Tollosen autokorjaamo Outokumpu

Mihin se aikoinaan kaatui? Oliko omistajilla ns. "peukalo keskellä kämmentä", vai oliko työn laatu huono?
472284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Se kaatui ammattitaidon ja rahan puutteeseen.

Äänestä

Maksuvaikeuksiin

Äänestä

En tunne Outokummusta ketään mutta muualta maasta maakuntaan tulleena, en ihmettelisi jos tässäkin aloituskessa olisi kyse siitä samasta lapsellisuudesta kuin täällä idässä on tapana. Eli toisten epäonnistumisista kyllä muistutetaan mielellään mutta omassa käytöksessä ei nähdä koskaan mitään virheitä.

Tällaista lapsellisuutta on tämä maakunta täynnä. Aina iloitaan muiden epäonnesta tai virheistä mutta omia mokia ei tunnusteta edes itselle.

Säälittävää ja surullista. Liittyy narsistiseen persoonallisuushäiriöön.

Äänestä
  • Persoonallisuushäiriöön niinkuin narsismiin liittyy myös itsensä esiin nostaminen sosiaalisessamediassa sekä valehteleminen eli vääristynyt tapahtumienkulku verrattaen todellisuuteen. Melko usein näihinkin on apua saatavissa julkisissa mielenterveyspalveluissa.

    1Äänestä

Outokummusta ei löydy yritysrekistereiden mukaan vastaavalla nimellä yhtään lopettanutta tai olemassa olevaa korjaamoa..

Kyseessä lienee siis puhtaasti jonkun idiootin keksimä perätön juttu..

Äänestä
  • Tarinoita keksitään kun oma elämä on vailla sisältöä. Pitää niitata jotain vaikka edes keksityllä tarinalla

    Äänestä

  • Aloituksen nimessä on yksi l-kirjain liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Aloituksen nimessä on yksi l-kirjain liikaa.

    Paskajutussa ei haittaa oli kirjaimia liikaa tai liian vähän... Hankkikaa elämä ettei tarvitse satuja kertoa...

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Paskajutussa ei haittaa oli kirjaimia liikaa tai liian vähän... Hankkikaa elämä ettei tarvitse satuja kertoa...

    On valelääkäreitä ja hoitajia, miksei myös valekorjaamoja ??

    Äänestä

Tolosen autokorjaamo Outokummussa. Mihin kaatui?

Äänestä
  • Johtajat oli ammattitaidottomia. Proletaarit oli firman viisaimpia miehiä.

    Äänestä

  • Ei löydy Tolosta tai Tollosta yritysrekisteristä lopettaneena tai toimivana yrityksenä.

    Laita linkki missä löydettävissä, muutoin juttusi on satuja ja tarinoita osaston kamaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei löydy Tolosta tai Tollosta yritysrekisteristä lopettaneena tai toimivana yrityksenä.

    Laita linkki missä löydettävissä, muutoin juttusi on satuja ja tarinoita osaston kamaa...

    Tietäjät tietää...

    Äänestä

Tein tästä keskusteluketjusta sähköisen rikosilmoituksen klo 11.40 tänään.
Syy: solvaaminen

2Äänestä
  • Lisäys edelliseen:
    Yhteistyöterveisin: Heikki S

    2Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Lisäys edelliseen:
    Yhteistyöterveisin: Heikki S

    Hienoa Hessu.. Joko edelliset on käsitelty ja tekijät tuomittu ??

    Saattaa olla että ammut tykillä hyttystä. Okussa solvataan ja puukotetaan selkään urakalla haasteista huolimatta..

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Hienoa Hessu.. Joko edelliset on käsitelty ja tekijät tuomittu ??

    Saattaa olla että ammut tykillä hyttystä. Okussa solvataan ja puukotetaan selkään urakalla haasteista huolimatta..

    Ei ole tuomittu mutta joutuivat vastaamaan kivan poliisisedän kysymyksiin esitutkinnassa

    Heikki S

    1Äänestä

Ja virkavalta nauraa...

Äänestä
  • Ihan niin kuin nauroivat sille Kosulan posliinihampaiselle löysämunallekin...

    Äänestä

Idiootti Heikki S:lle tiedoksi!
Ensin pitää järjestää oikeudenkäynti, missä päätetään se, tarvitseeko kirjoittajan IP-osoitetta avata poliisille. Jos ei osoitetta avata, ei tule mitään kuulusteluja eikä tutkintaakaan. Näin se menee... Heikki S voi jatkaa käteen vetoa... hoh, hoo...

2Äänestä
  • Minun täytynee nyt fiksumpana yksilönä hieman valistaa edellistä tumputtajaa. Hänellä menee viestisalaisuuden murtaminen (kahden yksityishenkilön välisen viestin sisältö) ja viestien tunnistetietojen lakimääräykset sekaisin. Tässä ote IP-osoitteen selvittämisestä:

    Sisäministeriön ylitarkastajan Marko Meriniemen mukaan poliisi voi tehtävää suorittaessaan vaatia keskustelupalstan ylläpitäjältä nimimerkin takana olevaa nimeä, sähköpostiosoitetta ja IP-osoitetta. Lisäksi poliisi voi teleoperaattorilta selvittää, kenelle kyseinen IP-osoite kuuluu tai on kuulunut.
    Jos pyyntö tehdään poliisilain nojalla, ei tarvita esimerkiksi televalvonnan edellyttämää tuomioistuimen päätöstä tai oikeuden päätöstä, kertoo Meriniemi.

    Edelliselle kirjoittajalle myös tiedoksi ettei tarvitse vedellä k*teen koska vientiä kyllä riittää vastakkaisen sukupuolen osalta. Toisin taitaa olla sinun osaltasi koska tuollaiset vaihtoehdot tulevat ekana mieleen. Suosittelen itsesi sivistämistä vaikka lukemalla enemmän niin saisit asiasi kuntoon...hoh,hoo...

    Heikki S

    2Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Minun täytynee nyt fiksumpana yksilönä hieman valistaa edellistä tumputtajaa. Hänellä menee viestisalaisuuden murtaminen (kahden yksityishenkilön välisen viestin sisältö) ja viestien tunnistetietojen lakimääräykset sekaisin. Tässä ote IP-osoitteen selvittämisestä:

    Sisäministeriön ylitarkastajan Marko Meriniemen mukaan poliisi voi tehtävää suorittaessaan vaatia keskustelupalstan ylläpitäjältä nimimerkin takana olevaa nimeä, sähköpostiosoitetta ja IP-osoitetta. Lisäksi poliisi voi teleoperaattorilta selvittää, kenelle kyseinen IP-osoite kuuluu tai on kuulunut.
    Jos pyyntö tehdään poliisilain nojalla, ei tarvita esimerkiksi televalvonnan edellyttämää tuomioistuimen päätöstä tai oikeuden päätöstä, kertoo Meriniemi.

    Edelliselle kirjoittajalle myös tiedoksi ettei tarvitse vedellä k*teen koska vientiä kyllä riittää vastakkaisen sukupuolen osalta. Toisin taitaa olla sinun osaltasi koska tuollaiset vaihtoehdot tulevat ekana mieleen. Suosittelen itsesi sivistämistä vaikka lukemalla enemmän niin saisit asiasi kuntoon...hoh,hoo...

    Heikki S

    Osoitteiden selvittelyyn poliisi tuskin lähtee pikkulipsujen takia. Sikäli on hankalaa ihmisiä löytääkään.. On VPN, vaihtuvat ip osoitteet ym. jotka tekee työstä lähes mahdottoman, kalliin ja työlään poliisillekin joilla löytyy oikeitakin rikoksia tutkittavaksi..

    Avaimet löytyy Suomi24 moderoinnista jonka seulan läpi kulkee tarina jos toinenkin, nimiä, osoitteita, ties mitä loukkaavaa..

    Suomi24 moderointiin ja kirjoitteluun sivulle on säännöt joita ilmeisimmin ei liioin valvota. Minäkin olen ilmiantanut yhden jos toisen kunniaa loukanneen kirjoituksen, teen sellaista jatkossakin tarvittaessa.

    Joten kirjoitellaan jatkossakin, kunnioitetaan yksityisyyttä niin kaikki on hyvin..

    1Äänestä

Yritä... saada IP osoitetta auki.... tyhjän saat tekemättäkin... hoh, hoo...

Äänestä

Mikä meni elämässä pieleen, kun ukko tipahti autokorjaamon omistajasta huonopalkkaiseksi tubettajien perseen nuolijaksi?

Äänestä
  • Autokorjaamo Outokummussa tai muuallakaan ei ole kultakaivos. Tubettamalla saa tulosta paljon paremmin, pimeänäkin kun osaa alan kujeet...

    Äänestä

Kaikki meni Tolosella pieleen...

Äänestä

Kaik jäi Karjalaa... ko kaivoki jäi...

Äänestä

Toisen korjaamo oli Outokummun paras. Sutta ei tullut, vaan pelkkää priimaa

Äänestä
  • Totta

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Totta

    Ilmankos se Tolosen autokorjaamo kaatui. Nyt omistaja sopivassa hommassa... kyttää tubettajien katselukertoja ja nuolee tubettajien perseitä. Tienaa siitä hommasta hyvin huonosti... laitetaanko viime vuoden verotiedot Toloselta näkyviin... ??

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ilmankos se Tolosen autokorjaamo kaatui. Nyt omistaja sopivassa hommassa... kyttää tubettajien katselukertoja ja nuolee tubettajien perseitä. Tienaa siitä hommasta hyvin huonosti... laitetaanko viime vuoden verotiedot Toloselta näkyviin... ??

    Kaupan kassatyttökin tienaa paremmin, mitä Outokummun Tolonen.

    Äänestä

Eipä ole Toloselle noilla nykyisillä vuosiansioilla tulossa muuta kuin pelkkä takuueläke... hoh, hoo... kyllä nyt köyhää kyykytetään...

Äänestä
  • Taivaan Isä rankaisee nyt huonoa työtä tehnyttä entistä yrittäjää!

    Äänestä

Tolosella menee kaikki asiat pieleen... akkakin lähti... hoh, hoo...

Äänestä
  • Tekee nyt niin huonopalkkaista työtä tuolla tubettajien kyttääjänä, että ei tule saamaan muutaman vuoden päästä kuin takuueläkkeen 990 € / kk.

    Äänestä

  • Hyödyllinen idiootti yhteiskunnalle. Käy lauantainakin töissä, eikä tule saamaan kuin takuueläkkeen... hoh, hoo...

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Hyödyllinen idiootti yhteiskunnalle. Käy lauantainakin töissä, eikä tule saamaan kuin takuueläkkeen... hoh, hoo...

    Pelkkä hapen tuhlaaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Pelkkä hapen tuhlaaja.

    Kuole sitten pois jos tuhlaat happea...

    Äänestä

Särkän akalla on naamassa läskiä niin kuin 12 kilon joulukinkussa. Sanoo Tolosta johtajaksi.

Äänestä

Tulee huono eläke konkurssiin menneelle autokorjaamoyrittäjälle, jolla on peukalo keskellä kämmentä... hoh, hoo...

Äänestä

Huonosti tienaa Tolonen tubettajien persettä nuolemalla... Hoh, hoo...

Äänestä
  • Ei voi löysällä munalla enää tuon alemmaksi vajota...

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ei voi löysällä munalla enää tuon alemmaksi vajota...

    Kyssäniska... purista perseellä, niin kuin RebelWerks tekee...

    Äänestä

Kuka on tää Tolonen/Tolonen. Epäselvää on

Äänestä

Istuu pitkän päivän hotellin kahviossa pas… puhumassa

Äänestä

Mitenkä se katkeruus vaan riittää? Noin 30 vuotta sitten on kyseinen yrittäjä jo lopettanut toimintansa.

Äänestä
  • Oli muuten hyvä autokorjaamo ja piste.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mihin se aikoinaan kaatui? Oliko omistajilla ns. "peukalo keskellä kämmentä", vai oliko työn laatu huono?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu