Moi, Onko teillä joskus samanlainen olo?
Kun mietin jotain asiaa.. Äkkiä rupean ajattelemaan rottieni kuolemaa.. Minulla on nyt maailman kauneimmat ja kilteimmät rotat. Tuntuu etten sen jälkeen kun ne kuolevat halua mitään muita lemmikkejä. :( Toinen omista rottapojistani nuolee aina naamaani..
Molemmat ovat leikkisiä ja jaksavat aina olla niin iloisia..
En voisi elää ilman niitä! *kyynel valuu poskea pitkin* (Itken oikeestikkin)
Älkää vastatko näin: Iloitse vielä ne hetket kun saat olla rottiesi kanssa. Koska se saa mut pillittään vielä enemmän..
Menittekö kouluun silloin kun eläimenne kuoli? Minä en aijo!
En tiedä minne hautaisin rottani sitten?
EI EI JA EI!
Ajatteln jo tämmöistä vaikka rottani eivät ole edes vuoden vanhoja. :) Olen idiootti.
Kun mietin jotain asiaa.. Äkkiä rupean ajattelemaan rottieni kuolemaa.. Minulla on nyt maailman kauneimmat ja kilteimmät rotat. Tuntuu etten sen jälkeen kun ne kuolevat halua mitään muita lemmikkejä. :( Toinen omista rottapojistani nuolee aina naamaani..
Molemmat ovat leikkisiä ja jaksavat aina olla niin iloisia..
En voisi elää ilman niitä! *kyynel valuu poskea pitkin* (Itken oikeestikkin)
Älkää vastatko näin: Iloitse vielä ne hetket kun saat olla rottiesi kanssa. Koska se saa mut pillittään vielä enemmän..
Menittekö kouluun silloin kun eläimenne kuoli? Minä en aijo!
En tiedä minne hautaisin rottani sitten?
EI EI JA EI!
Ajatteln jo tämmöistä vaikka rottani eivät ole edes vuoden vanhoja. :) Olen idiootti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
On, minulla on usein samanlainen olo... Tiedän miltä tuntuu menettää joku lemmikki.. Kirjoitin niille oman runon, se tuli suoraan sydämmestäni.. Olen menettänyt itse jo 9 lemmikkiä (ikää minulla on 15w)..kuusi koiraa, yksi pentuna jo.. Kaksi marsua ja yhden hamsterin...),: joskus tuntuu että ei vain jaksa elää ilman niitä, mutta nykyiset lemmikit aina tuovat ilon mieleen..:) Muistan kaikki ne eläimet, kaikki olivat niin rakkaita..
Ei tähän muuten voi vastata kuin "Iloitse vielä ne hetket kun saat olla rottiesi kanssa."
Näin minä teen. Nautin joka hetkestä, kirjoitan kommelluksia ylös, kuva albumit ovat täynnä kuvia.. Vietän aikaa ja rakastan ja hoidan niitä koko sydämestäni!
Sellaista se elämä on :/
Kuolema on kamala asia, eikä sitä pitäisi miettiä liikaa, vielä kun on kaikki hyvin.
Itseltäni kuoli pikku pupu alle vuoden ikäisenä, perinnöllinen halvaus.. Se oli kamalaa, pupu kuoli yllättäen eräänä torstai aamuna kun olin lähdössä kouluun. En koskaan ole itkenyt niin paljon. Pupuni oli maailman ihanin, eka oma pupuni ja erittäin rakas. Muistan vieläkin niin tarkasti kaiken sen surun. Ja kun pupu oli vielä niin lämmin kun halasin sitä viimeistä kertaa ja itkin sen turkkiin :( mutta se oli jo kuollut. Käärin vauvani paperiin.
vanhemmat lähti töihin, ja minäkin menin sitten kouluun, kun en pystynyt olemaan kotonakaan itkemässä koko päivää. Yritin olla muistelematta vauvaa, ja kaikki oli hyvin koulupäivän ajan, kunnes piti lähteä kotiin.. pikkuinen oli jo kylmä paperin sisällä. Haudattiin vauva mökille, itkin kokoajan kauhiasti. se oli niin kamalaa :/
siitä on nyt n.2vuotta. Mulla on 2 uutta kania, toinen kaneista tuli n. kuukauden päästä toisen kuolemasta. En pode huonoa omatuntoa siitä, että uusi tuli niinkin pian. Rakastan molempaa nykyistä kaniani hyvin paljon, mutta vieläkin sydämessäni on paikka vauvalleni, ja tulee aina olemaanki
Muistan hyvin ensimmäisten elellessä tuon olon. Tuntui käsittämättömältä, että jotain niin kaunista kuin Sinttu ja Kassu voisivat joskus poistua maailmasta.
Nyt molempien kuolemasta on yli 3 vuotta ja niiden jälkeen on lähtenyt 7 muuta, tällä hetkellä rottia 6. Menetyksiin ei totu, mutta surua oppii käsittelemään menetysten kautta. Rottien parasta on kyettävä ajattelemaan; jos rotalla on parantumaton sairaus, mutta se ei vielä kärsi, se on parempi lopettaa heti kuin antaa sen olla jolloin se joutuisi mahdollisesti kärsimään.
Olin 15 kun ensimmäiset kuolivat eikä minulla muistaakseni ollut menetyksiä seuraavina päivinä koulua; nyttemmin olen sen verran "paatunut", että pystyn olemaan ihmisten ilmoilla normaali, vaikka menetys sattuu aina valtavasti.
Tällä hetkellä minullakin kerrostaloasukkina on se tilanne, etten saa rottia haudatuksi mihinkään. Toisaalta en halua; jos tiedän, missä "ruumis lepää", olisi kyseinen paikka tavallaan pyhä enkä siellä luultavasti voisi käydä. Ensimmäiset 5 on haudattu vanhempieni pihaan enkä ole käynyt paikalla vapaaehtoisesti sitten ensimmäisen hautaamisen..
Minunkin hamsterini kuoli, kun olin 9. Ajattelen sitä edelleen usein ja välillä itkenkin muistellessani sitä. Kuvia meidän Tapsusta ei ole ollenkaan, joten harmittaa vähän, kun ei ole sellaisia muistoja.
Myös hoitohevoseni jouduttiin lopettamaan pahan yskän ja jalkavamman takia. Olin ehtinyt kyseistä hevosta hoitaa jo pitkän aikaa ja meinasin lopettaa ratsastuksenkin sen takia. Vieläkin hevosia harjaillessani ajattelen rakastani, sitä kuinka se näykki aina leikki mielisesti ja heitti minut selästään parikin kertaa...
Kaikkien on kuitenkin joskus lähdettävä ;(