Haluaisin tietää..

..mitähän ihmiset rehellisesti ottaen ajattelevat minusta?
Yritän ajatella heidän puolestaan: ”oot aika outo”, ”et ole kiinnostava”, ”olet masentava tapaus”, ”pilaat tämän muuten kivan porukan”, ”mieluiten en olisi kanssasi tekemisissä”, ”menisit muualle” jne
10411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kertoo huonosta itsetunnosta, jos jatkuvasti luulee muiden ajattelevan jotakin itsestä. Jos pitää itseään huonona, kelpaamattomana, jne. yleensä silloin vain luulee, ettei kukaan tykkää, eikä kelpaa kellekään, eikä mihinkään.
Ihmisillä on muutakin ajateltavaa, kuin juuri sinun/minun asiat, sekä olemiset ja tekemiset.
Parasta on, kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, niin huomaa, että kyllä ne muutkin hyväksyvät.
Ja jos kaikki eivät hyväksy, niin sillehän ei voi itse mitään. Aina on heitäkin, jotka viihtyvät seurassasi.

Äänestä

Suurin osa ihmisistä hakee pakonomaisesti sitä hyväksyntää tavalla tai toisella muilta. Erityisesti naispuoliset. Se alkaa varhaisessa vaiheessa ihmiselämää. Itse olen aina sitä ihmetellyt, että miten se valtaakin ihmismielen niin kokonaisvaltaisesti. Perusonnellisuutta ei koskaan kannata rakentaa toisen tai toisten varaan! ℹ️🅰️

Äänestä

Pitää tuntea ihmisiä, että voi olla jotain mieltä.

Äänestä
  • Noinhan sen kuuluisi olla, mutta ikävä kyllä se ei mene ihan niin.
    Nykyään arvostellaan kaikkia ja kaikkea, edes tuntematta arvostelun kohdetta.
    Olen samaa mieltä, että onhan ihmiseen ensin tutustuttava, ennen kuin voi sanoa yhtään mitään.
    Ja jos ei ihmisestä mitään positiivista löydy tutustumisesta huolimatta, ei siltikään tarvitse alkaa haukkumaan ja solvaamaan.
    Ennakkoluulot on kaikkein typerintä, tai se, että joku toinen kertoo, millainen joku ihminen on. Toisen ihmisen kertomisen perusteella ei silläkään voi muodostaa omaa käsitystä, mielipidettä, tms. kenestäkään vielä itselleen tuntemattomasta ihmisestä.
    Aina voi, ja pitäisikin, antaa mahdollisuus toiselle osapuolelle, että voisi edes tutustua, koska ennen sitä ei tosiaan tunne toista.

    Äänestä

Minä olen tyytyväinen tänään kun yksi kiipijä sai potkut työstänsä. Se pääsi töihin suhteilla. Hän opiskeli sitten työn ohessa ja sai määräaikaisia peräjälkeen. Sitten tulivat yt : t ja tämä tyyppi sai lähdöt. Muistan vielä kun olimme kaupungin alaisuudessa tämän tukija, oman eduntavoittelija järjesti hänelle työpaikan. Siis kuvottavaa. Olivat tosi ilkeitä minulle ja minun työkaverille. Mutta tänään oikeus tapahtui. Vähät välittivät mitä suustansa päästelivät. Luulivat varmaan että saavat porskuttaa ja murjoa muita. Minun maailman ne kaatoivat kun tämän tukija oli ennen minun kaveri, mutta sitten kun tämä hänen vanha tuttunsa tuli töihin niin käänsi minulle selän ... ilkeilivät sitten kun olivat nuoleskelleet itsensä suosioon.
Minä olin hommannut työpaikan ihan itse kysymällä ja sitten tulivat ja ilkeilivät.
Oli tosi hirveitä ihmisiä. Heidän takiaan masennuin työssä. Järkyttävää .
Mutta tänään se loppui. Tänään tunsin Onnea. Oikeus tapahtui. Kiusaajat joutuivat pois pienestä piiristä. Hyi hitto, että oksettaa vieläkin teän käytös. Loppu teillä se kukkoilu . Kiitos Jumalalle !

Äänestä
  • Ikäville ihmisille ei yleensä lopulta käy hyvin. Eikös joku sanonta mene näin "paha saa palkkansa".

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ikäville ihmisille ei yleensä lopulta käy hyvin. Eikös joku sanonta mene näin "paha saa palkkansa".

    paha saa palkkansa, hyvä jos pääsee omilleen.

    Äänestä

Itse masennuin näiden kahden kiusaajan takia. Tunnen suurta helpotusta kun joutuivat pois. Muistan miten ystäväni oli kovilla tämän piirin vaikutuksesta. Oli ne hirveitä aamuja kun ne kiusaajat porukalla kyttäsivät ketä tulee töihin. Alkoivat arvostelemaan miten ovat kukakin tehneet työnsä, vaikka kaikki olimme samassa asemassa. En varmaan edes vielä täysin ymmärrä mitä tämä merkitsee. Tunnen suurta helpotusta. Ahdistus vähenee .

1Äänestä

Kylläpäs alkoi harmittaa kaverein puolesta, ku luki nuo. Ei kyllä ole tullut mieleenikään miettiä moista muista, saati kiusata ketään.
Minua on kyllä kiusattu ja paljonkin ja siksi en missään tapauksessa kiusaa ketään taikka ole tietoisesti ilkeä kelleen.
Sinulle, joka pääsit työpaikalla olevasta kiusaajasta, nostan skoolia kaffel ja rinkelillä, kippis ja hyvvää mielt siulle.

Äänestä

Minullakin oli nuoruudessa hyväksytyksi tulemisen tarvetta. Jos joku kysyi/pyysi jotain, yleensä suostuin. Oli kai jokin pelko, jos en auta, niin minut hylätään.
Huonon itsetuntoni takia myös ajattelin olevani huono ja kelpaamaton, siitä syystä luulin, että muut ajattelevat minusta samoalla tavalla, ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Ikää kun on tullut lisää ja ymmärtänyt sen, että kun hyväksyy itsensä tällaisena kuin on, niin pärjää parhaiten. Eikä turhaan mietiskele, mitä muut mahtavat ajatella (ajattelevatko he edes jotain, odottavatko he jotain erityistä ? ).
Itseämme vartenhan me täällä elämme, toki muutkin huomioon ottaen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

..mitähän ihmiset rehellisesti ottaen ajattelevat minusta?
Yritän ajatella heidän puolestaan: ”oot aika outo”, ”et ole kiinnostava”, ”olet masentava tapaus”, ”pilaat tämän muuten kivan porukan”, ”mieluiten en olisi kanssasi tekemisissä”, ”menisit muualle” jne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu