Tanskan malli on onnistunut. Työttömyysjaksot ovat lyhyitä ja sosiaaliturva kannustaa työn tekemiseen.
Vihervasemmisto tietenkin vastustaa koska se ei halua mitään velvoitteita omille äänestäjilleen. Vastutuksen viralliset perusteet ovat kuitenkin naurettavat eivätkä kestä kriittistä tarkastelua.
Vihervasemmisto sanoo, ettei Tanskan malliin voida siirtyä koska meillä ei ole samoja työllisyyspalveluita.
HALOO! Ei kai meillä voi olla samoja työvelvoitteisiin perustuvia palveluita koska meillä ei ole työvelvoitettakaan!!!
Ne tulevat samaan aikaan, tetenskin.
Vihervasemmisto tietenkin vastustaa koska se ei halua mitään velvoitteita omille äänestäjilleen. Vastutuksen viralliset perusteet ovat kuitenkin naurettavat eivätkä kestä kriittistä tarkastelua.
Vihervasemmisto sanoo, ettei Tanskan malliin voida siirtyä koska meillä ei ole samoja työllisyyspalveluita.
HALOO! Ei kai meillä voi olla samoja työvelvoitteisiin perustuvia palveluita koska meillä ei ole työvelvoitettakaan!!!
Ne tulevat samaan aikaan, tetenskin.
Vastaukset 91
Vanhimmat
Hyvää on kaikki toiminta mikä aktivoi ihmistä kuulumaan yhteiskuntaan millä tahansa tavalla.
Hyvä että tulee ja saisi tulla heti samantien nämä käyttöön.
Suomi on demokraattinen tasavalta ei kommunistinen valtio ,jossa työ on jokaisen omaa omaisuutta. Sitä en tiedä mitä Tanskassa tapahtuu ,mutta Suomen oikeusjärjestelmän puitteissa pakkotyö on vankein rangaistus muoto ja työ jota teetetään viimesijaisen toimeentulon metyksen uhalla on määritelty kansainvälisesti pakkotyöksi.
Siksi oikeus sosiaaliturvaan on vastikkeeton ja siten myös perutuslailla taattu oikeus .Tuo oikeus tulee kanasalaisuuden myötä sosiaaliturvaamme, joka siis tulee perutuslakimme kautta joka on valtiomuotomme ja koko Suomen olemassa olon perusta. Eli kyseisenkaltainen toimi vaatisi perutuslain muuttamisen jolloin myös toimen laillisuus tulee laajalti punnitaan lainsäädäntömme puitteissa ja oma käsitykseni on että tuo ei tule menemään lainsäädännöstä Suomessa läpi. Toimi on monin suhtein ongelmallinen mm. henkilöiden itsemääräämisoikeuden suhteen ja antaisi ,myös virkamiehille suhteettoman paljon sellaista valtaa jossa toimet menevät suoraan yksilöön .Asiassa on myös huomion arvoista se että Suomessa valtiovallan toimet eivät yllä suoraan henkilö ,vaan rajoittuu valtiollisiin asioihin ,jolloin edukunnalla ei ole toimivallan puitteissa määräysvaltaa yksilöiden omaisuudeta ai yksilöiden tekemisien suhteen.
Tanskan työttömyysturva (dagpenge) perustuu joustoturvamalliin, jossa korkea, jopa 90 % aiemmista tuloista oleva (max n. 2300 €/kk) ansiosidonnainen päiväraha yhdistyy vahvaan aktiivimalliin ja työmarkkinoiden joustoihin. Kassan jäsenyys on vapaaehtoista mutta suositeltavaa, ja se vaatii 36 kuukauden työssäoloehdon ja tiukkoja aktivointitoimia.
Tärkeimmät piirteet:
Ansiosidonnainen päiväraha: Korvaa enimmillään 90 % edeltävästä palkasta, mutta siinä on yläraja (noin 2 300 euroa kuukaudessa).
Kesto: Enintään kaksi vuotta kolmen vuoden tarkastelujaksolla.
Jäsenyys: Työttömyyskassaan (A-kasse) kuulumista edellytetään.
"Oikeus ja velvollisuus": Työttömän on osallistuttava aktiivisesti koulutukseen ja työvoimapalveluihin (jobcenter), muuten tukea leikataan.
Työnhaku: Työn vastaanottamisvelvollisuus on laaja; ei ammattisuojaa.
Työssäoloehto: Ansiosidonnaiselle pääsy vaatii 30 000 euron tulot 36 kuukauden aikana.
Ero Suomeen:
Tanskan järjestelmä on selvästi anteliaampi kuin Suomen, mutta myös tiukemmin ehdollistettu. Työmarkkinoilla irtisanominen on Tanskassa helpompaa, mutta työttömyysturva ja koulutus tukevat nopeaa paluuta työelämään.
Erityishuomiot:
Maahanmuuttajat: ETA-alueen ulkopuolelta tulleille on tiukat asuinpaikkaehdot ansiosidonnaisen saamiseksi.
Vastavalmistuneet: Oikeus tukeen vaatii kielitaitotason (vähintään Prøve i Dansk 2).
Joustot: Fleksjob-malli tarjoaa tukea osatyökykyisille.
Jos Suomen malli on huono, niin kopioidaan Tanskan malli, jos se kerran on täydellinen.
Joku sanoo heti, että ei kannata virheitä kopioida, mutta "virheet" ovatkin sitten ihan vain sanojan omaa agendaa, kun ei oikeasti haluta kopioida koko mallia, vaan vain oman puolueen ideologiaan sopivat osuudet. Ja sitten väitetään, että Suomeen otettiin Tanskan malli....
Työtä tekevä ei ole työtön ja aktiivimallin tulokset on jo nähty.
https://blogi.thl.fi/aktiivimalli-lisaa-toimeentulotuen-tarvetta-mutta-ei-juuri-kasvata-pienituloisten-maaraa/
Huumeveikkoja ne on kaikki kun ei työ kelpaa!
Ongelma on vain se mistä sen työpaikan saa kun kaikkialta vähennetään väkeä.
Kaupan ala viimeisin ilmoittaja alalta häviävistä työpaikoista.
Metsien suojelun oleminen Suomen ykkös asia se johtaa lisääntyviin irtisanomisiin metsätellisuudesta.
Ravintola alalta päivittäin suljetaan toimipisteitä kun ihmisillä ei ole varaa käyttää niiden palveluja. Uudet työpaikat uusilta aloilta on vähäistä
Suomessa vangitkin saavat päivärahaa - ihminen joka on rikollinen, palkitaan loistavien sellien lisäksi. Huumeiden käyttäjille pitää saada käyttöhuoneet.
Paperittoman maahnmuuttajan pitää saada maksuton terveydenhuolto ja asunto.
Suurin Suomen ongelmien aiheuttaja on kuitenkin työttömäksi jäänyt ihminen - hänen elämää pitää kurjistaa entisestään, viedään vaikkapa asunto
Kunnat ja valtio sekä hyvinvointialueet voisi järjestää "yhteiskuntapalvelua".
Puistojen siivoamista, energiapuun keräämistä,
Vanhusten/vammaisten ulkoiluttamista.
Yksinasuvien vanhusten auttamista, kaupassakäynti ym. Apua.
Kyllähän näitä töitä löytyisi jotka aktivoisi työnhakijaa.
Tanskan mallin kopionti on ihan eri asia kuin, se että kopioidaan siitä vain työttömien laittaminen työttömyyskorvaustaan vastaan töihin, niin kuin 'eräs taho' vaatii.
Näin on.
Tanskan malli työttömyysturvassa on työmarkkinajärjestelmä, jossa on työnantajien helppo irtisanomisoikeus. MUTTA Tanskan mallissa on KORKEA TYÖTTÖMYYSTURVA JA AKTIIVINEN TYÖLLISTÄMISPOLITIIKKA. Tanskassa korkea ansiosidonnainen takaa ihmisille ihmisarvoisen elämän työttömyyden aikana. Ansiosidonnainen on jopa 90 % palkasta. Työttömiä aktivoidaan nopeasti koulutuksella, kursseilla ja työkokeilulla . Siinä on joustoa ja turvaa. Sensijaan ORPOPURRAN hallitus on tehnyt VAIN TOIMIA JOILLA HEIKENNETÄÄN sijoittumista uudelleen työmarkkinoille, jos joutuu työttömäksi. Uudelleenkoulutus on tehty MAHDOTTOMAKSI, jos oman alan töitä ei ole. Tämä on KIUSAAMISTA JA IDIOTISMIA. Huutelut ja irvistykset kertovat päättäjien sivistyksen puutteesta. Suhtautuminen työttömiin on syrjivä ja rasistinen. Niin maa makaa kuin petaakin.
Sepä se , mutta kun me halutaankin kiusata ja painaa muita mahdollisimman alas että meidän omantunnonarvo nousisi ja kateus vähenisi , kyllä pitää kaikkien työkykyisten osallistua jollain muotoa työntekoon tukien saamiseksi , toki rikkaille tulee jakaa rahaa kiireellä ja tarpeeksi , tietenkin vastikkeettomasti , he ovat erityisasemassa , kaveria ei jätetä....
Miksi kukaan kiusaisi ketään. Oletko sinä kiusaaja?
Juuri näin, meillä ollaan niin kaukana järkevästä ja hyödyllisestä tavasta toimia.
Kaikesta paistaa läpi kokemattomuus ja tiedon puute ,sekä se että lainkorkeimmassa säädäntöelimessä vallitsee tila jossa edustajat tekevät päätöksiä riittämättömän laintuntemuksen varassa.
Ehkä tanskassa maksetaan siitä työstä palkkaakin millä tulee toimeen, mutta suomessa on puute näistä maksajistakin. Suomessa puhutaan "kuntouttavasta" työstä, josta maksetaan 9 euroa päivä ja monelle tästä "kuntouttavasta" työstä muodostuu pysyvä työ, jossa ollaan vuodesta toiseen. Yleensä tämä "kuntouttava" työ ei juurikaan liity millään tavalla siihen, että sen avulla olisi mahdollista työllistyä yhtään mihinkään, vaikka se olisi kestänyt vuosikausia pikemminkin päinvastoin.
Ei oikein onnistu Suomessa,kun ei ole töitä.
Töitä ei ole, niin kauan kuin on TÄMÄ hallitus. On saanut työmarkkinat kaaokseen. Tehnyt pätkätyöntekemisen kannattamattomaksi, on ollut monelle väylä pidempään työsuhteeseen. TYÖNTEKIJÖIDEN JA TYÖTTÖMIEN KAMPITUS, siinäpä hallitusohjelmaa, päähänpotkimisesta hyvä mieli, tuliko? Ansiosidonnaisen päivärahan leikkaus, lamaannuttaa työttömän elämän ja estää hoitamasta terveyttään, huolehtimasta itsestään. Onhan kiusaaminen kivaa, onhan persukokkarit kyykyttää, hyi hitto mitä porukkaa. Pullamössöpoliitikot, jotka kieriskelevät omahyväisyydessään, ilkeys paistaa naamasta, se pesii naamakrymppyihin. Ei auta luutaripset, eikä pinkeät puvut...
Kyllä se onnistuu kun irtisanotaan nyt töissä olevat, uudet lait mahdollistaa tämän, ja sitten otetaan tilalle nämä perusturvalla eläjät, työntekijä ei maksa sen jälkeen firmalle mitään koska valtio maksaa perusturvan työntekijälle.
Hyvä RiikkaPetteri, olette onnistuneet tavoitteessanne, rikkaat nousuun !!!
Kirjoitan tämän miljoonannen kerran. Jos ikinä olisit töitä eläessäsi tehnyt, niin "potkulaki" ole sen kummasempi, kuin naurettava "tuotannolliset ja taloudelliset" yt -showt. Helpottaa myös duunareita. Eipä tarvi roikkua löyhässä hirressä kahden vuoden välein aina 2-3kk kerralla, minkä se show vei aikaa. Tästä on itsellä kokemus 30 vuoden ajalta ja voin sanoa, että kun vihdoin ja viimein napsahti omalle kohdalle, oli kuin kivireki olisi harteilta nostettu. En eronnut, koska kuuden kuukauden palkka vei voiton!
Tanskan toimeentulotuki 1500€ kk + 670 € max jos työssä.
Tuo vaikuttaa lähinnä toimeentulon takaamiseltä työllä ,jota ei vastaa sellainen malli, jossa riitetään ihmiseltä työttömyyden perusteella työ muutamalla satasella joka ei millään muotoa vastaa toimeentuloa, jolloin toimi on työvoiman riisto toimi ja täysin oikeudellisesti tuomittava teko. Suomessa ei taida valtion budjetti riitä takaamaan tuollaista tulotasoa kaikille sitä tarvitseville. Tuossa suhteessa tanskassa on myös toisenlainen asuinto politiikka jossa asunto myös taataan.
Tanskan mallissa on paljon asioita jotka pitää ottaa huomioon jos sieltä jotain haluaa Suomeen.
Populisti nappaa sieltä yhden ja jättää sen oleellisen kertomatta.
Persumaiseen tyyliinsä aina.
Tietenkään meillä ei ole Tanskan mallin kaikkia ominaisuuksia käytössä koska ei ole Tanskan malliakaan.
Vasemmisto näkee mallissa kuitenkin paljon hyviä puolia koska nykyinen sosiaaliturva on passivoiva.
Voisitko hiukan miettiä jos työmarkkinatuki on nettona 600euroa. Että lähtisin kuule tekemään ilmasta työtä niin siinä kuule erehdyt ja pahasti. Olen 40 vuotta tehnyt töitä tämän maan hyväksi. Eläkekin alkoi kertymään vasta 23 vuotiaana vaikka menit 17 vanhana töihin.Itse olen ajokorttini maksanut ja autoni hommannut. Mutta nykyään on se ajattelu että vanhemmat maksaa ylläpidot . Että vielä tulevasta eläkkeestäkin täytyisi leikellä.KUKAAN EI TEE ILMASTA TYÖTÄ . SILLÄ EI ELÄ. SE ON VAAN YKSINKERTAINEN TOTUUS. RÄKÄNOKKIEN ON TURHA URPUTTAA.
Se on ihan oma valinta.
Sinä olet oikeutettu sosiaaliturvaan, vaikka et tekisi yhtään mitään.
Sitten on mahdollisuus saada hiukan enemmän rahaa, mutta se edellyttää tietenkin sitä, että tekee jotain. Esimerkiksi jos hakee töitä, niin se on todella helppoa rahaa. Pari hakemusta ja tilille kolahtaa heti satasia.
Jos sitten saa rahaa siitä, että tekee muutaman tunnin asioita, kuten työn hakeminen tai opsikelu, niin sekin on paljon helpompaa rahaa kuin mitä saa vaikka tekemällä töitä.
Rahan tuloa ei voi estää ja sitä saa naurettavan vähällä myös lisää.
Jos se naurettavan pieni ponnistus tuntuu kuitenkin liialta omaan kapasiteettiin nähden. niin sitä ei ole pakko tehdä ja ottaa siitä extraa.
Minä teen töitä, mutta kuuden sadan edestä olen valmis omien töiden päälle tekemään ihan kaikki ne pikkiriikkiset jutut, mitä vaaditaan. Ei tunnu missään, mutta minä olenkin ahkera enkä heikko valittaja.
Siis minimin päälle tuleva rahan eteen tehtävä työ ei olekaan ilmaista työtä. Se on hyvin vähällä vaivalla saatavaa ylimääräistä rahaa.
Kun kerran otat puheeksi ilmaisen työn, niin samalla myönnät, että kun olet tehnyt työtä, olet saanut sitä vastaan palkkaa.
Nyt kuitenkin haluat palkaa ilman työtä. Se ei toimi niin.
Minäkin urputan nyt. Jouduin lähtemään töihin q6 vuotiaana, vaihtoehtoja ei ollut. Nälkäpalkalla tein töitä, eikä raha riittänyt, nälkä oli koko ajan. Eläkettä en tietenkään ajatellut viflä tuossa iässä, ei tullut mieleenikään, vasta viidenkympin nurkilla tuota alkoi ajattelemaan. No se eläke alkoi tosiaan kertymään vasta 23, mutta ei se sillon huolettanut. Ili muut touhut vaan mielessä. No aikanaan sitä sitten akettiin seurustelemaan jne, asuntovelkaa, pari lasta, pari autoa, kedämökki ja koira ja elämä hymyili. No, kun tämä elämän oppikoulu on yllätyksiä joka nurkan takana täynnä, niin tuli ero ja "taisto". Siitäkin selvittiin, onneksi oli töitä, mutta ala rakentamaan taas "uutta" elämää. No siitäkin selvittiin ja sitten sainkin kenkää. No taas sitä ihmeteltiin ja kannustus löytyi työkkäristä "et sinä enää töitä saa"! Minä, kovakalloinfn, en ole ikinä luovuttanut, en nytkään vaan aloin hakea itse töitä ja sain! Voin rehellisesti sanoa, että pelotti, en ikinä niitä hommia ollut tehnyt, miten hitossa pärjään? Palkkakin oli 11€/tunti vaan minulle se kelpasi hyvin ja nousi vähän kokemuksen myötä. Viihdyin siinä työssä niin hyvin, että jatkoin yli eläkeiän, kunnes totesin, nyt on minun työura on taputeltu. Koin, että olen oman osani yhteiskunnan eteen tehnyt.
Miksi kerron tämän? Vaikutat juuri sellaiselta, ettet halua edes yrittää. Ota itseäsi niskasta kiinni ja toimi! Jos luulet, että joku tuolta arkadianmäeltä tulee sinut töihin hakemaan, niin erehdyt. Sifltä ei ole ikinä, sitten vuoden 2000 herunnut mitään sympatiaa omalle kansalle.
VASTUU OMASTA ELÄMÄSTÄÄN ON JOKAISELLA IHMISELLÄ ITSELLÄÄN!
Ei tuki ole palkkaa
Oikein ja noilta räkänokilta pitäisi niistää nenä jotta tuo paskan lappaminen ikä ihmisten niskaan loppuu ja antaa hiukka sakin hivutusta päälle jotta enne eläkettä kiusaaminen loppuu ja kunnioitus työnsä tehneitä kohtaan palaa.
6 vuotiaana jouruit röihin.👶 Voi sinua poloista.🥺
Olet tainnut ymmärtää asian vähän väärin ei siitä työnhakemisesta mitään makseta, kyllähän jokainen tekisi niitä niskaväärässä, jos parista hakemuksesta maksetaan satasia. Kyse on lähinnä siitä, että ei saa sitä työttömyyskorvausta ellei suostu turhia hakemuksia rustailemaan ja tämä on lähinnä kiusaamiseen verrattava asia ja kiusaamiseen tässä yhteiskunnassa ollaan kunnostauduttu vähän joka asiassa. Työttömyyskorvausta maksetaan siksi, että ei ole osoittaa sitä työpaikkaa mihin mennä töihin ja jos työpaikka osoitetaan eikä sitä ota vastaan menettää työttömyyskorvauksen, eikä sinä aikana makseta yhtään mitään hakemuksien tekemisestä, vaikka miljoona hakemusta lähettäisi.
Jos on tekemätöntä työtä, niin sitten tehdään oikea työsopimus ja aletaan maksamaan siitä palkkaa!
Entä jos sinä et ole sen palkan arvoinen?
No sitten se on sama asia kuin miksi työnantaja ei palkkaa kaikkia hakijoita. On etsittävä työtä muualta.
Tämä jos mikä on sitä "tempputyöllistämistä" jolla siivotaan vain tilastoja, mutta samat ihmiset ovat edelleenkin työttömiä!
Se ei ole tempputyöllistämistä koska ihminen ei ole töissä. Se vastikkeellinen sosiaaliturvan lisä, jota ei ole pakko ottaa.
Se on myös tapa erotella ne, jotka oikeasti haluavat töitä niistä, jotka eivät halua. Riittää, kun työnantaja kysyy, minkälaiseen toimintaan on osallistunut.
Jos vastaus on: "Vittu minähän en tee yhtään mitään, jos en saa hyvää liksaa ja olen elämässäni tehnyt ihan tarpeeksi", niin siinä voi työhönottaja todeta, että anteeksi, että häiritsin.
Mistäs maksetaan se palkka jolla tuo toimi mahdollistetaan. Ilman toimeentuloa vastaavaa palkkatasoa ei tuollainen toimi ole oikeustoimikelpoinen?
Kelan eli veronmaksajien rahallahan tuo pyörii!
Se on persuloisella taas kilju ja muut päihteet sekoittaneet päänupin perusteellisesti : )
Työttömät, joita on yli 300 000, hakevat työtä vähintään neljä kertaa kuukaudessa. Työtä ei ole edes korkeasti kouluttautuneille nuorille.
Asiantuntijat kertovat työttömien tilanteessa:
https://yle.fi/a/74-20206639
Avoimiin työpaikkoihin on satoja hakijoita. Heikko talouskasvu ei kohennu työttömiä kyykyttämällä tai sosiaaliturvaa leikkaamalla. Hyvinvointialueilla tehdyt irtisanomiset ovat lisänneet työttömyyttä.
Politiikot voi mennä alkuunsa esimerkillisesti mennä ojan pohjalle paskaa lapioimaan leipänsä eteen ,kansankurittamisen sijaan tekemään jotain hyödyllistä paskan puhumisen sijaan. Saataisiin hyvässä lykyssä vallan, joka torppaan valokuituyhteydet kun oikein ohjeistettaisiin ja ahkeroisivat,sekä miljardien säästöt valtion budjettiin kun eivät olisi jakamassa niitä miljardeja sinne sun tänne.
Poliitikot ovat ymmärtäneet tehtävänsä täysin väärin, kun tehtäviin kuuluisi kansan etujen ajaminen eikä päinvastoin toimiminen. Orjuuttaminen ei ole työllistämistä vaan lähinnä kurjistamista, joka ei talouskasvua lisää pisaraakaan, koska palkka on se ainoa tekijä joka kysyntää yllä pitää ja ilman kysyntää ei tarvitse mitään tuottaakaan silloin ei toki tarvitse työtäkään tehdä, eli kuollaan lähinnä omaan tyhmyyteen.
Velkarahaan perustuva talous on kaikkien ongelmien perus syy ja tulee tiensä päähän ennemmin tai myöhemmin, koska velalla on aina korko ja korkojen maksaminen tarvitsee uutta velkaa, koska samalla kun velka myönnetään kirjataan pankkien taseeseen vastaava summa, mikä ei tietenkään riitä kuin sen pääoman maksamiseen, niin korkoja varten pitää tehdä uusi velka jne.
Tietenkään velalla ei tarvitse olla mitään ylärajaa, koska se voi olla vaikka miljoona kertaa maailman bkt, kun kukaan ei vaadi sitä maksettavaksi, mutta absurdiahan se on eikä perustu mitenkään realistisuuteen. Reaalitalous perustuu tehtyyn työhön ja tuotettuihin asioihin ei painettuihin paperilappusiin ja virtuaalisiin kirjauksiin.
Itse ovat työttömät osansa valinneet laiskuuttaan!
Ei meidän työssäkäyvien pidä maksaa heidän elämäänsä jos työ ei kiinnosta.
Toivottavasti saat pian maistaa mitä on olla työtön.
Laiskat töihin vaikka pakolla poliisin viemänä!
Hehehehe, poliisi ajaa ympyrää työtön kyydissä, kun sitä työpaikkaa ei ole.
Armeija varusvarastolle sukkia pesemään jos ei muuta!
Siellä on palkattua henkilökuntaa jonka työpaikat he sitten vievät!
Pian tulee poliisimaijan perässä entiset työntekijät työttömänä takaisin sukanpesijiksi ja ikiliikkuja kierre on keksitty!
Työllistää se ainakin poliiseja!
Armeijan riveihin kaikki työttömät ja jos ei vieläkään kiinnosta, niin Ukrainaan sotimaan!
Persu avannut viinapullon taas!
Monet teistä suomalaisista uskovat, että ulkomaalaiset ovat laiskoja, sivistymättömiä, kouluttamattomia ja huonokäytöksisiä, ja vaikka osa siitä onkin totta, kaikki ulkomaalaiset eivät ole samanlaisia. Te niputatte kaikki ulkomaalaiset samaan nipun. Olen Euroopan kansalainen, olen tehnyt kovasti töitä kielen oppimiseksi, olen opiskellut ahkerasti, sain hyviä arvosanoja, olin luokkani paras, minulla on yliopistotutkinto, työkokemusta, puhun useita kieliä ja tulen hyvästä perheestä. Minun on ollut melko vaikeaa löytää työtä; minun on aina haettava vähemmän vaativia työpaikkoja, mutta yritän silti. Olen tehnyt monia työkokeiluja, ja työnantajani ovat olleet tyytyväisiä minuun. Mutta kun pyydän työsopimusta, he sanovat minulle: "Ei ole töitä eikä rahaa." Lisäksi olette myös syrjiviä. Valitatte, että ulkomaalaiset käyttävät Kelaa, MUTTA SYRJIVÄN ASENNE VUOKSI ETTE MYÖS HALUA PALKKATA ULKOMAALAISIA. Joten tämä johtuu pitkälti omasta mentaliteetistanne ja kulttuuristanne.
Työttömien työllistyminen ei pakottamalla onnistu. Ei sosiaaliturvan leikkaamisella kukaan nuorru, ammattitaito ei kehity eikä työttömien yksinäisyys poistu. Uusia työpaikkojakaan ei synny. Ei niitä ole keksinyt sen enempää Kokoomus, PS kuin demaritkaan.
Ainoa keino Suomen kilpailukyvyn nostamiseen on kaikkien tulonsaavien tulojen alentaminen 10-20 prosenttia vuokrat mukaan lukien. Ehkä niin saadaan uusia työpaikkoja joitakin kymmeniä tuhansia, jos investoinnit toteutetaan. Sekin olisi kuin amfetamiinia taloudelle ja vaikutukset voisivat sekoittaa monet järjestelmät.
Ei kyllä missään sanota sitäkään, että on oikeus elää toisten rahoilla!!!
Kerro se Orpolle.
Työvelvoite pitäisi saada myös hallitukselle ja kansanedustajille. Vaikka risusavottaan jos ei muuta löydy.
Rahanahneille käy sama lääke kaikkiin tarpeisiin.
Jos hallitus sitten vaikka valitsisi Tanskan mallin.
Voitaisiin varmaan ostopalveluna ottaa Tanskasta asiantuntijat käynnistämään malli, ettei siihen sitten tulisi Suomalaista, kaiken pilaavaan twistiä. Samalla saataisiin säästöjä kun nykyisestä Suomen mallista vastannut virkamieskoneisto saataisiin ensimmäiseksi kokeilemaan mallin toimintaa pois potkittuina koekaniineina.
Todellisuus on ikävä kyllä se, että ei Suomeen mitään koko mallia haluta kopioida, vain ne osuudet jotka sopivat hallituspuolueiden omaan ideologiaan ja agendaan. Elli malli kuin malli kustaan kyllä suomalaisella ideologian kusella.
Ehdotan, että poistetaan palkka kokonaan kaikista töistä.Kokoomus kiittaa.Se on Kokoomuksen märkä uni
Häpeä paaluun tuollaisia ihmisyyttä halveksivat tahot pitäisi laittaa, jotka haluavat viedä ihmisiltä toimeentuloturvan ja vastikkeellistaa ihmisoikeudet.
Ihmisoikeuksiin ei kuulu ilmainen raha.
Toimeentulon voi turvata myös jakamalla ruokaa ja pitämällä yhteismajoitusta.
Suomi on sosiaaliturvan osalta paljon parempi kuin suurin osa maista, eikä ne muutkaan maat riko ihmioikeuksia.
Niin hiukan kaksipiippuinen!! On niin monenlaisissa tilanteissa ihmisiä!! Pitäis kattoo ne jotka on työkykyisiä ymmärrän ja maahanmuuto on ollu ittestään selvää maksetaan ylläpito??? Mutta se missä on työtä!!!
Suomessa on olemassa työkyvyttömyyseläke työkyvyttömiä varten.
Jos haluaa korvausta työttömyyden perusteella, pitää olla työkykyinen. Jos hakee työttömyyskorvausta työkykyisenä, saattaa syyllistyä petokseen.
No ei kai eläkkeelle laittaminen ole mikään järkevä vaihtoehto, mikäli työkyvyttömyys ei ole varmasti pysyvää laatua.
Määräaikainen työkyvyttömyysvapaa?
Sitä paitsi mikä on työkyvyttömyyttä? Olisiko Stephen Hawking patistettu Suomessa työkyvyttömyyseläkkeelle?
Tanskassa sosun raha on 1500 kuukaudessa ja ansiosidonnainen 90% palkasta. Kannatan Tanskan mallia.
Tanska on rikkaampi maa kuin Suomi.
Meillä maksetaan se, mihin on varaa.
Toisaalta sinulla on mahdollisuus muuttaa Tanskaan, jos saat sieltä enemmän rahaa. Epäilen, että et saa.
Pitää vaan olla sitä työtä sitten tarjota. Talvella lumen luontia ja kesällä metsien haravointia, vai mitä?
Tanskassa 40% työpaikoita on valtion tarjoamia ja ne on oikeita töitä,eikä näiden kaheleiden kävynkeruu hommia.
Onpa se Purra tyhmä. Paremminhan se olis kannatusta saanut sanomalla, että Tanskan mallin mukaan toimeentulotuki on 1500 euroa, suojaosa ( joka meillä poistettiin) on 690 euroa ja työharjoittelussa ( velvoitteessa) on kielikaveri, joka puhuu kieltä ja opastaa työhön.
Sitä ihmettelen, kun Tanskassa ei ole kauhesti risuja. Pajuistakin ne tekee design -tuotteita. Kai ne tekee sitä siivoustyötä, josta ei kuulu kenellekään mitään maksaa.
Kotoutuminen ja kielenopetus on ihan velvoite.
Meillä taas noista on kai karsittu kohta kaikki rahat!
Aikuisopetus olisi tarpeellinen kaikille koulutetuillekin, koska jotkut joutuvat opettelemaan kirjaimetkin erikseen,
Lapset, jotka käyvät koulua, oppivat nopeammin kielen.
Paitsi jos laitetaan asumaan samalla asueelle muiden vieraskielisten kanssa.
Pitäis olla jokaiselle oma suomalaiskaveri. Lakisääteinen. Kotouttaja. Vois vaikka olla ihan työpaikka suomalaiselle. Kotouttajan paikka?
Millä rahalla?
Eihän sillä summalla ole väliä.
Yhtä hyvin työvelvoite voi olla 500 kuin 1500 eurosta.
Jos ei kelpaa, niin ei ole pakko tehdä mitään.
Se on aina vaihtoehto. Siksi en ymmärrä tuota valitusta.
Kokoomus ei halua Suomeen Tanskan mallia, Mallissa on heitä kiinnostavia yksityskohtia, mutta kokonaisuutta he eivät misssään tapauksessa halua. Mutta asia varmasti esitetään kuin haluttaisiin,
Niin ihan kaikki ei tietysti ole kopioitavissa, kun Suomessa ei ole käytössä tanskan kruunu, mutta jos valuutat ja summatkin (absoluuttiset) jättää mallin ulkopuolelle, niin loppuosaakaan ei haluta kopioida suomeen. Ei muuta kuin vahvan ideologisen suodattimen läpi, joka muuttaisi Tanskan mallin tuiki tunnistamattomaksi tanskalaisille.
Mistä niin päättelit väärin?
Me asutaan suomessa!
Eo tanskassa!
Työttömät lihamyllyyn!
Ja pellolle lannoitteeksi!
Avaajan pitää tutustua Tanskan malliin kokonaisuutena, eikä napata vain yhtä asiaa esiin joka ei yksinään ole millään tapaa järkevä tai edes laillinen.
Aloittaja ei ymmärrä lainkaan nykytilannetta. Ensinnäkin töitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla tai niihin on erittäin vaikea päästä etenkin jos on ns. pitkäaikaistyötön tai vanhempi kuin "vastavalmistunut". Tosin useisiin paikkoihin vaaditaan kokemusta jota on vaikea saada jos siihen työhön ei ole päässyt kiinni vielä ollenkaan. Toiseksi työstä saatu palkka ei korreloi hintojen nousujen kanssa ollenkaan. Tämä pätee etenkin matalapalkka-aloille ja niillä työskenteleville ihmisille / heille jotka niihin pyrkivät.
Tanskassa on töitä, Suomesta se on poistunut persevakopuolueen hölmöilyiden takia. Orpokin mennyt samaan ansaan.
Ilman muuta meillekin Tanskan malli, ansiosidonnainen 90% jne, kannatetaan Tanskan mallia.
24000 avoita työpaikkaa 370000 työtöntä.
Tanskan mallista on turha puhua, koska ketään ei ole tuomassa Suomeen Tanskan mallia. "Pohjoismainen", "Ruotsin", "Tanskan", vilahtelee keskusteluissa, mutta mistään naapuruston maasta ei olla edes yritetty kopioida mallia, eikä yritetä. Sieltä yritetään kopioida oman puolueen ideologiaan sopivia pieniä mallin muruja, kokonaisuus ei koskaan kelpaa.
Voiko olla totta että kun Suomessa on työttömyystuki €600/kk,
että Tanskassa olisi Euroina €1.600?
Suomen ja Tanskan hintataso ja verot ovat suunnilleen samalla tasolla.
Jos niin on, täytyy sanoa että onhan tämä Suomi monin tavoin
enemmän kuin Viro, muutenkin kuin kielen takia.
Suomi on todellakin ennemminkin Viro.
Varallisuuden osalta Tanskalaiset ovat kaksi ja puoli kertaa varakkaampia.
Suomalaisten varallisuus om sen lisäksi asunnoissa, joita ei voi käyttää sijoittamiseen.
Kaikki tulot perustuvat työhön ja omaisuuden korkoihin. Jo suomalaisilla olisi enemmä sijoitusvarallisuutta, se parantaisi taloutta ja sosiaaliturvaa.
Meillä valtio on verottanut sen omaisuuden, jonka tuotoilla esimerkiksi tanskalaisten sosiaalioturva rahoitetaan. On nimittäin niin, että kun yksityinen ihmien sijoittaa rahaa, se rikastuttaa kaikkia. Kun valtio sijoittaa rahaa, se rikastuttaa venäläisiä ja saksalaisia.
Jaa, se on varmaankin niin että Suomessa nämä itse valtiolla töissä olevat
joidenka työ on Suomen vetäminen ja edustaminen saattavat olla jokseenkin
amatöörimäisiä enemmän tai vähemmän kun jossain Tanskassa, Saksassa,
Sveitsissä ym ovat enemmän tai vähemmän ammattilaisia?!
Täällä Suomessa paljon korkeita veroja ja maksuja kaikenlaisia ja silti
laahaa perässä kaikenlaisissa kansainvälisissä liiketoiminnoissa ja ulkomaisten
yhtiöiden sijoituksissa Suomeen!
Olisi ehkä Suomen parempi palkata ulkomaista ammattilais vahvistusta suoraan valtiolle!
Kommunistin märkä päiväuni: Yksi mies painamassa lapiota maahan ja kuusi vetämässä lapiota ylös narusta.