Anne vapa : En tiiä kuohuuko ajatukset yli, mutta voiko olla sattumaa, että meidän tunnelikeissi oli samaan aikaan oikeudessa ja Epstein tiedostot tuodaan julki?
Fanit:
Ollaan puhuttu että Ukrainan ja Suomen välillä kuljetetaan tunneleita pitkin lapsia. Ukraina on korruptunein maa lapsikaupassa ja Suomi siinä mukana.
Juu huhut johtaa myös meidän valtaa pitäviin asti. Seurataan tilannetta
Veikkaan että kaikki mitä nyt tapahtuu on tehty peittelemään rikollisten toimintaa. Hämätään kansaa ja yritetään katse kiinnittää toiseen suuntaan.
Mitäs kautta Suomessa voitaisiin rauhassa kuljettaa lapsukaisia tai muuta arkaluontoista, kuin tunneleiden kautta. Siellä kaikki tapahtuisi täysin suojattuna valtion omissa näpeissä. Meillä on oma deep state Suomessa. Meillä on yksi maailman korruptunein koneisto, jossa korruptio on tehty lailliseksi. Ja me Suomen höpönassulampaat vieläpä hyväksytään tämä paska ja ollaan kaikki itse osa korruptiota. Riittäisi, kun yksi sanoisi, että nyt riittää. Mutta kukaan ei sano mitään. Kaikki hyssyttelevät ja ovat hiljaa. Hys siellä ja hys täällä ja joka puolella hyshys. Se on se laulu, kun Piippolan vaarilla oli talo. Hiialahiialahei. Eli pitää mennä noi lasten laulut, pelit ja leikit läpi. Sieltä se totuus löytyy Muumipeikoista ja Peppi Pitkätossusta ja Huvikummusta, Liisa Ihmemaasta ja Nalle Puhista. Kaikki jutut on nimittäin heikunkeikun eli ylösalaisin kuin hatussa taikurin. Nää pitää nyt kattoo, et mihin noi reitit johtaa. Johtajat johtaa, mutta minne? Oikeaan vaiko väärään? Entä jos suora on väärä ja nurja onkin oikea puoli, niin kumpi onkaan oikea puoli? Kuka johtaa johtajaa? Kuka on kaiken yläpuolella, johon kaikki uskoo? Onko se Nasu, vaiko Nalle Puh, vaiko Pantteri? Mitä sanoo PikkuMyy? Kenellä on viisaus tulkita lastensatuja jotka onkin aikuisten satuja, joissa on magiaa mukana? Miksi kaikki Disneyn sadut ovat toistensa jatko-osia ja sisältävät magiakoodin? Miettikääpä sitä.
Niin, eiköhän ole täysin selvää, että ei tässä Vapan keississä ollut kyse turvallisuussalaisuuksien paljastamisesta, vaan johtolankojen esille nostamisesta Suomen omaan pizza- eli tunneligateen. Minulle selvisi muuten tämmöinenkin asia, että Suomen sairaaloiden sisältä ei voi tehdä hälytystä häkeen. Onko vähän outo juttu sekin? Jos siis sairaalassa tapahtuisi jotakin rikollista, sinne ei voi yksityishenkilö hälyyttää partiota tai ampparia paikalle. Mitä Veetä?? Meillä on sekä hyvät jätkät ja hyvät ukot ja hyvät muijat ja hyvät akat myöskin sairaaloissa ja sitten on ne pahat ja tosi pahat ukot ja akat. Ja ne tekevät ne kuoleman työt.
Tunnelisota vapat ja heidän fanit
87
322
Vastaukset
- Anonyymi00001
Vapojen fanit jatkaaa:
Ajankohta on nyt sellainen että jahdataan suurrikollisia ja vastuuhenkilöitä epämääräisissä tapauksissa. Eli ei sattumaa mut välillä näiden poliisien ym ymmärrys eli tietoisuus ei ole päässyt vielä nousemaan riittävästi tämän tyyppisten casien käsittelyyn. Niinpä aikanaan lähetetäänkin klooniarmeija vierailijoiden toimesta suojaamaan ja tekemään oikeita puhdistuksia.
Ollaan jännän äärellä, kenenkään teistä ei tarvi kärsiä yhtään enempää
Elämme aikaa jossa kaikki syklit kohtaavat..
Kaiken ajoittaminen yhteen valmistumisen suhteen on vain yksi osa isompaa strategiaa. Tämä ajatus tullee aika monellekin, koska se liittyy kaikkeen, jotta uusi aikakausi saadaan alkuun. Eli, tiettyjä asioita nopeutetaan, ja tiettyjä hidastetaan, jotta saadaan kaikki yhtäaikaa valmiiksi. Sitten vanha valta ei enää voi pitää kiinni vallastaan, ja uusi aikakausi ottaa vallan, jonka johtohenkilöksi tulee joko Kuningatar Victoria I, tai Keisarinna Tsuguko.- Anonyymi00033
Nyt alkaa selviään nmiksi Stubb ostettiin pressaksi, ja kellarissaan haulikko-kuolema?
- Anonyymi00038
Anonyymi00033 kirjoitti:
Nyt alkaa selviään nmiksi Stubb ostettiin pressaksi, ja kellarissaan haulikko-kuolema?
Kuka on tämä sun kertomasi ostaja?
- Anonyymi00042
Vain täysin aivokuolleet idiootit uskoisivat tunnelivammailua, mutta näköjään sellaisiakin joukostamme löytyy. Näyttää mielenterveyshoito olevan retuperällä kun sellaiset avohoitopotilaat pääsevät vapaasti riekkumaan.
- Anonyymi00002
Salaliittohörhöt joutuivat tuomiolle salaliiton paljastamisesta.
- Anonyymi00047
Muumipappa tuomiolle! Satujutuista tuomioita! Sellainen suomi!
- Anonyymi00077
Anonyymi00047 kirjoitti:
Muumipappa tuomiolle! Satujutuista tuomioita! Sellainen suomi!
Ei kannata mennä kuvamaan alueelle minne ei saa mennä sellanen on suomi.
- Anonyymi00003
Onneksi maa on litteä, on tuo tunneleiden tekeminen helpompaa. Pysyy paremmin suunnassa ja oikeassa syvyydessä.
- Anonyymi00004
Siellä on näiden vapojen mukaan käytössä plasma tunneli pora tulee monta kilometriä isoa tunnelia joka päivä ja kaikki se järjetön määrä maaanesta mitä tulee niin ne sulattaa sen ns. lasi seinämäksi näin kertoo vapojen tarina.
- Anonyymi00008
Anonyymi00004 kirjoitti:

Tuo on totta kyllä ja ihan yleisesti saatavilla olevaa tietoakin tunnel boring machineista. Sitä en tiedä onko se kiveä sulattava kärkiosa plasmaa, vaiko jotain muuta.
- Anonyymi00010
Anonyymi00008 kirjoitti:
Tuo on totta kyllä ja ihan yleisesti saatavilla olevaa tietoakin tunnel boring machineista. Sitä en tiedä onko se kiveä sulattava kärkiosa plasmaa, vaiko jotain muuta.
Ja suomesta menee noita sota tunneleita suoraan ukrainaan ja siellä tunneleisssa lapsia kaupaa suomen johto kuten vapajat uskoo?
- Anonyymi00012
Anonyymi00004 kirjoitti:
Siellä on näiden vapojen mukaan käytössä plasma tunneli pora tulee monta kilometriä isoa tunnelia joka päivä ja kaikki se järjetön määrä maaanesta mitä tulee niin ne sulattaa sen ns. lasi seinämäksi näin kertoo vapojen tarina.
Tämäkö selittää suomen sähköpulan?
- Anonyymi00016
Anonyymi00012 kirjoitti:
Tämäkö selittää suomen sähköpulan?
Tuosta en tiedä miten hedän teoriassa tämä asia menee se voilla olla että plasma kone saa enerkiansa ihan ilmasta olevista engrgiaalloista nää vapajat uskoo sellaseen myös et pelkällä aurigon energialla voi ihminen elää.
- Anonyymi00034
Anonyymi00004 kirjoitti:
Siellä on näiden vapojen mukaan käytössä plasma tunneli pora tulee monta kilometriä isoa tunnelia joka päivä ja kaikki se järjetön määrä maaanesta mitä tulee niin ne sulattaa sen ns. lasi seinämäksi näin kertoo vapojen tarina.
Varmaan nykytekniikalla onkin.
mutta maapallolla mkai on niitä muinaisia tunneleita.jopa mannerten välisiä.
Muinaiset tehneet. - Anonyymi00039
Anonyymi00034 kirjoitti:
Varmaan nykytekniikalla onkin.
mutta maapallolla mkai on niitä muinaisia tunneleita.jopa mannerten välisiä.
Muinaiset tehneet.Juuri näin muinaiset alinenit Qanon.
- Anonyymi00053
Kyllä me tiedämme mikä sussa on litteä!
- Anonyymi00066
Anonyymi00034 kirjoitti:
Varmaan nykytekniikalla onkin.
mutta maapallolla mkai on niitä muinaisia tunneleita.jopa mannerten välisiä.
Muinaiset tehneet." ... maapallolla kai on niitä muinaisia tunneleita.jopa mannerten välisiä.
Muinaiset tehneet."
nimi Turku tulee sanasta Turkki, eli viittaa Turkin maahan Turkmenistaniin, jonne Turusta on sanottu menevän tunneli, jonka takia kaupungin nimi on Turku.
RKP-lahtari aikojen rasistiruotsalaiset nimitti suomalaisia Turkmeeneiksi, johtuen että silloin siis turkkilaisia tuli suomeen (ja sekoittui tänne asumaankin?)
turkki-vaatteen nimi tullut myös samasta. jos heillä oli turkki päällä, kun tulivat kylmään suomeen?
1918 sota oli rotusota, joka perustui jo kauan olleeseen RKP-rasistiseen rotupuhdstus aatteeseen ja rotuvihaan suomalaisia tai näitä muita silloin olleita rotuja vastaan, joita oli Suomessa.
lisäksi heimosodissa ja 1939 jälkeen sodissa myös mahdollisesti tapettiin näitä muita rotuja, jotka nyt ovat poissa, osittain ehkä perimässä kuitenkin suomikansassa vielä, mutta psykiatrian keinoin tuhottu mahdollisesti miljoona suomalaista vielä sotien jälkeenkin.
Tiedot suomen menneisyydestä on RKPn sensuroimaa satuilua. - Anonyymi00068
Anonyymi00066 kirjoitti:
" ... maapallolla kai on niitä muinaisia tunneleita.jopa mannerten välisiä.
Muinaiset tehneet."
nimi Turku tulee sanasta Turkki, eli viittaa Turkin maahan Turkmenistaniin, jonne Turusta on sanottu menevän tunneli, jonka takia kaupungin nimi on Turku.
RKP-lahtari aikojen rasistiruotsalaiset nimitti suomalaisia Turkmeeneiksi, johtuen että silloin siis turkkilaisia tuli suomeen (ja sekoittui tänne asumaankin?)
turkki-vaatteen nimi tullut myös samasta. jos heillä oli turkki päällä, kun tulivat kylmään suomeen?
1918 sota oli rotusota, joka perustui jo kauan olleeseen RKP-rasistiseen rotupuhdstus aatteeseen ja rotuvihaan suomalaisia tai näitä muita silloin olleita rotuja vastaan, joita oli Suomessa.
lisäksi heimosodissa ja 1939 jälkeen sodissa myös mahdollisesti tapettiin näitä muita rotuja, jotka nyt ovat poissa, osittain ehkä perimässä kuitenkin suomikansassa vielä, mutta psykiatrian keinoin tuhottu mahdollisesti miljoona suomalaista vielä sotien jälkeenkin.
Tiedot suomen menneisyydestä on RKPn sensuroimaa satuilua.siis virallliset tiedot... joissa RKP ruotsalaiset on lähes supersankareita jotka pelastaneet suomen, kun totuus on hiukan eri...
- Anonyymi00005
Koko porukalle 10 vuotta vankeutta.
- Anonyymi00006
Eikös näille 3 vapalle ois parempi paikka suljetulla kun uskovat ihan tosissaan tuohon tunnelisotaansa?
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Eikös näille 3 vapalle ois parempi paikka suljetulla kun uskovat ihan tosissaan tuohon tunnelisotaansa?
Vain hullu uskaltaa paljastaa salaliiton.
- Anonyymi00009
Anonyymi00007 kirjoitti:
Vain hullu uskaltaa paljastaa salaliiton.
Uskotko sinä siis tuohon vapojen kertomaan tunnelisotaan?
- Anonyymi00052
Anonyymi00009 kirjoitti:
Uskotko sinä siis tuohon vapojen kertomaan tunnelisotaan?
kyse oli politiikasta- he on ehdokkaina VKK , Vapauden liitto ja Kristalli-puolueessa
- Anonyymi00054
Anonyymi00009 kirjoitti:
Uskotko sinä siis tuohon vapojen kertomaan tunnelisotaan?
Uskohan Suomen oikeuskin!
Pakkohan se on uskoa! - Anonyymi00058
Anonyymi00054 kirjoitti:
Uskohan Suomen oikeuskin!
Pakkohan se on uskoa!Suomen oikeus ei usko tunnelisotaan vapoja syytetään siitä' että ovat meneet alueelle minne ei saa mennä ja kuvaneet ja jakaneet someen.
- Anonyymi00072
Anonyymi00058 kirjoitti:
Suomen oikeus ei usko tunnelisotaan vapoja syytetään siitä' että ovat meneet alueelle minne ei saa mennä ja kuvaneet ja jakaneet someen.
Tulee mieleen Jaana Kavonius-juttu
- Anonyymi00011
Jos leikitään että tunnelisota onkin totta, niin on silti typerää esitellä tunneleita YouTube kanavalla omalla naamalla. Tottakai hallitus haluaisi hiljentää nämä ihmiset.
Ihan sama asia jos kuvaisi oman rikoksensa ja pistäisi siitä videon YouTubeen ja sit alkaisi ulista kun poliisi pidättää.- Anonyymi00015
Erikoista tässä onkin että vapat 3kpl ei leiki uskovat juttuunsa ihan 100% mutta se että on heidän liskäsi muutama kymmnen ihmistä jotka uskovat vapoja.
- Anonyymi00030
Tässä tietysti hassua on se, että ovat syytettyinä maanpetoksesta.
Siellä ne tunnelit tosiaan ovat piilottelematta nähtävillä ja videoitakin oli tehty vuosikausia, kun valtio yhtäkkiä havahtui petetyksi tulemisen tunteeseen.
Erikoinen tapaus. - Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:
Tässä tietysti hassua on se, että ovat syytettyinä maanpetoksesta.
Siellä ne tunnelit tosiaan ovat piilottelematta nähtävillä ja videoitakin oli tehty vuosikausia, kun valtio yhtäkkiä havahtui petetyksi tulemisen tunteeseen.
Erikoinen tapaus.Vapajat ja heidän tunnelisota faninsa on kyllä eritäin erikoisia tapauksia.
- Anonyymi00045
Anonyymi00031 kirjoitti:
Vapajat ja heidän tunnelisota faninsa on kyllä eritäin erikoisia tapauksia.
Täysiä idiootteja. Kyvyttömiä ajattelemaan.
- Anonyymi00073
Anonyymi00030 kirjoitti:
Tässä tietysti hassua on se, että ovat syytettyinä maanpetoksesta.
Siellä ne tunnelit tosiaan ovat piilottelematta nähtävillä ja videoitakin oli tehty vuosikausia, kun valtio yhtäkkiä havahtui petetyksi tulemisen tunteeseen.
Erikoinen tapaus.Epstein herätti?
- Anonyymi00013
Poliisilla on lonkerot huumekauppaan kuin myös pedofiliaan.
- Anonyymi00036
Imatran kolmoissurmat...? ,,, Stubb juo lonkeroo...
- Anonyymi00014
Jos tunnelijutut ovat höpöhöpöä niin miksi niihin uskovalle annetaan vankeutta?
- Anonyymi00018
Koska pyörivät alueilla joihin on pääsy kielletty esim. puolustusvoiminen ja kuvaavat niitä ja jakaa somessa faneilleen siksi. Ja vankilaa eivät ole vielä saaneet vain oikeuteen joutuneet. Joka massa on tunneleita mutta ne ei ole yhteydessä kaikki toisiinsa kuten sinä ja vapajat uskoo eikä niissä kaupitella ukrainalasia lapsia kuten sinä ja vapajat uskoo.
- Anonyymi00024
Valtaeliittiä pelottaa! Joutuuko Tove Jansson myös tuomituksi kuolleeena!
- Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Valtaeliittiä pelottaa! Joutuuko Tove Jansson myös tuomituksi kuolleeena!
Onko nämä pelkäävä valtaeliiti noissa vapojen tunneleisssa piilossa myymässä lapsia?
- Anonyymi00037
Anonyymi00024 kirjoitti:
Valtaeliittiä pelottaa! Joutuuko Tove Jansson myös tuomituksi kuolleeena!
mitä muumi-mamma teki?
paljastiko RKP-eliitin olevan rasisteja?
- Anonyymi00017
👽 💥 ╾━╤デ╦︻ඞ
༼ つ ◕_◕ ༽つ Aaaarrg.
Viva Finlad.- Anonyymi00027
Oh Yeah.
- Anonyymi00028
Maahiset alkaa hyppin silmille! Olemmeko sodassa alkuperäisasukkejen kanssa?
- Anonyymi00040
Anonyymi00028 kirjoitti:
Maahiset alkaa hyppin silmille! Olemmeko sodassa alkuperäisasukkejen kanssa?
aivan...
maa-hinen... - Anonyymi00043
Anonyymi00027 kirjoitti:
Oh Yeah.
Happy Times
- Anonyymi00064
Voiko maahiset tulla riuhuun pinallekkin?
- Anonyymi00069
Anonyymi00043 kirjoitti:
Happy Times
go home yankee, drink coca cola and vote Trump
- Anonyymi00075
Anonyymi00064 kirjoitti:
Voiko maahiset tulla riuhuun pinallekkin?
ne on estetty tunnelisodalla.
Oikeesti myös niitä tunneleita on tukittu, paljon, koko maailmassa... etteivät pääse tulemaan ulos...
joidenkin tietojen mukaan maan alla elää enemmän ihmisiä (tai ihmisrotuja?) , kuin maapallon pinnalla.
Juhan af Grann totesi myös että kuun pimeällä puolella on enemmän liikennettä kuin MANHATTANILLA. - Anonyymi00079
Anonyymi00075 kirjoitti:
ne on estetty tunnelisodalla.
Oikeesti myös niitä tunneleita on tukittu, paljon, koko maailmassa... etteivät pääse tulemaan ulos...
joidenkin tietojen mukaan maan alla elää enemmän ihmisiä (tai ihmisrotuja?) , kuin maapallon pinnalla.
Juhan af Grann totesi myös että kuun pimeällä puolella on enemmän liikennettä kuin MANHATTANILLA.Sattuuko sinua päähän jos yrität joskus ajatella?
- Anonyymi00091
Heh!
- Anonyymi00019
Epsteinin uusimmissa asiakirjoissa monta mainintaa Trumpista.
- Anonyymi00021
Vapajat ja heidän fanit uskoo että tunnelit vie suomesta amerikaan asti meren ali ja juuri trump on se joka sotii tunneleissa lapsia myyviä gloopalisti raapari weffilsiä vastaaan hhaah buahaah.
- Anonyymi00020
Tuossa menettää loputkin aivosolut pelkästään kun lukee noita salaliittotunnelihörhöjen sepustuksia.
- Anonyymi00022
Luulin vuosia sitten että nämä hetivät tätä satiirina ja ihan vitsillä mutta olivatkin kolmikko ihan tosissaan hahaha.
- Anonyymi00023
KOLLILLA EI OLE OLLENKAAN, Ne vaihto sille sian munuaiset Niuvassa.
- Anonyymi00056
Näitä tarinoita oli vanhanajan lastenkirjoissa.
- Anonyymi00076
Anonyymi00056 kirjoitti:
Näitä tarinoita oli vanhanajan lastenkirjoissa.
olivat tositarinoita-. niillä varaoitettiin lapsia niistä vaaroista.
- Anonyymi00032
Kolmikosta ja heidän höpinöistä tulee mieleen nilsiän oma öljysheikimme muistatekos hänet? Muutama hörhelö oli vakuuttunut hänenkin jutuistaan ahhaah.
- Anonyymi00081
https://tahkonreittipooli.fi/wp-content/uploads/2020/10/finland_map-crop-u354.png
nilsiä ja öljy sheikki
https://www.youtube.com/watch?v=4I4f_31KXVM
https://yle.fi/a/20-107869
https://www.youtube.com/watch?v=1PtHnbJ6gx4
https://www.kaleva.fi/valtava-kekkosen-paa-romuttui-oulun-keskustassa-ka/1927813
- Anonyymi00035
Pimeintä, sairainta ja typerintä hölynpölyä mitä olen tällä palstalla koskaan lukenut ja palstan yleisen tason huomioiden se on kyllä jo aikamoinen saavutus!
Ei tosin sellainen saavutus jolla kannattaisi jotenkin ylpeillä...- Anonyymi00041
Ja ajatella näillä 3 vapalla on muttama kymmentä fnaia jotka myös uskoo tunnelisotaan tässäkin ketjussa on jo 3 kpl jotka uskoo hahaha.
- Anonyymi00044
Anonyymi00041 kirjoitti:
Ja ajatella näillä 3 vapalla on muttama kymmentä fnaia jotka myös uskoo tunnelisotaan tässäkin ketjussa on jo 3 kpl jotka uskoo hahaha.
Pohjattomalla tyhmyydellä ei ole pohjaa eli rajaa. Mitä idioottimaisempi valhe, sitä varmemmin idiootit siihen sokeasti uskovat.
- Anonyymi00049
Anonyymi00044 kirjoitti:
Pohjattomalla tyhmyydellä ei ole pohjaa eli rajaa. Mitä idioottimaisempi valhe, sitä varmemmin idiootit siihen sokeasti uskovat.
No sehän on sitten kuin persu⚡︎⚡︎uomalaiset.
- Anonyymi00063
Anonyymi00041 kirjoitti:
Ja ajatella näillä 3 vapalla on muttama kymmentä fnaia jotka myös uskoo tunnelisotaan tässäkin ketjussa on jo 3 kpl jotka uskoo hahaha.
Sulla ei ole yhtään fania hahaha
- Anonyymi00067
Anonyymi00049 kirjoitti:
No sehän on sitten kuin persu⚡︎⚡︎uomalaiset.
Nää järjestä ja ajattelemisesta Vapaat on kylläkin olleet kristallihörhöjen ja VKK:n ehdokkaina vaaleissa.
- Anonyymi00074
Anonyymi00067 kirjoitti:
Nää järjestä ja ajattelemisesta Vapaat on kylläkin olleet kristallihörhöjen ja VKK:n ehdokkaina vaaleissa.
MTG on nykyään ääri-vasuri, ihan vetävä vielä 50+, se on sellaista vapaa-politikointia tuo vapaa-ajattelu.
- Anonyymi00046
Mitens se turvamies Stubbin asunnossa?
- Anonyymi00057
Oliko se salaisen tunnelisodan uhri siis?
- Anonyymi00062
Stubbido näytti, miten lataamaton haulikko ei voi laueta.
- Anonyymi00048
Asuinpaikkakunnallani on iso mäki joka on täynnä tunneleita. Niitä on mäen sisällä kilometrikaupalla. Olen työni vuoksi kävellyt ne kaikki lävitse päästä päähän. Mikään niistä ei johda mihinkään muualle kuin toisiin sisäänkäynteihin mäen eri puolilla.
Tunneleissa ei myydä lapsia. Siellä on väestönsuojat sekä erilaisia harrastustiloja joillekin järjestöille. Sieltä ei löydy piileskelevää eliittiä, vaan rasvaisia duunareita remppaamassa jotakin. - Anonyymi00055
Eihän olemattomien asioiden "paljastamisesta" voida tuomita, vai voidaanko.
Maailman ensimmäinen keissi missä olemattomien asioiden paljastamisesta napsahtaa leivätöntä pöytää.- Anonyymi00065
Maanpuolustukseen liittyvät turvallisuussalaisuudet eivät ole mitään olemattomia ja juuri sellaisten paljastamisesta ja levittämisestä heitä syytetään.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011745412.html
https://yle.fi/a/74-20202906 - Anonyymi00070
Anonyymi00065 kirjoitti:
Maanpuolustukseen liittyvät turvallisuussalaisuudet eivät ole mitään olemattomia ja juuri sellaisten paljastamisesta ja levittämisestä heitä syytetään.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011745412.html
https://yle.fi/a/74-20202906Okei. Tunnelisota. Seuraavaksi varmaan kummelisota.
Toisaalta ei yhtään ihme jos metsäleirin taskunlämpimän voimin on tälläisiä visioita kehitelty, umpitunnelissa. - Anonyymi00082
Anonyymi00070 kirjoitti:
Okei. Tunnelisota. Seuraavaksi varmaan kummelisota.
Toisaalta ei yhtään ihme jos metsäleirin taskunlämpimän voimin on tälläisiä visioita kehitelty, umpitunnelissa.Toisinajattelu on rankaistavaa.
Seuraajia heillä taitaa olla netissä tuhansia - Anonyymi00089
Anonyymi00082 kirjoitti:
Toisinajattelu on rankaistavaa.
Seuraajia heillä taitaa olla netissä tuhansiaEi vaan kielleteyille alueilla menosta ja siellä kuvaamisesta ja niiden jakamisesta netissä heitä syytetään. Ei oikeudessa heitä syytetä toisnajattelusta vaikka sinä niin luulet hahahaa bauahaha. Aika harva heidän seuraajista uskoo tunnelisotiin heillähän on aiheenan usein videoillaan energia hoidot tarot kortit horoskoopit yms.
- Anonyymi00059
Tunnelisota vie kaikki suomen rahat!
- Anonyymi00071
Umpitunneli ei vie mihinkään.
- Anonyymi00078
Tunnelivammilijoilla on tyhjä tuulitunneli siinä kohtaa missä muilla ihmisillä on aivot.
- Anonyymi00060
Vapat vapaaksi !
- Anonyymi00061
Taidan jysäyttää ketun koloon...
- Anonyymi00080
Halla-aholla on suuri. Putinilla on isompi.
- Anonyymi00083
otsa.
- Anonyymi00085
༼ つ ◕_◕ ༽つ Aaaarrg.
- Anonyymi00086
nettisivu noihin kaikkin tietoihin?
- Anonyymi00088
Senkun etsit näiden 3 vapajan sometilit sieltä pääset tutustumaan vapojen tunnelisotaan tosin ne on kopoineet juttunsta Qannon ryhmältä ameriikasta eli sieltäkin läydät tarinaa tunnelisodista.
- Anonyymi00087
Tunneli ukrainaan, 🌋laava ukraini.. Buahahhahhaa
- Anonyymi00090
Nyt kun ovat ollet ehdolla pari kertaa vaaleisssa eri hörhelöpuolueissa niin seurvaaksi uusi oma puolue kuten jedi jaanalla on totuus puolue niin näillä vois olla oma tunnelisota puolue joka paljastaa gloopalisti weffiläis raappari eliiti suuren suuren tunnelleissa elämisen ja lapsien kauppaaamisen.
- Anonyymi00092
Mites Stubb tunneleissaan!
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1533470Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk842996Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva712475Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro442369Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?562295Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,172247Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1152245Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1512169Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville321652Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121646