Muuten herodes oli muslimi

Siksi halusi tapattaa Jeesuksen israelin kuninkaan (Jupiter ja täysikuu leijonassa kuninkaan merkissä) Tämän voi katsoa Ursan tähtikartalla!!!
19146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Oletko miettinyt oman uskonnon perustamista? Otat jatkuvasta eri uskonnoista joitakin elementtejä ja yhdistää niitä, vaikka ne eivät täysin sopisikaan yhteen.

Jos saat seuraajia uusille ‘ilmestyksillesi’, voit anoa lupaa, että uskontosi rekisteröidään Suomessa uudeksi uskonnoksi.

Äänestä
  • "Muuten herodes oli muslimi"

    Oletko harkinnut oman uskonnollisen liikkeen perustamista osana laajempaa uskonnollisen innovoinnin ja synkretismin ilmiötä?

    Tällaisessa prosessissa eri uskonnollisista traditioista omaksutaan jatkuvasti valikoituja opillisia, rituaalisia ja symbolisia elementtejä, jotka yhdistetään uudeksi synkretistiseksi kokonaisuudeksi, riippumatta siitä, että näiden elementtien historiallinen tausta, teologinen sisältö ja doktrinaalinen logiikka saattavat olla keskenään osittain tai kokonaan ristiriitaisia.

    Keskeistä on, että nämä elementit tulkitaan uudelleen ja sijoitetaan uuteen merkitysjärjestelmään, joka rakentaa liikkeelle oman sisäisen koherenssinsa.

    Mikäli tällainen uskonnollinen liike onnistuu vakiinnuttamaan asemansa, kehittämään tunnistettavan organisatorisen rakenteen ja keräämään pysyvän seuraajakunnan, voidaan liikkeen piirissä syntyviä uusia opillisia sisältöjä tulkita uskonnollisiksi ‘ilmestyksiksi’ tai karismaattisen auktoriteetin ilmentymiksi.

    Tässä tilanteessa on mahdollista käynnistää prosessi, jossa liike hakee virallista asemaa uskonnollisena yhdyskuntana ja pyrkii rekisteröitymään Suomessa voimassa olevan uskonnonvapauslainsäädännön mukaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    "Muuten herodes oli muslimi"

    Rekisteröityminen merkitsee liikkeen siirtymistä yksilöllisestä tai epämuodollisesta uskonnollisesta ilmiöstä osaksi institutionaalisesti tunnustettua uskonnollista kenttää

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Rekisteröityminen merkitsee liikkeen siirtymistä yksilöllisestä tai epämuodollisesta uskonnollisesta ilmiöstä osaksi institutionaalisesti tunnustettua uskonnollista kenttää

    Tämän lisäksi on mahdollista hakea viranomaisilta lupaa julistaa uusi uskonnollinen liikkeesi Suomessa ainoaksi virallisesti tunnustetuksi uskonnoksi, mikä merkitsisi uskonnollisen kentän institutionaalista uudelleenjärjestelyä ja edellyttäisi merkittäviä muutoksia voimassa olevaan perustuslailliseen järjestelmään, uskonnonvapauslainsäädäntöön sekä valtion ja uskonnollisten yhteisöjen välisiin suhteisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Hypoteettisella tasolla voidaan tarkastella myös mahdollisuutta, jossa uuden uskonnollisen liikkeen perustaja tai jo vakiintunut uskonnollinen yhteisö pyrkisi hakemaan viranomaisilta lupaa julistaa kyseinen uskonto Suomessa ainoaksi virallisesti tunnustetuksi uskonnoksi. Tällainen skenaario ei ole realistinen nykyisen oikeusjärjestelmän puitteissa, mutta se tarjoaa analyyttisesti hedelmällisen lähtökohdan valtion ja uskonnon välisen suhteen tarkastelulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Analyyttisesti tarkasteltuna tällainen pyrkimys merkitsisi perustavanlaatuista murrosta Suomen perustuslaillisessa järjestelmässä, joka nojaa uskonnonvapauden, katsomuksellisen pluralismin ja valtion neutraalisuuden periaatteisiin. Yhden uskonnon institutionaalinen asettaminen ylivertaiseen asemaan edellyttäisi sekä uskonnonvapauslain että perustuslain merkittävää uudelleentulkintaa tai muuttamista, minkä lisäksi se muuttaisi radikaalisti valtion ja uskonnollisten yhteisöjen välistä historiallisesti muotoutunutta suhdetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Eli on mahdollista anoa lupaa julistaa uusi oppijärjestelmäsi Suomessa ainoaksi oikeaksi uskonnoksi. Tällainen prosessi olisi kuitenkin äärimmäisen pitkäkestoinen ja monivaiheinen, ja se edellyttäisi laajoja institutionaalisia, oikeudellisia ja perustuslaillisia muutoksia. Nykyisen uskonnonvapauteen ja katsomukselliseen pluralismiin perustuvan järjestelmän puitteissa tällainen mahdollisuus ei ole käytännössä toteuttamiskelpoinen, mutta sitä voidaan tarkastella analyyttisesti eräänlaisena institutionaalisena rajatapauksena. Tässä mielessä kyseessä on ennen kaikkea teoreettinen mahdollisuus, joka havainnollistaa uskonnollisen auktoriteetin, poliittisen vallan ja oikeudellisen legitimiteetin välisiä jännitteitä modernissa yhteiskunnassa

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    En muuten halua mitään seurakuntaa, niitä on jo tarpeeksi maapallolla ja puolueet on omaa seurakuntaa ja ohjaa vääärn suuntaa kansaa. aloittaja

    Äänestä

Allah on väkevä epäjumala, käännytti muslimiksi jo ennen muhammadanisminharhan keksimistä?

Äänestä
  • Ei sen enempää epäjumala kuin Jahvekaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei sen enempää epäjumala kuin Jahvekaan.

    Oletko miettinyt oman uskonnon perustamista? Otat jatkuvasta eri uskonnoista joitakin elementtejä ja yhdistää niitä, vaikka ne eivät täysin sopisikaan yhteen.

    Jos saat seuraajia uusille ‘ilmestyksillesi’, voit anoa lupaa, että uskontosi rekisteröidään Suomessa uudeksi uskonnoksi.

    Ja seuraajia tulee, sillä myös kristityt ovat synkretistisiä uskovia, jotka uskovat yhteen synkretistiseen oppiin enemmän kuin toiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kristinbusko syntyi myös synkretismistä, joten myös uusi uskontosi syntyy synkretismistä.

    Äänestä

  • Allah on ainoa oikea jumala ja jeesus hänen poikansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Allah on ainoa oikea jumala ja jeesus hänen poikansa.

    Rooma keksi jeesus lapselle oman tarinaan joka on väärää uskontoa. Rooma tappoi jeesuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Oletko miettinyt oman uskonnon perustamista? Otat jatkuvasta eri uskonnoista joitakin elementtejä ja yhdistää niitä, vaikka ne eivät täysin sopisikaan yhteen.

    Jos saat seuraajia uusille ‘ilmestyksillesi’, voit anoa lupaa, että uskontosi rekisteröidään Suomessa uudeksi uskonnoksi.

    Ja seuraajia tulee, sillä myös kristityt ovat synkretistisiä uskovia, jotka uskovat yhteen synkretistiseen oppiin enemmän kuin toiseen.

    Joten suosittelen: perusta täysin oma uusi uskonto Suomeen. Jos olet samaa, joka Israeliin pyhiinvaelluksella sai ilmestyksen ja kohtasi Indran.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Yritä levittää opetuksiasi, ei vain täällä, yhdistämällä islam, kristinusko ja kaikki muu mahdollinen, hanki seuraajia ja tee siitä Suomen ainoa virallinen uskonto.

    Äänestä

  • "Muuten herodes oli muslimi"

    Täten voidaan suositella, että sinä joka koki henkilökohtaisen hengellisen ilmestyksen, harkitsisit täysin uuden uskonnollisen liikkeen perustamista Suomessa.

    Erityisen kiinnostava lähtökohta olisi, jos kyseinen henkilö, el sinä olisi kokenut pyhiinvaelluksen, Israeliin, ja saanut tuolloin merkittävän hengellisen kokemuksen tai kohtaamisen, kuten symbolisen tai mytologisen hahmon, esimerkiksi Indran, kanssa.

    Tällainen kokemus voisi toimia perustana uskonnollisen liikkeen opetuksille ja ritualistiselle järjestelmälle.

    Perustaja eli sinä voisit pyrkiä levittämään näitä opetuksia laajemmalle yleisölle, ei vain paikallisesti, vaan mahdollisesti kansallisesti, hyödyntäen synkretististä lähestymistapaa, jossa yhdistetään eri uskonnollisten perinteiden elementtejä, kuten islamia, kristinuskoa sekä muita merkittäviä uskonnollisia ja filosofisia traditioita.

    Tavoitteena voisi olla saada liikkeelle seuraajia ja rakentaa siitä muodollinen yhteisö, jonka asema olisi Suomessa ainutlaatuinen, ja lopulta muuttaa se ainoaksi viralliseksi uskonnoksi maassa, tarjoten näin kiinnostavan esimerkin siitä, miten henkilökohtaiset hengelliset kokemukset voivat muuntua laajemmiksi kulttuurisiksi ja sosiaalisiksi ilmiöiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "Allah on ainoa oikea jumala ja jeesus hänen poikansa."

    Jo pelkästään tässä lauseessa on kylliksi synkretismiä.

    Joten suosittelen: perusta täysin oma uusi uskonto Suomeen. Jos olet samaa, joka Israeliin pyhiinvaelluksella sai ilmestyksen ja kohtasi Indran.

    Yritä levittää opetuksiasi, ei vain täällä, yhdistämällä islam, kristinusko ja kaikki muu mahdollinen, hanki seuraajia ja tee siitä Suomen ainoa virallinen uskonto.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Siksi halusi tapattaa Jeesuksen israelin kuninkaan (Jupiter ja täysikuu leijonassa kuninkaan merkissä) Tämän voi katsoa Ursan tähtikartalla!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu