Puolueen linja on sekaisin tässäkin asiassa, jo lähtökohtaisesti länsirata oy on keskustan käsialaa, nyt puolue vastustaa eduskunnassa alulle laittamaansa hanketta, mutta hanke kunnissa samaan aikaan keskustan valtuutetut näyttivät vihreää apilaa hyväksymällä kuntien osuuden sitoutumalla rahoituksen osalta ns. Orpon tunninjunaan.
Kepulaisten tunninjuna kaksilla raiteilla
Anonyymi-ap
182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Valehtelet. Keskusta tutkitutti asian ja koska todettiin, että juna ei tule ikinä kannattamaan keskusta veti siltä tukensa.
Perskokkareet on tehneet asiasta erilaisen johtopäätöksen ja tehnyt päätöksen toteuttaa hanke. Keskusta on oppositiossa. Ranne (persu) ja Purra (persu) ovat Orpon lisäksi vastuussa.