Lyhyesti: pinnan alla kuohuu. Suomalaiset ovat saamassa tarpeekseen epäreilusta kohtelusta ja vaikka eivät vielä uskalla mielenosoituksia yms. pitää, niin asenteissa on tapahtunut jo iso muutos! Tulevaisuuden arkipäivää: osa kaupungeista on rappeutunut, valkoinen(=työkykyinen) väestö on muuttanut muualle(sai tarpeekseen mamuista). Rappeutuneet kaupungit kuhisevat vähemmistöjä eikä sinne ole asiaa tavallisella suomalaisella(vrt.Malmö). Laittomat aseet, huumeet sekä jengitappelut ovat arkipäivää siellä, eivätkä raiskauksetkaan harvinaisia ole. Suomen lakiin on tehty muutoksia vähemmistön pyynnöstä(josta onkin kasvanut enemmistö,mutta siitä ei puhuta); mm. sananvapaus on poistettu, pakanauskonnot kielletty ja kunniamurhat muutettu laillisiksi. Tangomarkkinat ja iskelmät on julistettu pannaan, metalli ja valkoisten tekemä räppi ovat kiellettyjä ja niiden kuuntelusta voi saada sakkoja. Kaikenlainen "provosoiva" pukeutuminen on halveksittavaa ja vähemmistöjen alueilla siitä voi joutua putkaan. Mitä koulutukseen tulee, siitä on tehty täysin vapaaehtoista(lukutaidottomuus yleistä pk-seudulla) ja yksityiskoulut kukoistavat. Tahtoisin jatkoa tähän listaan, millaisena näette tulevaisuuden, hyvät ihmiset?
Tulevaisuus..?
Chi
2197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näen tulevaisuuden erittäin huonona,jos asioihin ei puututa tarpeeksi ajoissa.Helsingissä jossa asun nämä asiat ovat nykyään joka paiväisiä.Eri ulkomaalaisryhmät ovat alkaneet terrorisoida ihmisiä.Yksi esimerkki viime vuoden kesältä,veljen poikani osti 300 euron kamera kännykän nuo rahat hän sai kun oli kesätyössä.
Venäläinen jengi varasti suoraan kännykän veljen poikani kädestä itä-Helsingin Rastilassa.Tämä on vain yksi esimerkki siitä mitä nämä eri maahanmuuttaja jengit tekevät,heidän mukaan tulevat rikokset.Olisi hyvä jos päättäjät menisivät joskus itä-Helsingiin katsomaan millaista on maahanmuuttajien toiminta.En kuitenkaan syytä kaikkia maahanmuuttajia,jokaisessa kansassa on omat rosvonsa.Pelkään,että tulevaisuudessa n.s valkoihoinen suomalainen ei uskalla mennä enään tiettyhin kaupunginosiin koska ulkomaalaiset ovat
vallanneet ne itselleen.En ole kuitenkaan mikään
rasisti mutta jos nämä ulkomaalaisryhmät kuten venäläiset käyttäytyvät ylimielisesti suomalaisia
kohtaan niin silloin on oikeus suomalaisten nousta vastarintaan ja vaatia asioille muutoksia.
Oikeassa olet! Vittu suomi menee ihan vituilleen vittu! Vittu kaduilla on kaiken maailman rumia värivammaisia ja heillä on valta! Meillä valkoisille ei ole edes enää perinteitä ja valkoista arjalaista elämää! Wihte Pover!
Eläköön suomi ja saksa!