Vankilassa huume-asiakkaille korvaushoitoa voidaan aloittaa useilla eri tavoilla: Korvaushoito aloit

Vankilassa aloitetusta farmakologisesta korvaushoidosta ei ilmeisesti ole hyötyä vankeusaikana.
Vangeille tulisi tarjota vapaaehtoista huumehoitoa. Erilaiset yhteisö- ja terapiahoidot saattavat vähentää itseraportoitua huumeiden käyttöä, mutta eivät ilmeisesti vaikuta uudelleenpidätyksen todennäköisyyteen. Farmakologiset interventiot (naltreksoni, metadoni, buprenorfiini) eivät ilmeisesti vähennä vankien huumeiden käyttöä tai kriminaalista käyttäytymistä eivätkä vaikuta uudelleenpidätyksen todennäköisyyteen. Eri farmakologisten interventioiden välillä ei todettu eroja.

Huumeriippuvuuden hoidoista vankilaolosuhteissa on tehty runsaasti tutkimusta, mutta suurin osa tutkimuksista on tehty Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Kanadassa, joissa vankienhoitosysteemi on varsin erilainen suomalaiseen verrattuna. Aiheesta on useita erilaisia katsauksia useissa erilaisissa asetelmissa.

Vuonna 2016 ilmestyneessä systemaattisessa katsauksessa 1 oli selitetty vankien huumeriippuvuuden pakollista hoitoa. Katsauksessa oli mukana 9 tutkimusta, joissa hoidon pituus vaihteli 21 päivästä 6 kuukauteen. Hoitomuodot olivat hyvin vaihtelevia tai heikkolaatuisia.

Yhteenvedossa todetaan, että todennäköisesti pakollinen hoito ei vähennä huumeiden käyttöä tai siihen liittyvää rikollisuutta, ja tekijät katsovatkin, että vangeille tulisi tarjota vapaaehtoisia hoitoja.

Tutkimuksen laatu: kelvollinen
Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen
Cochrane-katsaus 2 selvitti naisvangeilla tehdyn terapeuttisen yhteisöhoidon, palkitsemishoidon, buprenorfiinikorvaushoidon ja kognitiivisen terapian vaikutusta vankien huumekäyttöön ja uudelleenpidätykseen. Katsauksessa arvioitiin 7 eri tutkimusta ja todettiin, että kokonaisvaikutuksena itse raportoidussa huumeiden käytössä oli merkittävää vähenemistä (n = 734, RR 0,687; 95 % luottamusväli 0,58–0,80), mutta ei merkittävää eroa uudelleenpidätyksen suhteen. Terapeuttisella yhteisöhoidoilla näytti olevan suurin vaikutus vankilaan udelleenjoutumisen todennäköisyyteen (n = 509, RR 0,42; 95 % luottamusväli 0,29–0,60) 3.

Tutkimusten laatua ja raportointia pidettiin huonona, joten selvien johtopäätösten tekoa ei siksi voitu tehdä.

Tutkimuksen laatu: tasokas
Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: heikko
Toisessa Cochrane-katsauksessa 4 selvitettiin farmakologisten interventioiden vaikutusta vankien huumekäyttöön. Selvitykseen oli otettu mukaan tutkimukset naltreksoni-, buprenorfiini- ja metadonihoidoista, joissa vertailu oli tehty terapiaan tai hoidotta jättämiseen. Kaikkiaan 76 tutkimusta löydettiin, mutta niistä voitiin ottaa analyysiin vain 14, joista 9 tutkimuksessa oli vain miehiä. Katsaukseen sisällytettyjen tutkimusten laatu oli vaihteleva ja useisiin sisältyi merkittävä harhan riski.

Päätulokset olivat seuraavat:

Hius- tai virtsamäärityksen perusteella todettu huumeiden käyttö (kyllä tai ei): N = 237; RR 0,72; 95 % luottamusväli 0,51–1,0
Itse raportoitu huumeiden käyttö (kyllä tai ei): N = 317; RR 0,61; 95 % luottamusväli 0,31–1,18
Itse raportoitu huumeiden käyttö (määrä): N = 510; SMD -0,62; 95 % luottamusväli 0,85 – -0,39
Eri farmakologisten interventioiden välillä ei ollut tilastollisesti merkittävää eroa.
Tutkimuksen laatu: tasokas
Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: heikko

Vankien päihdeongelmat ovat Suomessa vuosina 1985, 1992 ja 2006 tehtyjen vankiterveystutkimusten mukaan koko ajan lisääntyneet. Ongelmat ovat samanlaisia kuin muuallakin Suomessa, mutta yleisempiä ja vaikeampia (Lintonen 2012). Vuoden 2006 tutkimuksessa jopa yhdeksällä rikosseuraamusasiakkaalla kymmenestä oli ollut jokin päihdehäiriö elämänsä aikana (Joukamaa 2010).

Vankien päihdeongelmia ei ole helppoa havaita vankeusaikana tai ottaa huomioon rangaistusajan suunnitelmissa. Varsinkin vain muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen vankilassa olevien lyhytaikaisvankien auttaminen on vaikeaa, ja heillä uusimisriskin tiedetään olevan selvästi yhteydessä päihteiden käyttöön (Obstbaum 2016 ja Kivivuori & Linderborg 2009). Lisäksi vangit saavat huonosti tukea päihderiippuvuutensa hoitamiseen vankeuden jälkeen (Tourunen 2012). Ennenaikainen kuolleisuus on tässä joukossa suurta, ja useampi kuin joka kymmenes päihdehoidossa ollut mies oli tutkimuksen mukaan kuollut kolmen vuoden sisällä viimeisen vankeusrangaistuksen päättymisestä (Pitkänen 2016).

Myönteistä kehitystä on onneksi tapahtunut. Merkittävin muutos vankeuden aikana tarjottavissa päihdepalveluissa on korvaushoidossa. Vankilassa pääsääntöisesti jatketaan siviilissä aloi­tettuja korvaushoitoja, ja opioidiriippuvaisen hoito voidaan nyt myös aloittaa vankilassa. Aloituksia ja hoidon jatkamisia on ollut lisääntyvästi; syyskuussa 2020 korvaushoitoa sai yhteensä 132 vankia. Päivittäin vankeudessa on noin 3000 ja vuoden aikana vankilassa käy noin 6000 ihmistä.

Vuonna 2020 moni korvaushoitovalmiste vaihdettiin potilaan toiveen mukaisesti uuteen pitkävaikutteiseen buprenorfiini­-injektiohoitoon. Opioidiriippuvaisen hoidon tulee niin siviilissä kuin vankilassakin perustua hoitosuunnitelmaan, jossa yhdessä potilaan kanssa lääkehoidon lisäksi määritellään hoidon tavoite, potilaan muu lääketieteellinen ja psykososiaalinen hoito, kuntoutus ja seuranta. Vankilassa psykososiaalisesta tuesta huolehtii joko Vankiterveydenhuolto tai potilaan luvalla vankilan päihdetyön ohjaaja.

Vankilassa tarjotaan päihdeneuvontaa ja pidetään päihteiden haittoja koskevia tiedotustilaisuuksia. Niissä käsitellään erilaisia päihdeteemoja, kuten kuntoutusta, riippuvuutta, retkahtamista ja päihdesairauksia. Infoissa jaetaan usein materiaalia käsiteltävästä aihealueesta. Vankiloissa käytetään lyhyitä ohjelmia, joiden tavoitteena on jakaa tietoa ja motivoida muutokseen. Tällaisia ovat esimerkiksi Päihteiden käytön puheeksi otto ja retkahduksen käsittelyn malli sekä Antiriippuvuudet®-kurssi.

Pidemmät ryhmämuotoiset ohjelmat perustuvat useimmiten kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan, ja ne sisältävät rikoksetonta ja päihteetöntä elämäntapaa tukevia tehtäviä ja keskusteluja. Tällainen ohjelma on esimerkiksi Kalterit taakse®. Ryhmämuotoisen kuntoutuksen lisäksi päihdekuntoutusta tehdään yksilötyönä. Vangeilla on useissa vankiloissa mahdollisuus osallistua vertaisryhmiin, kuten AA-, NA-, A-kilta- tai Kris-toimintaan. Vuonna 2020 on kokeiltu hyvällä menestyksellä myös yhdessä A-klinikan kanssa toteutettavaa etäkuntoutusta. Päihdekuntoutusta tehdään käytännössä useiden erityisosaajien kanssa ja usein vankilapsykologin avulla. Lisäksi psykologit edistävät mielenterveyttä ja psyykkistä hyvinvointia, ja yhteistyö Vankiterveydenhuollon kanssa on keskeistä.

Vankiterveydenhuollon poliklinikoilla tapahtuu vankien perusterveydenhuolto. Poliklinikoilla tehtävän työn tarkoituksena on edistää, tukea ja pitää yllä vankien terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä. Suun terveydenhuollon yksiköissä hoidetaan vankien ensiapuluonteiset hammashoidon palvelut sekä kokonaishoito sisältäen myös ennaltaehkäisyn. Suurin osa päihdetyöstä tapahtuu vankilan poliklinikalla.

Vankisairaala on valtakunnallinen vankipotilaita hoitava yleislääkärijohtoinen somaattinen sairaala Hämeenlinnassa. Toimintaan kuuluu monenlaisten somaattisten sairauksien hoito ja kuntoutus. Osastoilla hoidetaan lisäksi sairaalahoitoa vaativia vieroitusoireisia potilaita ja päihderiippuvaisia raskaana olevia naisvankeja. Naispotilaille järjestetään myös päiväsairaala- ja jälkipolikliinista toimintaa. Vankisairaalassa on mahdollisuus erikoislääkärikonsultaatioihin.


EI SAA JUOPPO LINNASSA VIINAA SDP..LÄISET SAA HUUMEITAKIN LINNASSA..