On hyvä, että miesten pahoinvoinnista puhutaan. Mutta keskustelu menee helposti harhaan, jos kaikki kriittisyys nykyisiä sukupuolikäsityksiä kohtaan leimataan naisvihaksi.
Heteromiehenä totean suoraan: minä en vihaa naisia. Päinvastoin. Rakastan naisia. Arvostan heitä. Kohtelen heitä kohteliaasti ja pidän naiseutta elämän kantavana voimana. Miehen ja naisen välinen vetovoima, erilaisuus ja toisiaan täydentävä dynamiikka eivät ole ongelma – ne ovat perusta, jolle koko yhteiskunta rakentuu.
On totta, että osa miehistä ajautuu katkeruuteen. Mutta syytä ei voi yksipuolisesti etsiä ”liian ahtaista miesihanteista”. Ongelma on myös siinä, että perinteinen miehen rooli on viime vuosikymmeninä systemaattisesti kyseenalaistettu ja osin mitätöity. Kun miehelle kerrotaan jatkuvasti, että hänen luontaiset piirteensä – kilpailullisuus, suojelevuus, johtajuuden tarve, fyysinen voima – ovat epäilyttäviä tai myrkyllisiä, syntyy tyhjiö. Ihminen tarvitsee roolin. Ilman roolia ei ole suuntaa.
Luonnossa sukupuolet eivät ole identtisiä. Ne ovat erilaisia, ja juuri siksi ne toimivat yhdessä. Psykologinen tutkimuskin osoittaa, että keskimääräisiä eroja on olemassa. Tasa-arvo lain edessä on ehdoton arvo. Mutta tasa-arvo ei tarkoita samanlaisuutta kaikessa. Yritys tehdä sukupuolista täysin vaihdettavia ei ole realismia, vaan ideologiaa.
Moni herkkä nuori mies kokee tänä päivänä, ettei hän saa olla mies ilman että häntä epäillään. Jos hän on perinteinen, hän on taantumuksellinen. Jos hän on vahva, hän on uhka. Jos hän on ujo ja epävarma, hän on heikko. Tällainen ristiriita syö identiteettiä. Ei ole ihme, jos osa vetäytyy ja katkeroituu.
Syntyvyyden laskua ei voi irrottaa tästä kehityksestä. Perheen perustaminen edellyttää, että miehellä ja naisella on selkeä paikka toisilleen. Jos koko ajatus sukupuolirooleista leimataan lähtökohtaisesti epäilyttäväksi, katoaa myös yhteinen suunta.
Ratkaisu ei ole sukupuoliroolien ”höllentäminen” loputtomiin, vaan niiden terve ymmärtäminen. Miehen ei tarvitse olla karikatyyri. Mutta hänen ei myöskään tarvitse luopua mieheydestään kelvatakseen. Naisen ei tarvitse olla miehen kaltainen ollakseen vahva. Erilaisuus ei ole alistamista.
Miesten auttaminen ei onnistu syyllistämällä heitä rakenteista tai vihjaamalla, että heidän perinteiset arvonsa ovat ongelman ydin. Se onnistuu antamalla heille arvokkuutta, vastuuta ja mahdollisuus kokea itsensä tarpeellisiksi. Työ, perhe, kunnioitus – nämä eivät ole 1950-luvun jäänteitä, vaan ihmisen perustarpeita.
On täysin mahdollista vastustaa naisvihaa ja samalla puolustaa perinteistä miehen mallia. Kohtelias, vastuullinen heteromies, joka rakastaa naisia ja kantaa vastuunsa, ei ole yhteiskunnallinen uhka. Hän on sen peruspilari.
Jos haluamme vähentää katkeruutta, meidän on palautettava miehelle lupa olla mies – ilman että se tarkoittaa vihaa ketään kohtaan.
V. Ikolan toimittama HS juttu johon kirjoitettu vastine: https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011679456.html
Heteromiehenä totean suoraan: minä en vihaa naisia. Päinvastoin. Rakastan naisia. Arvostan heitä. Kohtelen heitä kohteliaasti ja pidän naiseutta elämän kantavana voimana. Miehen ja naisen välinen vetovoima, erilaisuus ja toisiaan täydentävä dynamiikka eivät ole ongelma – ne ovat perusta, jolle koko yhteiskunta rakentuu.
On totta, että osa miehistä ajautuu katkeruuteen. Mutta syytä ei voi yksipuolisesti etsiä ”liian ahtaista miesihanteista”. Ongelma on myös siinä, että perinteinen miehen rooli on viime vuosikymmeninä systemaattisesti kyseenalaistettu ja osin mitätöity. Kun miehelle kerrotaan jatkuvasti, että hänen luontaiset piirteensä – kilpailullisuus, suojelevuus, johtajuuden tarve, fyysinen voima – ovat epäilyttäviä tai myrkyllisiä, syntyy tyhjiö. Ihminen tarvitsee roolin. Ilman roolia ei ole suuntaa.
Luonnossa sukupuolet eivät ole identtisiä. Ne ovat erilaisia, ja juuri siksi ne toimivat yhdessä. Psykologinen tutkimuskin osoittaa, että keskimääräisiä eroja on olemassa. Tasa-arvo lain edessä on ehdoton arvo. Mutta tasa-arvo ei tarkoita samanlaisuutta kaikessa. Yritys tehdä sukupuolista täysin vaihdettavia ei ole realismia, vaan ideologiaa.
Moni herkkä nuori mies kokee tänä päivänä, ettei hän saa olla mies ilman että häntä epäillään. Jos hän on perinteinen, hän on taantumuksellinen. Jos hän on vahva, hän on uhka. Jos hän on ujo ja epävarma, hän on heikko. Tällainen ristiriita syö identiteettiä. Ei ole ihme, jos osa vetäytyy ja katkeroituu.
Syntyvyyden laskua ei voi irrottaa tästä kehityksestä. Perheen perustaminen edellyttää, että miehellä ja naisella on selkeä paikka toisilleen. Jos koko ajatus sukupuolirooleista leimataan lähtökohtaisesti epäilyttäväksi, katoaa myös yhteinen suunta.
Ratkaisu ei ole sukupuoliroolien ”höllentäminen” loputtomiin, vaan niiden terve ymmärtäminen. Miehen ei tarvitse olla karikatyyri. Mutta hänen ei myöskään tarvitse luopua mieheydestään kelvatakseen. Naisen ei tarvitse olla miehen kaltainen ollakseen vahva. Erilaisuus ei ole alistamista.
Miesten auttaminen ei onnistu syyllistämällä heitä rakenteista tai vihjaamalla, että heidän perinteiset arvonsa ovat ongelman ydin. Se onnistuu antamalla heille arvokkuutta, vastuuta ja mahdollisuus kokea itsensä tarpeellisiksi. Työ, perhe, kunnioitus – nämä eivät ole 1950-luvun jäänteitä, vaan ihmisen perustarpeita.
On täysin mahdollista vastustaa naisvihaa ja samalla puolustaa perinteistä miehen mallia. Kohtelias, vastuullinen heteromies, joka rakastaa naisia ja kantaa vastuunsa, ei ole yhteiskunnallinen uhka. Hän on sen peruspilari.
Jos haluamme vähentää katkeruutta, meidän on palautettava miehelle lupa olla mies – ilman että se tarkoittaa vihaa ketään kohtaan.
V. Ikolan toimittama HS juttu johon kirjoitettu vastine: https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011679456.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.