Totuus Suomen työperäisestä maahanmuutosta.

Suomesta Lähtee: korkeakoulutettu, nuori, tuottava väestö

Suomeen Saapuu: suurelta osin matalasti koulutettua, kielitaidotonta väestöä, jonka integroituminen ja työllistyminen kestää pitkään

Tämä on fakta jonka voitte itse tarkistaa. Suomi kehitysmaalaistumassa ja jäämässä joka tasolla jälkeen euroopan muista kehittyvistä valtioista.

Pitää oikein tosissaan katsella eläkepaikkaa Puolasta tai Unkarista.
494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

*
______________ - SYYLLISIÄ - Tähän Ovat Vain ja Ainoastaan ;

SDP:n ja LaitaVasemmisto ja MYRKYN-Vihreät ja VasemmistoKEPU puolueet

*
--------Nuo -SAASTAT- alkoi Haalaamaan -KIVIKAUDESTA- Elättejä - !

-------- Me Elätetään Niitä - Mutta MIssä -LUURAA- ne TyötäTekevät - ?

*

Äänestä
  • Tilastot kertoo, että nyt Ei enää tule "TYHJÄKE-Mamuja" -niin paljon kuin ennen .
    -istuva hallitus saa hillittyä noiden Sosiaali-Pummien tulon .

    Äänestä

Tämä asia ei muutu ennenkuin kotiuttaminen alkaa tuottamaan poliitikoille ja heidän lähipiirilleen vähintään saman kuin kotouttamisteollisuus tuottaa.
Kaikki tämän ympärillä oleva piilokorruptio ja ihmiskauppa on liian kannattavaa erityisesti demareiden, kepun ja kokoomuksen hallinnassa oleville järjestöille, yhdistyksille ja lukemattomille konsultti-ja lobbausfirmoille.

Äänestä

Hassua. Persutkin hallituksessa ja tilanne on tuo.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomesta Lähtee: korkeakoulutettu, nuori, tuottava väestö

Suomeen Saapuu: suurelta osin matalasti koulutettua, kielitaidotonta väestöä, jonka integroituminen ja työllistyminen kestää pitkään

Tämä on fakta jonka voitte itse tarkistaa. Suomi kehitysmaalaistumassa ja jäämässä joka tasolla jälkeen euroopan muista kehittyvistä valtioista.

Pitää oikein tosissaan katsella eläkepaikkaa Puolasta tai Unkarista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu