...jumal-asioita koskien saa olla kenenkään muun käytössä kuin k-uskovaisten? Nämä nyt ovat tännekin ängenneet haukkumaan New Agereiksi ja vaikka miksi. Tai helvetistä kertoilevat.
Miettikää nyt vähän mihin niitä juttujanne laitatte. Siellä on niitä kristinuskolle omistettuja palstoja niin että menee jo laskuissa sekaisin, mutta ei kun pitää vaan tänne päästä paasaamaan Jeesuksesta.
Voidaanhan me tietysti keskustella Jeesuksen jumaluudesta, mutta jos minäkin heti sanon että Jeesus ei ollut sen enempää Jumala kuin kukaan muukaan meistä (eli siis yhtäpaljon oli!) niin eiköhän siinä taas tule suru puseroon Jeesus-faneille.
Ps. Michael Jackson -palstallakaan ei keskustella Elviksestä.
Miettikää nyt vähän mihin niitä juttujanne laitatte. Siellä on niitä kristinuskolle omistettuja palstoja niin että menee jo laskuissa sekaisin, mutta ei kun pitää vaan tänne päästä paasaamaan Jeesuksesta.
Voidaanhan me tietysti keskustella Jeesuksen jumaluudesta, mutta jos minäkin heti sanon että Jeesus ei ollut sen enempää Jumala kuin kukaan muukaan meistä (eli siis yhtäpaljon oli!) niin eiköhän siinä taas tule suru puseroon Jeesus-faneille.
Ps. Michael Jackson -palstallakaan ei keskustella Elviksestä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kas vain, juuri se viesti mikä minuva tässä varsinaisesti pänni hävisi juuri.
Kiitos ylläpito!
ja minä luulin olleeni ainoa jota nämä ärsyttävät :)
minutkin on kirottu helvettiin niin monta kertaa etten edes muista, ja kaikki vain siksi että olen eronnut kirkosta... puuh!
Voi, kyllä meitä ärtsyjä piisaa pilvin pimein. Mutta kaippa se saarnaaminen ja milloin saatanalla tai milloin milläkin pelottelu on niin kova juttu tietyille tahoille että siitä pitää muistuttaa tasaisin väliajoin jokaikisellä palstalla. Olen nähnyt saarnamiehiä mitä ihmeellisimmillä osastoilla ja foorumeilla, sellaisilla jotka eivät läheltäkään liippaa uskon asioita... :P
Täysin samaa mieltä, mutta mitäpä muuta voisi odottaa kuin että valtaosaisen uskonnon kannattajat tunkevat kaikkialle vähintäänkin käännyttämään X)
Mutta no, minkä tuolle voi ^^
Mulle tulee ennemminkin mieleen, että miksi joku ärsyyntyy k-uskovaisten jutuista? Miksi pistää asiaan huomiota? Mikä siinä on tarttumapinta?
Olen tehnyt itselleni selväksi että "herätyskristillisyys" on valtapeliä; se on egoismia. Suhtaudun k-uskovaisiin suunnilleen samoin kuin etsijöihin, joita tullaan öisin hakemaan(abduktoimaan) lautaslaivueiden kanssa, ja sitten alistetaan Siriuksella ilkeisiin, ja usein seksuaalisluonteisiin kokeisiin; jotka ovat sävyltään enemmän kidutusta.
Mitä tällaisesta voi ajatella; ja voinko ärsyyntyä edes? Kun näkee että ihminen on sekoittanut itsensä edesvastuuttomaan tilaan.
Enemmän minua ärsyttää se, että järkevätkin ihmiset takertuvat k-uskovaisiin, ja uhraavat aikaansa k-uskovaisten haukkumiseen. Parempi olisi jättää kristillisfundamentalistit arvoonsa, eli huomiotta. Ei edes poistaa heidän tekstejään mistään.
Ja on kristittyjen joukossa fiksujakin; sellaisia jotka tosissaan etsivät henkistä kasvua. He ovat ehkä syrjässä, eivät tuo varmuuksiaan julki täällä; tai ehkä nuolevat haavojaan jossain nurkassa, kun ovat tulleet erotetuksi seurakuntayhteydestä. Näin ainakin haluaisin uskoa.
Pitäisi olla kuin Lokki Joonatan, joka ei edes huomaa "muita ihmisiä" ja pimentäviä hyttyslaumoja, kiitäessään ilmojen halki, riemukkaissa syöksyissään.
Pitäisi keskittyä olennaiseen; henkiseen kasvuun. En tiedä mistä se on löydettävissä; ihmisestä itsestään, tai jostain muusta; ja voinko sanoa jylhät sanat: minä olen henkinen kasvu? Ja olenko minä minä? Olenko minä itsestäni sanomaan? http://www.blogs.fi/main/index.php/avadhuta
Vaikeneminen on tietenkin paras nitistämiskeino kun hengellisiä hyttysiä tunkee joka lävestä sisään.
Joskus on tilanteita jolloin lahkolaiset pääsevät vainoamaan ihmistä päivästä toiseen. Olen itse ollut työssä jossa useampi työtoverini oli uskossa, ja siitä oli kyllä välillä melkoistakin riesaa. Varsinkin siitä tyypistä jolla oli päässä niin paljon ruuveja irrallaan, että aivan selkeästi lähenteli minua seksuaalisluontoisesti vaikka oli itsekin nainen.
Toisinaan tuleekin sellainen tukahtumisen tunne kun näitä k-uskovaisia änkeää jokaikiselle palstalle missä voisi puhua jostain muustakin kuin heidän Jeesus-jumalastaan. Vainoharha on tunne, josta on vaikea päästä eroon...
Mitä tulee abduktoitujen kertomuksiin, niin jos unohdetaan nuo Siriuksella parittelevat tyypit, niin voi siellä jotain aitojakin kokemuksia olla ihmisillä. Mutta epäilen vahvasti että he niistä avoimesti huutelisivat. Yleensä ne taitavat olla niitä todella kajahtaneita jotka eivät malta joka turuilla ja toreilla olla huutamatta kokemuksiaan niin että nimi ja lärvikin tulee kaikkien tietoisuuteen. (Luin kerran erään tuollaisen ihmisen kirjan, ja kyllä jotenkin hävetti hänen puolestaan.)
On varmasti kauhea kohtalo joutua huutelemaan kaduilla ja toreilla niin että nimi ja lärvi jää kaikkien tietoisuuteen.
Mutta eikö tähän pyri, paitsi kajahtaneet, - myös julkkikset?
>>Varsinkin siitä tyypistä jolla oli päässä niin paljon ruuveja irrallaan, että aivan selkeästi lähenteli minua seksuaalisluontoisesti vaikka oli itsekin nainen.
Sekä homo- että heteroseksuaalisuudessa on häiriintynyttä se että tyrkyttää itseään sellaiselle joka ei ole kiinnostunut. Minua ovat lähennelleet niin miehet kuin tuo nainenkin, ja ainakin minä häiriinnyin siinä touhussa kovasti. Jopa uskovaisia ärsyttävämpiä ovat kaikenmaailman - suoraan sanottuna - kusipäät joille ei mene perille että heidän seuraansa ei kaivata.
Eikä edes se paljon yliarvostettu "rakastuminen" oikeuta toisen ihmisen vainoamista...
Yllättävän vaikea suhtautua tilanteisiisi. Siis, asettua sellaiseen tilanteeseen että joku olisi kiinnostunut meikäläisestä, ja saisin olla torjumassa, toppuuttelemassa ja närkästymässä.
Hmm..
En pysty kuvittelemaan. Ehkä se johtuu siitä että on mies? Sitä ajattelee itsensä Panin rooliin; joka ajaa takaa metsäkauriita ja nymfejä Arkadian lehdoissa.
Metsästäjänä....
Metsästäjästä ja metsäkauriista tuli mieleen tuo tarina Apollosta ja Dafnesta; ennemminkin samaistun Apollon epätoivoon; ja olen ajatellut että olen aivan epänormaali; että sitä pitäisi samaistua Dafneen.
Ajattelen kaiken tapahtuvan Arkadian metsissä siis. Työelämässä Apollo tuomittaisiin sakkoihin seksuaalisesta häirinnästä, ja häntä pidettäisiin paatuneena ja ilkeänä miehenä. Mutta tuossa tarinassa Apollo on jumala.
Apollo ja Daphne:
http://www.loggia.com/myth/daphne.html
Mutta jos oikein pinnistän muistia, niin muistankin että pari kertaa Intiassa, ja kerran yhdessä arabimaassa miehet on lähennellyt. Se oli KARSEAA!
http://www.loggia.com/myth/daphne.html
Minulla kun on mielestäni mielikuvia menneistä elämistäni, niin tämmöinen tarina löytyy toiseksi edellisestä elämästäni:
Muistojeni mukaan ensinnäkin saatoin olla isäni tai muun miehen seks. hyväksikäytön uhri pienenä. Sitten liityin kiertelevään tanssijatarjoukkoon ja päädyin siinä ohessa myymään itseäni koruista ja kalleuksista. Pääsin kuitenkin jonkun pikkuruhtinaan jalkavaimoksi, mutta siitäkin "urasta" tuli häijy loppu kun mies antoi silvotuttaa minut jostain syystä. (En viitsi tässä mennä yksityiskohtiin.) Saattaa olla että vaihdoin uskontoa puunpalvojasta buddhalaiseksi sen vuoksi että buddh. nainen hoiti minut kuntoon.
Minusta tuntuu että tuohon about Intian alueella tapahtuneeseen elämääni liittyi vielä sellainen seikka, että kun olin tottunut siihen että jokainen mies tunsi minua kohtaan himoa, olin erittäin pettynyt kun joku nainen lähelläni (toinen tanssijatar?) rakastui minuun. Olin kuin myrkyn niellyt siitä että edes naisiin ei voi luottaa, vaan hekin näkevät minussa vain himojensa kohteen!
Tämä on minulle kuin jonkinlaista henk.koht. myyttistä todellisuutta. Tunnen että se on totta, mutta yksityiskohdat ovat hämäriä. Lisäksi aina kun tulee vaikeampia kausia ja vetoan noihin seikkoihin kumppanini suuntaan, saan osakseni sellaista ärtymystä että parempi olisi kai kun pitäisin suuni vain kiinni.
Kaikki ne jotka on tässä elämässään raiskattu, hyväksikäytetty, pahoinpidelty - he voivat mennä minne tahansa ja heitä kohtaan tunnetaan myötätuntoa. Minä taas olen toisten silmissä vain pelkkä hullu näiden juttujeni kanssa...
Mutta minulle ne ovat hyvin looginen selitys sille miksi olen hyvin hyvin epäluuloinen ihmisiä kohtaan, ja muutaman sinänsä vähemmän vakavan tämän elämän kokemuksen (lievä raiskauksen läheltä piti -tilanne) jäljiltä mielestäni kohtuuttoman aggressiivinen mitä tulee näihin lähentelyasioihin.
Eikä auta edes ajatella että se nyt oli karmaa ja varmasti ansaitsin sen mitä koin. Jotain on vielä kesken, että pelkät mielikuvat pystyvät rassaamaan niin kovin aina toisinaan!
>>Kaikki ne jotka on tässä elämässään raiskattu, hyväksikäytetty, pahoinpidelty - he voivat mennä minne tahansa ja heitä kohtaan tunnetaan myötätuntoa. Minä taas olen toisten silmissä vain pelkkä hullu näiden juttujeni kanssa... >>
Miksei se, mitä tuntee, voisi olla totta?
Minulle oli kova paikka, kun tulin sahaja yogaan, ja tunsin itseni niin kovin erilaiseksi.
Ihmiset siellä puhuivat miten "itseoivallus" oli kertaheitolla muuttanut heidän elämänsä, että he olivat uudesti syntyneitä; oli entinen elämä, ja elämä sahaja yogassa.
Itse muistelin elämääni; niin aina varhaisimmista muistoista; leikin keittiön lattialla äidin jaloissa; nostelin tavaroita tiskipöydän alakaapista lattialle; äiti tiskasi - saakka koen elämäni jatkumona. Ei ole mitään ennen ja jälkeen.
Tunsin hämmennsytä itsessäni; kunnes yksi vanhempi joogiveli sanoi että on olemassa syntymästä saakka oivaltaneita sieluja; "born realized"; ja että sahaja joogit kohtelivat minua kaltoin silkasta kateudesta. En ollut uskoa sitä.
Asiat loksahtivat kohdalleen, kun matkustelin, ja sain esimerkkejä vastaavista tapauksista; Australiassa, Delhissä, Pohjois-Amerikassa. Tajusin etten ole ainoa; ja että tarina noudattaa aina samaa kaavaa: Tuhkimo ja ilkeät sisarpuolet -kaavaa.
Mun piti tunnistaa itseni muissa ihmisissä, ennen kuin näin mistä on kyse.
Raiskaus ja insesti on aika yleistä tässä maailmassa; musta tuntuu että suuri osa naisista on aikaisemmissa elämässä kokenut näitä. Siis: miehet on kerännyt itselleen huonoa karmaa viimeiset muutama tuhat vuotta.
Itselleni sanottiin, että uhrina on ainoastaan niin kauan kuin antaa ihmisille luvan päästä niskan päälle.
Itse kyllä vielä pelkään sahaja yogeja täällä Suomessa. Se on ihan kauheaa seisoa yksin porukkaa vastaan; ja tuntea vihamielisen energian ja huomion paine.
Miten voisin puolustaa itseäni? Millä perustein?
Kumppanini muistaa elämäänsä vauva-ajalta, on ilmeisesti kovasti silloin irtoillut kehostaankin (leijunut katossa). Olisiko sitten Itse hänessä joka nämä muistot on koonnut, sillä pikkulasten aivot eivät taida olla järin kehittyneet tallentaakseen kauhean paljon muistoja. (Itse eli kuolematon henki eli mikä hyvänsä nyt kullekin on se sopiva nimitys!)
Me molemmat puolestamme muistamme tapahtumia menneistä elämistämme (emme tosin yhteisiä kokemuksia tai elämiä), ja tämähän nyt ei ainakaan voi mitenkään johtua nykyisten kehojemme aivoista, kun ei meillä niitä aiemmin ole ollut... Toki saattaa olla mahdollista että aivojen tai kehon pitää olla tietynlaisia että tällaiset henkiset toiminnot mahdollistuvat.
Teen väärin jos käytän muistojani tekosyynä pelätä, saati vihata, ihmisiä. Ei niitä varmaankaan sen vuoksi ole esiin pulpahdellut. Paremminkin sen vuoksi että näkisin että samassa sopassa tässä lillutaan itsekukin. Muistan verrattain hyvin nimittäin omia pahoja tekojanikin. Muutama tekoni korreloi hyvin muutaman minulle sattuneen tapahtuman kanssa, joten luotan karmaankin täsmällisenä luonnonlakina.
---
Tietyn uskonnollisen yhteisön massaviha on minulle tuttua edellisimmästä elämästäni. Siitä nimittäin muistan - lienen ehkä maininnutkin - rakkaimpani tulleen poltetuksi roviolla kerettiläisenä katolisen kirkon edustajien tahdosta. Ei sitä vihaa mikä kohdistuu johonkin ihmisreppanaan hänen ideologiansa vuoksi voi sanoin kuvata. No yksi sana tietysti tulee mieleen: naurettavaa! Miten ihmeessä voi toivoa toisen kuolemaa, raakaa ja vastenmielistä kuolemaa vain sen takia ettei hän noudata samaa tapauskontoa kuin kaikki muut... Onko se NIIN suuri se "kunnon uskovaisten" pelko että tuo toisinajattelija saa lauman jäsenet epäilemään ja karkaamaan paimeniltaan?
Joskus mietin olisiko minun pitänyt loikata siihen samaan rovioon, eikä pelkurimaisesti vain seurata tapahtumaa ja tuntea vuosikymmenien tuska ja epätoivo. Mutta toisaalta ilmeisesti tämä jäytävä tuska oli se tekijä joka herätti minussa kyvyn muistaa, niin että synnyin tänne, joskin jo valmiiksi masentuneena, mutta myös kyvyttömänä vaipua enää niin täydellisesti persoonana ja kehona olemisen transsitilaan.
Silti minussa on edelleen epäilyksiä. Niin vahva on tämän maailman aikaansaama hypnoosi, että kun toimittaa näitä arkisia juttujaan sitä ihmettelee että olenko vallan outo kun ihan tosissani otan näitä juttujani. Ei se kaikki oikein sovi "tänne, tähän". Mutta sitten muistan että kaikki mennytkin on aikoinaan ollut yhtälailla senhetkistä arkea ja tavallista elämää! Ei siinä silloin ollut mitään merkillistä, miksi siinä nyt olisi vain sen takia että nyt on toinen aika ja paikka?
Massojen kanssa tässä maassamme on mahdollista onneksi jotenkuten valita seuransa, ja poistua vain tyynesti paikalta jos tietää että joidenkin ihmisten kanssa ei tule mistään mitään. Täällä, tässä on paljon turvallisempaa. Silti kyllä joskus tosissaan alkaa pelottaa, kun erehtyy väittelemään uskovaisten kanssa. Ei se kiukku toisinajattelijoita ole mihinkään laantunut. Nuoret sielut haluavat edelleen tarkasti määritellä kuka saa uskoa ja mihin, ja kaikkien on seurattava johtajaa. Ehkä se vain pitää antaa heille anteeksi, ja avoimesti tai vaikka salassakin tehdä mitä itse miellyttää. Ongelmia tulee vasta kun tuntee kutsumusta "pelastaa" muita ihmisiä erinäisten oppien hirmuvallalta.