Miksi vasemmistolainen vastustaa vaurastumista?

Anonyymi-ap

Jokaisen suomalaisen pitäisi sijoittaa kuukausittain pieniäkin summia, jotta pärjäisi tässä yhteiskunnassa. Moni tekeekin niin, ja se myös suotakoon heille. Mutta mitä tekee vasemmistolainen poliitikko? Arvostelee kaikkia sijoittajia. He väittävät ettei tarpeeksi pienituloisella ole yhtään mitään säästettävää. Ikään kuin arvosteltaisiin kaikkia heitä jotka sijoittavat osakkeisiin. Millään tavalla ihmisiä ei kannustettu sijoittamaan vaan tarkoitus on ottaa yhteiskunnalle köyhille näiltä muilta jotka sijoittavat. Mutta kun sitä rahaa sijoitetaan juuri siksi että täällä pärjättäis. Itse tarvitsen ja omat perheenjäsenet tarvitsevat rahaa tulevaisuudessa. Miksi siitä sijoittamisesta pitää rangaista? Siihen pitäisi kaikkien poliitikkojen kannustaa.

Miten esim. omaishoidon olisi voinut muutoin järjestää kuin oman varallisuuden turvin? Poliitikot lupailee kyllä kaikenlaista omaishoitajille, mutta totuus oli ettei sieltä saanut yhtään mitään. Jonkun byrokraatin elättämiseen meni sekin raha mikä oli tarkoitettu omaishoitajalle. Siis antakaa ihmisten vaurastua jotta he itse pystyisivät kustantamaan vanhuudenpäivänsä. Yhteiskunnalta ei kuitenkaan tipu siihen minkäänlaista avustusta.

3

199

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kuka vasemmistolainen vastustaa vaurastumista?

      Vasemmisto toivoo mahdollisuuksien tasa-arvoa, jonka jälkeen saa vaurastua ken haluaa.

      Älykkyys kun ei periydy, mutta omaisuudet periytyy. Olipa perijä miten tollo tahansa.

      Tällä hetkellä esimerkiksi Vasemmistoliitto kasvaa korkeakoulutettujen naisten mukaan tulona puolueeseen.

      Viime Eduskuntavaaleissa sai Vasemmistoliitto viidessä suurimmassa yliopistokaupungissa 25% äänistä. Näissä kaupungeissa Vas oli jopa suurin puolue!

      Helsingin yliopiston oppilaskunnan vaalit syksyllä;

      Persut 0 paikkaa
      SDP 1 paikka
      Kokoomus 3 paikkaa
      Vihreät 8 paikkaa
      Vasemmisto 19 paikkaa

      Tämä on nyt kehitys. Se johtuu tämän nyky hallituksen tumpeloinnista! Vielä huonompi hallitus kuin oli Aho-Viinanen 1990 luvun lamassa!

    • Anonyymi00002

      Yliopiston oppilaskunnan vaalit on huono esimerkki. Niissä äänestysprosentti on surkean alhainen. Enpä itsekään niissä koskaan äänestänyt. Opiskelijathan on tunnetusti kovin köyhiä. Joillekin ei sitten sovi sekään että opintolainan voisi sijoittaa kun vasemmistolaisen mielestä se raha pitää käyttää opintoihin ja ruokaan.

      • Anonyymi00003

        Muutenkin opiskelijat kaupungeissa unelmoivat sosialismista, sillä se kuuluu vielä kypsymättömyyteen ja kuvien ihannointiin. Vrt. uusnatsit ym. Kun elämän realismi kasvaa aivojen kehittymisen ja elämänkokemuksen myötä, niin harhat katoavayt Vrt. Neuvostoliitto. Katkerimmat ja toisten taskuille oppineet jatkavat vasemmiston populisteina.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe