jos nyt oikein rehellisesti mietitään?
Kumpi meistä on itsekkäämpi tyyppi
Anonyymi-ap
21352
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mies olet 😔
Se selviää klo kahdeksan,
T: 19:45.
"Se vartta vaille." :)
No ei ole minulle tämä!
Tuollainen asetelma on vaarallinen. Ei ihmissuhde ole mikään kilpailu.
Itsetutkiskelu on ihan tervettä!
Niin on, mutta toisen syyttäminen ei ole!
Nämä palstaäijän gallupit ei viittaa hyvä ihminen sinne parisuhteeseen päinkään🙄
Eipä tarvi enää miettiä kun ei mulla ole mitään tunteita sua kohtaan
Kyllä näyttää olevan. Veikkaan katkeria, pettyneitä, voimattomia, mutta silti hieman kaipaavia tunteita. Ei tunteet lähde sanomalla. Ne lähtee ajan kanssa, kun asioista on kulunut riittävän pitkä aika. Vuosienkin jälkeen jotkut muistot tuovat tunteet pintaan voimakkaastikin, riippuen esimerkiksi siitä, kuinka raskaasti otit sen, että asiat menivät eri tavalla kuin alunperin toivoit.
Rakastavassa suhteessa en ole itsekäs, mutten koe tarvetta olla erityisen altruistinen ventovieraita kohtaan. Eivät hekään ajattele minu parastani, joten miksipä uhrautuisin heidän takiaan? En mistään syystä. Olen kohdannut elämän varrella tarpeeksi monia kusipäitä tiedostaakseni, että ensin oma ja läheisten hyvinvointi ja vasta sen jälkeen muut ja heidän toiveensa.
Siinä mielessä myös omaan tervettä itsekkyyttä ettei minua saa suostuteltua imartelemalla tai siihen vetoamalla, että minua tarvitaan jossakin, jos tyyppi/porukka käyttäytyy paskasti minua kohtaan. Olenystävällinen heille, jotka ovat ystävällisiä minulle. Muut saavat painua hevon tuttiin typerine ehdotuksinee, jotka yleensä pohjautuvat siihen, että olen kieltäytynyt jostakin ja kiusallaan inttämällä inttävät samaa ehdotusta uudelleen ja uudelleen.
Itsekkäämpi on yleensä se, jolla vähemmän selkärankaa, esim. valehtelee siksi ettei ole selkärankaa tehdä asioita oikein, yrittää päästä henkisesti helpommalla, mielummin puhelee palstalla kun tekee ja saa aikaa asioita oikeassa elämässä, ei osaa ajatella miehen kannalta yms. Ei ole tekijä vaan sanoja.
🤣🤣 Joo, näi o.
Aika kauan olet jaksanut russuttaa palstaäijän eri avauksissa tuota narsistista ”tunteisiin” vetoavaa skeidaa. Ei luoja
Olen itsekeskeisin kaikista.
Uskotaan! Silti täysin hyödytön kommentti.
Aivan sama
En ole yleisesti itsekäs vaan huolehdin.
En ole häntä kohtaan enää pettynyt, mutta koen voimattomuutta. Toisen näkeminen ei poistaisi tosiasiaa "parhaimmat päivät menivät".
On totta, että tunteet eivät lähde sanomalla.
Pitkän ajan päästä jotkut triggerit voivat nostaa tunteet pintaan.
Otin raskaasti, kun asiat eivät menneet toivomallani tavalla.
Ei kumpikaan
Onneksi, hyvä teille.
Yleensä se kai kysyjä itse on miksi sun tarvis kysyä jos tiedät toisen olevan