Venäjä "sokeutui" kun starlink katosi. Hieno homma. Mitä tiltu aikoo tehdä?
Venäläisten pääsyn estäminen Starlink-järjestelmään voi olla yksi syy, miksi sotarintamalla on alkanut tapahtua.
Ukrainalaiset ovat alkuviikosta lisänneet vastahyökkäyksiään ja vallanneet joitain asemiaan takaisin erityisesti eteläisellä rintamalla.
Näin arvioi sotaa avoimista lähteistä seuraavan Black Bird Groupin Pasi Paroinen.
Paroisen mukaan kyseessä ovat rynnäkköjoukot, jotka saavat muita enemmän resursseja. Ne ovat suoraan asevoimien komentajan Oleksandr Syrskyin alaisuudessa.
Paroinen huomauttaa, että vastahyökkäyksiä on nähty enemmän sen jälkeen, kun venäläisten pääsy amerikkalaismiljardööri Elon Muskin yhtiön hallinnoimaan Starlink-järjestelmään estyi.
Paroinen pohtii, onko vastahyökkäykset aloitettu venäläisten toiminnan lamaantuessa vai liittyykö Starlinkin käytön estäminen laajempaan operatiiviseen vastaukseen sotarintamalla.
Pääesikunnan entisen tiedustelupäällikön, kenraalimajuri evp ja nykyisen europarlamentaarikon Pekka Toverin (kok.) mukaan Starlink-järjestelmän estäminen on aiheuttanut Venäjälle vaikeuksia.
– He eivät oikein pysty johtamaan joukkoja, kun ei ole Starlinkiä käytössä, hän arvioi.
Paroisen mukaan Starlinkin tarjoama internetyhteys on poistanut komentoketjussa olevaa kitkaa. Se on ennen kaikkea mahdollistanut ison kuvadatan siirtämisen komentokeskuksiin.
Toisin sanoen Starlinkin avulla Venäjä on kyennyt siirtämään taistelukentän maalialueista tietoa komentajille.
Venäjä kykenee edelleen hyödyntämään radiotaajuuksia ja wi-fi -yhteyksiä, mutta se on Starlink-järjestelmää vaivalloisempaa ja haavoittuvampaa.
jatkuu
https://yle.fi/a/74-20209820
Venäjä ei pysty johtamaan joukkoja, Ukrainan rintamalla tapahtui käänne
51
359
Vastaukset
- Anonyymi00002
Musk tuki kremlin fasisteja neljä pitkää vuotta!
- Anonyymi00003
Toisaalta tuossakin asiassa hyvät puolensa. venäjä hakannut 4pitkää vuotta päätään seinään, samalla paljastanut olemattoman sotilasmahtinsa ja heikentänyt sitä lisää. Yli 300 000 kaatunutta, kokonais tappiot yli 1000 000. Lisäksi lukemattomat Ukrainassa traumatisoituneet, normaaliin siviilielämään kykenemättömät. Ukraina tosin tuossa kärsijän roolissa.
Anonyymi00003 kirjoitti:

Minä näen tilanteen aivan samalla tavalla.
Venäjää ei tosin pidä aliarvioida. Mutta havainto Venäjän "sotilasmahdista" on kylläkin rauhoittava. Se osoittaa, että vuosikymmenten politiikka puolustuskyvyn ylläpitämiseksi on ollut oikea. Ja pisteenä i:n päälle liityimme sotilasliitto NATOon, olkoonkin että se on kenties tällä hetkellä myrskyn silmässä.
Puolustuskyky on pidettävä sellaisella tolalla, ettei ryssä ainakaan tänne yritä ensimmäisenä! Ja NATO ja mitä sen jälkeen seuraakin on avain siinä pyrkimyksessä. Liittoutumatta emme pärjää.- Anonyymi00011
Anonyymi00003 kirjoitti:
Toisaalta tuossakin asiassa hyvät puolensa. venäjä hakannut 4pitkää vuotta päätään seinään, samalla paljastanut olemattoman sotilasmahtinsa ja heikentänyt sitä lisää. Yli 300 000 kaatunutta, kokonais tappiot yli 1000 000. Lisäksi lukemattomat Ukrainassa traumatisoituneet, normaaliin siviilielämään kykenemättömät. Ukraina tosin tuossa kärsijän roolissa.
Putinin on aika varautua kipeisiin alueluovutuksiin. Kursk on ainakin luovutettava ja alueita meren itäpuolelta. Venäjä supistuu.
Autostadiumissa joku totesikin ohimennen, että tämä Eelonin peliliike tekee hyvää Teslan myynnille.
- Anonyymi00022
Anonyymi00011 kirjoitti:
Putinin on aika varautua kipeisiin alueluovutuksiin. Kursk on ainakin luovutettava ja alueita meren itäpuolelta. Venäjä supistuu.
Niin varmaan.🤣🤣🤣
- Anonyymi00024
Anonyymi00011 kirjoitti:
Putinin on aika varautua kipeisiin alueluovutuksiin. Kursk on ainakin luovutettava ja alueita meren itäpuolelta. Venäjä supistuu.
Putinin on aika varautua kipeisiin alueluovutuksiin. Kursk on ainakin luovutettava ja alueita meren itäpuolelta. Venäjä supistuu.
Mitä arvelette kuinka paljon Putinin Venäjä on KIINALLE- Velkaa? kuka maksaa velat? mistä löytyy rahat? Xi Jinping ottaa omansa se on varma! PUTIN Todellinen "talousnero" tuhosi maansa -PYSYVÄSTI-
Pietari on romahtamassa: Massiiviset irtisanomiset merkitsevät suurempaa kriisiä
https://www.youtube.com/watch?v=MSedtnCnJrE - Anonyymi00030
Anonyymi00024 kirjoitti:
Putinin on aika varautua kipeisiin alueluovutuksiin. Kursk on ainakin luovutettava ja alueita meren itäpuolelta. Venäjä supistuu.
Mitä arvelette kuinka paljon Putinin Venäjä on KIINALLE- Velkaa? kuka maksaa velat? mistä löytyy rahat? Xi Jinping ottaa omansa se on varma! PUTIN Todellinen "talousnero" tuhosi maansa -PYSYVÄSTI-
Pietari on romahtamassa: Massiiviset irtisanomiset merkitsevät suurempaa kriisiä
https://www.youtube.com/watch?v=MSedtnCnJrERusnya on vaan rusnya ja eihän ne edes ole Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan
- Anonyymi00032
törkyturpa kirjoitti:
Minä näen tilanteen aivan samalla tavalla.
Venäjää ei tosin pidä aliarvioida. Mutta havainto Venäjän "sotilasmahdista" on kylläkin rauhoittava. Se osoittaa, että vuosikymmenten politiikka puolustuskyvyn ylläpitämiseksi on ollut oikea. Ja pisteenä i:n päälle liityimme sotilasliitto NATOon, olkoonkin että se on kenties tällä hetkellä myrskyn silmässä.
Puolustuskyky on pidettävä sellaisella tolalla, ettei ryssä ainakaan tänne yritä ensimmäisenä! Ja NATO ja mitä sen jälkeen seuraakin on avain siinä pyrkimyksessä. Liittoutumatta emme pärjää.on se kuitenkin tehokkaampi kuin nato, nato soti 20 vuotta talebaneja vastaan _Afganistanissa ja hävisi.
Anonyymi00032 kirjoitti:
on se kuitenkin tehokkaampi kuin nato, nato soti 20 vuotta talebaneja vastaan _Afganistanissa ja hävisi.
Missäs ne teletapit piilottelivat sen 20 vuotta ... AIVAN, kuin R0TAT K0L0ISSAAN, Afganistanin ja Pakistanin raja-alueilla!.
Samoin kuin suomalaiset, pikku kremlingrammarit "anonyymiteettiluolissaan" ... ymmärtämättä, että viranomaiset seuraavat herkeämättä niiden pro-ryssä trollauksia.
Hihiii ...
- Anonyymi00006
Starlink-raivo Venäjällä – Sotarobotit kuolevat kentälle
Z-bloggari tilittää, ettei kalusto toimi kuin ennen.
Venäläisten sotabloggarien mukaan Elon Muskin SpaceX:n päätös estää venäläisiä käyttämästä satelliittipohjaista järjestelmää on iskenyt kipeäesti Venäjän miehittämättömään kalustoon.
Venäjän asevoimien tiedetään käyttäneen Starlink-laitteita jo pitkään taistelurobottien navigoinnissa. Nyt roboteista näyttää tulleen taas yksi Starlink-päätöksen uhri.
Ukrainan sodan kommentaattorina tunnettu brittihistorioitsija Chris Owen viittaa X-palvelussa suositun venäläisen SouthFrontRu-sotabloggarikanavan tilitykseen asiasta. Telegram-kanavalla kerrotaan venäläisten saavuttaneen merkittävää edistystä maarobottien käytössä asentamalla niihin Starlink-järjestelmiä.
– Nyt kun Elon kääntyi pahan puolelle, ei Starlinkin käyttö NTRK:ssa [venäläinen miehittämätön ajoneuvoalusta] ole enää mahdollista, kanavalla avaudutaan.
Z-bloggarin myöntää, että miehittämättömien ajoneuvojen käytöstä ”on taas tullut vaikeaa”. Sotakanavalla todetaan myös kipeä totuus Venäjän sotateknologian tilasta.
– Joudun ikävä kyllä toistamaan kuluneen argumentin: ”meillä ei ole mitään lähellekään [Starlinkia] vastaavaa”. Miksi näin on? Uskonpa kaikkien tietävän.
Tietääkö tiltut, nuo sivarit jotka ovat sodankäynnin erikoismiehiä.... - Anonyymi00007
Kauasko Wi-Fi yhteys yltää 20 vai 50 metriä 🤣
- Anonyymi00013
Olet väärässä ketjussa 🤣
- Anonyymi00012
Palstalla 'asiantuntijat' määrittelevät Venäjän kykyjä.
Eikö arvioita ole tehnyt aiemmin muuan Toveri 'hyvillä eväillä'?Eiköhän Venäjä ole "määritellyt kykynsä" tässä neljässä vuodessa niin että kaikki ne nyt ymmärtävät.
Puola yksin painaisi saman tien Moskovaan, jos tuo vankien ja vajaamielisten sekunda-armeija sinne höökisi.- Anonyymi00017
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Eiköhän Venäjä ole "määritellyt kykynsä" tässä neljässä vuodessa niin että kaikki ne nyt ymmärtävät.
Puola yksin painaisi saman tien Moskovaan, jos tuo vankien ja vajaamielisten sekunda-armeija sinne höökisi.Venäjä on todellakin määritellyt kykynsä ja se oli lännelle tyrmäävää näyttöä.
Katsos, oli tarkoitus nujertaa Venäjä Ukrainan kauttasodalla ja kävikin toistapäin. Anonyymi00017 kirjoitti:
Venäjä on todellakin määritellyt kykynsä ja se oli lännelle tyrmäävää näyttöä.
Katsos, oli tarkoitus nujertaa Venäjä Ukrainan kauttasodalla ja kävikin toistapäin.Kenelläkäs sellainen tarkoitus oli? Katsos kun lännen edustajat pyytämällä pyysivät, ettei Venäjä hyökkäisi Ukrainaan ja kovasti varoittelivat hyökkäyksen seurauksista.
- Anonyymi00025
Anonyymi00017 kirjoitti:
Venäjä on todellakin määritellyt kykynsä ja se oli lännelle tyrmäävää näyttöä.
Katsos, oli tarkoitus nujertaa Venäjä Ukrainan kauttasodalla ja kävikin toistapäin.Venäjä on todellakin määritellyt kykynsä ja se oli lännelle tyrmäävää näyttöä.
Katsos, oli tarkoitus nujertaa Venäjä Ukrainan kauttasodalla ja kävikin toistapäin.
Nämä NUMEROT ovat niin JULMIA... Venäjä ei toivu sataan vuoteen!
https://www.youtube.com/watch?v=WmBPjDNSlXI Reppanaryssän "kyvyt" määriteltiin jo aiemmin ... WW1:ssä ja Talvisodassa ... ei tullut vuonna 1939, tai vuonna 1944 "riemumarssia" Gelsinkiin, tahi Ouluun. :-)
- Anonyymi00014
Hyvinhän nuo näyttää venäläiset ohjukset ja lennokit maalinsa löytävän ilman star-linkkiäkin.
Nythän ei ole kyse yhä edelleenkään palkkatiedoista, vaan etulinjan ja sen läheisyydessä olevien taistelujoukkojen keskinäisestä kommunikoinnista ja tietojenvaihdosta joka on vaikeutunut huomattavasti Starlinkin käyttömahdollisuuden poistuttua.
- Anonyymi00015
santtu_1975X kirjoitti:

Kenttäpuhelin on keksitty jo aikoja sitten armeijan viestivälineeksi.
- Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Kenttäpuhelin on keksitty jo aikoja sitten armeijan viestivälineeksi.
Näin on. Tästä seuraa vain vähemmän puhetta ja enemmän tekoja! Paskanpuhujiahan piisaa jos heille siihen mahdollisuus suodaan.
Anonyymi00015 kirjoitti:
Kenttäpuhelin on keksitty jo aikoja sitten armeijan viestivälineeksi.
Hyvin huomaa että ei ole mitään käsitystä nykypäivän taistelukentän vaatimuksista sekä taasen nykytekniikan suomista mahdollisuuksista.
Radiotaajuuksilla toimivat laitteistot tietysti toimivat sen miten toimivat mutta niillä on selvästi rajatummat käyttömahdollisuudet kuin mitä on taistelukentän kattavalla dataverkolla jossa voidaan siirtää isoa määrää dataa.- Anonyymi00026
Anonyymi00015 kirjoitti:
Kenttäpuhelin on keksitty jo aikoja sitten armeijan viestivälineeksi.
Kenttäpuhelin on keksitty jo aikoja sitten armeijan viestivälineeksi.
Onhan se modernissa sodankännissä -HUIPPULAITE- 👌🤣👍 Täysin suojatut yhteydet..Buah...hah....aaa!! - Anonyymi00035
Anonyymi00015 kirjoitti:
Kenttäpuhelin on keksitty jo aikoja sitten armeijan viestivälineeksi.
Joita on helppo häiritä ja kuunella
Anonyymi00015 kirjoitti:
Kenttäpuhelin on keksitty jo aikoja sitten armeijan viestivälineeksi.
Toki .... MUTTA, kun asemiin sataa epäsuoraa tulta, Ukrainan toimesta, eivät "puhelinlangat laula". :-)
- Anonyymi00018
Kenttäpuhelin on Venäjän paras ase Ukrainan drone ja ohjushyökkäyksiä vastaan?
Ilmeisesti heittelevät niitä luureja ilmaan vai mikä on taktiikka? - Anonyymi00019
Pitää olla nyt äärimmäisen tarkkana rajalla. Venäläisillä on kompassi sekaisin.
- Anonyymi00021
Ei ole. Aloittaja on V Putin joka on heittänyt pyyhkeen kehään ja kalsarit on loppu.
- Anonyymi00023
Jos katselee median välittämiä kuvia parista pääkaupungista: Moskova vs Kiova niin aika erilaiset olotilat näyttää olevan jopa länsimaisen propagandan mukaan. Tiedä sitten mikä on totuus...
- Anonyymi00029
Anonyymi00023 kirjoitti:
Jos katselee median välittämiä kuvia parista pääkaupungista: Moskova vs Kiova niin aika erilaiset olotilat näyttää olevan jopa länsimaisen propagandan mukaan. Tiedä sitten mikä on totuus...
Jos katselee median välittämiä kuvia parista pääkaupungista: Moskova vs Kiova niin aika erilaiset olotilat näyttää olevan jopa länsimaisen propagandan mukaan. Tiedä sitten mikä on totuus...
No katso sitten mitä täällä tapahtuu-? Taitaa olla ryssältä kanava estetty!
St. Petersburg Is Collapsing: Mass Layoffs Signal a Bigger Crisis
LIVE — UKRAINA TEKI SEN! PUTININ YLIN PATALJOONA TUHOTTU! VENÄJÄ KÄRSII KATASTROFAALISEN ETULINJAN TAPPION!
https://www.youtube.com/watch?v=lAdjDeQgMBw
Onhan ryssällä oma MAX-sovellus- Ja MOSKOVA TV- Propagandistit 👍🤣👌
ei mitään tietoa ulkomaailmasta- - Anonyymi00031
Anonyymi00029 kirjoitti:
Jos katselee median välittämiä kuvia parista pääkaupungista: Moskova vs Kiova niin aika erilaiset olotilat näyttää olevan jopa länsimaisen propagandan mukaan. Tiedä sitten mikä on totuus...
No katso sitten mitä täällä tapahtuu-? Taitaa olla ryssältä kanava estetty!
St. Petersburg Is Collapsing: Mass Layoffs Signal a Bigger Crisis
LIVE — UKRAINA TEKI SEN! PUTININ YLIN PATALJOONA TUHOTTU! VENÄJÄ KÄRSII KATASTROFAALISEN ETULINJAN TAPPION!
https://www.youtube.com/watch?v=lAdjDeQgMBw
Onhan ryssällä oma MAX-sovellus- Ja MOSKOVA TV- Propagandistit 👍🤣👌
ei mitään tietoa ulkomaailmasta- - Anonyymi00033
Anonyymi00031 kirjoitti:
Mikä mahtaa olla syy että Venäjän kansalta kansainväliset tietolähteet -ESTETTY-
- Anonyymi00028
Kuis se liittyy sotarintamaan???
- Anonyymi00039
Ei vaikuta etenemiseen. Pian ollaan Kiovan porteilla.
Kiovan porteillahan Venäjä kävi vajaat neljä vuotta sitten, mutta sitten joutuivatkin sieltä poistumaan kun Ukrainalaiset eivät heitä sinne halunneet.
Tuskin uusi aikomus Venäläisillä onnistuu yhtään paremmin.- Anonyymi00040
santtu_1975X kirjoitti:
Kiovan porteillahan Venäjä kävi vajaat neljä vuotta sitten, mutta sitten joutuivatkin sieltä poistumaan kun Ukrainalaiset eivät heitä sinne halunneet.
Tuskin uusi aikomus Venäläisillä onnistuu yhtään paremmin.Ainaski viime visiittiin verrattuna paikalliset Kiovassa ovat alkaneet säästämään rutosti sähköä ja lämmitystä. No, kesähän on tulossa niin siitä on hyvä jatkaa.
Anonyymi00040 kirjoitti:
Ainaski viime visiittiin verrattuna paikalliset Kiovassa ovat alkaneet säästämään rutosti sähköä ja lämmitystä. No, kesähän on tulossa niin siitä on hyvä jatkaa.
Toisaalta, viime visiittiin verrattuna Ukrainalaisten aseistuskin on kehittynyt ihan toisiin malleihin.
Se neljän vuoden takainen Venäläisten sotilaskolonna olisi aivan mahtava kohde tämänpäivän Ukrainan dronepiloteille.- Anonyymi00041
santtu_1975X kirjoitti:
Toisaalta, viime visiittiin verrattuna Ukrainalaisten aseistuskin on kehittynyt ihan toisiin malleihin.
Se neljän vuoden takainen Venäläisten sotilaskolonna olisi aivan mahtava kohde tämänpäivän Ukrainan dronepiloteille.Kovasti kehutaan Ukrainan kehittyneen sotarintamalla. Tulos kuitenkin hakkaa pakkasta. No, nollan yläpuolella on plussaa ja alapuolella miinusta...
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p515575Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "672601Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181940Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361732- 171693
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5143881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181135Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801119Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62925