Onko sivarikeskuksessa jo ruoka parantunut?

kummatkinkokellu

Olen ollut sekä intissä ja sivarissa(lopetin intin kesken ja menin sivariin). Intissä ruoka oli mielestäni erittäin hyvää ja monipuolista(samoin kavereideni mielestä jotka intin on käynyt). Intissä oli jopa hyvät jälikruoat, jäätelöä, pannukakkuja jne. Sivarissa ruoka sen sijaan oli minun aikanani(90-luvun lopulla) täysin ala-arvoista. Aamupala sivarikeskuksessa vielä menetteli, eli siellä oli jotain kuivaa leipää, kurkkua ja kaurapuuroa, mutta esim. päivälliset oli karmeita kokemuksia. yhdenkin kerran oli "risottoa", jossa ei varmaan ollut yhtään suolaa tai muita mausteita ja oli suurimmaksi osaksi vain pelkkää riisiä. Mainittakoon että pidän kaikenlaisista ruoasta, mutta sivaripöperöt oli selvästi tehty 80x halvemmalla kuin inttiruoat. Tasa-arvo siis ei ainakaan silloin toteutunut inttiin menijöiden ja sivariin menijöiden kesken. Tuskin niistä sivariruoista sai edes tarvittavia ravintoaineita.

Iltapalat sivarikeskuksessa oli minun aikanani näkkileipää ja yksi pieni jogurtti. Arvaatte varmaan ettei nälkä lähtenyt ja monet kävikin syömässä omalla rahalla jossain Essolla jne., jotta sai mahansa täyteen. Siihen aikaan siellä lapinjärven sivarikeskuksessa ei ollut vielä mitään kioskiakaan mistä olis saanut ostaa pullaa tms.

Kertokaa nykyiset sivarit, että onko se ruoka jo parempaa siellä sivarikeskuksessa?

5

647

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väkivahva sotilas

      Meillä sissikomppanjassa syötiin ruoka ulkona, 30 asteen pakkasessa!

      • Väkivahva sivari

        Vai että sissikomppania, ja vielä 30 pakkasta. No voi jumalauta sentään ku sitä ollaan nyt niin olevinaan.. Toinen kysyy ihan asiallisesti minkälaista on nykyään ruoka sivarikeskuksessa, niin eikö tuu joku sissipoika leveilemään inttikokemuksillaan! Ei mua eikä varmaan kovin monia muitakaan kiinnosta missä oot ruokas syöny!


      • Väkivahva supermies
        Väkivahva sivari kirjoitti:

        Vai että sissikomppania, ja vielä 30 pakkasta. No voi jumalauta sentään ku sitä ollaan nyt niin olevinaan.. Toinen kysyy ihan asiallisesti minkälaista on nykyään ruoka sivarikeskuksessa, niin eikö tuu joku sissipoika leveilemään inttikokemuksillaan! Ei mua eikä varmaan kovin monia muitakaan kiinnosta missä oot ruokas syöny!

        Saatanan sissit ja sivarit

        Supermies ei mössötä vaan juo kossua satoi tai paistoi.


      • Ilpo mauri kalevi
        Väkivahva supermies kirjoitti:

        Saatanan sissit ja sivarit

        Supermies ei mössötä vaan juo kossua satoi tai paistoi.

        Supermies.. pyh, kiristääkö trikoot? Kossut viemäriin ja sassiin ja pelasta maailma!


    • No miulla ei ollut valittamista ruokien suhteen koutuskeskuksella hyvät ruuat siellä oli ainakin omasta mielestäni
      Millon sie siel sitte olit?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3748
    2. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      51
      1177
    3. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1173
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      86
      1064
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      95
      926
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      102
      775
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      767
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      34
      757
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      54
      756
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      121
      716
    Aihe