Metsissä liikkuu paljon ihmisiä. Varsinkin heinäkuun alkupuolelta kevättalvelle kun marjastajat ja mesätäjät kansoittaa selkoset. Lisäksi retkeilijät. Kymmeniä vuosia itsekkin liikkunut noilla hommilla sydänmailla. Muistan kaksi tapausta kun on kuulunut jonkun löytäneen poronraadon metsästä. Itse törmännyt kerran luurankoon.
Poroukot hakee kumminkin korvauksia tuhansista pedon tappamista poroista. Joku tässä yhtälössä ei pidä paikkaansa.
Poroukot hakee kumminkin korvauksia tuhansista pedon tappamista poroista. Joku tässä yhtälössä ei pidä paikkaansa.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Ne poron raadon lihat löytyy poromiesten pakastearkuista.🤣🤣🤣🤣
Pitäähän poroukkojen jollakin elää!
Taas keksit uuden aloituksen.
Tsemppiä
No ei noita kyllä tarvi keksiä
Erittäin hyvä ja asiallinen aloitus.
Asiahan on juuri noin. Omalta kohdaltani voin kertoa , että olen ahkera marjastaja, metsästäjä ja liikun muutenkin luonnossa paljon ja usean vuosikymmenen aikana en ole
törmännyt poron raatoon kuin kerran .
Kaikki tuo mitä kirjoitellaan valtavista porohävikeistä ei pidä paikkaansa , mutta poronomistajat ovat huomanneet , että pärjää sitä kerjäämälläkin paljon paremmin kuin työnteolla. Hävetkää !!!
Häpeä itse valehteluasi!!!
https://www.iijokiseutu.fi/petovahingot-verottavat-rajusti-porokarjaa-juuri-p/12523166?sfnsn=mo&fbclid=IwdGRjcAP1yItjbGNrA_XIhGV4dG4DYWVtAjExAHNydGMGYXBwX2lkDDM1MDY4NTUzMTcyOAABHof5VLUcwShNcTCWJuMQgkmoj5rzGcisDjvJXKSlqZj5DcKHBldhRYGFedM7_aem_suj8grbl7W062EqdsysV9g
Sama tollo aloittaa uuden aloituksen jo niin vanhaksi kuluneesta aiheesta. Keksi jo jotain muuta. Vaikka ei olisi yhtään poroa olemassa niin se ei poistaisi sinun henkilökohtaista pahaa oloa. T: Poroton.
Ei tätä asiaa ole ennen käsitelty täällä
Siinä menee vielä kauan, että puoletkaan porohomman epämääräisyyksistä saadaan ihmisten tietoisuuteen.
Ei ole sattunut kohdalle kuin yksi poronraato metsässä n 60 v aikana. Olen työkseni kulkenut metsissä. Ei niitä ole pilvin pimein.
No voi harmi. Et ole saanu ruokaa
On se surkijaa olla nälissään vilussaan ja...
Kova on nyt poroukkojen rummutus petovahingoista. Jotakin korvauksia ollaan taas hilaamassa ylospäin. Mikä ertyisoikeus tällä ”yrittäjien” joukolla on ulkoistaa yritystoiminnan riskit yhteiskunnalle ja sivullisten vakuutuksille?
Järjestelmää on muutettava niin, että elinkeinonharjoittaja kantaa itse yritystoiminnan riskit niinkuin kaikki muutkin. Ottakoon itse vakuutukset elukoilleen vahinkojen varalle ja vastuuvakuutuksen muille aiheutetun vahingon varalle. Ihan niinkuin kaikki muutkin yrittäjät/elinkeinonharjoittajat tekevät.
Vakuutysyhtiöt eivät taatusti maksaisi pelkän ilmoituksen perusteella tuhansien eurojen korvauksia vaan vahingot tarkastettaisiin. Näin petovahingot putoaisi murto-osaan nykyisestä ja mittasuhteet palautuisi todellisiksi.
Juuri noin. Erittäin hyvä kirjoitus !
Eikö ne ulisijat vaadi poromiehiä juurikin lakeja noudattamaan. Samaa koskee varmaan myös peto korvauksia, nehän maksetaan lakien mukaan. Porovahingot korvataan Riistavahinkolain (105/2009) mukaisesti poronomistajalle tai paliskunnalle valtion talousarvion rajoissa.
Niinhän ne tehdään. Laki on järjetön ja pitää muuttaa.
Poron omistajat tulee saattaa samalle viivalle kaikkien muiden elinkeinonharjoittajien kanssa. Tuollaisia käsittämättömiä etuuksia ei sulata normaali oikeudenmukaisuusajattelu. Yritystoimintaan kuuluu riski, joka kuuluu kantaa yrittäjällä itsellään. Riskinhallinta on osa yritystoimintaa ja sitä hoidetaan mm. omilla vakuutuksilla eikä siihen kuulu sivullisten vakuutukset eikä valtion talousarvio.
Onkohan muita elinkeinoja lakien mukaisesti vapaan laidunnusoikeuden piirissä, taas ulisijoiden mukaan lakeja pitää noudattaa! Poron vapaa laidunnusoikeus perustuu poronhoitoalueen historiaan nautintaoikeuksineen ja se on tarkoitettu pysyväksi oikeudeksi. Vapaana laiduntavaa poroa kohtaavat luonnonoloissa erilaiset vahingot. Yleisimpiä ovat petovahingot. Myös muun muassa liikenne ja irtokoirat aiheuttavat porovahinkoja vuosittain.
Rooman valtakunnankin piti olla ikuinen. Mikään rakenne ei ole pysyvä.
"Vapaana laiduntavaa poroa kohtaavat luonnonoloissa erilaiset vahingot. Yleisimpiä ovat petovahingot. Myös muun muassa liikenne ja irtokoirat aiheuttavat porovahinkoja vuosittain."
Vahinkoja syntyy väistämättä jos eläimensä päästää luontoon irralleen ilman, että niistä huolehtii (paimentaa). Kysymys on siitä, että toiminta on elinkeinon harjoittamista, kenelle kuuluu riski yritystoiminnassa? Minkä muun yritystoiminnan riskit on ulkoistettu pois toiminnanharjoittajalta? Poronhoidon riskiä kantaa jopa porojen aiheuttamien vahinkojen kärsijät. Minkä ihmeen takia auton omistajalla pitää vakuuttaa autonsa poron aiheuttaman vahingon varalle? Ihan kaikkien muiden omistussuhteisten koti- ja tuotantoeläinten omistajat ovat vastuussa eläintensä aiheuttamista vahingoista. Eläimen omistajalla kuuluu olla vakuutus tai maksaa itse eläimensä aiheuttama vahinko.
Yhteiskunta kantaa lopun riskin. Poron omistajan vastuulle jää kaiken maailman korvausten kerääminen. Toiminnassa ei ole järjen hiventä tunturilapin eteläpuolella muiden kuin poronomistajien näkökulmasta. Kulut yhteiskunnalle ovat ylittäneet tuoton jo aikoja sitten.
Kylläpä on jälleen hyvä kirjoitus. Muistakaahan karvalakkiukot lukea nämä järkevät kirjoitukset.
Vapaa laidunnusoikeus, lainsäädännön suojaama. Riistavahingot korvataan, lainsäädännön mukaan. Netissä ulisemalla ei Rooman valtakuntaa hajoitettu, eikä myöskään lakeja muutella.
Kyllä piti oikein pari kertaa lukea.
On se aina huvittavaa kun poromies meuhkaa lakien noudattamisesta. Ei paljo nurinkurisempaa asiaa keksi
On se aina huvittavaa kun ulisija vinkuu lakien noudattamisesta ja sitten lakeja ei tarvitsekaan noudattaa! Jakomieli....
Ja missähän kohtaa joku on sanonut, ettei lakeja tarvi noudattaa?
En ole nähnyt kenenkään ulisevan enkä sanovat että lakia ei tarvi noudattaa. On vaadittu lakien korjaamista järkeväksi
Poroukot on käsittäneet termin vapaa laidunnusoikeus väärin. Joko tahallaan tai tyhmyyttään. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että porot saa olla missä sattuu ilman, että niitä paimennetaan. Tämä selviää kyllä tarkasti poronhoitolaista jos sen vaivautuu lukemaan kokonaan ja ymmärtää sen.
Millä kairalla on ahmat ja ilvekset koska en ole nähnyt edes jälkiä ja poronraatoja Pudasjärvellä?? Ainoat raadot joita näkee on autolla tulleet
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/88bcd571-c8e0-4708-81aa-772fc0f3b219
On ihan selvä asia, että oikeita petovahinkoja ei voi olla sellaista määrää mitä korvauksia haetaan
Nämä lukuisat esille tulleet tapaukset on vain pikkuriikkinen jäävuoren huippu. Kiinnijäämisen riski on häviävän pieni koska lähes kaikki ilmoitetut vahingot maksetaan mukisematta pois ilman tarkastuksia.
Tuohan on arkipäivää.
Taitaa olla Suomen parhaiten palkattuja hommia. Menisikö petovahinkokorvaushakemuksen täyttämiseen puoli tuntia ja siitä napsahtaa tilille verottomana 1500-2000€. Siistiä sisätyötä.
Pellet 😂 menkää töihin
Vasta päästiin kotiin. Maanantai asmuna sitten uudelleen.
Pikkupoikana 70-luvulla kärtin isäukon mukaan porohommiin. Kun en päässy, niin utelin ukolta onko sinun aina pakko mennä. Hän vastasi, että jos ei mee, niin ne porot häviää. Kysyin tietenkin että mihin ne häviää, mutten saanu vastausta.
Vähän vanhempana ollessani hän selvitti minne ne häviää ja anto samalla hyvän neuvon: "Tässä maalimassa ei oo kettää yhtä epärehellistä ihmistä kuin poromies".
Onhan yleinen tieto, että poromies ei syö koskaan oman poron lihaa.
Vanha mies tiesi miten hommat on. Viisaita sanoja.
Tuliko sinustakin isän myötä epärehellinen.
Ei tullut minusta poromiestä. Ja muissa ammateissa epärehellisyys ei ole hyve.
Ei tullut sinusta poromiestä, ainoastaan tyhjänpäiväinen uikuttaja nettiin!
Jokainen joka on missään tekemisissä poroukkojen kanssa tietää, että heille lait, asetukset, säännöt ja normaalit käyttäytymismallit on vain taustahälyä ja vitsailun aihe. Ihan yleisesti sopivassa seurassa kehua retostavat mitä normaali ihmisen silmissä rötöstelynä pidettyä ovat milloinkin tehneet.
Jep. Vanhat karhunkaatajat kiinni jäätyään harmittelivat koiranperseessä eniten sitä, kun paliskunnan perintö katkastu kivääri meni valtiolle.
Katteellisen uikutustahan tämä on. Oishase mahtavaa ajella Hiacella pankkiin korvausrahoja hakemaan.
Mikähän lie rouvan osuus asiassa, kun kauluksessa kaluuna killuu...
Muuan ahmankaatajan Ypykällä olisi pitänyt mennä Ivaloon puhumaan porotalouden ja luonnon yhteiselosta. Sattu vain niin, että joutu tätä ennen käräjille ahman taposta ja esiintyminen peruuntui. Taitaapi olla poroisäntä edelleen...
Menipä naisoletettu lääkäriin epäili jotain vaivaa ..tohtori tutkimaan totes olet raskaana..oletettu siihen mite mahollista kun on rassattu vain kannaksen toista puolta tohtori loihe lausumaan niin jostakin net poromiehet tulemas..
Minä ainakin syön omia ja hyvää on🔥
Voin antaa ruikuttajille luita👌
Etkös sie vie ne luut metsään ? 🤣🤣
Alotteleva poromies. Ei oo vielä vihitty systeemiin.
Muutamana syksynä ajelin kohti Taivalkoskea etelästä käsin. Poroja oli tiellä haitaksi asti. Pahkavaaran päälle noustessa pisti silmään Hiace, joka oli parkkeerattu liittymään. Kuski veteli norttia etupenkillä eikä tuntunut olevan kiiru mihinkään. Tuli mieleen, että ootteliko tuo kyytiläisiä..
Säästää tiisseli-rahat kun kerääpi peräkontin täyteen
Isäukko lähti 80-luvulla susijahtiin Puolankan rajalle. Otti Valametin (minun) mukaan ilman aseenkantolupaa. Jahti-pomo anto hälle BB-panoksia ja sano että näillä se kaatuu. En muista miten hukan kävi, mutta eipä taidettu kaikkia lainkirjaimia noudattaa
Tässä porobisneksessä pyörii suuret rahat ja koska valvontaa ei ole käytännössä ollenkaan on entinen poroelinkeino on muuttunut jo kauan sitten kaiken maailman korvauksilla keinottelevaksi näennäisporonhoidoksi. Lihantuotanto on sivuosassa ja varsinaisen tulo tehdään enemmän tai vähemmän lain harmaalla alueella. Röyhkeimmät aivan suoraan rikollisilla keinoilla kuten esille tulleet tapaukset osoittavat. Koijauksen helppous ja valvonnan puute aiheuttaa "tilaisuus tekee varkaan" tyylisen tilanteen. Kuten kaikessa epärehellisessä toiminnassa, esille tulee vain pienen pieni osa koko toiminnan laajuudesta. Varsinkin porohommassa, josta tiedetään, ettei valvontaa ole.
Mahdollistaa se sivussa toisenlaistakin harrastustoimintaa. Rällätä kelkalla pitkin kairoja ampua melkein kaikkea mikä liikkuu.
Vau. No mikä sinua estää tekemästä kyseistä
Laki ja moraali
Poromiehille nuo kaksi sanaa ovat tuntemattomia.
Porottomat tekevät rikoksia paljon enemmän kuin poromiehet!
Poron omistajia on aika vähän. Jos otetaan summassa sata poron omistajaa ja sata muuta ihmistä niin siitä joukosta voi löytyä sata koijaria. 98 poroukkoa ja kaksi muuta ihmistä. Suhdeluku on varmaan aika lähelle tuo.
Mistä meinasit löytää ne kaksi poromiestä?
Voi niitä löytyä hyvällä tuurilla kaksi. Rehtiä poron omistajaa.
"Tässä maalimassa ei oo kettää yhtä epärehellistä ihmistä kuin poromies". sano isäukko vainaa.
Taitaa olla rehdin poromiehen löytäminen utopiaa..
Mikä poromiehissä hämmästyttää on se, että he varastavat toisiltaankin.
Sitä se erittäin antelias ja leväperäinen tukien ja korvausten maksaminen aiheuttaa.
Kaikki poromiehet ovat kieroja, viekkaita ja ovelia.
Älä luota poromieheen.