Badertyttö tarjosi minulle 70s oluen -tunnistin-

Anonyymi-ap

Punainen armeijakunta (saks. Rote Armee Fraktion, RAF), jonka ensimmäisestä sukupolvesta käytetään yleisesti myös nimitystä Baader–Meinhof-ryhmä, oli Saksan liittotasavallassa vaikuttanut äärivasemmistolainen terroristiryhmä, jonka tavoitteena oli Saksan liittotasavallan työväen kommunistinen kansannousu.[1] RAF toimi 1970-luvulta lähtien vuoteen 1998 jolloin se ilmoitti lopettavansa toimintansa.

RAF pyrki eteläamerikkalaisten sissiliikkeiden tapaan kaupunkisodankäynnin avulla vastustamaan kapitalistista valtiota, jonka johtavissa asemissa oli edelleen entisiä natseja, sekä Yhdysvaltojen imperialismia ja siten edistämään kansainvälistä vapaustaistelua. Järjestö uskoi murhiensa provosoivan Länsi-Saksan hallitusta rakentamaan valtiosta poliisivaltion, mikä saisi puolestaan tavalliset kansalaiset kääntymään kommunismin kannattajiksi.[1][2]

RAF:n kohteina olivat Länsi-Saksan poliittinen ja taloudellinen eliitti, poliisi ja oikeuslaitos sekä maahan sijoitetut Yhdysvaltain armeijan joukot.[3][4] Ryhmän iskuissa kuoli vuosina 1972–1991 yhteensä 34 ihmistä ja lukuisia loukkaantui. RAF:n jäsenistä kuoli 26 ja 26 tuomittiin vankeuteen.[1] Poliisi ampui RAF:n vastaisissa operaatioissaan lisäksi kuoliaaksi viisi sivullista.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Antoi minulle osoittee, että voin kirjoittaa, väärän osoitteen. Sylvia N oli hän..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      155
      3930
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      85
      3353
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      85
      2805
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      44
      2699
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      71
      2660
    6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      23
      2402
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      140
      2342
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      152
      2225
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      39
      2052
    10. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1946
    Aihe