Keskusta saa kohta Polvisesta uuden kansanedustajan?

Anonyymi-ap

"Polvinen oli äänestänyt hallituksen linjan vastaisesti eduskunnan päättäessä Oulaisissa sijaitsevan Oulaskankaan yöpäivystyksen säilyttämistä vaativasta kansalaisaloitteesta. Hän kannatti yöpäivystyksen säilyttämistä.

Tätä ennen hänellä oli jo yksi varoitus kontollaan aiemmasta päivystyksiin liittyneestä äänestyksestä.

Paluunsa ehdoksi Polvinen on julkisuudessa laittanut sen, että hän saa vapautta puhua maaseudun asioiden sekä Itä- ja Pohjois-Suomen puolesta.

– Olen seurannut viime kuukausien aikana syntyneitä kohuja. Niiden vuoksi saatujen rangaistusten perusteella vaikuttaa siltä, että maaseudun palvelujen puolustaminen on pahin ja ankarin virhe, mitä eduskunnassa saattaa tehdä, Polvinen päivitti pari päivää sitten Facebook-sivuillaan."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3504389e-342e-4539-91b9-4a03076909b4

Jani Mäkelä on jo aloittanut Polvisen arvostelun sanomalla, että kuulostaa "oppositioretoriikalta". Taitaa kuitenkin käydä niin, että Polvisen tapaus paljastaa, mikä on totuus perussuomalaisista "maaseudun puolustajana". Pelkkä immoslaistuva puolue. Ja keskittämispolitiikkaa ajavan Kokoomuksen purkkiorjia.

24

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Montako kymmentä avausta entisten jatkoksi ajattelit vielä antipersuKOPIOKONE Polvisesta kirjoittaa? "Pientä" pakkomiellettä taas havaittavissa..🤭

      • Anonyymi00011
        UUSI

        Matematiikka ei taida olla vahvimpia puoliasi?

    • Anonyymi00002
      UUSI
    • Anonyymi00003
      UUSI

      Hyvähän se on aloittaa maaseudun asioiden ajaminen hallituskauden vaiheessa missä ei enää tehdä mitään lähestyvien vaalien takia..Kepujen riveihin joissa ryhmäkurista poikenneet ovat saaneet saman kohtelun osakseen.😆

      • Anonyymi00005
        UUSI

        Polvisen ajatukset ovat huomattavasti lähempänä keskustalaista ajattelua kuin immoslaistuvan PS:n.

      • Anonyymi00016
        UUSI
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Polvisen ajatukset ovat huomattavasti lähempänä keskustalaista ajattelua kuin immoslaistuvan PS:n.

        Käy yhden äänen ihme lukemassa Pohteen pöytäkirjat läpi sen selvittämiseksi itsellesi mitä puoluetta on kiittäminen Pohjois Pohjanmaan maakunnan sotepalveluiden alasajosta? Minkä rinnalla jonkin yksittäisen yöpäivystyksen siirto paikasta A paikkaan B on lähinnä surkuhupaisaa kokonaiskuva huomioiden soteleikkauksista Pohjois Pohjanmaalla. Tule sitten kertomaan mikä puolue enemmistön asemassa sinunkin kotikaupunkisi sotepalveluja on alas ajanut? Ilman että olet kirjoittanut siitä riviäkään sinun kirjoittaessa pakkomielteisenä piruparkana minimissään satoja avauksia Oulaskankaan yöpäivystyksestä mitä et ole tarvinnut koko elämäsi aikana. S

      • Anonyymi00017
        UUSI
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Polvisen ajatukset ovat huomattavasti lähempänä keskustalaista ajattelua kuin immoslaistuvan PS:n.

        Kohiseeko koski ap kun keskusta on taas jeesuksen uusi tuleminen?

        Se keskusta joka on esim. johtamissaan maakunnissa sulkenut valtavia määriä terveyskeskuksia ilman että se olisi sinulle minkäänlainen ongelma. Sen enempää kuin Polvinenkaan luetun perusteella?

    • Anonyymi00004
      UUSI

      Noin sitä tuhotaan ikuinen suojatyöpaikka persuissa. Jotka tekee taas jytkyn 2031 kepujen sitä ennen tippuessa taas kymppikerhoon hyppäämällä demarien apupuolueeksi..

      • Anonyymi00006
        UUSI

        Ihme tapaus? Olisi ollut ilmoitusluontoinen asia palaaminen persuryhmään niin eikös tämä sankari katso aiheelliseksi sen sijaan v..ttuilla persuille kun puolue ei hypi hänen pillin mukaan?

      • Anonyymi00007
        UUSI

        Vuonna 2031 immoslainen persupuolue kamppailee samassa sarjassa Liike Nytin kanssa.

      • Anonyymi00008
        UUSI
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Ihme tapaus? Olisi ollut ilmoitusluontoinen asia palaaminen persuryhmään niin eikös tämä sankari katso aiheelliseksi sen sijaan v..ttuilla persuille kun puolue ei hypi hänen pillin mukaan?

        No ethän pysty ymmäryämään että joku voi olla periaatteen mies? Persuna sulla ei saa olla omia ajatuksia ja hillotolppa tulee olls tärkeintä.

      • Anonyymi00009
        UUSI
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        No ethän pysty ymmäryämään että joku voi olla periaatteen mies? Persuna sulla ei saa olla omia ajatuksia ja hillotolppa tulee olls tärkeintä.

        Tyypillinen lahkolaispersu.

      • Anonyymi00012
        UUSI
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        No ethän pysty ymmäryämään että joku voi olla periaatteen mies? Persuna sulla ei saa olla omia ajatuksia ja hillotolppa tulee olls tärkeintä.

        No en minä kovinkaan korkealle arvosta kansanedustajaa joka kesken hallituskauden irtisanoutuu noudattamasta hallitusohjelmaa mihin sitoutui hallituksen aloittaessa. Pitäisi olla miehessä selkärankaa sen verran ettei ala puntti tutisemaan opposition painostuksen edessä. Siitä vaan keskustan riveihin muiden selkärangattomien joukkoon. Sinun Soinisi kohdellessa pennilleen samalla tavalla rintamakarkureita jolle hillotolppa salkkuineen meni lopulta kaiken edelle. Herran loikatessa rotan lailla upottamastaan laivasta ettei menetä salkkuaan kutsuen sitä puoleen kaappamiseksi kun itse tuhosi kannatuksensa minkä seurauksena oli menettämässä salkkunsa.

      • Anonyymi00013
        UUSI
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        PS näyttää persettään maaseudulle. Meneekö hillotolppaeliitin edun puolustaminen Polvista äänestävien etujen edelle?

      • Anonyymi00014
        UUSI
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Vuonna 2031 immoslainen persupuolue kamppailee samassa sarjassa Liike Nytin kanssa.

        Kisaa pääministeripuolueen asemasta sinimustien taas nolatessa itsensä samoissa vaaleissa. Jos huulipuna2 ei poista sitä ennen puoluerekisteristä teitä persuja vihaavia rotuopin julistajia?

      • Anonyymi00019
        UUSI
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Kisaa pääministeripuolueen asemasta sinimustien taas nolatessa itsensä samoissa vaaleissa. Jos huulipuna2 ei poista sitä ennen puoluerekisteristä teitä persuja vihaavia rotuopin julistajia?

        Noin kirjoittelee poliittinen lahkouskovainen.

    • Anonyymi00015
      UUSI

      En tiedä mitä sopimattmia lahkoja persuissa onkaan, tälle valtaapitävälle on ominaista, että ajetaan hyvätuloisen eliitin asiaa. Pienituloisten kustannuksella. Siinä samalla hoituvat pienituloisimmat maahanmuuttajat, kun kurjistetaan kaikki.

      Ja kyllä. Suomi on iso ja harvaanasuttu maa. Mekin pidämme siitä, että kylään tulisi ajokuntoinen tie ja saisi apua sairastapauksissa. Joittenkin mielestä kuuluvat vain kaupunkien rikkaille. Pyh sanoo persu, ei sieltä saa tarpeeksi äänestäjiä, eivät lähde miekkareihin vastustamaan rokotuksia tms.

      • Anonyymi00018
        UUSI

        Sinä ap itkit vaalien alla vuoron perään kuinka ps myy nahkansa hillotolpista ja kuinka ps yhteistyökyvyttömänä pakenee hallitusvastuita oppositioon. Sinun syyttäessä Purraa Orpon leikkauksista (joita olet vuosia vailla ollut ja joihin kiristyksiä vailla olet) ennen kuin Orpo ennätti edes aloittamaan hall.neuvotteluita persujen kanssa. Sinun vaatiessa päivittäin oikeistohallitusta nurin persuineen. Sinun itkiessä sen jälkeen persujen perään koska ne ovat oppositossa hallituksen sijaan josta sinä niitä ulos vaadit päivittäin. Hällä väliä siitä, ette ne ajaa hallituksessa tasan tarkkaan politiikkaa mitä sinä itsekkin ajat ja kannatat. Erona vain se, ettei ne julista rotuoppia äälioikeistolaisten tavalla miksi ne persuista pihalle lensi. Lopputuloksella missä sinä ap olet siitä asti persuja vainonnut ja maalittanut suomi24 palstoilla 18-22h/365 vrk vuodessa oli arki tai pyhä, joulu tai juhannus.

    • Anonyymi00020
      UUSI

      Siihen malliin turpaansa repi että sitä ennen on kepulaiset käyneet korvaan supattamassa kuinka ovi auki keskustaan on avoinna? Joka nousee huulipunakakkoseen saaden hallitusohjelmaan kaiken haluamansa kun antaa lehmäkaupoissa Tuppuraisille ja kumppaneille luvan vesitellä persuejn mamupolitiikan kiristyksiä.

      • Anonyymi00021
        UUSI

        Kylläpäs Polvista nyt mustamaalataan. Ja kommenttisi vain todistaa, ettei nykyisille uuspersuille merkitse mikään muu kuin mamu. Kansalaisten asiat saavat uuspersujen mielestä olla täysin rempallaan, kunhan Kokoomuksen miellyttämisen hinnalla saa potkia mamuja ja köyhiä.

      • Anonyymi00022
        UUSI
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Kylläpäs Polvista nyt mustamaalataan. Ja kommenttisi vain todistaa, ettei nykyisille uuspersuille merkitse mikään muu kuin mamu. Kansalaisten asiat saavat uuspersujen mielestä olla täysin rempallaan, kunhan Kokoomuksen miellyttämisen hinnalla saa potkia mamuja ja köyhiä.

        Missä ongelma th minun toistaessa saman asian kuin sinäkin avauksessasi? 😏

      • Anonyymi00024
        UUSI
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Missä ongelma th minun toistaessa saman asian kuin sinäkin avauksessasi? 😏

        Minä en ole tehnyt aloitusta, hörhö.

    • Anonyymi00023
      UUSI

      Myös Westerholm on siirtymässä toiseen puolueeseen, jos puolueenjohto ei peruuta häneen kohdistuvassa blokkipolitiikassa.

      • Anonyymi00025
        UUSI

        en usko

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      131
      3196
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      62
      2831
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2222
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      104
      2131
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      131
      2002
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1971
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1252
    8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1035
    9. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      1004
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      920
    Aihe