Michael Jackson oli syytön

Hänen nimeään ei löydy Epstein-papereista lainkaan. Sen sijaan hänestä epämääräisiä huhuja levittäneiden nimet löytyvät.

Jotkut Hollywood-tähdet väittävät, että Jackson yritti suojella lapsia juuri hyväksikäyttäjiltä. Ainakin yksi Michaelin luona ollut lapsi on viitannut siihen suoraan sanomalla, että hänelle oli "varattu lento jollekin saarelle, mutta Michael esti sen ja kutsui luokseen".

Eipä ollut vaikea arvata, miten tuokin asia oli. Aivan yhtä helppo oli arvata, miten käy Auerin tuomioille. Vaikka talvisodan suuri sankarikansa katsoikin sitäkin irvokasta oikeuspelleilyä kakit housuissa kuin koulun pihalla konsanaan kiusaajapäskojen käydessä uhrinsa kimppuun. Suomalaiset ovat sellaista p-reikäväkeä, että ei ole ihme, jos maan talous on päin ulostereikää ja tulee pysymäänkin. Noh, sekin unohtuu pariksi viikoksi, jos voitetaan jääkiekossa. Ehkä sekin jollain kieroilulla onnistuu, pelaamaanhan suomalaisista rysäpöksyistä ei ole.
20258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

noinhan kuvio tietenkin olisi jo Jackson olisi tiennyt, ja siten ollut uhka Epasteineille...

toisaalta koko jutussahan on selvää että kun kansainvälinen salainen suuri rikollisuus, niin kaippa he on osanneet salata nimet, ja toisaalta myös julkistaa nimiä lentolistoilla---

eli leimata saarella kävijät... koska kyse oli poliittisten ym päättäjien kiristämisestä?

Eli miksi noihin niiden tietoihin edes luetetaan?

Äänestä
  • luotetaan

    Äänestä

Mitä Michael Jackson tekee peruskoulun ruokasalissa, etsii pientä suuhunpantavaa🤢

Äänestä
  • Aina lähtee tyhmät "vitsit" leviämään kun päskasakki ottaa jonkun hampaisiinsa.

    Suomalaiset ovat raukkamaisin ja pelkurein kansa koko maapallolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Aina lähtee tyhmät "vitsit" leviämään kun päskasakki ottaa jonkun hampaisiinsa.

    Suomalaiset ovat raukkamaisin ja pelkurein kansa koko maapallolla.

    Joo mut sä taas oot varsinainen supersankari kun puolustat fanaattisesti pedofiilia!? :)

    Äänestä

ja miksi luotetaan rikollisten kirjanpitoihin?

Äänestä

pedman kuuntelee paljon maikkel jagsonia??

Äänestä
  • Persu rydman-

    Äänestä

Onko tämä ns. Epstein-lista
vaan keino kiinnittää
rahvaan huomio varjoihin
seinällä? "Smoke and mirrors".
Ajatelkaa itse,itse en jaksa 😁

Äänestä

Poika joka syytti Jacksonia seksuaalisesta teosta, alkoi jo 9-vuotiaana homoilemaan ja 12 vuotiaana hänellä oli ollut useita homosuhteita miesten kanssa.

Äänestä
  • Muut pojat ovat puolustaneet ja sanoneet, että Jackson ei heihin koskenut mitenkään seksuaalisesti. Ainakin erästä heistä hänen vanhempansa tivasivat todistamaan Jacksonia vastaan, ilmeisesti silkasta rahan himosta. Hän ei siihen suostunut ja puhuu nykyään aivan avoimesti, kuinka asiaa "tutkittiin" silloin.

    Äänestä

Tämän takia Wincapita kaatui

Niin kuin Hannu epäili joku vetää välistä ja löytyihän se kavaltaja!

"Lisäksi mies on ottanut vastaan käteissuorituksia klubin jäseniltä yhteensä 654 283 euroa. Loppuvaiheessa vain käteinen kelpasi. Syyttäjän mukaan ainakin 71 henkilölle on aiheutunut taloudellista vahinkoa, kaikkiaan yhteensä 1 766 061 euroa."

Rahat piti tilittää Wincapitaan ja sieltä sitten tasaisesti kotiutukseen, nyt 6 kk sääntö unohtui ja kassa tyhjeni, maksa siinä sitten luvattuja palkkioita.
Hannu oli sittenkin syytön. Tuomio purettava ja laitettava nämä konnat vastaamaan teoistaan
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015110920638884_uu.shtml
Vt.Valuuttakauppias
”Winclubista saatuja varoja on käytetty huoneisto-osakkeisiin Ylläkseltä ja Kalajoelta, auton ostamiseen, ulkomaan matkoihin, oululaisen talon kunnostamiseen sekä uudelleen sijoittamiseen, esimerkiksi Winvest Inc -yhtiölle Panamacityyn.”

Tässpä tämäkin Tröllin mainostaman keskivertosuomalaista koulutetumpi ja suurituloisempi sijoittaja varmisti ihan omakätisesti, että pyramihuijauksen kaatumisen jälkeen hän on taas aivan tavallinen pers’aukinen pelle. ;)
Vt.Valuuttakauppias

Hesari: "Rantalan mukaan Wincapita-sijoittajat olivat keskivertosuomalaista koulutetumpia ja suurituloisempia.... Mukana oli jopa useampia sijoitusneuvonnan ammattilaisia pankeista ja omaisuudenhoitajista. Tohtoritutkinnon tehneiden määrä oli sama kuin väestössä keskimäärin eli noin puoli prosenttia.... Rantala hämmästyi myös sitä, että huijaukseen lähti sijoittamaan myös varovaisiksi ja kriittisiksi miellettyjen joukko, kuten professorit ja poliisit.":

Brynolf aka Valuuttakauppias ystävällisesti pyrkii kiittämään minua melkein päivittäin jäsenten ominaisuuksien seulonnasta, mutta kunnia kuuluu Hesarille (Minna Passi, Anu Nousiainen) sekä tietenkin tri Rantalalle

Viranomainenhan asian lopulta kuitenkin mokasi pahanpäiväisesti syksyllä 2007, kun antoi tutkinnan kuivua kasaan. Kuten Hesari kertoi Minna Passin sanoin: "Monet WinCapitaan sijoittaneet tulkitsivat hiljaisuuden niin, että ministeriö oli väärässä ja sijoittivat lisää rahaa klubiin."

Miksi viranomainen ei ottanut asiaan selkeästi kantaa, vaan lopetti sanoihin: "Tutkinta on kuivumassa kasaan"?

MTV3:n haastattelema sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön päällikkö Jouni Laiho totesi syksyllä 2007, että hänen käsityksensä mukaan WinClub on pyramidipeli.

"Edelleen avovaimon virtuaaliselle MoneyBookers- tilille on siirretty Wincapitan tililtä yhteensä 322 305 euroa "
RailiSuominen

Voiko olla niin, että KRP:n tallenteista tuosta ei löydy mitään? Mistään muualta en tuollaista ole voinut lukea, kuin vaan KRP:n tallenteista.

Voisiko olla kyseessä tuollainen henkilö, kuin V.N? Voisiko joku laittaa vaikkapa tämän artikkelissa mainitun avovaimon etu- ja sukunimen kirjaimet, niin yrittäisin hakea. Jotenkin tuossa yhteydessä tulee mieleen jotenkin kirjain P.

MTV3:n haastattelema sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön päällikkö Jouni Laiho totesi syksyllä 2007 että hänen käsityksen mukaan WinClub on pyramidipeli

Laiho kommentoi syyskuussa 2007 tilannetta seuraavasti: "Meillä on aika vähän vielä tietoja asiasta, mutta tämänhetkisten tietojen valossa näyttää siltä, että kyseessä on lainvastainen, rangaistavaksi säädetty pyramidipeli."

Mitä rikostarkastaja Kalliokoski KRP:stä tarkoitti tällä Laihon perään antamallaan lausunnolla?: "Mahdollisen huijauksen uhreja ei ole ainakaan vielä tullut tietoon. Selvitystyö on tältä osin kuivumassa kasaan, kertoo rikostarkastaja Tapio Kalliokoski."

Oliko erinomaista viranomais- ja viranomaisyhteistyötoimintaa? Ei ollut.

Laiho tiesi väittää, että silloin vielä pääepäiltynä käsitelty herra ei edustanut edes pyramidin huippua. Laiho tiesi väittää, että kaiken takana on ilmeisimmin kaksi tai kolme kansainvälistä rikollisjoukkoa

Huumehörhö Suhonen konsultoi ensin joht Laihoa, jonka jälkeen joht Laiho konsultoi huumehörhö Suhosta

huumehörhö Suhonen antoi mielikuvituksensa laukata ja niinpä johtaja Laiho katsoi olevansa pakotettu konsultoimaan VKSV:a.

VKSV konsultoi KRP:a jonka jälkeen virkamiehet konsultoivat keskenään ja tuloksena oli sukusiitoksen lopputulemaa muistuttava himmeli

Oli valtakunnanmaalia, oli koepalloja, pyramiideja siellä ja pyramiideja täällä, oli ponzia, Suomen suurinta talousrikosta ja media vouhotti

Siinä vaiheessa kun johtaja Laiho ja muut virkatörtöt havaitsivat konsultaatioiden sekamelskan aiheutuneen erään sairaan konsultiksi esittäytyneen henkilön harhoista, oli jo liian myöhäistä.
Prosessi oli jo käynnistetty ja, johtaja Laihon sanoin, "kun prosessi on kerran käynnistetty, sitä ei voida enää keskeyttää".

Ei, vaikka haluttais

Ei tästä WinCapitasta saada millään Suomen suurinta talousrikosta, mutta edellytykset Suomen suurimpaan viranomaisrikoskokonaisuuteen ovat kyllä jo kallioon betonoidut

https://keskustelu.suomi24.fi/t/13934550/tam

Äänestä
  • Miten tyhmä pitää ihmisen olla, että sijoittaa johonkin Wincapitaan?

    Äänestä

Mikael Jaakonpoika on Michael Jackson.

Äänestä

1993 teki laulun, jota tuotantoyhtiö ei suostunut julkaisemaan. Pian tuon jälkeen alkoi nämä pedofiili syytökset, ja vieläpä tietyltä taholta. Alla myöhemmin löytyneet laulun sanat.

[Verse 1]
See the plains
Of the days of old
Just a century ago
When stories of peace were told
Of how Gallilie (sic) ran through
The Jordan river

[Pre-Chorus]
What remains are cold
Tales of war
Of the death and dying
Bomb shells are flying
Bodies multiplying
See the children crying
What are they fighting for?
[Chorus]
I will pray for you
Oh, Palestine
Oh, Palestine
I will carry you, oh
Palestine, Palestine

[Verse 2]
Palestine
Come deep in
My heart
I’ll always love you

[Pre-Chorus]
Palestine, don’t cry
I will pray for you
Oh, Palestine. Oh, Palestine
Oh, Palestine
God’s a place for you
Oh, Palestine
And, I believe in you, Oh
Palestine, I will die for you

[Chorus]
I will pray for you
Oh, Palestine
Oh, Palestine
I will carry you, oh
Palestine, Palestine

Äänestä
  • Ei ole mitään tahoa, joka hallitsee länsimaista mediaa ja viihdeteollisuutta, ei ole, ei ole, ja etenkään se taho ei liity mitenkään Epsteiniin. 🤡

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei ole mitään tahoa, joka hallitsee länsimaista mediaa ja viihdeteollisuutta, ei ole, ei ole, ja etenkään se taho ei liity mitenkään Epsteiniin. 🤡

    on vain eliittisatanistit

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei ole mitään tahoa, joka hallitsee länsimaista mediaa ja viihdeteollisuutta, ei ole, ei ole, ja etenkään se taho ei liity mitenkään Epsteiniin. 🤡

    Oikein, hyvä ettet lankea sala liitto teorioihin!

    Äänestä

Johtusko siitä et Epsteinin saarella oli vaan pikkutyttöjä, ja eikös Michael tykänny pikkupojista?

Huomaatko tietynlaisen kohtaantumis-ongelman tapauksessa?

Äänestä

Minäkin olen syytön. Ei minua tosin mistään syytetäkään mutta sanompa ihan vatmuuden vuoksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hänen nimeään ei löydy Epstein-papereista lainkaan. Sen sijaan hänestä epämääräisiä huhuja levittäneiden nimet löytyvät.

Jotkut Hollywood-tähdet väittävät, että Jackson yritti suojella lapsia juuri hyväksikäyttäjiltä. Ainakin yksi Michaelin luona ollut lapsi on viitannut siihen suoraan sanomalla, että hänelle oli "varattu lento jollekin saarelle, mutta Michael esti sen ja kutsui luokseen".

Eipä ollut vaikea arvata, miten tuokin asia oli. Aivan yhtä helppo oli arvata, miten käy Auerin tuomioille. Vaikka talvisodan suuri sankarikansa katsoikin sitäkin irvokasta oikeuspelleilyä kakit housuissa kuin koulun pihalla konsanaan kiusaajapäskojen käydessä uhrinsa kimppuun. Suomalaiset ovat sellaista p-reikäväkeä, että ei ole ihme, jos maan talous on päin ulostereikää ja tulee pysymäänkin. Noh, sekin unohtuu pariksi viikoksi, jos voitetaan jääkiekossa. Ehkä sekin jollain kieroilulla onnistuu, pelaamaanhan suomalaisista rysäpöksyistä ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu