Miksi kukaan ei nosta esille, että suomi on rakentanut sosialismia 35 vuotta ja jakanut rahaa tukipummeille siksi, että äänestävät sossvuvassukommareita valtaan?????
A studio omg
Anonyymi-ap
10125
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Suuri kiitos Ville Merinen olet todella rohkea pitää jonkun ravistella eduskunnan instituuttia!
Et saa jättää politiikkaa.
Aika pientä on silakat joulukaloiksi persuille kelpaa aihe kuin aihe ettei heidät homelointeja huomata alkaa tonkimaan jo pinttynyttä konservatiivista herrajohtamista ja sen sivujuonteita.
Tuloeroja on koitettu tasata. Huonolla menestyksellä.
Se kun olis toimivan yhteiskunnan ja vakauden tae.
Ei todellakaan ole ja sen seuraukset jo näkyvät. Laiskat suvut ja rasismikortti tuo tulot makaamalla elämä muiden maksaessa.
Kehitysapuun miljardeja kankkulan kaivoon
Kansa ajattelee sinusta Ville pelkkää hyvää.
Ei kehtaa kun systeemiä ei koskaan valmistunutkaan.
sikisi suomen kaikki asiat on retuperällä ,kun aina riitelevät.
Eli sen ajan minkä Kokoomus on ollut hallituksessa?
Koko Suomea ei olisi olemassa ilman SDPtä,, Lenin antoi "itsenäisyyden" ,vain sen takia kun täällä oli paljon vasemmistolaisia,,edes oikeisto ei tahtonut irrota tuolloin, äitiTsaari Venäjästä kun olivat uskollisia valkoisille...
Oikeistolaiset alkoi vaan itsenäisyysjulistuksen jälkeen kukkoilemaan ja syntyi sisällissota,,,Lenin ei pystynyt enää auttamaan täällä kun myös Venäjällä syttyi sisällissota valkoisia vastaan,lopputulos vaan oli päinvastainen kuin täällä saksalaisten johdosta,,muutama vuosi myöhemmin Saksa kuitenkin nujerrettiin...eikä Mannerheimin valkoiset olisi voineet voittaa enää edes täällä tuolloin myöhemmin...
Suomen oikeistolla oli onni matkassa itsenäisyyden alkamisen aikoihin...nyt voi käydä toisin,,Trumpin amerikka onkin jo vetäytymässä mailleen ja Nato voi ykskaks nyt lakkautua..js oikeisto häviää sen jälkeen kaikki vaalit täällä..Ei enää enemmistöä ikinä heille..kokoomuksen aika ohi..
Voi heitä vähän harmittaa,pari vuotta enää oikeistovaltaa,sitten se on ikuisuudeksi ohi...pelkkä muisto vaan menneiltä ajoilta...
Voi mennä oikeuistopressakin pesuveden mukana muuten tulee liikaa ideologia ristiriitoja hänen kanssaan vielä ja joutuu eroamaan kumminkin sutten tai saa epäluottamuslauseen ja äänestetään pihalle,ennen virkakauden loppumista..