Syy varkauden talouden ahdinkoon löytyi

Varkauden huonon työllisyyden syynä on oikeisto hallitus, jos uskoo Suhosen (avustajan) kirjoitusta WL:ssä (varkauden pravdassa).
Kohta on hallituksen syytä, että Suhosen johdolla rikottiin kuntalakia kun miljoonia laitettiin akkutehtaan ja andritzin halliin. Myös tästä seuraus - kuntaveron kohtuuton määrä on varmaankin Orpo/purra hallituksen syy.
Demarien kuntavaltuusto päättää ja Orpon hallitus kantaa vastuun?
5938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hynninen antaa palautetta, kunnan varoja käytetään väärin (taas). Pitäisi käyttää työllistämiseen, eikä sakkojen maksuun.
Kun rahat ei ole omia, niitä käytetään ilman järkeä!

Äänestä

Työttömyys lähentelee 20% - hukkaan meni demarien työllisyys toimet. Miljoonia laitettiin akkutehtaan raatoon ja andritzin halliin - työttömyys vain kasvaa. Sitten maksetaan vielä miljoonia sakkoja.
Hyvä ettei demarien kannattama Haavisto päässyt presidentiksi, pulassa oltaisi
Kaikki mihin demarit koskee, näyttää menevän pieleen, myös SOTE.

Äänestä

Kyllä Suomen hallituskin käyttää valtion rahoja omiin unelmiin.

Äänestä
  • Haistakaa paska koko valtiovalta !

    Tälläistä puhetta tulee eduskunnan toopelta!

    Äänestä

Löytyihän edes joku aloitus samasta aiheesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 304 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Varkauden huonon työllisyyden syynä on oikeisto hallitus, jos uskoo Suhosen (avustajan) kirjoitusta WL:ssä (varkauden pravdassa).
Kohta on hallituksen syytä, että Suhosen johdolla rikottiin kuntalakia kun miljoonia laitettiin akkutehtaan ja andritzin halliin. Myös tästä seuraus - kuntaveron kohtuuton määrä on varmaankin Orpo/purra hallituksen syy.
Demarien kuntavaltuusto päättää ja Orpon hallitus kantaa vastuun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu