiä muiden ihmisten tapaan syntyä uudeksi kasteessa vedestä ja Hengestä, jotta hän olisi ollut valmis nousemaan taivaaseen fyysisessä muodossa.
Jeesus tarkoittaa itseään, kun Nikodemus meni kysymään häneltä kasteen merkitystä.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."
Hepr. 2:14
Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen.
2. Joh. 7
Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä.Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin."
- Anonyymi00022
Anonyymi00012 kirjoitti:
Jeesus oli ihminen ja äitinsä puolelta perisynnistä osallinen. Mutta tekosyntejä ei ollut.
"Mutta tekosyntejä ei ollut."
Tuo on tietysti vain Raamatun kuulopuheita, ei varmaa tietoa. - Anonyymi00028
Anonyymi00011 kirjoitti:
Hehe puhut itsesi pussiin jos Jeesus oli 100%jumala ja ihminen. Silloin Jeesus ei ole omasta mielestään hyvä. Vain ISÄ on hyvä.
Raamattu kertoo vain sen mihin ihmiset uskoivat. Ei se mitään Jumalan sanaa ole!
- Anonyymi00019
Jeesus saattoi olla alien.. häipyi lentävällä lautasella, ei suinkaan noussut taivaaseen omin voimin.
- Anonyymi00020
En tunne miestä sanoi Ketola Jeesuksesta.
- Anonyymi00021
Se Jeesukseksi mainittuhan vakuutti tulevansa ihan kohtapian uudelleen Maan päällä jakamaan tuomioita, vaan onkopa sandaalihemmoa näkynyt?
Eipä ole.
Oiskohan suunnistusvirhe vai mikäpä lie matkaa pitkittänyt?- Anonyymi00023
Jospa on jo tullut näkymättömästi. Tai sitten Jeesus tarkoittii Jumalan valtakuntaa, jossa hän itse on päänä.
- Anonyymi00025
Jeesus itse sanoi, ettei tiedä paluunsa ajankohtaa.
Jälkikäteen on lisäilty, että tulisi silloin eläneen sukupolven aikana. - Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Jeesus itse sanoi, ettei tiedä paluunsa ajankohtaa.
Jälkikäteen on lisäilty, että tulisi silloin eläneen sukupolven aikana.Raamatussa voi olla erilaisia ihmisten käsityksiä samasta asiasta. Jakeita löytyy joka tarkoitukseen.
- Anonyymi00029
Kyllä se Jeesus meni lupaamaan ihan liikoja. Ei tullut ottaneeksi huomioon, että saattaa kuolla toisen kerran ihan oikeasti.
- Anonyymi00033
Anonyymi00029 kirjoitti:
Kyllä se Jeesus meni lupaamaan ihan liikoja. Ei tullut ottaneeksi huomioon, että saattaa kuolla toisen kerran ihan oikeasti.
Jeesus tulee takaisin!
- Anonyymi00032
Hyvä!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1235173Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303688No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241564- 411560
- 231451
- 141312
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv301299- 281251