"Suomi selvittää mahdollisuuksia puuttua venäläisten kiinteistökauppoihin jälkikäteen.
Ministeriöt selvittävät, voidaanko EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten maiden kansalaisten Suomessa tekemiin kiinteistökauppoihin puuttua jälkikäteen.
Asiasta STT:lle kertoo puolustusministeri, kokoomuksen Antti Häkkänen.
Jälkikäteinen puuttuminen koskisi kaikentyyppisiä kiinteistöjä ja jopa 20:n viime vuoden aikana tehtyjä kauppoja.
Selvitys on osa yrityskauppalainsäädännön uudistusta. Siinä on Häkkäsen mukaan tarkoitus ottaa vahvemmin huomioon kansallinen turvallisuus, jotta esimerkiksi yrityskauppojen mukana tulevia kiinteistöjä voidaan kontrolloida tehokkaammin.
Suomella on ollut kiinteistökontrollissa aivan liian sinisilmäinen ote viimeisen 20 vuoden aikana, Häkkänen sanoo."
Asialla lienee korkeintaan symbolinen merkitys, eikä sillä ole mitään taloudellista vaikutusta.
Suomalainen oikeuskäytäntö on sellainen, ettei menneitä asioita voida kaivella muuttuneella lainsäädännöllä. Häkkänen menee liian pitkälle tuossa venäjäkatkeruudessaan. Jos kotimaisten pimentoon jääneiden ja venhentuneiden talousrikosten rikoshyöty saataisiin valtiolle, olisi sillä huomattavasti suurempi taloudellinen hyöty valtiolle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.