"Luonnoksen perusteella osaksi kansalaisuuden saamisen ehtoja tulee ns. kansalaisuuskoe. Kotoutuneen tulisi tietää esimerkiksi yhdenvertaisuudesta ja naisten oikeuksista Suomessa. Tieto ei ole ainakaan haitaksi, vaikka ei ole selvää muuttaako tieto asenteita.
Merkittävä osa maahanmuuttajista tulee maista, joissa islamilla on hyvin merkittävä rooli ja uskonnottomuuden vapaus heikko. Kokeessa tulisi senkin vuoksi mainita uskonnonvapaus ja erityisesti vapaus uskonnosta: kukaan ei ole velvollinen harjoittamaan vierasta uskontoa, eikä mihinkään uskontokuntaan tarvitse kuulua ja uskonnollisesta yhdyskunnasta saa erota. Suomalainen saa olla, ja usein on, ateisti.
On hyvä, jos kokeessa mainitaan myös seksuaalivähemmistöjen oikeudet. Kokeen opiskelumateriaalissa on hyvä painottaa ettei uskontokaan oikeuta syrjintää.
Luonnoksen mukaan kotoutuneen tulee tuntea ”juhlapyhiä niihin liittyvine tapoineen ja sitä, miksi tiettyjä juhlia vietetään”. Vaikka erityisesti pääsiäisellä ja joululla on uskonnollinenkin taustansa, tätä ei pidä liiaksi korostaa. Hyvin monet juhlivat joulua ja juhannusta täysin maallisin menoa ilman Jeesus-juttuja. Valtaosa suomalaisista on maallistuneita jo nyt, ja uskonnon rooli vähenee edelleen. Tämänkin osalta kansalaisuuskokeen pitäisi heijastaa Suomea 2030-luvulla eikä 1980-luvulla. Ev.-lut. kirkon jäsenosuus on 61,1 %, ja siinä vauvana liitetyillä on suuri osuus."
Voisiko nyt keskustella tästä vapaa-ajattelijoiden kannasta, jopa niin että lukisi sen ennen kommentointia?

Vastaukset 19
Vanhimmat
Kansalaisuuskokeessa on maahanmuuttajille tehtävä selväksi, että Suomen kielen ja maan kulttuurin isoisä on Luther ja isä on tämän oppilas Agricola. Kunnollisen suomen kielen, kirjakielen, merkitys on aivan oleellinen
Kyökki-kielisiä ihmisiä on helppo alistaa. Näin tapahtui Ruotsissa, jonne noin 1970 lähti suomalaisia entiseen emämämaahan töihin. Heitä halveksittiin Ruotsin Uppsalan rodunpuhdistuslaitoksen opeilla eikä annettu oikeuksia missään mielessä. Vaikka heidän esi-isänsä olivat olleet Itämaassa asuvia Ruotsin kansalalaisia. Osaamattomina heidän oli vain alistuttava häväistyiksi
Et sitten kommentoinut aloitusviestiä.
Kansalaisuuskokeessa on tehtävä maahanmuuttajille selväksi, että heitä ei yleisesti
tänne haluta, koska kehitysmaalaisten taso on niin alhainen sivistyksellisesti tai suuntautunut kummaliseen voodoo-käyttäytymiseen joka on ehdoton no-no Suomessa.
Siksi maahanmuuttajien on heti varauduttava pikapalautukseen
https://www.suomenuutiset.fi/sisaministeri-mari-rantanen-mtvlla-suomi-tehostaa-nyt-ulkomaalaisten-palautuksia/ Suomessa laittomasti oleskelevat ulkomaalaiset palautetaan takaisin kotimaihinsa. Irakissa juuri vierailleen Rantasen mukaan maan turvallisuustilanne on parantunut niin, että se luo irakilaisille paluumahdollisuuksia.
Karmeana esimerkkinä alistetut ruosut ja meänkieliset, joiden yhdenvertaisuutta kantaväestön kanssa vaparit eivät aja, vaan höpisevät Ruotsin kirkosta jos yleensä Ruotsia käsittelevät. Ruotsalaiset pilkkaavat ruosuja avoimesti, jakoivat suomen kielen kahtia (suomi ja murre meänkieli) ja tarjoavat
parhaimmillaan "vieraalle" Itämaan kielelle jonkun tunnin opetusta häpeäpakon
edessa Euroopan neuvoston kiinnitettyä huomiota. Vaparit viis veisaavat.
Yhdenvertaisuudesta suomalaisille
Julkaistu tisdag 10 juni 2025 kl 05.31
Västerås erottuu suurimmasta osasta Ruotsin kuntia tarjoamalla suomen äidinkielenopetusta Euroopan neuvoston kieliasiantuntijoiden suositteleman (vähimmäis)määrän
Kansalaisuuskokeessa on yhteiskunnan ja taloustiedon ja kulttuurin kannalta syytä opettaa myös seuraava
Suomen kielen ja maan kulttuurin isoisä on Luther ja isä on tämän oppilas Agricola
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19287878/kansalalisuuskoe-vapaa-ajattelijoiden-kanta#comment-140866647
Missä ja minkä arvoisessa setelissä ja miksi on
a) Martin Lutherin kuva
b) Mikael Agricolan kuva
Tämä on tärkeä jokaisen pyrkijän tietää
Hyvä tietää. Vinkiksi kotoutumiskoulutukseen.
Totta, selkeä johdannainen.
Eli missä seteleissä on kuvat, vihje kyse on markka-ajasta
ja toiseksi missä tilanteesa mitä varten setelit tehtiin?
Eli molemmat asiat Luther, Agricola ovat maahanmuuttajaehdokkaille
tärkeitä ja syy seteleihin
Muuten ehdokas ei ymmärrä mitään Euroopasta
Lutherin ja Agricolan merkitys on olellinen suomalaisen kulttuurin säilymiselle
Se on hävitetty myös demokraattisessa Ruotsissa, tietenkin hitaammin ja pahoitellen toisin kuin raakalaisdiktatuurissa Venäjä, jossa kaikki tuhottiin pikatahtiin.
Punavihreät lopettivat suomen kielen
SVT kertoo (Ruotsin Yle)
Publicerad 29 januari 2026
Göteborgin viimeisen kaksikielisen opetuksen lakkauttamista kannattivat puolueet S, MP ja V. Peruskoululautakunnan puheenjohtaja Viktoria Tryggvadottir Rolkan (S) mukaan kunta on tehnyt kaikkensa, jotta opetukseen olisi hakeutunut enemmän oppilaita mutta kiinnostus on ollut liian heikkoa.
Toivottavasti suomen kieltä kuitenkin opetetaan äidinkielenä.
Tämä kuitattu valmistelijoiden toimesta.
Yksi monesta.
Hyvä lisäys lähi-idästä ja Afrikasta saapuneille.
Ja myös saapumattomille. Mitä pitää tehdä, jotta saadaan muuttoliike loppumaan
Italian pääministerin suunnitelma Afrikan Unionille
AU:n kokouksessa äsken
https://riikkapurra.net/2026/02/08/kun-oppositio-ja-klikkimedia-koijaavat-taas/#comment-6917
Tämä on kyllä erittäin ok.
Katsotaan tulos.
Millainen oppimateriaali mahtaa olla tulossa?
Mäntysalon höperöinti on ilmeistä suomalaisvastastaista rasismia
"On hyvä, jos kokeessa mainitaan myös seksuaalivähemmistöjen oikeudet. Kokeen opiskelumateriaalissa on hyvä painottaa ettei uskontokaan oikeuta syrjintää."
Vaparilahko ei aja hiukkaakaan suomalaisten oikeuksia
islamialaisen paineen edessä rinnakkaisyhteiskuntien
vastustamisessa vaan lässyttää jotain friikkien asiaa
HS kehitti oman koneensa.