YLE taas huolissaan Al-holin asukeista, miksi?

Aamu tv:ssä tänään. Miksi tuhlata näihin yhtään ruutuaikaa? Al holin leiri on nyt lopetettu, miksi Yleä huolettaa mihin nämä Isis terroristijärjestöön kuuluneet ovat menneet, pääasia kai olisi että toivottavasti ei lähellekään Suomea.

Al-holissa ei ollut alunperinkään yhtään syntyperäistä kantasuomalaista.

Sinne menneet oli ulkomailta Suomeen tulleita joista osa oli saanut Suomen kansalaisuuden. Kuitenkin Yleä kuunnellessa saa kuvan että naapurin Jenna ja Janna siellä kärsii.
62472
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Kaikki tiedotusvälineet eivät ole Ylen.
Sitten kun sinulle ikääkartuu, ymmärrät varmaan itsekin tuon.

Äänestä
  • Muut mediat ei tunnu olevan huolissaan terroristien voinnista

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Muut mediat ei tunnu olevan huolissaan terroristien voinnista

    Kyllä olen kuuluu aiheesta muistakin medioista.
    Tuota yritin sinulle kertoa, mutta ethän sinä tuota ikäsitakia ymmärtänyt.

    Juuri tuli Nelosen radiokanavalta juttua asiasta.

    Äänestä

  • Minäkin luulin että kantasuomalaisia, ihan niistä sen ajan medioista sai sen käsityksen, kun se Haavisto niitä tänne touhusi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Minäkin luulin että kantasuomalaisia, ihan niistä sen ajan medioista sai sen käsityksen, kun se Haavisto niitä tänne touhusi.

    Ne ei olleet suomalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Minäkin luulin että kantasuomalaisia, ihan niistä sen ajan medioista sai sen käsityksen, kun se Haavisto niitä tänne touhusi.

    Ovat jostain kumman syystä huolissaan aina kauimmaisista.
    Omanmaan kansa liian likellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ne ei olleet suomalaisia.

    Kaikki olivat suomalaisia.

    Äänestä

  • Ulkoministeriö on huolissaan ei YLE

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kaikki olivat suomalaisia.

    Voisit esittää edes yhden järkevän perustelun sille että yksikään suomalainen olisi alunalkaen lähtenyt mihinkään kalifaattiin, ainoat sinne menneet olivat sieltä lähtöisinkin, eli palasivat juurilleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kaikki olivat suomalaisia.

    Meinaat että olivat ugrisuomalaisia? Rohkenen epäillä..Suomen kansalainen ei ole sama asia kuin suomalainen. Teidän sietäsi jo irrottautua tuosta jenkkilän termistöstä ja tavoista, Euroopan maissa suurin osa kansoista ovat maansa kantaväestöä eikä mitään ihmeellistä sekasikiö-siirtolaismassaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ovat jostain kumman syystä huolissaan aina kauimmaisista.
    Omanmaan kansa liian likellä.

    Suutarin lapsilla on huonot kengät.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Muut mediat ei tunnu olevan huolissaan terroristien voinnista

    YLE ei ole ollut suomenkielisten asialla ties kuinka kauan, ruotsia pukkaa johtajaa myöten, siten ruotsalaisuutta suitsuttavaa ohjelmaa kaikilla YLE-kanavilla.

    Sitten on tämä kuvaruudun alaosassa esiintyvä "uutisnauha", uutisstrippi.
    Sen tarkoitus on kuulemma tarjota lisäinformaatiota, mutta todellisuudessa ihmisen aivot eivät osaa moniajoa. Kun ihminen katsoo ja kuuntelee uutisia ja samaan aikaan lukee uutisnauhaa, niin hän ei tajua kummastakaan läheskään niin paljoa, että voisi hetken päästä kertoa järkevästi mitä näissä viestinnän välineissä pohjimmiltaan haluttiin hänelle kertoa.
    Tietokone osaa moniajoa, ihmisen aivot eivät siihen pysty.
    Tämä uutisnauha, ehkä tahattomastikin, vähentää ihmisten tietoisuutta nykyhetken tilanteesta.

    Mielestäni YLE on osoittanut monin tavoin sen miten se väheksyy suomenkielistä valtaväestöä. Otetaan esimerkiksi nämä kaikenlaiset vähemmistöt, ilman että heitä ja heidän ihmisarvoaan kyseenalaistaisin mitenkään.
    Esim. kun on kyse Kansalaisaloitteesta, niin silloin YLE suitsuttaa ja tiedottaa jotain kansalaisaloitetta joka nojautuu muka antirasismiin, mutta pohjimmiltaan sillä halutaan tukea harhaa suomenkielisten muka rasistisuudesta ja juuri heidän taholtaan ketkä rasismin Suomeen toivat ja noudattavat sitä ajatusta edelleen suomenkielisiä kohtaan.

    Nyt on paraillaan oikeasti Suomalaista yhteiskuntaa tukevaa oikeudenmukaista kansalaisaloitetta meneillään. YLE ei niistä takuulla kerro kellekään, mutta minä kerron.
    Käy antamassa äänesi oikeiden, oikeudenmukaisten aloitteiden, niiden toteuttamisen hyväksi!

    Nyt on hyviä kansalaisaloitteita jos halutaan auttaa Suomi nousuun:
    1. Suomi Suomen ainoaksi viralliseksi kieleksi.

    2. Sähköverkkojen kansallinen määräysvalta ja julkinen omistus.

    3. Turve määriteltävä uusiutuvaksi ja poistettava päästökaupan piiristä! Huoltovarmuus ja edullinen kotimainen energia turvattava!

    Siinä kolme epäkohtaa jotka on oikaistava ilman muuta.
    Miten lie ja kenenkä hyväksi on tultu näiden asioiden nykyiseen tilanteeseen?

    Sinne vaan kannattamaan näihin oikeudenmukaista muutosta ja kehota muitakin antamaan äänensä näiden aloitteiden puolesta!

    Äänestä

  • YLE ei ole ollut suomenkielisten asialla ties kuinka kauan, ruotsia pukkaa johtajaa myöten, siten ruotsalaisuutta suitsuttavaa ohjelmaa kaikilla YLE-kanavilla.

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Oho, olen pahoillani tuosta toistosta. Jostain syystä juttuni ei lähtenyt ja Suomi24 viestitti, että yritä vähän ajan päästä uudelleen, no sitten yritin aina vähän ajan päästä uudelleen ja se on sitten tätä. Mutta asiaa siitä huolimatta.

    Äänestä

Voi tolloa! Jos Yle uutisoi aiheesta, ei se ole mitään huolissaan olemista.
Mistä teitä tolloja oikein sikiää?
Ei ole vielä kirkastunut median tehtävä?
Ulkoministeriön tehtävistä pitääkin uutisoida.

Äänestä
  • Sisäministeriö nyt muutenkin on täynnä näitä Neiti Niiskuja. Paitsi tietty Mari Rantanen.
    Sitä paitsi Yle on jo aikaa tiedetty valtion ja hallituksen omaksi mediaksi. Siitä pakkoverokin. Tuetaanko muita yhtä lailla pakkoverolla ? No eipä tietenkään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sisäministeriö nyt muutenkin on täynnä näitä Neiti Niiskuja. Paitsi tietty Mari Rantanen.
    Sitä paitsi Yle on jo aikaa tiedetty valtion ja hallituksen omaksi mediaksi. Siitä pakkoverokin. Tuetaanko muita yhtä lailla pakkoverolla ? No eipä tietenkään.

    Sulla näyttää tuostakin olevan pakkomielestä ongelmaa.

    Äänestä

Mitä niitä tappajaäitejä perään huutelemaan. Al holin leiri on nyt tyhjä. Antaa tappajaäitejen mukuloineen mennä. En ymmärrä tollaista perään kuuluttamista.
Edellisenkin erän kuskasi Pekka Haavisto salaa Suomeen.

1Äänestä
  • Samaa mieltä. Kaapukansaa alkeellisine kakaroineen. Mikä suomalaisia oikein vaivaa ? Kuka meitä painostaa ottamaan tappajaäitejä Suomeen ?

    Äänestä

  • Pekka on tunnettu perään katsoja.

    Äänestä

Oman maan asioissa olisi runsaasti petrattavaa.
Työttömyys, vanhusten- ja sairaidenhoito, velka, energian hinta noin muutamia mainitakseni.

1Äänestä

Syyriassa tuli iisis pressa valtaan. Kurkunleikkaaja, totalitaarinen extremisti. Nyt Yle huolissaan maassa olevista terojen sukulaisista. Yle uutisoi mitä isot pojat käskee.

Äänestä
  • Mitä sen puolen maailmaa asiat meille kuuluu ? The Trumppi vaan asialle.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mitä sen puolen maailmaa asiat meille kuuluu ? The Trumppi vaan asialle.

    Tuntuu kuitenkin olevan Ylelle tärkeää, että ihmiset ajattelevat asioista tietyllä tavalla. Muu on wrong thinkkia. Vaikka en tiedä ajatellaanko Ylellä itse mitään, vai tuleeko teksti muualta valmiiksi. Iisis pressa on nyt virallisesti hyvä juttu, pitää teeskennellä ettei huomaisi kansanmurhaa ja täytyy vähätellä kv pedo-kannibaalirinkia.

    Äänestä

Yle on huolissaan, jos terroristinalkuja ei saada Suomeen.

Äänestä

Se on sitä Ylen propakandaa!! Nyt pitäisi nämä terroristinaiset saada lapsineen äkkiä tänne eläteiksi ja heitä tulisi sääliä niin maan perusteellisesti! Jos ihminen on vapaaehtoisesti lähtenyt moiseen kelkkaan, niin ei siihen tarvitse yhteiskunnan puuttua millään tavalla!

1Äänestä
  • Kertoo myös lähtijästä sen, ettei sillä paljon järki päätä pakota. Varsinainen kansakunnan toivo.

    Äänestä

https://yle.fi/a/74-20211163

Ulkoministeriön konsulipäällikön Jussi Tannerin mukaan al-Holin leirin sulkemisesta ilmoitetaan pian, ehkä jo tänään. Leiri alkaa olla käytännössä tyhjä.

Suurin osa leirillä olleista ihmisistä on päätynyt vapauteen.

Leirillä oli vielä alkuvuodesta kymmenkunta suomalaista. Tanner sanoo, ettei voi kertoa heidän tilanteestaan tarkasti.

– Sen voin sanoa, että lasten tilanne ei ole vieläkään mikään hyvä. He ovat olleet seitsemän vuotta olosuhteissa, jotka eivät ole lapsille sopivia. Nyt herättää tiettyä huolta se, että mihin he päätyvät leiriltä tämän jälkeen, Tanner sanoi Ylen aamussa.

Ulkoministeriössä pohditaan nyt, miten Suomen viranomaiset voisivat auttaa lapsia.

MIKSI PITÄISI AUTTAA ?? Tämä sama Tanner kuskasi noita jo aikoinaan Haaviston käskystä Suomen.

1Äänestä
  • Mikä siinä on että niistä väkisin on tehtävä suomalaisia , kaikki syntyneet muualla ja omistavat synnyinmaansa passin jota tulisi pitää ensisijaisena kotimaana. Ja mikä estää kumoamasta passin tämänkaltaisilta rikoksiin syyllistyneiltä toisen maan kansalaisilta?

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mikä siinä on että niistä väkisin on tehtävä suomalaisia , kaikki syntyneet muualla ja omistavat synnyinmaansa passin jota tulisi pitää ensisijaisena kotimaana. Ja mikä estää kumoamasta passin tämänkaltaisilta rikoksiin syyllistyneiltä toisen maan kansalaisilta?

    Kaikki ovat suomalaisia. Rikoksista ei ole tietoa.
    Heillä on Suomen passi, ovat suomalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kaikki ovat suomalaisia. Rikoksista ei ole tietoa.
    Heillä on Suomen passi, ovat suomalaisia.

    Riittääkö jos on varastettu?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kaikki ovat suomalaisia. Rikoksista ei ole tietoa.
    Heillä on Suomen passi, ovat suomalaisia.

    Ja myös se ensin ollut passi synnyinmaastaan, jota myös tulee pitää ensisijaisena kansalaisuutta, että sinne vain takaisin.
    Ei meillä tavallisilla suomalaisilla ole useampia passeja joita voi käytellä aina tilanteen ja oman edun mukaan.

    Äänestä

Onneksi on vielä Al-kohol

1Äänestä

miksi terrorostit ei itse ota vastuutaa??
miksi terroristeja tulisi hoivata ??

1Äänestä

Lapsukaislallerot pitäisi pikapikaa nyt saada Suomeen. Nämä kultamussukat, joita esimerkiksi jokainen koulujen opettaja haluaisi luokkaansa arkea piristämään.

Äänestä
  • Kouluihin saataisiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

    Äänestä

Muistatteko kuinka Vihreiden Haavisto yritti ulkoministerinä painostaa virkamiehen laittomuuksiin Al-hol tapauksen tiimoilta. Terroristit noudettava keinoja kaihtamatta.

Kun virkamies kieltäytyi Haavisto oli siirtämässä hänet toisiin tehtäviin, kunnes asia tuli julkisuuteen ja Haavisto joutui perääntymään.

1Äänestä
  • Sama homppeliHaavisto myi Stubbin kanssa Suomen sähköverkot ulkomaiseen omistukseen. Niin pölhöstä on kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Sama homppeliHaavisto myi Stubbin kanssa Suomen sähköverkot ulkomaiseen omistukseen. Niin pölhöstä on kyse.

    Höpöhöpö. Sähköverkkoja ei ole myyty.
    Minäkin saan sähköt kotimaisen verkon kautta.

    Äänestä

Mistä johtuu, että tämän hallituksen aikana maahanmuutto on kasvanut kuten 2015 persujen ollessa hallituksessa?

Äänestä

YLE:n porukkaa pitää kurkunleikkaajia kunnon Suomeen sopeutuviana elätteinä.

Äänestä

Kyllä Al-holissa oli alkuperäisiä suomalaisia.

Äänestä
  • Mutta ei syntyperäisiä Suomalaisia joka on oleellinen tieto

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Mutta ei syntyperäisiä Suomalaisia joka on oleellinen tieto

    Eikä kyllä mitään alkuperäisiä suomalaisia ollut ainuttakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Mutta ei syntyperäisiä Suomalaisia joka on oleellinen tieto

    Oli niitäkin, suomalaisäitien Suomessa syntyneitä lapsia. Eikä Suomi ollut ainoa maa, joka haki sieltä kansalaisiaan pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Mutta ei syntyperäisiä Suomalaisia joka on oleellinen tieto

    Suomessa syntynyt on syntyperäinen suomalainen. Heitä oli Al-holissa ja on edelleen, ellei leiriä ole kokonaan tyhjennetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Mutta ei syntyperäisiä Suomalaisia joka on oleellinen tieto

    Mitä tarkoittaa syntyperäinen suomalainen?

    Äänestä

Ihan sama mihin noi i patjat menee kunhan ei päästetä Suomeen loisimaan....

Äänestä

Tämä se on sitä persuilua. Tiedotusvälineet saisivat kertoa vain niistä uutisista, joita persut haluavat. Ei se ole ihme että persu rakastaa Venäjän diktatuuria.

1Äänestä

Yle muokkaa tai yrittää muokkaa usein ihmisten mielipidettä "oikeaan" suuntaan. Tyhmempi ei ehkä huomaa.

Äänestä
  • eli vihervasemmistolaiset

    Äänestä

Jollei nämä ihmiset halua tulla Suomeen niin uutisointi voidaan unohtaa.
On paljon tärkeämpääkin uutisointia

Äänestä

Suoman kansalaisuuden saanut on yhtä paljon suomalainen kuin tuhat vuotta suomessa asunut persun suku ja persu itse.

Äänestä
  • Sanoo vassari ÄO:lla 40

    Äänestä

  • Juuri näin. Lakeja pitää noudattaa.

    Äänestä

Jotkut on terroristeja, jotkut vapaustaistelijoita. Riippuu näkökulmasta.
Itse pidän Israelia valtioterroristivaltiona. Ei kansanmurhaa muutoin voi käsittää!

Suomessa syntynyt on Suomen kansalainen. Vaikka isä olisi ulkomaalaistaustainen, mutta äiti suomalainen.

Ihmiskohtaloihin en ota kantaa. Uskon kuitenkin, että vankileirin lapset, jos pelastetaan, tarvitsevat erityistukea kasvakseen .

Äänestä
  • Mutta kun suurimmallla osalla molemmat vanhemmat ulkomailta

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Mutta kun suurimmallla osalla molemmat vanhemmat ulkomailta

    Ei tuo pidä paikkaansa. Valhetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ei tuo pidä paikkaansa. Valhetta.

    ihan on tutkittu

    Äänestä

Siitä on jo aikaa mutta jokut poliitikot yrittivät saada näille isis-taistelijoille veteraaniavustuksia jos tulevat Suomeen. Tuollaisesta törkeästä isänmaan vastaisesta toiminnasta ja suomalaisten hengen vaarantamisen yrittämisestä pitäisi jo laittaa nappi niskaan.

Äänestä
  • Aivan höpöä. Ei mitään muuta.

    Äänestä

rahaa on suomella,painetta tilillä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Aamu tv:ssä tänään. Miksi tuhlata näihin yhtään ruutuaikaa? Al holin leiri on nyt lopetettu, miksi Yleä huolettaa mihin nämä Isis terroristijärjestöön kuuluneet ovat menneet, pääasia kai olisi että toivottavasti ei lähellekään Suomea.

Al-holissa ei ollut alunperinkään yhtään syntyperäistä kantasuomalaista.

Sinne menneet oli ulkomailta Suomeen tulleita joista osa oli saanut Suomen kansalaisuuden. Kuitenkin Yleä kuunnellessa saa kuvan että naapurin Jenna ja Janna siellä kärsii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu