Islamisaatiosta varoitetaan

varoittajana somali Mona Walter joka asuu Ruotsissa.

Walter sanoo, että mitä suuremmaksi islam tulee länsimaissa, sitä pahempi uhka se on demokratialle ja vapaudelle.

Walter on usein varoitellut, että islamiin suhtaudutaan aivan liian naiivisti.
35309
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

kuulumiset lähtömaasta siellä on tullut laki että juutalaisten tulee alistua sharialain
alle.
Täällä ollaan jäässä ,kuin lumiukko ennen kuin se sulaa on hätä kädessä
ne toimii mitä sitten tehdään.

Äänestä

”Hyvät ystävät ja seuraajat,

Se, mistä monet ovat varoittanet, tapahtuu juuri nyt. Tilanne alkaa olemaan jo vaarallinen. Kun näemme islamististen rukoilevan kaduilla Ruotsissa ja ympäri Eurooppaa, ja kun rukouskutsuja huudetaan moskeijoista, kyse ei ole yksityisestä uskonnonharjoituksesta. vaan vallan näyttämisestä. Mitä suuremmiksi islamistien yhteisöt kasvavat maassa, sitä suuremmaksi kasvaa uhka demokratialle, vapaudelle ja tulevaisuudelle.

Historia näyttää selvästi, että islamistiset yhteisöt eivät tule elämään rinnakkain. Aluksi heitä on vähän ja he esiintyvät rauhanomaisesti. Kun he kasvavat ja saavat enemmistön, he ottavat alueen toisensa jälkeen haltuunsa. Sen jälkeen seuraavat pakko, väkivalta ja vaino. Tämä on kaava, jonka olemme nähneet yhä uudelleen.

Katsokaa Pohjois-Nigeriaa. Kristityt toivottivat muslimiryhmät tervetulleiksi. Sitten heitä tuli lisää. Tänään kirkkoja poltetaan, tyttöjä siepataan ja tuhansia kristittyjä murhataan joka vuosi. Usein jopa omien naapureidensa tai sukulaistensa toimesta, jotka ovat kääntyneet islamiin.

Katsokaa Libanonia ym. Aiemmin kristitty ja menestyvä maa. Massiivisen islamin asettumisen jälkeen seurasivat joukkomurhat, karkotukset ja kaaos. Kristityt pyyhittiin lähes kokonaan pois.

Nämä ovat seuraukset, kun islamismi saa valtaa.

Siksi meidän on toimittava poliittisesti.

Meidän on äänestettävä puolueita ja poliitikkoja, jotka säätävät lakeja, jotka pysäyttävät islamismin ja tekevät islamistien toiminnan, asettumisen ja kasvun Ruotsissa mahdottomaksi. Se vaatii enemmistön valtiopäivillä, ja sen saamme vain äänillämme.

Voitte kutsua tätä politiikkaa miksi haluatte, rasismiksi, islamofobiaksi tai muukalaisvihaksi. Todellisuudessa kyse on itsepuolustuksesta ja selviytymisestä.

Islamistiset yhteisöt eivät ole täällä elääkseen rauhanomaisesti rinnakkain kristittyjen, juutalaisten ja ateistien kanssa. He ovat täällä ottaakseen vallan, pyyhkiäkseen pois juutalais-kristilliset arvomme ja korvatakseen ne islamilaisella yhteiskuntajärjestelmällä.

Ruotsalaisena ja demokraattisesti suuntautuneena ihmisenä sinulla on vastuu.
Varmista, että Ruotsi ei koskaan muutu uudeksi Pohjois-Nigeriaksi tai Libanoniksi”.

Äänestä
  • Täyttä asiaa.

    1Äänestä

  • Muuten pitkälti totta, mutta ei Ruotsissa ole aikoihin ollut juutalais-kristillisiä arvoja. Kaava Ruotsissa ja monessa muussakin maassa menee suurinpiirtein näin: ateismi->tasa-arvo->feminismi->woketus. Seuraava vaihe on islamisaatio, jonka mahdollistaa muslimien nk. humanitäärinen massamaahanmuutto, joka pikkuhiljaa kasvoi yksittäisten "lemmikkiterroristien" hyysäämisestä avoimien rajojen kautta tapahtuvaan maahantunkeutumiseen. Paradoksaalista kyllä, niin tuossa woketusvaiheessa humanitäärinen maahanmuutto on usein jopa vähentynyt, mutta ei riitä enää ainakaan esim. Ruotsissa muuttamaan demografisen muutoksen aiheuttamaa vääjäämätöntä kehityskulkua.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Muuten pitkälti totta, mutta ei Ruotsissa ole aikoihin ollut juutalais-kristillisiä arvoja. Kaava Ruotsissa ja monessa muussakin maassa menee suurinpiirtein näin: ateismi->tasa-arvo->feminismi->woketus. Seuraava vaihe on islamisaatio, jonka mahdollistaa muslimien nk. humanitäärinen massamaahanmuutto, joka pikkuhiljaa kasvoi yksittäisten "lemmikkiterroristien" hyysäämisestä avoimien rajojen kautta tapahtuvaan maahantunkeutumiseen. Paradoksaalista kyllä, niin tuossa woketusvaiheessa humanitäärinen maahanmuutto on usein jopa vähentynyt, mutta ei riitä enää ainakaan esim. Ruotsissa muuttamaan demografisen muutoksen aiheuttamaa vääjäämätöntä kehityskulkua.

    Unohtamatta siis, että samalla tuo poliittinen kehitys on saanut aikaan, että kantaväestöä ei kiinnosta enää hankkia lapsia "kärsimään" ja CO2 jalanjälkeä lisäämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Muuten pitkälti totta, mutta ei Ruotsissa ole aikoihin ollut juutalais-kristillisiä arvoja. Kaava Ruotsissa ja monessa muussakin maassa menee suurinpiirtein näin: ateismi->tasa-arvo->feminismi->woketus. Seuraava vaihe on islamisaatio, jonka mahdollistaa muslimien nk. humanitäärinen massamaahanmuutto, joka pikkuhiljaa kasvoi yksittäisten "lemmikkiterroristien" hyysäämisestä avoimien rajojen kautta tapahtuvaan maahantunkeutumiseen. Paradoksaalista kyllä, niin tuossa woketusvaiheessa humanitäärinen maahanmuutto on usein jopa vähentynyt, mutta ei riitä enää ainakaan esim. Ruotsissa muuttamaan demografisen muutoksen aiheuttamaa vääjäämätöntä kehityskulkua.

    Mutta miksi? ovatko he, nämä ihmiset jotka hyväksyvät maahan massatunkeilut rajojen yli "turvapaikka" statusta hakien, jos ja kun kiinni jäävät, sellaisia jotka tekevät jonkinlaisia syyllisyyden taakasta vapautumista, kun ovat ottaneet johtonuorakseen sen asenteen, että heidän pitää nyt tässä ajassa puhua (vain) länsimaiden kolonialismista, siitä mihin on eri tahot sortuneet, ja syyllistävät siitä kaikkia ovat "valkoisia ylivaltalaisia" ajatuksella, ja vapauttavat itsensä siitä ylisuojelemalla kaikkia muita, erityisesti mustia, joihin kuitenkin lukevat myös lähi-idän eri tason etnisyydet?

    Puhuvat ja ilmaisevat asioita siten, että saavuttaisivat katarsiksen itselleen?

    Unohtaen kätevästi yli puolet historiasta, ja sen vaikutuksista? Suhtautuvat Islam aatteeseen uskoen sen rauhalliseen puoleen, ajatellen sen pääpainon olevan uskonnollisuudessa?
    Islam käytännössä kuitenkin vaikuttaa olevan sääntö, moraali-ja käytösvaade, jossa ulkoisilla määreillä määrittävät mitä kylänormia tulee käyttää, jotta yhteisö pysyisi kasassa, hallinnassa valtaeliitin taholta, ulospäin uskottelevat, että esim. burghaa käyttävä nainen vain ilmaisee sillä sen, miten omistautunut hän on Allahin/Mohamedin palvelemiseen. Kuitenkin tiedetään, ettei monissakaan maissa tuon käyttö perustuu oma-aloitteeseen omistautumiseen, vaan yhteisön kylänormeihin, vallan- ja alistamiskäytänteihin.

    Eri uskonnoissa eri äärilaidat noudattavat samoja omistautumisen ilmaisuja ulkoisesti , kuten nunnat, munkit, ja se on siinä pienessä lahkossa, ryhmässä sisäinen, hiljainen vaade, eivät ulota sitä vaadetta koko yhteiskuntaan, koska uskonnolliset omistautumiset, sen ulospäin näyttä, ovat jokaisen oma hlökohtainen asia.

    Tuollaisia ristiriitaisia asioita, ei esim. Islamin osalta sallita tuoda esille.

    Vähän on nyt puhetta esim. Englannissa käynnissä olevista tapahtumista, missä on samoja teemoja nostettu esille, kun Islamisaatio ja sen varjolla tehdyt asiat nousevat esille. Provokatiiviset tilan ottamiset, kun saavat massaa taakseen entistä enemmän, kun maahan tulee ja on tullut joukoittain tuhansittain laittomia siirtolaisia, Englannissa ovat alkaneet pelkäämään, mitä se tekee heidän maalleen. Puhuvat jopa 750.000 siirtolaisen karkoittamistarpeesta.

    Myös Englannissa on ruvettu tekemään samaa mitä ICE Usassa, mutta koska ne toimet tehdään valkoisille, ei siitä haluta kertoa, että menevät keskellä yötä pidättämään jonkun tweetin takia, hakevat asemalle, netti mielipiteen takia, keskellä yötä, jotta naapurit eivät huomaisi, että kansalaisia noin vain haetaan asemille? Yrittävät kaikin tavoin suojella kritiikkiä Islamilaisuutta vastaan. Heitä kutsutaan "tunteet" poliiseiksi, jos heistä tuntuu että joku voisi loukkaantua, tuntea kärjistystä, käyvät vaientamaan, siis aikamoista.

    Toisekseen Eu on nyt tiukentamassa rajojaan, kun ovat huomanneet että heidän aikaisempaa käytäntöä on hyödynnetty ja vain tultu joukoittain rajoille, rajojen yli (keiden avustamana?), ilman että vaikuttimena olisi oikea turvapaikan hakija, tai työkyvykkyyksiä esittävä (jotka voisivat siten hakeutua myös normaalien kanavian kautta sisääntuloa).

    Nyt kun on vallalla kahden äärilaidan ilmaisut, omissa värityksissään ja painotuksineen, ja kovassa halussaan saada oma asia näyttämään siltä ainoalta oikealta tavalta, suhtautumiseen ja muineen, käy niin että tosiasiassa kaikki häviävät.

    Kaikki häviävät ja sitähän Eu nyt muuttaessaan politiikkaansa todentaa, huomaavat että kaikki häviävät aikaisemmin noudatetuilla poliitikoilla. Eurooppa on ajettu laittoman massamaahanmuuton sallimisella kaaokseen. Ja se vaikuttaa masinoidulta ja tarkoituksella tehdyltä. Ei nimittäin ole kovin uskottavaa, että joukko miehiä vain yhtaikaa ilmestyisivät turvapaikkaa hakemaan rajoille. Siis turvapaikkaa, pitävät sitä EU:n politiikan kohtaa pilkkanaan ja aiheuttavat sen että oikeat turvapaikan hakijat joutuvat ruuhkaan, oikeaan vaaraan.

    Näissä asioissa pitäisi olla tarkempia ja lakata uskottelemasta, että heidän pitää sallia ketä tahansa, milloin tahansa tunkeutua toisten maihin, kun ovat syyllisyyden taakastansa vapauttamasta itseänsä nykytrendin mukaisesti itseään sillä korostaen, välittämättä muusta, muista ,kokonaisuus huomioon ottaen.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Englannissa ilmennyt supersensitiivisyys Islamisaatio kritiikille on omituista. Onko maan päättäjät oikeasti omaksuneet nykytrendien mukaisen ajatuksen, että heidän pitää vapautua syyllisyyden taakastansa, aikaisemmista kolonialismin aikakaudella aiheutetuista vääryyksistä yksipuolisesti asioista korostaen ja uskotellen, että ikään kuin sillä mm afrikan tilanne parantuisi?

    Ko.tavoilla ja itselleen vapautusta hakien?

    Vai mistä on kyse, sillä eihän Islam pyri olemaan kuin nunnalaakso, omana pienyhteisönä, sivussa omissa omistautumistarpeissaan, noudattaen kuitenkin yhteiskuntarakennetta, lakia, muita yleisiä normeja, eroavat vain omistautumisen tiukkuuden näytössä.

    Miksi sitten Islam uskonnolle pyritään antamaan sellainen asema, että se jo lähtökohtaisesti alkaa taistelemaan yhteisön normatiivisuuksista, niiden pakonomaisesta määrittelyistä, mitkä kohdat ovat heille sopivia, suotuisia, ja miten ottavat tilaa niiden käytöille ja samalla provokatiivisesti pyrkivät ajamaan yhteiskuntarakenteiden yli, jossa perustelevat toimiaan omilla uskontonormituksilla (esim. he saavat tehdä eri uskontokunnan naisia kohtaan asioita, koska niin on määritelty) välittämättä mitä sen yhteiskunnan vallitsevat lait, ihmisoikeudet asioista ilmaisevat.

    Ovatko vain sinisilmäisiä, vapauttamassa itseään esi-isiensä taakoista, ylisuojelemalla, hyvittelemällä omituisella tavoilla täysin vieraille ihmisille vieraista maista? Vai haluavatko jonkinlaisen Islam sarialakia noudattavan valtion, missä valtaeliitin kanssa vähät välittävän kansalaisten oikeuksista, kurjimuksista, ei tuokaan oikein vaikuta uskottavalta.

    Taitavat vain olla sinisilmäisiä, omien syyllisyyden taakasta vapautumisen toivosta projektissa, mitä nykytrendi on saanut heidät uskomaan, unohtaen jihad, saria puolen Islam uskonnosta, ja sitä miten sitä kuitenkin on voimassa ja käytetään.

    Islamilaisuuten uskovien pitäisi toimia yhteiskunnissa kuin nunnat, munkit, elää omissa oloissaan omistautumisineen (jos se olisi oikeaa uskonnollista omistautumista eikä vain vallankäytön väline), sen yhteiskuntarakenteen alla, eikä alkaa taistelemaan Islamin nimissä itselleen oikeutta ajaa omia normeja sisään, vanhanaikaisina, uskomuksia eri aikakaudelta, täysin nykyaikaan soveltumattomia.

    Ja ihmisillä eri yhteiskunnissa pitää olla oikeus ilmaista, minkälaisten suuntaviivojen, periaatteiden, arvojen ja normien (alati muuttuvia) mukaisesti yhteisöllisyyttään haluavat harjoittaa.

    Äänestä

  • Ruotsi on tuhon tiellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tuo Englannissa ilmennyt tarve olla varpaillaan Islamin ja muslimiyhteisön osalta, on outoa, kun englannissa on muslimeja asunnot jo vuosia ja varmaan satoja tuhansia ennestäänkin.

    Miksi sitten nytten Englanti ottaa tuollaisen linjan, että yhtäkkiä heidän pitää alkaa noudattamaan supersensitiivisyyslinjaa kun ovat aikaisemminkin tulleet toimeen (joten kuten, englantilaiseen tapaan)?

    Onko päättäjät menneet jonkinlaiseen woke-harhaan, mikä EU:ssakin iski, vaikka kaikissa maissa on ollut jo aikaisemminkin maahanmuuttajia ympäri maailmaa, alkoivat puhumaan ja toimimaan kuin he oikeasti olisivat vasta nyt rakentamassa jotain monikulttuurillista maanosaa, jossa heidän tulee noudattaa woke-linjausta ja olla erityissensitiivisiä mustille, värillisille ja korottaa heidän etnisyytensä, värillisyytensä pääosaan, ei se mitä ihmisenä ovat, miten yhteiskunta jatkaa omien arvojen ja pääperiaatteidensa pohjalta yhteiskuntiensa vahvistamista.

    Milloin väristä tuli statementti? kun sitä ennen jo kerittiin kohtaamaan ihmisinä?

    Tuo kehityssuunta on ollut outoa ja oudoksi sen tekee, että nyt lisääntynyt laiton massasiirtolaisten tulo eurooppaan meritse, joiden kyydissä ei näytä olevan enää muita kuin miehiä, sen samanaikaisuus ihmetyttää, ja se, että yhä vain olettavat että kyse on tulijoiden humanitaarisista tarpeista, vaikka lähtömaassaan ovat saattaneet tehdä jotain sellaista, että heillä pitäisi olla vastuuvelvollisuus niistä siellä, minkä takia paenneet, mitä on usein tapahtumien selvittämisten yhteydessä selvinnyt (kun tehneet englannissa rikoksen, vaikka ovat vielä turvapaikka hotellimajoituksen ylellisyyksissä).

    Näyttävät noudattavan tuota Islamisaatio kaavaa, jossa ensin ovat rauhallisen ystävällisiä, sitten alkaa kuitenkin Islamfobia syytökset, uhriutuminen, sen nojalla omien käsityksien levittäminen, niiden huomioon ottamisvaatimukset, provokaatiot, kuten 5 kertaa päivässä kovaääniset rukouskutsu, joukkorukoilemiset kaduilla, muille paheksuntien ja vaatimusten esittämiset heidän väärästä valinnoista, ylemmyydentunnon lisääntymiset ja vastakkainasettelut, vaatimuksena heidän normien, sääntöjen mukaan toimimisesta jne.

    Kaava näyttää olevan käytössä Englannissa.

    Äänestä

Walterhan on islamin asiantuntija.

Äänestä

oii uliuli siinä vasta profeetta. antakaa sille mikjardi kyn noin fiksuja puhuu. ihan itekö keksinyt. lässyn lässyn. isis on jo täällä

Äänestä
  • Mikä musse siellä höpöttää huonolla suomella?

    Äänestä

Päivi Räsänen ajaa sitä asiaa, että uskonto menee maan lakien edelle.

Vaarallista touhua ja todella vastuutonta!

Äänestä
  • Höpöö...

    Äänestä

  • Olet pihalla kuin lumiukko

    Äänestä

Ongelma on siinä että niin kauan kuin Ruotsissa ja Suomessa on uskonnonvapaus, niin asialle ei voi laillisesti tehdä yhtään mitään. Tuskin kovin moni haluaa luopua uskonnonvapaudesta, joten ongelma on ratkaisematon.

Äänestä
  • Musset käyttää sitä hyväkseen.

    Äänestä

Suomikin on luisumassa turvattomaksi kehitysmaaksi.
Talous ja turvallisuus pettää. Kulttuuri mädättyy.
Massa työttömyys on ollut jo vuosikymmeniä.
Mutta toimitaan Eu nato nettomaksaja.
Rahoittaa jopa suurvaltasotaa.
Rahat loppuu, kun rahat törsätään hukkaan.
Lapsellinen Idealismi politiikka vuosikymmenien ajan johti rahapulaan...
Nyt meillä on esim. liikaa elättejä, sos.turva peräinen maahanmuutto toi valtavat kulut. Jouten olevat, sopeutumis haluttomat ihmismassat tuotiin eläteiksi.
Sen "pakolais teollisuuden" Ideana on asumistukien ja sos tukien siirto, siis korruptio.
Ja rahat loppuu, Nyt on pakko vähentää kuluja.
Ja kanta suomalaisetkin kärsii nyt sen entisen hyvinvointi valtion alasajosta ....
-Mutta ulkom. kela turisteille järjestetään täydet sos.tuet, ohjatusti !!!

1Äänestä

Suomella on kaikki edellytykset olla kehitysmaa.

Voi kysyä miksi tähän on tultu!

edelliset hallitukset on olleet kettuja nöyristelleet vääränvallan alle ja uskoneet heidän valheisiin!

irakissa ja iranissa ei ollut mitään syytä lähteä suomeen he valehteli!

täällä vihreät oli valmis hakemaan vaikka lentokoneella!

onko vastuunkantajia missään.

Äänestä

Länsimaistunut Islam on hyvä uskonto.
T. Harras Islamisti

Äänestä

Surulliseksi vetää mielen kun katsoo Suomen nykymenoa. Suomi on täysin rappiolla. Ihmisillä ei ole enää mitään motivaatiota tehdä mitään tämän maan hyväksi. Tämä hyvä maa on pilattu liiallisella hallitsemattomalla maahanmuutolla. Suomalaiset tuntevat olevansa toisen luokan kansalaisia, koska eniten tuetaan ja autetaan muualta tulleita. Näin sanoi minulle jo 20 vuotta sitten eräs seurakunnan diakonissa. Pitää paikkansa edelleen.

1Äänestä

Walterin henkeähän on uhattu.

Äänestä

Kolme suurta vaaraa, jotka uhkaavat maailmaa:
1. Islamismi 2. Putinismi 3. Trumpismi

Kaksi viimeksimainittua sisältävät vielä natsismin!

1Äänestä

yksittäistapauksia

Äänestä

Tämä on kuin kusisi omiin housuihin.

Äänestä

Islam on selvä uhka.

Äänestä

Persut tästä ovat varoittaneet. Heille vain nauretaan.

Äänestä
  • Ainoa puolue joka varoittaa siitä, poikkeuksena kokoomuksen Kaleva ja Sohrabi

    Äänestä

Oliko juutalainen Adolphe JACOB Hitler juutalaisten kauan odottama messias, joka johdatti diasboraan joutuneen kansan takaisin luvattuun maahan?

Eurooppaan juurtuneitten juutalaisten saaminen takaisin luvattuun maahan ei tietenkään tulisi olemaan mikään helppo juttu. Yksikään juutalainen ei olisi vapaaehtoisesti vaihtanut liiketoimintaansa, kiinteistöjään ja vaikutusvaltaansa palaan hiekkaerämaata.

Suostuttelu siis ei tullut alun alkaenkaan kysymykseen, vaan alusta asti suunnitelman piti näyttää siltä, ettei juutalaisilla ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa PALESTIINAAN.

Tämän takia Rotschildin valtaansa asettaman Adolphe JACOB Hitlerin piti tehdä selväksi Euroopan juutalaisille, että he ovat vainon kohteena, todellisuudessa Hitleri käski suojelemaan juutalaisia, juutalaiset varustettiin Davidin tähdellä, joka oli merkki suojeltavasta kohteesta, ei tuhottavasta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_Balfour
Arthur James Balfour (25. heinäkuuta 1848 ? 19. maaliskuuta 1930) oli Balfourin ensimmäinen jaarli, brittiläinen valtiomies ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 1902?1905. Hänet muistettaneen parhaiten vuoden 1917 Balfourin julistuksesta, jossa Britannia ilmoitti tukevansa ?kansallisen kodin? perustamista juutalaisille Palestiinaan.

Suomenkielinen Wikipedia tosin ei kerro, että hanketta ajoi juutalainen Rotschildien pankkimafia.

http://en.wikipedia.org/wiki/Balfour_Declaration_of_1917
The declaration was made in a letter from Foreign Secretary Arthur James Balfour to Baron Rothschild (Walter Rothschild, 2nd Baron Rothschild), a leader of the British Jewish community, for transmission to the Zionist Federation of Great Britain and Ireland, a Zionist organization. The letter reflected the position of the British Cabinet, as agreed upon in a meeting on 31 October 1917. It further stated that the declaration is a sign of "sympathy with Jewish Zionist aspirations."
The statement was issued through the efforts of Chaim Weizmann and Nahum Sokolow, the principal Zionist leaders based in London; as they had asked for the reconstitution of Palestine as ?the? Jewish national home, the declaration fell short of Zionist expectations.

Äänestä

Juutalaiset ashkeNAZIt murhasivat 6 miljoonaa eurooppalaista keskitysleireillä.

http://www.henrymakow.com/post_18.html

Juutalaisen Adolphe JACOB Hitlerin johtamat ashkeNAZIt Saksassa ja juutalaisen IOSIF (JOSEF) Vissarionovit? D?uga?vilin johtamat bolsevikkijuutalaiset Venäjällä murhauttivat lisäksi kymmeniä miljoonia venäläisiä ja eurooppalaisia.

http://www.kansaspress.ku.edu/righit.html

Juutalaisen Adolphe JACOB Hitlerin ashkeNAZI-armeijassa marssi 150 000 juutalaista.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010082412232534_ul.shtml
Toimittaja Jean-Paul Mulders ja historiantutkija Marc Vermeeren etsivät tänä vuonna Hitlerin sukulaisia.
Heiltä otetuissa DNA-näytteissä löytynyt kromosomi, haploryhmä E1b1b1, on harvinainen Länsi-Euroopassa, mutta yleinen ashkeNAZI- ja sefardijuutalaisilla.

http://en.wikipedia.org/wiki/Ashkenazi_Jews
AshkeNAZIM or AshkeNAZI Jews are literally "German Jews
AshkeNAZI tarkoittaa kirjaimellisesti Saksan juutalaista

1938 marraskuu 7: Puolan JUUTALAINEN terroristi Herschel Feibel Grynszpan (Greenspan, Alan Greenspan?) aloittaa kristalliyön murhaamalla saksalaisen diplomaatin.

JUUTALAINEN Eichmann yrittää saada Euroopan juutalaisia väkisin muuttamaan Palestiinaan.

Sturmabteilungin johtaja JUUTALAINEN Viktor Lutze antaa miehilleen määräyksen suojella juutalaista omaisuutta.

JUUTALAISEN Himmlerin käskystä JUUTALAINEN Heydrich antaa SS-miehilleen ohjeet suojella JUUTALAISTA omaisuutta.

Yitzhak Shamir (Icchak Jeziernicky) liittyi maanalaiseen juutalaiseen terroristijärjestöön Irgun Zvai Leumiin, joka vastusti terrorin keinoin brittien läsnäoloa Palestiinassa.
Kun järjestö hajosi 1940, Shamir liittyi vieläkin väkivaltaisempaan terroristijärjestöön Lehiin, jota johti Avraham Ster.
Beirutissa, Saksan juutalais-NAZIEN kanssa, solmittujen salaisten sopimusten mukaan, Lehi aloitti toisen rintaman sodan brittejä vastaan, vastapalveluksena Saksan juutalais-ashkeNAZIT auttaisivat erottamaan Euroopan juutalaiset Palestiinaan MUUTTOA varten.

1943 lokakuu: Juutalaisten johtaja YITZHAK SHAMIR kirjoittaa artikkelin "Terror" jossa toteaa mm. "Juutalainen moraali ja juutalaiset tavat eivät saa olla esteenä terrorin käytölle osana sodankäyntiä arabeja vastaan"

Äänestä

Itä-hesa jo menetetty.

Äänestä

Persut varoittaa myös. Heille nauretaan eikä kukaan ota persuja tosissaan. Tulee aika jolloin otetaan tosissaan persujen varoitukset.

Äänestä
  • Mutta silloin on liian myöhäistä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

varoittajana somali Mona Walter joka asuu Ruotsissa.

Walter sanoo, että mitä suuremmaksi islam tulee länsimaissa, sitä pahempi uhka se on demokratialle ja vapaudelle.

Walter on usein varoitellut, että islamiin suhtaudutaan aivan liian naiivisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu