Marssin maistraattiin ja erosin. Jabaduu. Jos ne soittelee perään, haastan käräjille. (niin kuin uusi laki sanoo)
Pidän puhelimessa nauhuria, jotta saan todisteita ahdistelusta. Jee
Pidän puhelimessa nauhuria, jotta saan todisteita ahdistelusta. Jee
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Jos jehovan todistajista niin mitä sinne maistraattiin menit. Siellä on tiedot laillisesta järjestöstä mutta sinnehän kuuluu harvempi.
Onnea vaan ja hyvää jatkoa.
Miten kauan ehdit olla porukoissa mukana?
Toivottavasti sinulla on "ulkopuolisia" ystäviä, ettei tarvitse tulevia vuosia yksin viettää.
Vaatii todella paljon rohkeutta ja V*****sta lähteä lätkimään kusetuksesta.
Joo, ei ketään joka ajattelee omalla päällään voi hirveen pitkään kusettaa!
Itse olin 30v mukana kusetuksessa. Mutta en ole koskaan väittänytkään itseäni kovin fiksuksi.
Tyhmä tai ei, niin rohkeutta se pois lähteminen vaati kamalasti.
Miten erosit? UUT.FI?
Silloin kun jätin kusetuksen, en omannut netti-yhteyttä.
Olin vaan aika omatoiminen. Tästä asiasta oli eilen juttua tällä palstalla, mutta näkyy ketju kadonneen.
Tiivistyksenä sanottakoon, että halusin eroon vaimosta ja uskosta. Hyvin näkyi onnistuvan.
Joo, minä vähän epäilen kanssa sheriffin motiiveja. Taitaa olla aika pitkälti vielä JT. Eikös JT:llä ole näitä rajoituksia siitä, mitä saa puhua uskosta?
Minä arvostan Miserexin talkootyötä.
Kieltämättä harmitti kun se eilinen ketju katosi, mutta kaikki tekee virheitä, vai mitä?
Miserex on ihan kunnon luopio, ainakin olen niin antanut iseni ymmärtää.
Laitetaan vaan lisää "pökköä pesään", ja ylläpito päättää mitä voi julkaista.
No eihän siinä sitten mitään. Ihmettelin vaan, että tänään katosi tuo Kentsun kanssa käymä leikkimielinen väittely viimeyöltä. Eikä siinä ollut mun tietääkseni mitään "provokatiivista" aineistoa mukana. Ihan vaan kyselin, että mihin hän tarvitsee Jeesusta puolustamaan itseään. (minusta jokainen huolehtii omat juttunsa)
Silloin tarvitaan apua kun itse ei klaaraa. Sen verran torvi toi Kentsu on, että se vielä myöntääkin tarvitsevansa apua.
Aikanaan Kentsukin luuli olevansa kova miehenketale ja selviävänsä yksin ilman apua. 30 vuotiaana sen kuitenkin selätti kaveri nimeltä Jeesus, jota ilman se ei nykyään osaa olla lainkaan.
Häneltä se pyytelee apua milloin mihinkin probleemaan, ja jostain syystä se vielä saakin apua. Milloin se hukkaa paperit eikä löydä niitä, sit viime kädessä se pyytää ja saakin avun ja paprut löytyy. Kumma juttu! Tätä tapahtuu aika usein. Aluksi se ei uskaltanut pyytää apua, ajatteli silloin, että se olisi Jumalanpilkkaa, mut sit se oppi kokemuksen kautta, et kaikkea saa pyytää jos kehtaa. Aina se ei apua saa mut usein kuitenkin, joskus vasta ajan kanssa, joskus heti.
1. The Book 1:2-4
"Open your eyes that you may see, Oh men of mildewed
minds, and listen to me ye bewildered millions!2
For I stand forth to challenge the wisdom of the world;
to interrogate the "laws" of man and of "God"!3
I request reason for your golden rule and ask the why
and wherefore of your ten commandments. 4"
Huh huh, ei minua ennen ole Satanistiksi sanottu. Täytyy ihan vaimon siskonpojalta Titukseltakin kysyä miten tähän jouduttiin.
Nyt ihan puuskututtaa!
No en minä sinua satanistiksi sano. Ei ei ei...Mutta se että koet sen noin kyllä herättää kysymyksen, että miksi sä niin luulit?
Kuhan heitin tuon, sillä se joltain osin muistuttaa eittämättä tuota sun ajattelutapaasi.
Fair enough! Olen kuitenkin sen verran lapsellinen (8 lapsen isä), että en yritä olla liian vahva ja myönnän sen. On minua Saatanakin, tai ainakin jotkut pahat henget yrittänyt lähestyä, mutta kun saan suustani lausuttua Jeesuksen nimen niin käristys on loppunut siihen.
Heti uskoontulon jälkeen tätä tapahtui melko paljon. Viime aikoina olen saanut olla rauhassa. Toivottavasti se on hyvä asia, koska ne kokemukset eivät ole miellyttäviä. Mieti makaat täysinlamaantuneena ja hyökkäys on päällä. Ihmeellistä se kuitenkin on kun saa lausuttua Jeesuksen nimen edes jollain tavalla niin hyökkäys päättyy siihen.
En tiedä ymmärsitkö, joku kuitenkin ymmärsi. En usko, että olen ainoa jota näin on kiusattu.
Oletko ihan oikeasti joutunut demonien hyökkäysten kohteeksi?
Itse olen aina ajatellut, että sairaat ihmiset näkevät "pöpöjä".
Nyt kun tuon luin, niin voin tunnustaa joutuneeni myös demonien hyökkäyksen kohteeksi. Silloin kyllä riitti Jehovankin nimi. Jälkeenpäin ajattelin, että kaikki taitaa olla omasta mielestä kiinni.
Tarkoitin tahdon lujuutta.
Näin ammatti-ihmisenä: kyllä niitä syitä löytyy muualtakin. Mutta sinänsä aika mielenkiintoinen juttu, tuo hyökkäyksen kohteeksi joutuminen.
Olisi mielenkiintoista kyllä kuulla, että miten tämmöinen hyökkäys tapahtuu? Ihan konkreettisia demoneja huoneessasi vai solvaamista ilman näkyviä hahmoja?
Hieman provokatiivinen lähestymistapani on lähinnä tarkoituksenmukainen. Defenssit särkyy, kun ne saa rakoilemaan jne... Ei tarkoitus kuitenkaa sörkkiä kipeisiin paikkoihin ihan tällä tavalla. Hyvä vaan, jos uskosta saat apua. Jokaisella on tehtävänä elämässä olla onnellinen.
Uskoontuloni jälkeen nämä alkoivat. Itse olen ymmärtänyt sen niin, että kun talosta ajetaan riivaajat ulos niin ne ottaa niin kuin raamatussa kuvataan pari kaveria lisää ja yrittää takaisin. Onneksi Puolustaja on silloin jo paikalla eikä sisällepääsyä ole. Minulle on käynyt näin.
Näitä kokemuksia ei kannata tavoitella. Oletan, että koska olin alkujaan muslimi niin islamin henget eivät poistuneet minusta vaikka käännyin luterilaisuuteen. Tämä siksi, että en tehnyt tahdon ratkaisua kääntyessäni luterilaisuuteen.
Vasta uskoontulon jälkeen islamin pahat henget ajettiin minusta ja tämän jälkeen alkoivat hyökkäykset. Se on aika pelottavaa kun sen tuntee ennenkuin se saavuttaa kehon. Kehon yläpuolella oleva tila raottuu kun tuonpuoleinen lähestyy eikä tiedä mitä taas tuleman pitää.
Hei näitä ei kannata oikeasti lukea, vähän kaduttaa, että kirjoitin mutta olkoon.
Islamin henget. Eli Allah Akbar: jumala on suuri, on kenties täyttä soopaa ja oikeasti kysymys on demoneista/riivaajahengistä?
Tietysti se selittäisi nuo itsemurha iskut. Tosin pystyn ne kyllä selittämään muutenkin. (Ei ole kiva, että tuodaan F16 hävittäjällä rauhaa, uutisoidaan sitä mikä näyttää hyvältä ja jätetään 10000 muslimia aavikolla mätänemään, kysymyksessä kuitenkin aina jonkun isä, poika, äiti, veli tai sisko)
Noh, kun sinä kerrot jotain itsestäsi, täytyy sanoa, että nämä asiat eivät ole ihan uusia minullekkaan.
Yksi ainut henkilökohtainen kokemus mulle sattui lapsena, mutta se liittyi enemmänkin jumalaan jos nyt mihinkään. Äiti opetti aina iltarukousta, jota hoin kuin mantraa iltaisin kädet ristissä. Yhtenä iltana valo tuli luokseni. Tunsin valtavan hyvänolon tunteen ja avasin silmäni koska *pimeässä oli valoisaa* En osaa sitä selittää, ei ollut mitään konkreettista valoa, vaan sellainen jännä hohde. Ajattelen nykyään tosin, että se liittyi postpuperteettiin ja hormonitoiminnan vilkastumiseen. Ei sitten sinulle tälläistä ole sattunut?
Minä leikin spiritismiä parin jt-kaverin kanssa. Olin silloin itsekin kunnon jt.
En nähnyt ketään, mutta yhtäkkiä joku alkoi kuristaa minua. Olin ihan kuoleman kielissä, kunnes se odottamatta loppui.
Sen jälkeen olen uskonut demonien olemassaoloon kirjaimellisesti.
Oliko se valo vaalean sininen kirkas ja ennenkaikkea lämmin? Silloin se on Jeesuksesta.
Sielunvihollinen saatta myös matkia hyvää ja aikaansaada samantapaista mutta se on kylmää ja siitä puuttuu rakkaus.
Enemmän minulla on kuitenkin myönteisiä karismaattisia kokemuksia, siis Jeesukselta tulleita. Näitäkään ei kannata erikseen tavoitella. Ne saatetaan anntaa uskon vahvistukseksi usein melko heti uskoontulon jälkeen. Suurin ihme on kuitenkin pelastuminen eikä karismaattinen kokemus tee kenestäkään toista parempaa Kristittyä.
Olen itse ajatellut sen niin, että kun saa tällaisen kokemuksen niin uskolle jää hyvin vähän tilaa koska tietää Jeesuksen olevan totta. Uskohan ei ole tietoa vaan ojentautumista jonkin mukaan mitä ei ole nähnyt tai kokenut.
No, hyvältä se tuntui. Niinkuin valtameri olisi halannut lämpimästi.
Eräs pappi sanoi tässä taannoin, kun istuimme iltaa, että Saatanakin vaatii uskoa.
No niin, nyt pikkuhiljaa rupean ymmärtämään miksi piti tulla tänne kirjoittelemaan. Toivottavasti tämä ei ole kutenkaan pääasia vaan, että Jeesus olisi pääasia ja sielujenvoittaminen.
Se on muuten metkaa, kun moni leikillään uskovia pilkaten tai muuten leikkii Sielunvihollisen kanssa. Jos olet huomannut, niin en edes mainitse aina kyseisen nimeä. Sielunviholliselle se ei ole leikkiä ja hän on aina valmis ottamaan kyseisen hassuhemmon huomaansa vaikka pilkantekijä ei sitä itse edes tajua.
Kun Jeesus sanoi, että joka ei ole puolesta niin on vastaan niin ei kaikki jotka ovat Jeesusta vastaan kuitenkaan Sielunvihollisen omia ainakaan heti. Mutta tää on pitkä juttu.
Nyt meni vaikeaksi. Miksi minun piti tulla tänne kirjottelmaan? Luulen, että olet väärässä, mutta toisaalta, jos lopputulos on mieleinen, niin onko saavutetuilla keinoilla merkitystä?
No tämä kokemus on annettu Sinulle sen tähden, että Sinut on Kutsuttu. Tiedät siis minkälainen vastaanotto ja olotila Taivaassa tulee olemaan!
Jos et halua luopua siitä mikä sinulle on näytetty, niin varmista pääsylippusi taivaaseen.
Jos olet rehellinen itsellesi nin tiedät sen, että tiedän mistä on kyse ja, että olen oikeassa!
Et voi paeta Jeesusta! Sinulle on tehtävä, enkä tarkoita sillä pelkästään uskoontuloa. Tiedät itse mistä puhun. Hoida homma kotiin!
Niin, se on vähän elämänkatsomus juttu. En kaipaa kivisiä seiniä enkä raamattua. Eiköhän se mene ihan omalla painollaan sitten. Luulen, että menee.
Itse asiassa, olet kyllä oikeassa. Mutta olen tässä vähän kopleksinen. Tai, samaa siinä mitä äsken kirjoitin, että kyl se siit omalla painollaan.
Tämä sana oli Sinulle vahvistukseksi koska olet jo tovin epäröinyt. Tämänhän halusit kuulla!
Just ton takia en jaksa kuunnella uskovaisia kauaa. Menee hetki ja sitten kaikki alkaa kuulostamaan saksalaisen pornon ja vartiotornin risteytykseltä.
Bäng bäng thank you mam. Vähän elätteli toivoa jo, että olisit puhunut ihan muutenkin. Tän takia varmaan tulee provosoitua uskovaisia ajankuluks...
Koita nyt ymmärtää: Jos Jumala loi meidät kuvakseen, eikö se riitä, että ollaan vaan virheinemme päivinemme? Ilman Jeesuksen lunastustakin. Ei me voida mokata. Me ollaan jumalan kuva.
Sinulla on onneksi oma tahto, tee kuten haluat jos uskallat. Se on omassa kädessä.
Miten niin jos uskallan...? Mähän teen niin koko ajan kun tahdon ; )
Jooo...
Ei mua kukaan ole kutsunut. Jeesus kyl lähetti jonkun vanhan friidun kaupungil tuomaan mulle lapun, mis luki, et se rakastaa mua. Hei kamaan, ollaaks me jossain ala-asteella???
Hauska keskustelu ollut seurata. Anteeksi että kommentoin mut on pakko. :)
Ensinnäkin sulla on hyvä asenne! "Kyllä se siitä, omalla painollaan." :) Sinulla on avoin mieli, ja toivon että rukoilet Jeesusta että tulisi sinun elämääsi ja sinuun.
"Hei kamaan, ollaaks me jossain ala-asteella???"
Ollaan, just siellä! Me ollaan Jumalan lapsia ja todella ala-asteella täällä elämän peruskoulussa.
Gal 3:26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
Siunausta ja hyvää kesänjatkoa! :)
Mistä noita hörhöileviä epileptikoita oikein sikiää...? :b
Jeesus sitä, jeesus tätä, kyllä pitää olla ihmisen yksinkertainen, jos ainoa selitys kaikelle tapahtuneelle on jeesus...
sininen valoko on jeesuksen tuntomerkki?
heh... säälittävää selitystä!
Anna mun kaikki kestää! Jeesus pelasta!
En tiiä itkeäkö vai nauraa, mut jeesuksesta ei oo mitään kuulunu vieläkään...
Jos Jeesuksella on valta, niin tämäkään viesti ei tule perille.
Jos taas tämä ei tule perille, niin todennäköisesti Saatanalla on sormensä pelissä...
...vai oisko se ollu Gatesin Billi... :P
Kiitokset neiti Anna. Hyvää kesää myös teille.
Mietin vain tässä, että mitähän etuja siitä olisi, että Jeesus alkaisi vaikuttaa mun elämässä? Noin konkretian tasolla. Tässä olen koittanut selittää ja selittää, että jokainen huolehtii itsestään sekä oikeista lähimmäisistään ja toivon, että Jumala antaa enemmän painoarvoa sille, että näin tapahtuu, kuin sille, että ollaan koko ajan pyytämässä apua. Jos nyt en ihan väärin ole ymmärtänyt, kanssa keskustelijani ovat aika fanaattisia ja kertovat heidän uskon kokemustensa olevan verrannollisia stigmojen syntyyn. "Mitä lähemmäs Jumalaa pääsee sitä voimakkaammiksi käyvät demonien hyökkäykset" Kuka oikeesti haluaa sellaista?
Mä olen ihan varma, että jos taivas on, mä menen sinne lopulta ihan vihellellen sisään ja saan loistavan vastaanoton, sillä minun näkemykseni mukaan Jumala on aivan yhtä välinpitämätön kuin minäkin. Mutta Jumala on, sitä en epäile, en vaan henkilökohtaisella tasolla kutsu sitä sillä nimellä. Jos laitan silmäni kiinni, milloin tahansa ja suljen pois ulkopuolisen hälinän hetkeksi, voin tuntea sen olemassa olon ympärilläni erittäin voimakkaasti. En tarvitse siihen Jeesusta, seurakuntaa tai ohjeita. Miksi näin? Koska ajatus siitä, että sitä ei voisi tuntea on mahdoton.
Miksi sitten seurakunnissa olevat aina kannustavat seurakunnan piiriin? En minä kirkon olemassa oloa väheksy, sillä kirkon kautta tapahtuu näinä päivinä paljon hyvää. Minua ottaa päähän se, että seurakunnissa tulkitaan uskoni oikeellisuutta minun puolestani. Jo Martti Luther 1500 luvun taitteessa puhdisti uskon ja ilmoitti, ettei raamattu ole enää vain papistolle vaan sitä saa lukea jokainen tulkiten sitä miten haluaa. Samankaltainen uskonsota minulla on seurakuntia vastaan, sillä näiden järjestöjen edustajien päähän ei mahdu, ettei joku halua valmiita vastauksia, ellei niitä voi perustella todella uskottavasti. Minä voin itse keksiä omat vastaukseni, jos niiden loogisuuden täytyy kerran perustua uskoon.
Mutta se olen vain minä...
Moron...
Kerro hieman lähemmin erostasi. Siitä voi olla jollekin apua ja vahvistusta. Mikä johti eroon? Mitä eron jälkeen?
Suosittelen vakavasti hakeutumaan pikaisesti lähimmän psykologin/psykiatrin puheille, koska tuo on jo aika pahasti orastavan skitsofrenian oireita... Aluksi tunnet "jonkin suuremman läsnäoloa", kohta jo kuulet ääniä päässäsi ja siitä ei ole enää pitkä matka tekoihin, joita tulee julkisuuteenkin aina silloin tällöin....
"Jos laitan silmäni kiinni, milloin tahansa ja suljen pois ulkopuolisen hälinän hetkeksi, voin tuntea sen olemassa olon ympärilläni erittäin voimakkaasti."
Mene hoitoon, ennenkuin tilasi menee kriittiseksi!!!
Skitsofrenia morbus sulla on housuissas. Hei, jos siel suletulla on yksinäistä valvoa, niin mee jonkun potskun viereen nukkuun.
Ei näit ole pakko lukea.
God-damn you stupid moran.
Veikkaan et sun suurin kokemukses (mikä lie tallinnan risteily) ei tosiaan kanna juuri sen nousuhumalan ja paskan puhumisen "jonain päivänä mä vielä meen käymään maailmalla" yli. Mutta, ei se mitään. Hankit pari kersaa, jos ei ole, niin voit sitten vedota, ettei ole aikaa ajatella mitään muuta ; )
Kieltäminenhän se on alkoholistinkin ensimmäinen reaktio - samaa taitaa päteä uskonskitsoiluunkin...
Ihan tosissasiko uskot omiin harhoihisi?
Mielenkiinnosta kyselen, koska olen itsekin päässyt läheltä näkemään vastaavia tapauksia - lääketieteellisesti mielenkiintoisiakin muutama... =)
Miltä se pieni ääni päässäsi kuulostaa? Miten se kertoo sinulle noita "näkyjä"..?
"Veikkaan et sun suurin kokemukses (mikä lie tallinnan risteily) ei tosiaan kanna juuri sen nousuhumalan ja paskan puhumisen "jonain päivänä mä vielä meen käymään maailmalla" yli."
Onko sinulla hämäriä muistikuvia, että olisit joskus käynyt sen suljetun osastosi ulkopuolella, vai viekö äänesi sinut päivittäin pilvi-kierrokselle..?
Oletko käyttänyt pilveä tai muuta näkyjen näkemistä helpottavaa ainetta?
"Hankit pari kersaa, jos ei ole, niin voit sitten vedota, ettei ole aikaa ajatella mitään muuta"
tuoko on selitys, jota itse käytät?
...vai onko selityksesi se tavallisempi: Jeesus ohjastaa, eikä sinun siis tarvi muuta kuin porskuttaa ja kuunnella pääsi pieniä sivuääniä?
Jos et jo ole päässyt asiantuntevaan hoitoon, suosittelen edelleen lämpimästi hakeutumaan lähimpään, ennenkuin se on myöhäistä...
p.s. Mitä vikaa Tallinan risteilyissä on? Ovatko ne ääniesi mukaan itse paholaisesta, vai oletatko vain kuuluvasi parempaan porukkaan kuin ne jotka sielläkin ovat käyneet?
p.p.s. jo työni puolesta olen nähnyt ongelmatapauksi ympäri maailmaa. Eikä tuo skitsoilu todellakaan ole pelkästään jumalauskovien ongelma, vaan toki muissakin ihmisryhmissä on kaikenlaisia vipeltäjiä... ;)
Jeppp...
Eli sä siis et lue kaikkia, vaan teet samaa kuin minäkin, eli tunget nokkas vaan herkullismpaan tunkioon ja toivot reaktioita? Jaa, ai että oikein maailmaa nähnyt?
Wow. Susta huokuu sellanen... suuren maailman tuntu!
Kieltäminen ei ole ensimmäinen reaktio, jos itse hakeutuu hoitoon. Riippuu hirveesti, otatko psykoedukatiivisesti vai ihan perinteisellä "soo soo" asenteella, mitä sinä täälä kait yrität?
Ihan kiva, että tuollainen suuri persoona vaivautuu tänne. Olisikos sulle sitten sielä maailmalla jossa olet niin kovasti aikaasi viettänyt, jäänyt jotain viisauden murusia hampaankoloihin? Vai oletko vaan näitä samoja, jotka hyppäävät tsunami alueilla vain päästäkseen kertomaan käyneensä siellä?
Sä olet niin fiksu etten mä pysy enää perässä.
Älä nyt hermostu... mul on viel täs vähän aikaa jutskailla, jos sul on pipo kireellä. Kun sä "matkasit siel maailmalla" ja näin "lääketieteellisestikkin mielenkiinoisia tapauksia" niin missä se konkreettisesti tapahtui? Oikeesti.
Tiedätkö mitä tarkoittaa grandioottinen illuusio?
Tokihan tuollaiset perustermit on tiedossa. Ja teksteistäsi huokuu aikalailla juuri sitä asennetta, mitä uskovaishörhöillä yleensäkin:
Omaa napaa yritetään nostaa jumalan avulla oman epävarmuuden ja huonon itsetunnon kohottamiseksi.
Skitsofreniaan ja muihin vakaviin mielenterveyssairauksiin olen tutustunut ehkä eniten pohjois-Amerikan alueella, mutta tapauksia olen nähnyt myös Eteläisemmälläkin mantereella kuin myös Euroopassa ja Australiassa...
Nyt nukkumaan. Ja sinulle suosittelen edelleen heti kahdeksalta menoa vaikka omalle lääkärille.
Asenteellista?
"Ja teksteistäsi huokuu aikalailla juuri sitä asennetta, mitä uskovaishörhöillä yleensäkin:
Omaa napaa yritetään nostaa jumalan avulla oman epävarmuuden ja huonon itsetunnon kohottamiseksi."
HALOO!
HEI!
IHAN OIKEESTI!
(Luiks edes mun kirjotuksia? Vaikka sitä "uskovaiset paasaa niin että se vaikuttaa saksalaisen pornon ja vartiotornin risteytykseltä, ei täälä minusta Jeesusta tarvita"? Oikeesti? Vai oletko oikeesti vaan törppö?)
Eli mitä? Vaihtarina jenkeissä ja Ausseissa muutevaan? Voi voi voi... sentään. Ehkä se on parempi kun meet nyt vaan nukkuun. Joo, pää tyyny nyt suuri maailman matkaaja...Hemmingway.
Turvallisia kohteita sulla ollut. Sielä missä minä olen käynyt, ei valitettavasti psykiatrisia palveluita ole, mutta niit oli kyl kaduilla ihan sutjakkaita määriä. Se ei liity siihen taas, että pystyn aistimaan muillakin aisteilla kuin makuaistilla.
Suomi turisti...
ole onnellinen, että Suomesta löytyy palvelut sinunkin tarpeisiisi.
Maailmalta löytyy paljon sairauksia ja tutkitusti suurin sairaus on jeesustelu. (piste)
Maailmalta löytyy paljon sairauksia ja tutkitusti suurin sairaus on typeryys.
Olipa siinä oiva keskustelu Jehovista. Pelkkää luopparien sananhelistystä typerän provosoivan avauksen perusteella.
Kaikki tietänevät, että JT:sta ei erota maistraatissa...
eihän oikeesti Jt:stä erota,ne erottavat
"Kaikki tietänevät, että JT:sta ei erota maistraatissa..."
Kaikkien tulisi tietää, että jehovantodistajista voi erota nykyisin myös maistraatissa. Siellä täytetään kaksi lomaketta, joista toinen lähetetään Beteliin.
On nääs uusi laki tullut, kuten ekassa viestissä sanottiinkin. Sen valmistelussa oli mukana myös Veikko Leinonen.