Kremlin heikko kohta paljastui

Anonyymi-ap

Hieno homma!

Eurooppa lisää painetta Venäjän varjolaivastoa vastaan. Venäläisten yritysjohtajien kerrotaan olevan huolissaan.
Eurooppa on tiukentanut linjaansa ja puuttunut aiempaa herkemmin alueensa läpi kulkeviin Venäjän öljykuljetuksiin. Tämän arvioidaan iskevän Moskovan kykyyn rahoittaa sotatoimiaan Ukrainassa.

Washington Post -lehden mukaan yritysjohtajat Venäjällä pelkäävät, että rauhansopimuksen suhteen otollinen aikaikkuna on sulkeutumassa ennen maan taloustilanteen huomattavaa heikentymistä.

Euroopan unionissa harkitaan kieltoa palveluille, jotka ovat kriittisen tärkeitä venäläisen öljyn kuljettamisessa. Kielto voisi kattaa vakuutuksia ja kuljetuksia osana uutta pakotepakettia.

Toimenpide olisi nykyistä öljyn hintakattoa kovempi isku Kremlille. Viime viikolla 14 Euroopan valtiota ilmoitti ottavansa tarvittaessa haltuunsa Kremlin varjolaivastoon lukeutuvia aluksia, joilla kierretään pakotteita kansainvälisen merioikeuden vastaisesti.

Venäjän öljytulot romahtivat tammikuussa 50 prosentilla verrattuna vuodentakaiseen osin Yhdysvaltain asettamien pakotteiden seurauksena. Niiden kohteena olivat Rosneft ja Lukoil. Moskova on joutunut myymään raakaöljyään entistä suuremmilla alennushinnoilla.

Intia ilmoitti hiljattain lopettavansa öljyostot Venäjältä ja korvaavansa ne tuonnilla Yhdysvalloista ja mahdollisesti Venezuelasta.

Monien yritysten maksuvaikeudet viittaavat Venäjän kasvavaan talousahdinkoon. Saksalaisen SWP-ajatuspajan ekonomisti Janis Kluge arvioi, että koventunut linja varjolaivastoa kohtaan ja Ukrainan droonihyökkäykset aiheuttavat merkittäviä riskejä Vladimir Putinille.

Maan öljyvienti on erittäin altis meriliikenteen häiriöille. Klugen mukaan tätä voi pitää Kremlin Akilleen kantapäänä.

– Venäjän kannalta on kriittisen tärkeää pitää nämä meriväylät auki, tai maa ajautuu todella suuriin vaikeuksiin, Janis Kluge toteaa.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Eri asia on miten Putin reagoi. Tietääkö hän oikeasti mitä tapahtuu, vaan valehdellaanko hänen mielikseen?
      Välittääkö hän mistään liikemiesten tai valtionkassan ongelmista. Tai uskaltaako hän välittää? Sodan loppuessa Venäjällä aletaan kysyä mitä sillä saavutettiin. Kotiutetut sotilaat ovat jo nyt ongelma.

      Putinin aate on imperialismi, ja siinä hän ei ole yksin. Moni venäläinen kannattaa tällaista puhtaaseen väkivaltaan perustuvaa "suuruutta". Maahan pitäisi tulla aikamoinen sekasorto ennenkuin nämä ihmiset kyseenalaistaisivat asiaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      141
      3856
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      61
      3495
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2834
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      115
      2424
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      172
      2073
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      31
      1486
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      47
      1434
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1232
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      1023
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      1003
    Aihe