Suomi on nyt lamassa 90-luvun tapaan

Anonyymi-ap

Historia toistaa itseään. Yle-areenan elävästä arkistosta löytyi dokumentti "Lama-Suomen karu kuva, Väärää politiikkaa".

Suurtyöttömyyden syitä oli monia, mutta lama paheni leikkausten takia.

Silloin alkoi eriarvoisuuden kasvu, kun verotus muuttui hyvätuloisten isoksi eduksi. Pääomatuloja alettiin verottaa matalana tasavero-prosenttina, palkat ja eläkkeet verotettiin edelleen progressiivisena ja sama epäoikeudenmukainen verokohtelu jatkuu tänäkin päivämä. Suurtyöttömyyden aikana myös Esko ahon hallituskaudella työttömyysturvaa leikattiin. Sosiaaliturvaa leikattiin ja leipäjonot tulivat jäädäkseen.

https://areena.yle.fi/1-63212891

Kovin kuulostaa tutulta tänä päivänä nuo silloisen oikeistohallituksen selitykset.
Nälkää näkevien leipäjonoissa jonottavien köyhien viesti kuului kuuroille korville.
Kun työtön valitti nälkää, niin kokoomuslainen ministeri vastasi: "myös minulla oli eilen nälkä ja niin oli tänä aamunakin".

Erona 90-luvun lamaan on se, että nyt Suomi on EU:n tarkkailussa liian suuren alijäämän takia.

33

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Jos ei tiedä, mikä on suhdanne, niin etsii laman syitä teelehdistä ja kansanuutisista.

      • Anonyymi00002

        Jos ei tiedä, niinpä.
        Tiedätkö sinä mikä on matalasuhdanne tai korkeasuhdanne? Hallituksen mukaan suhdanne on syy huonoon talouskasvuun - vai miten se selitys olikaan?

        Hallituksen omat toimet ovat aiheuttaneet matalasuhdanteen, joka nyt on Suomessa. Korona pandemian jälkeen suhdanne ei olisi kääntynyt matalasuhdanteeksi, jos ostovoimasta olisi pidetty huolta. Kun Venäjän kauppa Ukrainan sodan takia loppui ja vienti myös muihin maihin heikkeni, erityisen tärkeää olisi ollut huolehtia kotimaisesta kysynnästä.

        Orpon hallitus toimi tiukasti hallitusohjelmansa mukaan välittämättä taantumasta ja sitä seuraavasta matalasuhdanteesta. Hallitus yritti edistää työllisyyttä käskyttämällä "lusmuilijoita töihin" työehtoja heikentämällä ja työttömyysturvaa leikkaamalla. Eihän ne hallituksen toimet tuoneet 100.000 uutta työpaikkaa, sen sijaan saatiin 100.000 työtöntä lisää ja pahaksi äitynyt konkurssiaalto, ensin rakennusalalle ja sitten myös muille aloille.

        Talouskasvu on Orpon hallituksen aikana pysynyt nollassa, mikä on aiheuttanut suurtyöttömyyden. Konkursseja tulee jatkuvasti lisää ja yritykset irtisanovat henkilöstöä, myös hyvinvointialueet lomauttavat ja irtisanovat.

        Suomessa on nyt matalasuhdanne:
        - suurtyöttömyys (nyt kaupan alalta on häviämässää jopa 13 000 työpaikkaa)
        - ennätysmäärä konkursseja (nyt Asko ja Sotka konkurssissa)
        - riittämättömät terveydenhoidon resurssit, sairausten ennaltaehkäisy ei toteudu
        - leikattu sosiaaliturva ja entistä pidemmät leipäjonot.
        Kaikki se on seurausta matalasuhdanteen aikana tehdyistä vääristä toimenpiteistä, mistä on seurannut heikko talouskasvu.

        Jos EU:n alijäämämenettelyn kanssa tulee lisäksi hallituksen ideoima velkajarru - se tietää matalasuhdanteen jatkumista ja työttömyyden pahenemista. Noususuhdanteen käynnistymistä saamme näillä näkymin odottaa hyvin pitkään.

      • Anonyymi00037

        Purra keksi mamut ilmais töihin. Kiva katsoa kun kaapuihin pukeutuneet ja silmät vaan näkyy keräävätroskia ja koiran paskoja jo on aika loisijat saada ylös sängystä. Voi voi mitä sanoo mamu hihhh hahah.

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Purra keksi mamut ilmais töihin. Kiva katsoa kun kaapuihin pukeutuneet ja silmät vaan näkyy keräävätroskia ja koiran paskoja jo on aika loisijat saada ylös sängystä. Voi voi mitä sanoo mamu hihhh hahah.

        Isis naiset töihin vaikka uima valvojiksi asema tunneleita putsaamaan kyllä työtä löytyy kun ei tarvii maksaa palkkaa. Jeeeee

      • Anonyymi00044

        Kuinka Suomessa pukkaa lamaa, jos muualla euroopassa talous nousee kohisten? Suhdanne on juuri sitä, mitä muissa Euroopan maissa tapahtuu, vai kuinka? Sano vain oma mielipiteesi mitä suhdanne on, niin tiedetään kuka puhuu lööperiä.

    • Anonyymi00004

      Kaikki lehterille linkoamaan paskaaaaaaa!!!!

    • Anonyymi00005

      Hiilidioksidi maksut alkaa parin vuoden sisään. Datakeskuksey imuroi sähköt halvalla, kiitos eduskunta. Hinnat muille koko ajan yli 20 senttiä kilowatista. Asunnoista lähtee puolet hinnoista. Työttömiä 550 000 parin vuoden päästä. Palkat säälittävät 13-14 ekua tunnilta, orja liksa.
      Mitä seuraa ja on seurannut, olemme lamassa olleet jo pitkään, pahin edessä. Ryysyläisten aika koittaa ja muualle muutto koittaa jos päässä järki soittaa.

      • Anonyymi00008

        Edessä on 1960 luvun tapaan joukkomuutto Ruotsiin saamaan sieltä töitä.

        Suomen tappoi pääministeri Marin älyttömällä koronapolitisoinnillaan, joka pelotteli ihmiset hyväksymään turhan 40 miljardin lainan vain flunssan vuoksi!
        Siinä oli sosialismin mallia ihmisille pakotteineen, sulkuineen, yrityksien tuhoamisena ja ihmisarvon halveksuntana

      • Anonyymi00010

        Suomen lama alkoi EU:hun liittymisen myötä.
        Turha sitä on kieltää ja maalata mustaa valkoiseksi.
        Ajatelkaa nyt esim. rahan vaihtoa montako markkaa oli 1 €?
        Palkat pysyivät samana mutta tuotteet nousivat 1 mk= 1 €.
        Eikö tämä jo kerro jotain?
        Rahaliitto on yksi suuri rahanpesulaitos.
        Muut pohjoismaat käyttävät rinnalla kruunujaan, miksi Suomi ei käytä markkaansa?

        Vanhat viisaat ihmiset sanoivat EU- jäsenyyden myötä, että nousua Suomella ei ole enään hyvinvointivaltioksi. Velkakierre ja alamäki alkoi paperin kirjoituksella.

        Myös venäjän kaupan tyrehtyminen boikottiin myötä painoi Suomen taloutta alas. Siitä kärsii maatalous sekä teollisuus.
        Sitäkin kaunistellaan eikä oteta fakta asioita huomioon.
        Lietsotaan vain vihaa ja pelkoa.

    • Anonyymi00006

      Vuosikymmenet vallankahvassa roikunut kokoomus on tuhonnut koko maan!

    • Anonyymi00007

      Yllätys yllätys maa ei lähdekkään nousuun viemällä työttömiltä rahat tai pakansaajilta edut. Mutta maa on saatu kyllä kyseisin toimin konkurssitilaan.

    • Anonyymi00009

      Mutta tämä alijäämä sekä tarkkailuluokka ei ole yksin tämän hallituksen syytä.
      "Rahaa on"-periaate oli ex-hallituksella. Sitä jaettiin niin toisen maan sodan ja koronan varjolla ympäriinsä.
      Väkisin nuijittiin rahoituspohjaa oleva vailla oleva Sote ja hyvinvointialueet.
      Lisää kovapalkkaisiavjohtajia himmeliin ja työtä tekevät kädet ulos. Perusterveydenhoito nuijittiin alas säästösyistä nyt mikään ei toimi. Ei edes vanhustenhoito eikä hyvinvointialueiden takaisinso7ttojärjestelmä.
      Entinen, kuntainliittojen järjestämä terveydenhoito toimi. Toivottavasti palattaisiin siihen uudelleen.

      Suomi elää viennistä. Jos ei ole vientiä ei myöskään ole työtä.
      Ja myös sama pätee kuluttajien ostovoimaan. Jos ei ole rahaa ei voi ostaa.
      Velkarahaa ei voida käyttää maailman tappiin. Korko juoksee eikä pääoma lyhene yhtään.

      Toivottavasti tämä hallitus vielä huomaa, että kun köyhien perustuloa lisää...niin opiskelijoiden, työttömien ja takuueläkeläisten , niin raha menee kiertoon. Ostetaan hyödykkeitä ja palveluja joihin köyhällä ei muutoin ollut rahaa. Tämä tuo työtä ihmisille. Työ tuo veroeuroja Suomen kassaan.

      Yksi suursyömäri Suomen varoihin on EU. Sinne syydetään rahaa jäsenmaksuina siitä hyvästä kun menetettiin itsemääräämisoikeus, itsenäisyys sekä oma raha.
      Nyt on lisäksi Nato ja paljon muuta minne menee jäsenmaksuina veronmaksajien rahaa.

      Kyllähän tämä hallitus on tehnyt hyvääkin.
      Polttoaineiden hinnat pudonneet, kannattaa käydä töissä. Verotus keventynyt.
      Maahanmuuttopolitiikkaa ja ulkomaalaisten sosiaalietuudet ja kotouttamin on ollut 10 arvoinen päätös.

      • Anonyymi00045

        Kyllä ei ole polttoaineen hinnat laskenet sen enempää kuin ennenkään.
        Verotus keventynyt,ei todellakaan, matkailuautoon mätkäistiin vero, ammattiyhdistysten jäsenmaksujen verovähennys lähti joten ei tunnu keventymiseltä ollenkaan.
        Maahanmuuttajia täällä Pirkanmaan länsiosissa nyt juurikaan näy.

    • Anonyymi00011

      Finanssi politiikka johti 90 luvulla siihen että pankkien sekoilut ja vastuuttomuus maksatettiin kansalla. Nyt on yritystukien huumassa ajettu maan kansa ahdinkoon ja saatu valtion varat hassattua yritystukiin ja maailman parantamiseen .

      Politiikot ovat unohtaneet mitä varten ja kenen eteen heidät on valittu toimimaan .On menty pitkälti yrityksien menestyminen edellä ja maailman kansakuntien hyvinvoinnin takaaminen etusijalla.

      Mm Pekka Vennamo kärjistää tuossa hyvin yrityksien ja valtion politiikan eron (kohdassa: 40:27-42:00)
      https://areena.yle.fi/1-50356186

      • Anonyymi00012

        Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä, että rahaa tarjottiin, mutta sitä ei ollut pakko ottaa vastaan.
        Kokonaan ei voi pistää muiden syyksi sitä, että otti lainaa, jota ei pystynyt maksamaan takaisin.
        Sekään ei vapauta vastuusta, että oli muitakin, jotka tekivät niin.

      • Anonyymi00013

        Liian nopeasti liberalisoitu finanssipolitiikka oli laman syy.
        Nimen omaan politiikka, joka oli lähtöisin Holkerin hallituksesta. Se ei ollut mitään Suomen Pankin politiikkaa, se oli hallituksen politiikkaa.
        Holkerin hallitus töppäsi ja pahasti, mutta toisaalta eipä Suomesta juuri sellaista hallitusta historiasta löydy, joka ei töppäilisi päätöksissään. Välillä enemmän, välillä vähemmän.

        Nykyinen hallitus on töpännyt ajamalla laskusuhdanteessa laajoja muutoksia työsuhdeturvaan, työttömyysturvaan ja eläkkeisiin. Hienoja päätöksiä, mutta aivan väärään taloustilanteeseen.
        Olisivat edes säätäneet lakeihin työttömyysaste ja talouskasvu kytkimiä niin, että lait astuisiva voimaan vain kun oikeasti on työvoimasta pulaa ja talouskasvu vaatisi nopeaa siirtymää työelämään . Mutta ei, voimaan heti vaan. Ja nythän työnantajat eivät uskalla edes ilmoittaa vapaista työpaikoista kun eivät halua luettavakseen 5000 turhaa hakemusta, jotta löytäisivät "pakkohakemusten" joukosta sen 4 työtehtävään sopivan hakijan hakemusta.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Meidän noin 30 hengen firma pisti hakuun 4 kesätyöpaikkaa. Tähän mennessä 600+ hakemusta vaikka haku meni vasta viime viikolla voimaan.

        Toki useimmista hakemuksista näkee heti, että ne on kiintiöhakemuksia, mutta niin paljon on tuota huttua joukossa, että eihän noiden hakemusten läpikäynnistä saa mitenkään järkevän oloista. Ja pitäisikö noihin hakemuksiin vielä vastatakin yksilöllisesti tai edes vastata...

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä, että rahaa tarjottiin, mutta sitä ei ollut pakko ottaa vastaan.
        Kokonaan ei voi pistää muiden syyksi sitä, että otti lainaa, jota ei pystynyt maksamaan takaisin.
        Sekään ei vapauta vastuusta, että oli muitakin, jotka tekivät niin.

        "Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä, että rahaa tarjottiin, mutta sitä ei ollut pakko ottaa vastaan"...

        90-luvun laman alkaessa, työttömyys lähti nopeaan nousuun. Lomautukset ja konkurssit sekä suurtyöttömyys aiheuttivat sen, että pankeista haettiin lainaa. Lainaa pankit laman aikana auliisti antoivat - jopa tyrkyttämällä tyrkyttivät - vieläpä ilman vakuuksia tai kunnollisia takauksia.

        Pankit olisivat menneet holtittoman antolainauksen takia konkurssiin, mutta silloinen hallitus päätti pelastaa pankit ja jättää velkaantuneet (asuntovelkaiset, pienyrittäjät ja irtisanotut tai lomautetut), jotka joutuivat "velkavankeuteen", josta "armahdettiin" vasta 20 vuoden jälkeen.

        Nykyisessä lamassa pankit, jotka ovat lopettaneet konttoreita, digitalisoineet pankkipalvelut asiakkaiden itsensä hoidettaviksi, eivät myönnä lainoja niitä tarvitseville. Mitään valtion pankkia (kuten Postipankki) ei ole olemassa. Pankit eivät ota vastuuta digitaidottomien ikäihmisten pankkitalletusten huijauksista, mutta perivät tilinhoitomaksut asiakkaiden hoitaessa itse tilinsä, vaikka eivät sitä kunnolla osaa.

        Pankeilla, lähinnä vain varakkaiden tilinhoitajina (räätälöidyt sijoitustilit - ja massia rikkaille tulee...) on tehtävänsä (tulos) ja se ei ole pankkien kaikkien asiakkaiden auttaminen pankkiasioiden hoitamisessa.

        Toki muitakin eroja on nykyisen laman Orpon oikeistohallitus) ja 1990 (Esko Ahon oikeistohallitus) lamassa, mutta kun myös yhtäläisyyksiä löytyy - niin virheistä pitäisi oppia.
        Esko Ahon hallituksen aikana tuloerot lähtivät kasvuun, kun palkoista ja eläkkeistä ryhdyttiin perimään progressiivinen vero mutta pääomatuloista matala tasavero.

        Kasvua ei synny leikkauksilla ja eriarvoisuuden kasvulla suurtyöttömyyden aikana. Digitalisointi ja tekoälyn tuleminen palveluihin, samalla kun väestö ikääntyy, pitäisi huomioida laajasti yhteiskunnan rakenteita uudistettaessa. Nykyisen hallituksen tekemät niin sanotut uudistukset eivät ole mitään uudistuksia, ne ovat olleet paluuta vanhaan, menneeseen aikaan työehtojen heikennyksineen ja sosiaaliturvan leikkauksineen, jopa sosiaalihuolto aiotaan leikata. Sosiaaliturvaa on hiljalleen paranneltu eri hallitusten aikana, ja nyt se leikataan murusiksi, palataan sanktioihin ja leipäjonoihin.

        Joudutaan EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn.

    • Anonyymi00014

      Suomi toistaa itseään tosi pitkään sittenkin kun ei pitäisi olla jatkoa.

      • Anonyymi00017

        Se on se kun mennään aina päätä pahkaa muiden kelkkaan kunhan saadaan olla mukana ns. "jossakin suuressa jota tapahtuu maailmalla". Päätöksenteko tapahtuu sitten enemmäkin periaatteella, mitä suuret edellä, sitä pienet perässä, kuin valvoen omia intressejä ja lopputulos on yleensä maksajan rooli.

        Toki muuttuvalla maailmalla on myös suuri osuus ja sillä kuinka siihen osataan vastata ja näillä näkymin ei kovinkaan hyvin. Suomessa päätöksenteossa päätökset pyritään pitkälti kohdisdtamaan tahoihin jotka ei pane vastaan missään eli syntipukeiksi ja toimien kohteeksi joutuvat yleensä heikossa asemassa olevat jolloin päätökset saadaan vietyä kivuttomasti läpi ja jotain on ns. tehty asioiden eteen ja jollei vaikutus ole toivottu on syntipukki valmiina. No useinkaan taloudellisesta tilanteesta kärsiviltä ei löydy ratkaisua ,joten se näkyy ja on näkynyt tuloksellisuudessa mitä saadaan aikaan päätöksenteon kautta. Mutta tuossa suhteessa on onnistuttu kyllä siinä että leikkaukset eivät ole kohdistuneet niihin tahoihin joilla olisi varaa ottaa osaa yhteiskuntaan enemmälti ja tahoihin joiden toimiin puuttuen muutosta saataisiin aikaan.

        Toki talouteemme vaikuttaa myös Eu ja mitä sen ulkopuolella tapahtuu .Tuossa suhteessa Eu ei ole onnistunut vakauttamaan sisämarkkinoita ja luomaan talous unionina vakaata markkina taloutta, joka on kyseisen instanssin perustamisen lähtökohta ja tarkoitus. Eu on pyrkinyt lähinnä politisoitumaan sen sijaan että olisi keskittynyt talousalueen vakauttamiseen ja Eurooppalaisen kilpailukyvyn ylläpitämiseen. No siihen tuskin Suomen työttömät voivat tuoda korjauta tai eläkeläiset ,vaikka luopuisivat hyvässä uskossa eläkkeistään kokonaan. Poliittisten päättäjiemme tarkoitusperät toimissa ovat olleet ja on aivan toiset kuin antavat ymmärtää noiden leikkausten takana. Niillä ei ole mitään tekemistä talouden nostamisen kanssa. Eli ensin toimet pitää olla tarkoituksen mukaisia ennen kuin vaikutukset ovat toivottuja.

        Oman haasteen tuo myös muuttuva maailma teknologian kehityksen myötä joka syö työpaikkoja automaation ,tietoliikenne teknologian edistyksen myötä jossa monet työt tekevät palkatta palveluiden tarvitsijat itse. Oman suolansa mukana tuohon on tuomassa tai jo tuonut tekoälyn kehitys ja kvantti teknologia ,joten haasteita on riittämiin .Jatkossa Tilanteeseen tulojen vakauttaminen tulee vaatimaan asenne ja veropohja ajattelun muutoksen ,jota ei synny ilman asenne muutosta ja ilman sitä ei synny talouskasvua.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Veropohjaan pitäisi tehdä muutoksia.
        Laajentaa sitä ei voi koska meillä verotetaan jo ihan kaikkea, mitkä kukaan on keksinyt verottaa. Siinä missä muualla verotetaan joko tai, meillä verotetaan sekä että.

        Nyt olisikin hyvä tarkastella, miten muissa maissa on saatu aikaan ihmisten vaurastuminen. Se on kaikkein tärkein asia koska ihmiset tekevät itse parhaat päätökset rahan käytöstä. Sen sijaan, että 200 poliitikkoa päättävät, 5,6 miljoonaa ihmistä päättää.

        Kun käytetään 5,6 miljoonan ihmisen järkeä rahan käytössä, lopputulos on aina parempi kuin 200 ihmisen aikaansaannos. Sekä rahaa, että vastuuta pitää jättää enemmän kansalaisille ja vähemmän poliitikoille.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Erityisesti veropohjaan. Veropohjaa pitäisi laajentaa:

        - listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksen uudistaminen
        - kiinteistövero
        - maakuntavero
        - haittaverot kuten tupakka- ja alkoholivero
        - ympäristöverot
        - valmisteverot

        Joten veropohjaa tulisi laajentaa. Varallisuusvero voitaisiin palauttaa Suomen liiallisen alijäämän vuoksi, kun suomalaisten eriarvoisuus on isojen tuloerojen myötä kasvanut tuntuvasti.

        Yritysvero on nyt hallituksen puoliväliriihessä päätetyn yritysveron vähennyksen kälkeen EU-maiden toiseksi pienin. Yritykset saavat erittäin suuret yritystuet, joten yritysveron vähentämiselle ei ole perusteitä.

        Ei valtion verokertymä siitä kasva, että pienituloisten sosiaalietuudet leikataan, kun myös monia etuuksia verotetaan.

      • Anonyymi00039
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Veropohjaan pitäisi tehdä muutoksia.
        Laajentaa sitä ei voi koska meillä verotetaan jo ihan kaikkea, mitkä kukaan on keksinyt verottaa. Siinä missä muualla verotetaan joko tai, meillä verotetaan sekä että.

        Nyt olisikin hyvä tarkastella, miten muissa maissa on saatu aikaan ihmisten vaurastuminen. Se on kaikkein tärkein asia koska ihmiset tekevät itse parhaat päätökset rahan käytöstä. Sen sijaan, että 200 poliitikkoa päättävät, 5,6 miljoonaa ihmistä päättää.

        Kun käytetään 5,6 miljoonan ihmisen järkeä rahan käytössä, lopputulos on aina parempi kuin 200 ihmisen aikaansaannos. Sekä rahaa, että vastuuta pitää jättää enemmän kansalaisille ja vähemmän poliitikoille.

        Kun ei ne palvelut pysy pystyssä ilman kestävää veropohjaa ja kun automaatio korvaa tekijät kapenee veropohja ,voittojen maksimoinnin myötä. Eikö silloin pidä kohdistaa verotusta toisin vai annetaanko mennä vaan?

    • Anonyymi00016

      NL hajosi 90-luvun alussa. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 2022.

      • Anonyymi00034

        Ja Eiffel-torni rakennettiin Pariisin maailmannäyttelyyn.

    • Anonyymi00036

      se 1990 lama ei ollut riittävän opettavainen, -- ja niinpä palattiin vain huonoon politiikkaan uudellen... idealismi, naivius ohjasi..
      Suomelle ongelma on globalismi, keinottelu ja kiskonta. Ja globalistien maksetut lobbarit politiikassa.
      esim. eu nato imee kaikin keinoin elintason pois Suomesta.
      Suomi on siirtomaan asemassa.
      Koska Suomessa ei ole itsenäisyyttä ja omaa osaamista hoitaa omia asioita
      Suomen eduksi.
      Myös kehitysnäkymät Suomessa ovat heikot, koska naivismi politiikka vie Suomea ongelmiin. Harha politiikka. lapsellinen politikointi on Suomen tuho.
      Esim. Suomen vas. vihreä demareilla on ollut liian pitkään vain
      oman maan tuhoamis idea !!
      Visio kehitysmaa Suomesta.
      Siis kehitys ideana on ollut unelma turvattomasta taxi raiskuaus ja lasten joukko raiskaus maasta. Myös Terrorin, anarkian, pervouden ihailu on mennyt liian pitkälle viher vas suunnassa.
      Samoin omissa harhoissaan elää markkina liberalisti ahneus keinottelu, se trendi politiikka oikeisto. Globalistien lobbarit.
      Kilpailukyky Suomesta on hävitetty itse toimien, esim. sähkö keinottelu, sähkönsiirto kiskonta, yms keinottelu ei edistä Suomen hyvää kehitystä.

    • Anonyymi00040

      Idiootti ei virheistään opi.

    • Anonyymi00041

      Pahempi lama nyt on, enemman työttömiä, tukia leikattu rajusti kantasuomalaisilta. Pääasia, että muslimit voivat loisia.

      • Anonyymi00042

        Muistatko vielä mikä puolue on siellä valtionvaraiministerin pallilla, Entä sosiaali- ja terveysministerin? Ensimmäinen on rahakirstun vartija ja toinen vastaa loisimistuista?

    • Anonyymi00046

      Vuosikymmenet vallankahvassa roikunut kokoomus on tuhonnut koko maan!

      • Anonyymi00049

        EU on pilannut Suomen.

    • Anonyymi00047

      Äänestä jotain haisevaa populistia ja ihmettele kun kaikki ympärilläsi luhistuu.

    • Anonyymi00050

      Keskusta tuhosi edellisen kerran Valehtelivat ettei mitään hätää ottakaa vaan lainaa ei hätää Ministerit. Aho. Viinanen rakensi valtion laskuun panssari aidan talonsa ympärille

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      235
      2614
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      60
      1394
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1197
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      100
      1102
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1098
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1068
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      992
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      985
    Aihe