Mm. näistä syistä:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa."
"Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin."
"Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa."
"Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi."
"Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi."
"Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän."
"Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
Missään noista ja kymmenistä muista jakeista ei olisi mitään järkeä, jos helvetti iankaikkisena rangaistuksen paikkana olisi olemassa.
Se ei ole totta myöskään siitä syystä, että JEESUS EI KOSKAAN PUHUNUT MISTÄÄN IANKAIKKISESTA RANGAISTUKSESTA.
Jeesus ei puhunut suomea. Alkukielessä "helvettijakeissa" ei puhuta mistään helvetistä vaan Hinnomin laaksosta ja aikakausiin sidotusta OJENNUKSESTA (Matt. 25:46).
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa."
"Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin."
"Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa."
"Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi."
"Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi."
"Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän."
"Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
Missään noista ja kymmenistä muista jakeista ei olisi mitään järkeä, jos helvetti iankaikkisena rangaistuksen paikkana olisi olemassa.
Se ei ole totta myöskään siitä syystä, että JEESUS EI KOSKAAN PUHUNUT MISTÄÄN IANKAIKKISESTA RANGAISTUKSESTA.
Jeesus ei puhunut suomea. Alkukielessä "helvettijakeissa" ei puhuta mistään helvetistä vaan Hinnomin laaksosta ja aikakausiin sidotusta OJENNUKSESTA (Matt. 25:46).
Vastaukset 40
Vanhimmat
Jep. Helvetti ei ole totta. Ei myöskään jumala, jeesus ja muut vastaavat satuolennot.
Jerusalemin kaatopaikka kuitenkin on totta.
Sinne laittomat herjaajat joutuvat.
Ei ole kova paikka.
Jeesus puhui hwlvetistä.Paavali puhui helvetistä.Minä uskon Jumalan sanan.
Paavali ei KOSKAAN mainitse helvettiä SANALLAKAAN. Eikä Jeesuskaan puhu mistään iankaikkisen rangaistuksen paikasta.
Se kaatopaikka on nykyisin vihanta alue, joka on suosittu turistinohde.
”Vaikka jo olette saaneet tietää kaiken, tahdon kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Herra, joka kerran pelasti kansan Egyptistä, toisella kertaa tuhosi ne, jotka eivät uskoneet. Myös ne enkelit, jotka eivät pitäneet kiinni valta-asemastaan vaan jättivät oman asuinsijansa, hän pani pimeyteen ikuisissa kahleissa säilytettäviksi suurta tuomion päivää varten. Niin myös Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavoin kuin nekin harjoittivat haureutta ja antautuivat luonnonvastaisiin lihan himoihin, ovat varoittavana esimerkkinä kärsiessään ikuisen tulen rangaistusta.”
Juudaksen kirje 1:5-7 FINRK
https://bible.com/bible/1745/jud.1.7.FINRK
Paavali ei ole Juudas.
"Ja ikuisen tulen rangaistus" on kammottava käännösvirhe,
Hakutulos
helvet:ut:x
1. Matt. 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: Sinä tyhjänpäiväinen, on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: Sinä hullu, on ansainnut helvetin tulen.
2. Matt. 5:29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
3. Matt. 5:30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
4. Matt. 10:28 Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
5. Matt. 18:9 Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen.
6. Matt. 23:15 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!
7. Matt. 23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
8. Mark. 9:43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen,
9. Mark. 9:45 Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin,
10. Mark. 9:47 Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,
11. Luuk. 12:5 Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää.
12. Jaak. 3:6 Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.
Se paikka on varattu vaun juutalaisille herjaajille.
Juupatijuu. Ja sitten kun aikanaan seisot kyseisen 'satuolennon' edessä, niin sinua ei taatusti enää naurata.
turha sanoa "oppi helvetistä". Helvetti on Jumalan sanassa, Raamatussa. Jeesus puhui helvetistä, Paavali puhui Helvetistä.
Kumpikaan ei puhunut sellaisesta paikasta, johon helvetillä nykyisin viitataan. Ota lapsukainen asioista selvää.
Raamattua ei alun perin kirjoitettu suomeksi, lapsukainen.
Eivät he ojennu vaikka joku kuolleista heräisi ylös.
Jos jumalaton pääsee vanhurskasten maahan, tekee hän heti syntiä.
Hölökynkölökyn, fariseus.
Harhaoppisilla hirveä päähänpinttymä helvetistä, että se on pakko selittää olemattomaksi ja sen rangaistus toiseksi kuolemaksi, että ihminen saa synnistä rangaistuksi kaksi kuolemaa.
Jos ei ole varma millainen helvetti on, voi rehellisesti sanoa että ei oikein ole varmaa kuvaa siitä mikä helvetti on, mitä siellä tapahtuu ja miten kauan eikä väen väkisin väännä jotain kuvaa omasta mielestään, että juuri tällä tavalla sen täytyy olla, niin siellä helvetissä mitä ei ole tapahtuu. Kova inttäminen, vakuuttelu asiassa mistä ei voi olla varma, tarkoittaa yleensä harhaoppia.
Tuollaista sontaa ihminen kykenee suoltamaan näppikseltään ainoastaan, jos on riittävän piittaamaton ja paatunut sovituksen sanalle:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa."
"Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin."
"Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa."
"Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi."
"Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi."
"Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän."
"Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Entä ne , jotka eivät syö tuota leipää, vaan pilkkaavat sitä, minne he joutuvat ??
Miksi sinä pilkkaat tuota leipää, jonka Jeesus antoi MAAILMAN elämän puolesta?
Valehtelet kuin saatana.
Sun kannattaisi keskittyä niiden reseptiläääkkeiden ottamiseen nettisurffailun sijasta. Kuulostat muslimilta.
Raamattu on mielikuvitustarinoiden kokoelma.
Jehovalaiset valehtelevat, että helvettiä ei ole.
Raamatussa puhutaan helvetistä, manalasta, tuonelasta, tulisesta järvestä, hukkumisesta, iankaikkisesta erosta Jumalasta, kadotuksesta ja muillakin tavoilla helvetistä. Yhteensä yli sata kohtaa, joissa puhutaan helvetistä.
Helvetti on luotu Saatanaa ja hänen enkeleitään varten alunperin mutta sinne joutuvat kaikki muutkin Saatanan palvelijat.
"Yhteensä yli sata kohtaa" on täytty hevonpaskaa.
Mutta juuuri tuo sekasotku osoittaa, ettei Raamatussa ole mitään helvettiä.
Helvetti/tuonelahan heitetään Tuliseen järveen. Siinä sinun helvettisi.
Sinne menevät ihmisetkin, jotka ovat tuonelassa.
Niinkö siellä sanotaan? 😂😂😂😂😂😂
Helvettiä ei saada pois pelkän kielellisen kikkailun avulla.
Raamattu on jokaisessa kielessä kirjoitettu käyttämällä niitä tavallisia sanoja, joita kussakin kielessä on.
Helvetti-sanaa ei esiinny missään pakanauskonnossa. Manala tai tuonela löytyvät monesta kielestä mutta helvettiä ei löydy.
Manala ja tuonela ovat Raamatussa eri paikkoja kuin helvetti. Manala ja tuonela ovat helvetin esikartanoita.
Helvetti-sana on hengellinen sana eikä se tarkoita mitään maallista asiaa. Toisin sanoen helvetti-sana on Raamatun omaa ammattisanastoa
ja siksi helvetti myös määritellään sen perusteella, mitä siitä sanotaan Raamatussa. Hebrean kielessä helvetti on johdettu Hinnomin laaksosta.
Vaikka helvetti-sanaksi onkin valittu jokin maallinen sana niin Raamatussa helvetin merkitys määritellään sen hengellisen sisällön mukaan
eikä tuon sanan maallisen alkuperän mukaan. Raamatussa on kymmeniä kohtia, jotka puhuvat helvetistä ja niiden perusteella siis määritellään helvetti-sanan hengellinen merkitys. Tässä muutama sellainen kohta.
Ilmestyskirja:
20:14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
Jesaja:
66:24 Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole,
eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.
2.Tessalonikalaiskirje:
1:9 Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta,
Mark 9:45 Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut,
molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin
Te sovituksen sanan päälle paskojat joudutte keksimään tuollaisia mielikuvituksellisia ja idioottimaisia hölynpölyjuttuja pitääkseenne tuota sadistijumalaanne (eli Jumalan kaapuun pukeutunutta Saatanaa) hengissä.
"Helvetti-sana on Raamatun omaa ammattisanastoa" on edustaa tämän tyyppisen typeryyden ehdotonta huippua.
Helvetti-sanan juuret ovat PAKANAUSKONNOSSA, josta se jouduttu lainaamaan paremman puutteessa, koska Hieronymoksen keksimälle saatanallisen nerokkaalle inernos-sanalle piti keksiä yhtä sairaan säväyttävä vastine.
Ja sinä poloinen olet tuomittu jauhamaan tuollaista jevonpaskaa pakanallisen taikauskosi säilyttääksesi.
infernos
Aikaisemmin sinä väitit, että helvetti sanan juuret ovat Hinnomin laaksossa.
Koeta nyt päättää.
Hei lapsukainen!
Jeesus puhui Hinnomin laaksosta, jonka suomentaminen helvetiksi on täysin mieletöntä.
Kukaan läsnäolijoista ei kuvitellut Jeesuksen viittaavan jossakin hamassa tulevaisuudessa lymyävään, Jumalan säätämään ikuiseen kidutusrangaistukseen, jollaisesta sinä yrität sössöttää.
Mielettömyys saa selityksensä, kun tajuaa, että tämän kieroilun aloitti jo Hieronymos Raamatun latinannoksessaan Vulgatassa käyttäessään omavaltaisesti infernos-sanaa maallistuneen Rooman kirkon ryhdyttyä pitämään kirkkokansaa kurissa pelon voimalla. Hieronymoksen infernos istui tähän mainiosti.
Tämä saatanallisuus sai aikanaan jatkumonsa mm. Raamatun saksannoksissa, englanninnoksissa, ruotsinnoksissa ja suomennoksissa, joissa kääntäjät matkivat Hieronymosta ja JOUTUIVAT SIKSI POIMIMAAN PAKANAUSKONNOSTA JONKIN SOPIVAN SANAN, KUN MITÄÄN SELLAISTA SANAA EI ESIINNY KOINEEKREIKANKIELISESSÄ UUDESSA TESTAMENTISSA. Saksassa tuo sana on Höll, englannissa hell, ruotsissa helvete ja suomessa helvetti. Pakanallinen käsite.
Summa summarum: helvettioppi on PAKANALLISUUTTA, ja te urpot ette tajua edes tätä.
Uuden testamentin englanniksi kääntänyt David Bentley Hart:
"Tiedän, että useimpia kristittyjä on vaikea saada vakuuttuneeksi siitä, että heihin juurrutettua mielikuvaa helvetistä ei löydy Raamatun joka toiselta sivulta.
Osaksi tästä voi syyttää perinteisiä käännöksiä, joissa kolme eri käsitettä Gehenna, Hades ja Tartarus on käännetty yhdellä ja samalla sanalla 'helvetti'.
Olen törmännyt jopa siihen, että käännöksiä, joissa noita kolmea käsitettä ei niputeta yhteen, syytetään siitä, että niissä yritetään häivyttää perinteinen kuva helvetistä olemattomiin.
On kai kuitenkin selvää, että kääntäjät, jotka ovat halunneet säilyttää alkukreikan merkityserot käännöksessään, ovat yhtä syyllisiä helvetin häivyttämiseen kuin työmies, joka rasvaa yläkerran oven saranat, tiivistää ikkunanpuitteet ja leikkaa räystästä raapivat pihapuunoksat pois, on syyllinen talon asukkaiden kuvitteleman pahan hengen pois manaamiseen."
po. hevon
Ei se ole hyvä juttu että helvetti olisi kaatopaikka.
Joku parempi selitys pitää sille keksiä, ei oikein kivalta tunnu tunteka ihmisiä kaatopaikalle.
Jos vaikka intialaiset ovat keksineet helvetin paikaksi jossa kävellään kekäläiden päällä kokeilleen polttaako ne jalkoja.
Juupatijuu. Raamatun Kirjoitukset ovat kaikilta osiltaan totta myös Kadotuksesta ja iankaikkisen tulen rangaistuksesta.. Mutta kaltaisesi lärpätykset ovat vain jumalattomain löperöpuheita, eikä niitä pidä kenenkään ottaa todesta, koska ne ovat löperöpuheita.
Samaa hevonpaskaa taas yhdeltä ressukalta, joka ei moraalista ja henkistä laiskuuttaan ja pelkuruuttaan kykene ottamaan asioista selvää.
Taijat olla hevospaskakuski, koska tunnet oman alasi noin hyvin.
Taidat olla lapsukainen.
Ja pelkuri.
Ja juntti. "Taijat - -"