LOPPUUKO TERRORISMI NÄIN?

Loppuuko maailmasta kaikkia terrorismi suostumalla kaikkeen mitä terroristit vaativat?

- USA ja muut länsimaat pois kaikista Lähi-Idän maista

- Israelin valtio lakkautetaan ja väki ajetaan Välimereen

- Kaikkien maailman kansojen on tunnustettava islamin ylivertaisuus uskontona
331163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Ei lopu eikä sen tarvitse loppukaan.

Äänestä

Ei lopu.

Äänestä

Mielestäni aivan turhaan provosoit.
Kaikki maailmassa tapahtuva terrorismi ei ole liitoksissa muslimeihin.

Terrorismia - tai siihen verrattavissa olevaa toimintaa - on ollut iät ja ajat. Ei kyse ole mitenkään erityislaatuisesta tai uudesta ilmiöstä, joka liittyisi jotenkin oleellista ja vain ja ainoastaan islamiin. Kyse on minusta ennemminkin ihmisen perusluonteeseen liittyvästä asiasta: ihminen sortaa toista tavalla tai toisella - valitettavasti. Ja aivan sama asia tietenkin "rehellisen" sotimisen kanssa.
Olen siis pessimisti tässä suhteessa.

Maailmassa vallitsevan epätasa-arvon vähentämisen tuottamaan hyvään jaksan silti yhä idealistisesti uskoa, tässä suhteessa olen siis positiivisella mielellä. Eräs avain maailman parantamiseen on naisten koulutuksen ja kaikkinaisen tasa-arvon parantuminen.

Jaksan myös uskoa siihen, että uskonnollinen fanatismi ja uskonnon käyttäminen vahingollisten tekojen perusteena - kaikissa muodoissaan ja kaikissa uskonnoissa - vähenee sitä myötä kun maailma edelleen sekularisoituu ja tieteellistyy. En kuitenkaan ole täysin tiedeuskovainenkaan - tiede ei kerro totuutta sinänsä, vaan nimen omaan tieteellisen totuuden. Ateisti kuitenkin olen - terve vaan kristitty.

Äänestä
  • Kaikki muslimit eivät ole terroristeja mutta kaikki terroristit ovat muslimeja.

    Äänestä

  • Arnold kirjoitti:

    Kaikki muslimit eivät ole terroristeja mutta kaikki terroristit ovat muslimeja.

    Tiedät itsekin, että aksioomasi ei pidä paikkaansa.

    Äänestä

Jos on meidän länsimaisten kristittyjen historia verentahrima, kyllä islamin maailman valloituksesta on humaanisuus kaukana.

Sama dilema islam/länsi oli jo 1834 jolloin G.A.Wallin (Turun yliopiston tutkija/professori) teki tutkimusmatkoja arabien keskuudessa egyptiläisarabiksi naamioituneena. Tuolloin suurin "mörkö" ei ollut USA vaan Englanti ja muut Euroopan maat. Täysin samojen islamin lakien perusteella pääsi tuolloin vääräuskoinen hengestään kuten nytkin Lontoon metrossa.

Äänestä
  • Niin, voisi tietysti nihilistisesti (vaiko realistisesti?) ajatella niin, että "verisyys" nimenomaan on ihmiselle olennainen piirre - en silti, itse haluaisi tällaiseen pessimismiin nojautua.

    Muuta, myös esim. juutalaiset ovat aikanaan harrastaneet terrori-iskuja - mm. Irgun Zwai Leumi -järjestö Brittejä ja palestiinalaisia vastaan Israeleissa 1930-luvulla. Juutalaiset otin esimerkiksi tässä siksi, että mahdollisesti ymmärtäisit, miten terrorismi on olennainen osa erilaisia maailman konflikteja.

    Terrorismissa on mielestäni valtaosin kyse pienemmän ja voimattomamman epätoivosta suurempaa ja vahvempaa kohtaan. Tämä ei tietenkään periaatteessa oikeuta terroria.

    "Tuolloin suurin "mörkö" ei ollut USA vaan Englanti ja muut Euroopan maat."

    No tuossa on takana siirtomaahistoria. Tänä päivänä USA:n voi ajatella toteuttavan kenties eräänlaista "postmodernia" imperialismia, jonka periaatteena on maailman "demokratisoiminen" (kun se aiemmin oli vaikkapa maailman "sivistäminen") ja siinä sivussa amerikkalaisen liiketoiminnan entistä voimallisempi globalisoiminen.

    "Täysin samojen islamin lakien perusteella pääsi tuolloin vääräuskoinen hengestään kuten nytkin Lontoon metrossa."

    Tässä taitaa kuitenkin olla eräänlainen harha - sekä sinulla että terroriteot tehneillä. Lontoossa taisi nimittäin kuolla myös muslimeja, aivan kuten WTC:ssä tai lähes päivittäin Irakissa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Niin, voisi tietysti nihilistisesti (vaiko realistisesti?) ajatella niin, että "verisyys" nimenomaan on ihmiselle olennainen piirre - en silti, itse haluaisi tällaiseen pessimismiin nojautua.

    Muuta, myös esim. juutalaiset ovat aikanaan harrastaneet terrori-iskuja - mm. Irgun Zwai Leumi -järjestö Brittejä ja palestiinalaisia vastaan Israeleissa 1930-luvulla. Juutalaiset otin esimerkiksi tässä siksi, että mahdollisesti ymmärtäisit, miten terrorismi on olennainen osa erilaisia maailman konflikteja.

    Terrorismissa on mielestäni valtaosin kyse pienemmän ja voimattomamman epätoivosta suurempaa ja vahvempaa kohtaan. Tämä ei tietenkään periaatteessa oikeuta terroria.

    "Tuolloin suurin "mörkö" ei ollut USA vaan Englanti ja muut Euroopan maat."

    No tuossa on takana siirtomaahistoria. Tänä päivänä USA:n voi ajatella toteuttavan kenties eräänlaista "postmodernia" imperialismia, jonka periaatteena on maailman "demokratisoiminen" (kun se aiemmin oli vaikkapa maailman "sivistäminen") ja siinä sivussa amerikkalaisen liiketoiminnan entistä voimallisempi globalisoiminen.

    "Täysin samojen islamin lakien perusteella pääsi tuolloin vääräuskoinen hengestään kuten nytkin Lontoon metrossa."

    Tässä taitaa kuitenkin olla eräänlainen harha - sekä sinulla että terroriteot tehneillä. Lontoossa taisi nimittäin kuolla myös muslimeja, aivan kuten WTC:ssä tai lähes päivittäin Irakissa.

    Näennäisasiantunteva sepustuksesi sisältää piilorasismia niin, että heikkohermoisempaa voisi pyörryttää.

    Antisemitismisi näkyy toki jo otsikkovalinnassasi, mutta varsinaisen helmen lahjoitat toteamalla, että terrori-iskuissa kuolee muslimejakin!

    Argumenttini näkyy vuorostaan minun otsikossani.

    Äänestä

  • Isänmaallinen kirjoitti:

    Hetkinen hetkinen - minä en ole rasisti missään nimessä enkä todellakaan antisemitisti vaikka otsikkovalintani saattoikin olla harkitsematon.

    Muslimit mainitsin iskujen kuolonuhreina taas siksi, että mielestäni edellä kirjoittava "Kristitty valkoinen" vihjasi, että Lontoon terroriteot olisi ikään kuin kohdistettu "vääräuskoisia" kohtaan - siis ilmeisesti terroristien näkökulmasta etupäässä kristittyjä kohtaan. Näin ei tietenkään voi olla, ottaen huomioon Britannian monikulttuurisuuden - siis, iskuissa kuoli myös muslimeja monien muiden ideologioiden kannattajien ohella.

    Irakin sotaan Lontoon isku liittyy Blairin päinvastaisista väitteistä huolimatta!

    Äänestä

1.Muslimi maat miehitetaan.
2.Muslimi maat pommitetaan
3.Muslimi maille asetetaan kauppasaarot(sanktiot)
perusteetomasti.
4.Muslimi maille perustetaan juutalaisten siirtokuntia ja niihin tuodaan väkeä Venäjälta ym.samalla kun alkuperaisväestö tapetaan ja karkotetaan!
5.Muslimi mailta yritetään kieltää itsemääramisoikeus sekä oikeus ydinvoimaan

Äänestä
  • 1. Opetetaan "uuu" kirjoittamaan oikein.

    Äänestä

on ollut valkoista ja punaista terroria.
Juutalaiset, kristityt muslimit ja muut on ollut terroristeina aikanaan kaikki tyynni.
Terrorilla on syynsä, ja se on useimmiten epäoikeudenmukaisuus ja siitä johtuvat sietämättömät olot.

Äänestä
  • Älähän mene myrkkyä kylvämään , terroristisotaan . Terroristit ovat erittäin tarpeellisia ja hyödyllisiä , muuten maailman johtajavaltio ei olisi syöttänyt ja kasvattanut niitä. Nyt ne on nostettu suureen asemaan , julistamalla sota . Siis äärimmäisen hyvä työkalu, moneen käyttöön maailman politiikassa, ei sitä pidä tärvellä .

    Äänestä

- muslimit pois USA:sta ja muista länsimaista

Äänestä
  • USA pois muslimimaista.

    Äänestä

  • heti! kirjoitti:

    USA pois muslimimaista.

    USA:n valtava aseteollisuus ja sen kautta koko USA:n valtio joutuisi hetimiten kuralle!
    Jenkkilän valtion taloushan on täysin aseteollisuuden varassa!

    Äänestä

  • huu kirjoitti:

    USA:n valtava aseteollisuus ja sen kautta koko USA:n valtio joutuisi hetimiten kuralle!
    Jenkkilän valtion taloushan on täysin aseteollisuuden varassa!

    ""Jenkkilän valtion taloushan on täysin aseteollisuuden varassa!""

    Jopa heitti nuorimies varsinaista faktaa kehiin.

    Äänestä

  • Eino-Mies kirjoitti:

    ""Jenkkilän valtion taloushan on täysin aseteollisuuden varassa!""

    Jopa heitti nuorimies varsinaista faktaa kehiin.

    öljy ja muun luonnonvarojen rosvouksen tietoisesti pois, koska senkin politiikan onnistuminen riippuu aseista!

    Äänestä

  • huu kirjoitti:

    öljy ja muun luonnonvarojen rosvouksen tietoisesti pois, koska senkin politiikan onnistuminen riippuu aseista!

    Noista öljyvarkauksista sinulla varmasti on jakaa meille vedenpitävää faktatietoa, josta ilmenee mistä öljyä on varastettu, milloin ja kuinka paljon.

    Äänestä

  • huu kirjoitti:

    öljy ja muun luonnonvarojen rosvouksen tietoisesti pois, koska senkin politiikan onnistuminen riippuu aseista!

    Bensiinin hintapolitiikka jää toivottavasti tällä kertaa pois vastauksistasi?

    Äänestä

  • Hiljainen lukija kirjoitti:

    Bensiinin hintapolitiikka jää toivottavasti tällä kertaa pois vastauksistasi?

    olisit vain vieläkin hiljaisempi lukija, jollei ole mitään sanomista!

    Äänestä

  • Hohhoijaa.... kirjoitti:

    Noista öljyvarkauksista sinulla varmasti on jakaa meille vedenpitävää faktatietoa, josta ilmenee mistä öljyä on varastettu, milloin ja kuinka paljon.

    ei ollut mitään muuta syytä mennä Irakiin, kuin öljy!
    Joukkotuhoaseetoli pelkkää paskapuhetta ja Al Qaidaa olisi pitänyt jahdata lähinnä Pakistanista tai Saudi-arabiasta.
    Mitä siis jää jäljelle?
    ÖLJY!!!

    Äänestä

  • huu kirjoitti:

    ei ollut mitään muuta syytä mennä Irakiin, kuin öljy!
    Joukkotuhoaseetoli pelkkää paskapuhetta ja Al Qaidaa olisi pitänyt jahdata lähinnä Pakistanista tai Saudi-arabiasta.
    Mitä siis jää jäljelle?
    ÖLJY!!!

    Kuinka kävisi Saddamin diktatuurin kaataminen Irakin menon syyksi?

    Olitko ehkä jo unohtanut, että sieltä kaadettiin liittouman toimesta kansaansa kiduttava ja teloittava diktaattori?

    Äänestä

  • Irakin puolustajien ystävä kirjoitti:

    Kuinka kävisi Saddamin diktatuurin kaataminen Irakin menon syyksi?

    Olitko ehkä jo unohtanut, että sieltä kaadettiin liittouman toimesta kansaansa kiduttava ja teloittava diktaattori?

    mentäisiin pahuusjärjestyksessä, niin Irak on kaukana kärjestä.
    Niissä maissa ei vaan ole öljyä, kas kummaa!!!

    Äänestä

  • huu kirjoitti:

    ei ollut mitään muuta syytä mennä Irakiin, kuin öljy!
    Joukkotuhoaseetoli pelkkää paskapuhetta ja Al Qaidaa olisi pitänyt jahdata lähinnä Pakistanista tai Saudi-arabiasta.
    Mitä siis jää jäljelle?
    ÖLJY!!!

    Etkö pysty osoittamaan että USA olisi vienyt öljyä irakista tai muualtakaan maksamatta siitä asianmukaista korvausta?

    Onko todellakin niin että ainut todiste tästä ns. öljyvarkaudesta on vähä-älyinen "järkeilysi"?

    Äänestä

  • jaaha... kirjoitti:

    osoittaisin, et uskoisi, koska olet sitä mieltä, että oli oikein, että jenkit meni Irakiin.
    Ja että sille oli mukamas joku terrorismisyy eikä öljy.
    Bush on jäänyt tähänasti niin monesta valheesta kiinni,ettei äijä taida edes erottaa totuutta valheesta.
    Siinähän soimaat,mutta taidatkin olla aivopesun uhri.

    Äänestä

...niin se vie koko käden.

Jokainen tuntee tuon sanonnan ja sitä voisikin soveltaa kysyjän esittämiin ehdotuksiin.

Sekä terrorismin että Lähi-Idän kriisin syyt ovat aivan toisaalla kuin vain länsimaiden elämäntavassa.

Jos nuo mainitut ehdotukset toteutettaisiin, myönnytykset katsottaisiin Lähi-Idän kansojen kulttuuriperinteen mukaisesti vain länsimaiden/Israelin heikkouden osoituksiksi, joka olisi siten vahvistaisi äärimuslimien käsitystä siitä, että kaikki muut ovat vääräuskoisia ja sallittuja tuhon kohteita.

Suojelemalla Israelin olemassaoloa alueen ainoana demokratiana ja valvomalla, ettei diktatuuri pääse piinaamaan alueen kansoja, länsimainen sivistys huolehtii parhaiten moraalikäsityksensä velvoitteista.
Omalla menestymisellään länsimaailma on näyttänyt esimerkkiä muulle maailmalle, että kansojen ja yksilöiden vapaus ja demokratia ovat tätä maailmaa koossapitäviä voimia, vaikka erilaiset "-ismit" yrittävätkin aika ajoin tätä tasapainoa horjuttaa.

Meitä suomalaisiakin oma historiamme velvoittaa meitä kamppailemaan länsimaailman rinnalla pahuuden voimia vastaan, tulevat ne sitten idästä -tai Lähi-Idästä!

Äänestä
  • Nimittain,israel on kansanmurhalla,terorilla,miehityksella luotu keinotekoinen roistovaltio joka ei piita YK-sta tai mistaan muustakaan kansainvalisesta sopimuksesta mukaanlukien kemialisten,biologisten ja ydinaseiden valmistusta kieltävista sopimiksista.
    USA-n hallitus jossa on huomattavasti paljon juutalaisia
    ajaa ja suojelle israelin toimia ja auttaa tätä.
    Euroopassa ei näy ymmärystä tälle politiikalle ainakaan kansan keskuudessa ja monenkin euroopan hallituksen keskuudessa(Saksa,Ranska..)Se että suojelemalla israelia ja sen tekemaa terroria suojelaan länsimaita on vain juutalaisten propaganda joka johtaa terrorismin länsimaita vastaan jotka tukevat tätä.Tuorein esimerkki Lontoon pommiiskut jotka liityvät myös Irakiin sotaan.

    Äänestä

  • toisiinsa kirjoitti:

    Nimittain,israel on kansanmurhalla,terorilla,miehityksella luotu keinotekoinen roistovaltio joka ei piita YK-sta tai mistaan muustakaan kansainvalisesta sopimuksesta mukaanlukien kemialisten,biologisten ja ydinaseiden valmistusta kieltävista sopimiksista.
    USA-n hallitus jossa on huomattavasti paljon juutalaisia
    ajaa ja suojelle israelin toimia ja auttaa tätä.
    Euroopassa ei näy ymmärystä tälle politiikalle ainakaan kansan keskuudessa ja monenkin euroopan hallituksen keskuudessa(Saksa,Ranska..)Se että suojelemalla israelia ja sen tekemaa terroria suojelaan länsimaita on vain juutalaisten propaganda joka johtaa terrorismin länsimaita vastaan jotka tukevat tätä.Tuorein esimerkki Lontoon pommiiskut jotka liityvät myös Irakiin sotaan.

    Sinä puhua vähän siihen tyyli, että sinä olla yksi arabi tai ainaki yksi islamisti, joka ei tykkä juutalaiset?

    Israel kyllä nyt pysy Lähi-Itässä, vaikka kaikki naapuri haluisi sen menevä Välimeriin.

    Lontoon terroristit ei iskenny tällä kerta Israel, vaan joka länsimaata vastaan.

    Kaikki länsimaa olla sama asia terroristi mielessä!

    Äänestä

  • Wallin kirjoitti:

    Uskontoa edustavaa joka on sitä mielta että tuolainen propaganda menee läpi.Ei,ei.israel on kaukana sivistyneestä maasta eikä se ole länsimaa!Eikä isku israelia vastaan ole samalla isku Europaa vastaan!haha miten läpinäkyvaa

    Äänestä

  • ja sinä näytäät olevan juut... kirjoitti:

    Uskontoa edustavaa joka on sitä mielta että tuolainen propaganda menee läpi.Ei,ei.israel on kaukana sivistyneestä maasta eikä se ole länsimaa!Eikä isku israelia vastaan ole samalla isku Europaa vastaan!haha miten läpinäkyvaa

    Sinä olla ihan oikea siinä, että Israel ei vielä olla ihan sivistyny maa, katso kun siellä asua se palestiinalaisosa, joka laske maan sivistys alas.

    Ei se olla länsimaakaan, mutta olla kuitekin demokraattimaa! Ollako yksikään arabimaa demokraatti?

    Isku Israelin vastaan olla kuin isku länsi-Europa vastaan, sillä ne edustya sama hallintosystemi.

    sina suntunu suomi mutta puhu paljon hono

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kristitty valkoinen kirjoitti:

Loppuuko maailmasta kaikkia terrorismi suostumalla kaikkeen mitä terroristit vaativat?

- USA ja muut länsimaat pois kaikista Lähi-Idän maista

- Israelin valtio lakkautetaan ja väki ajetaan Välimereen

- Kaikkien maailman kansojen on tunnustettava islamin ylivertaisuus uskontona

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu