Suomesta on tullut jälkeenjäänyt maa...

...mikäli seuraa uusia suunnitelmia levottomien lasten hoitoon.
Tarkoituksena on jälleen "rangaista"levottomia ja huonosti käytyäytyviä lapsia sulkemalla heidät johonkin suljettuun tilaan.
En ole kuullut, että nämä suljetut laitokset olisivat sairaaloita eli ne ovat jonkinlaisia"koulukoteja".
Lapset olisivat siellää määräämättömän ajan.
Kävisivätkö he koulua vai saisivatko he lääkinnällistä apua, terapiaa, vai mitä?

Lasten häiriökäytökset eivät ole syntyneet itsestään.
Nämä nykyajan vanhemmat, jotka ovat kasvaneet kännykkä kiinni kädessään, eivät ole osanneet kasvattaa lapsiaan yhteiskuntakelpoiseksi, vaan ovat antaneet lapsilleen mahdollisuuksiensa mukaan kaiken, ilman velvollisuuksia, ilman sosiaalisia taitoja, ilman yhteisöllisyyttä.
Kuinka monella lapsella on ollut turvallinen koti?

Vanhempien aika on kulunut pääasiassa työssä, eikä jaksamista ole riittänyt työpäivän jälkeen.

TV-ohjelma on hyvin näyttänyt, minkälaisia ja tavanomaisia perheen elintavat ovat olleet, kun koko kasvatusasiat ovat hukassa.
Lapset pompottavat aikuisia mielensä mukaan, ei ole säännöllisiä aikatauluja t. mitään järjestystä mitkä tehtävät kuuluvat kenellekin.

Kun eletään alusta asti, kuin elo pellossa, on sanomattakin selvää, ettei lapset murrosikään mennessä osaa kuin häiriökäytöksellään vaatia osuuttaan päiväjärjestykseen.

Ei ole ihme, jos kukaan ei enää halua muodostaa perhekuntaa lapsineen.
Kun ei oke itselleen saanut tasapainoista ja tervehenkistä kotia lapsena, niin kuinka sitä voisi omilleenkaan antaa.

Vanhemmuus ja perheasiat ovat Suomessa aivan retuperällä.

Mitä siitä seuraa, kun lapset suljetaan laitoksiin?
Mistä löytyy niitä tasapainoisia aikuisia, jotka osaavat antaa turvallisen kodin, kasvatuksen ja opetuksen.

Eivät nämä lapset ole rikollisia, vaan heitteille jätetty
pärjäämään omin avuin.
Siihenkin liittyy omat vaaransa, mikäli ei löydykään asiansa osaavaa henkilökuntaa.
Kuka suojelisi näitä lapsia mahdollisilta väärinkäytöksiltä. Maailma kun ei ole niin hyvä, kun uskottelemme.
Kuinka kehitysvammaista auttaa suljettu laitos, ja ympärillä häiriökäytöksisiä nuoria?
Kehitysvammainen tarvitsee täysin erilaista tukea, kuin käytöshäiriöisdt nuoret.

Mitä meidän päättäjien päässä oikein liikkuu???
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ja Petteri ei ota vastuuta kaikkien muiden pitäis ottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu