Euroopan unionissa harkitaan tällä hetkellä ehdotusta siitä, että venäläisen öljyn hintakatto korvattaisiin täydellä kiellolla meriliikennepalveluille, kertoo uutistoimisto Bloomberg.
Kieltoa kaavaillaan Bloombergin mukaan osaksi EU:n uutta pakotepakettia ja se kieltäisi kaikkia eurooppalaisia yrityksiä tarjoamasta venäläisen öljyn kuljettamiseen tarvittavia vakuutus- ja kuljetuspalveluita.
Kyseessä olisi äärimmäisen merkittävä kolaus Ukrainassa hyökkäyssotaa käyvälle Venäjälle, jonka sotatalous on erittäin riippuvainen maan öljytuloista. Öljy- ja kaasutulojen osuus on Venäjän tavaraviennistä noin 60 prosenttia.
Tällä hetkellä EU:n hintakatto ollaan helmikuun ensimmäisestä päivästä alkaen asettamassa 44,10 dollariin barrelilta.
Venäjän tärkeimmän vientiöljylaadun Uralsin hinta on kuitenkin laskenut yksittäisten erien osalta pahimmillaan jopa 22–25 dollariin.
Iltalehti kertoi jo aiemmin, että tämän hintaromahduksen on arvioitu jättävän Venäjän tämän vuoden budjettiin lähes kolmen biljoonan ruplan eli noin 30 miljardin euron aukon. Vajeesta on tulossa presidentti Vladimir Putinille ja hänen hallinnolleen vakava ongelma.

Vastaukset 1
Vanhimmat
No, se Putte itse hallintoineen on se varsinainen ongelma.