Ihmisen puolella
Isänmaalliseen ja oikeudenmukaiseen politiikkaan kuuluu vähäosaisten, huono-onnisten ja syrjäytyneiden suomalaisten auttaminen.
Haluamme tukea apua tarvitsevia ensisijaisesti oman maamme sisällä. Tätä kutsumme sisäiseksi solidaarisuudeksi. Puolueemme haluaa edistää työntekoa ja yrittämistä ja sillä tavoin maamme talouden vahvistumista ja kilpailukykyä.
ARVATKAAS MINKÄ PUOLUEEN OHJELMAA ????
TÄMÄ PUOLUE NIMESI ITSENSÄ MYÖS TYÖVÄENPUOLUEEKSI !!!!
MUTTA HALLITUKSEN HILLOTOLPPA VEI VOITON, SINNE UNOHTUI VÄHÄOSAINEN, HUONO-ONNINEN, TYÖLÄINEN JNE. TILALLE TULI KAIKKIEN AIKOJEN LAMA JA LEIKKAUKSET !!!!
Muistakaa hyvät ihmiset nämä valheet kun seuraavan kerran äänestätte !
ARVATKAAS MINKÄ PUOLUEEN OHJELMAA ????
10
166
Vastaukset 10
- Anonyymi00001
Valehtelijoiden klubi ?
- Anonyymi00002
Kokoomus yrittää höynäyttää .Petaa jo ensi kevään vaaleja.
Ovatkin varsin tärkeät vaalit. Niissä ratkaistaan tulevan Suomen linjat ja nuorten kohtalo sen myötä. Kokoomuslaiset yrittävät kyllä jatkoa saattaakseen nykyiset pyrkimyksensä maaliin eli työehtojen purkamiseen tähtäävät ja palkkojen alas ajoon, jos vain jakoa saavat. Tulevat polvet saavat tuolloin sanoa hyvästit eläkepäiville ja työllään yhä harvemmat tulevat silloin jatkossa toimeen. Mikäli ei halua niin käyvän on syytä aktivoitua vaaleissa. Varsinkin nuorisolla on nyt vaikuttamisen paikka siinä millaisen tulevaisuuden itselleen haluavat .Se jos jättää asiat toisten ratkaistavaksi on sama kuin antaisi Kokoomukselle latua ja luvan jatkaa samoilla linjoilla. - Anonyymi00003
Oisko kepun ohjelma
- Anonyymi00004
MUTTA HALLITUKSEN HILLOTOLPPA VEI VOITON, SINNE UNOHTUI VÄHÄOSAINEN, HUONO-ONNINEN, TYÖLÄINEN JNE. TILALLE TULI KAIKKIEN AIKOJEN LAMA JA LEIKKAUKSET !!!!
ei taida olla kepu, uus arvaus, p.s. hallitus"puolue" - Anonyymi00005
No persuthan ne tietenkin toimittaa oikeuden mukaista politiikkaa, fasistivasemmisto taas ajaa isänmaatamme syvemmälle velka suohon saadakseen kaikki kansalaiset 'tasa-arvoisesti' velkaorjuuteen, koska velallinen on velkojansa orja. Pridesirkusta ja homoviihdettä saamme YLE ja Hamas Sanomien tuutista jatkuvalla syötöllä, Englannin tielle fasistivasemmisto rasismillaan luotsaa melkein koko kansaa, kristilliset ja persut tappelee fasistivasemmiston tuulimyllyjä vastaan ja aikaa myöten häviävät koska se joka hallitsee mediaa, hallitsee manipuloimalla kansaa 'sorretun' puolella 'sortajaa' vastaan, kukapa sitä nyt haluaisi olla se 'sortaja'.
- Anonyymi00006
Demarien ohjelma
- Anonyymi00007
Luoja meitä varjelkoon demarien agendalta tuhota isänmaamme sopimalla Venäjän kanssa yhteisestä puolustus systeemistä jossa Venäjä miehittää yli puolet Suomesta.
- Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Luoja meitä varjelkoon demarien agendalta tuhota isänmaamme sopimalla Venäjän kanssa yhteisestä puolustus systeemistä jossa Venäjä miehittää yli puolet Suomesta.
Älä ny viitti ..Ehä ny kukaan tai mikään puolue tommosiin toimiin Suomessa ryhdy, mutta se on täysin mahdollista että nykyisellä mesoomisella ,Suomesta tulee ydinase kohde ja pannan tasaseks Lapista suomen lahdelle, että kukaan ei hyökkää Suomen kautta tuonne itäisen naapurin puolelle. Ehkä pitäisi hieman hillitä noita sota haluja ja pyrkiä rauhanomaiseen rinnakkais eloon ja sen myötä turvaamaan kansalaisten rauhanomainen elämä. Ei tällaista uhkaa ollut ennen kuin nyt on noiden sotahullujen meuhkaamisen tuloksena.
- Anonyymi00009
Tuosta persujen puolueohjelmasta ja toteutuneesta hallitustyöskentelystä paljastuu tuon "puolueen" valheellisuus !
Koko tämän hallitustyöskentelyn ajan tämä "puolue" on tehnyt puolueohjelmansa vastaisia päätöksiä !
Työtätekeville, vähäosaisille, sairaille, vanhuksille on tarjolla ollut vain raippaa ja kurjuutta, miljardit ovat luiskahtaneet rikkaiden ja suuryritysten verohelpotuksiin ja hyvä-veli suhmurointiin.
Eli kyseessä on vähäosaisten ja työntekijöiden puolue: Perussuomalaiset !!!!
Muistakaa hyvät ihmiset seuraavissa vaaleissa mitkä puolueet ajoivat meidät kurjuuteen !- Anonyymi00010
Kokoomukselle osuva vaali lause on :Äänestä kokoomus, kurjuutta koko rahalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561