Helluntai humpalla notkumaan

Helluntailaisuuteen kuluu sielulliset hengellä pumppaukset musiikin keinoin. Humppan ja iskelmän sävelillä.
Se voi laittaa ruumiin notkumaan.

Helluntailaiset vihaavat virsiä ja kertokoon mikä on helluntailaisten suosikki virsi seurakunnassa ?

Raamatussa kehotetaan laulamaan virsiä.
"Halleluja! Veisatkaa Herralle uusi virsi: ylistysvirsi hänelle hurskasten seurakunnassa."
22225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tuskin apostolien aikaan oli hurmoshenkisiä bändejä.

Äänestä
  • Minusta Helluntaikirkossa alkoi bändi-musiikki noin 15 vuotta sitten.
    Kerran menin ehtoolliskokoukseen. Vastassa oli sellainen bändi, että kysyin kirjojen ja lehtien myyjältä: "Eikö tämä ole ehtoolliskokous. Miksi täällä on tallainen meteli? "No, ne nuoret ovat vähän erilaisia." kuului vastaus.
    Ei ennen Helluntaiherätyksessä ollut bändejä, vaikka on aina ollut nuoria. Mutta on näillä sivuilla niinkin ahdasmielisiä, että vanhoja, ihania helluntai-laulujakin nimitettiin "humpaksi!" Voi pyhä yksinkertaisuus! Varmaan syntiensä kahleissa oleva, lainalainen "uskova" kokee nekin humpaksi.

    Äänestä

Minä olen helluntailainen ja kuuntelen kotona netistä Siionin virsiä. Taitavat olla lestadiolaisten virsiä. Kun olin työ-elämässä, lauloin niitä töissä. Kukaan ei pannut pahakseen. Lauloin kerran " Nyt ylös sieluni." Toisesta huoneesta huusi joku"Tuohan on hautauslaulu!" Minä siihen: "Ei ole, kuin ylösnousemuslaulu."
Kyllä minä hengessäni koin, että pilkkaajien kuullen en laulanut.

Äänestä

Virsi on huono käännös. Kysehän on Israelin lauluista. Ei ne mitään virsiä olleet.

Äänestä

Pakkovauvakastettujen kirkossa on:

-barokkimusiikkia
-heviä
-euroviisukappaleita
-tanssimusiikkia

Äänestä
  • Ja homopappeja.

    Äänestä

  • Useamman kerran kylvetetty haluaa taas uskovien lapsisa

    Äänestä

Jumalan edessä iloiten karkeloidaan. Jumalan rakkauden kokeminen on suuri voima, joka tuntuu koko ihmisessä.

Äänestä

Helluntaiseurakunnat suosivat kuuluisia artisteja.
Niiden avulla saadaan enemmän rahaa.

Äänestä
  • Jos Jumala on antanut kauniin laulunäänen, varmaan Hän tarkoitti, että sitä käytetään Hänen kunniakseen. Kyllä ne kokousmenoja piristivät. Eija Meriläinen on hyvä esimerkki. Vakaa, lämmin kristitty, puhuukin hyvin.

    Äänestä

>> Helluntailaiset vihaavat virsiä ja kertokoon mikä on helluntailaisten suosikki virsi seurakunnassa ? <<

Helluntaikokouksissa vihataan virsiä ja siksi niitä ei lauleta.

Äänestä
  • Tuokin on liioittelua, että "vihataan" Hengellisessä laulukirjassa on virsiäkin. Tosin en nykyään tiedä, mitä laulavat. Kolmisen vuotta sitten Oulun Helluntaikirkossa oli myös vanhan ajan lauluja.
    Jos katsoo KOSKETUS TAIVAASTA Paavo Järvisen pitämiä kokouksia ympäri Suomen, kyllä niissä on niitä vanhoja lauluja enemmistö.

    Äänestä

Tiesitkö että kaikki vapaat alle kolmekymppiset helluntai sisaret ovat neitsyitä ?

Äänestä

Neitsyitä ja kaadettuja.

Äänestä

"Halleluja! Veisatkaa Herralle uusi virsi."

Ei tämä koske helluntailaisia ja muitakaan lahkolaisia.

Helluntailaiset valehtelevat että heidän uskonsa perustuu Raamattuun.
Samaa ne jehovatkin valehtelevat.

Äänestä
  • Minä olen helluntailainen. Luin Billy Grahamin kirjaa Vartijan Huuto. Siinä oli 10 Grahamin saarnaa, kaikki Raamattuun perustuvia. Tullessani uskoon laivassa Etelä-Amerikassa, sain Jumalalta sanan Raamatusta ja uudestisynnyin ylhäältä.
    Kaikki, ketä minä tunnen helluntailaisia, heidän uskonsa perustuu Raamattuun. Olen jo tosin vanha.
    En tiedä, mikä on tilanne Helluntaikirkossa, nuorilla. Helluntaikirkko on ollut yli 20 vuotta. On kasvanut uusi sukupolvi.

    Äänestä

"Halleluja! Veisatkaa Herralle uusi virsi: ylistysvirsi hänelle hurskasten seurakunnassa."

Nämä laulut eivät ole "Körtti-virsiä".
Halleluja-sana saa pakkovauvakastetut raivon partaalle!

Äänestä
  • Useamman kerram kylvetetty pedo raivoaa ja haukkuu uskovia

    Halleluja-sanaa se ei voi sietää

    Äänestä

Jeesus-kulilla notkumaan raha tule kun Jeesus antaa, mutta jos Jeesus ei anna vain ottaa itselleen eraht ja kuntaharkokin...

Äänestä

Jeesus ottaa autonkin käytääntä joas on se kalauva näin se ahneus tenee.

Äänestä

Lahkolaisilla pitää olla hurmoshenkeä jalkojen välissä.

Äänestä

Helluntailaisuudessa käytetään suggestiivista musiikkia riippuen ikäluokasta.
- Nuorille nuorisomusikkia
- Keski-ikäisille iskelmämusiikkia
- Vanhuksille vanhaa musiikkia

Mutta ei he yhdessä veisaa virsiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Helluntailaisuuteen kuluu sielulliset hengellä pumppaukset musiikin keinoin. Humppan ja iskelmän sävelillä.
Se voi laittaa ruumiin notkumaan.

Helluntailaiset vihaavat virsiä ja kertokoon mikä on helluntailaisten suosikki virsi seurakunnassa ?

Raamatussa kehotetaan laulamaan virsiä.
"Halleluja! Veisatkaa Herralle uusi virsi: ylistysvirsi hänelle hurskasten seurakunnassa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu