Juuri kun katsoi suomi-kanada olympia jääkiekkomaajoukkue matsin... niin tää on ihan samanlaista. Valitaan vaan joukkue, toinen valitsee toisen kun tykkää punaisesta ja toinen sinisestä...
Useinhan.. miettikääpä hetkinen tätä mitä kirjoitan... Useinhan poliittinen kanta saadaan omasta tuttavapiiristä, aika harvoin omasta perheestä, näin suomessa. Suomessa perheet aniharvoin on poliittisia, itsekkin perheestä jossa isä ja äiti eivät edes äänestäneet, yksi ihminen on kertonut minulle perheestämme puoluekantansa, ei kukaan muu ole puhunut politiikasta oikeastaan sanaakaan. Muistan että televisiosta katsottiin joskus 2001-2003 välillä pari kyselytuntia. Lipposen muistan sieltä sekä nuoren Benin. Minä kiinnostuin politiikasta, mutta nykypolitiikka on kyllä niin väsyttävää, että haluaisin asiasta sivuun.
Politiikka kuitenkin tahtomattamme, tulee meidän kaikkien eteiseen seisomaan ja huikkimaan, koska ne on yhteisiä asioita, joita ei voi paeta, tai sanoa, en osallistu ollenkaan. Vaikka haluaisi.
Palatakseni aiheeseen, ei kannata aina silti olla ryhmäpaineen alla. Minä olen menettänyt hyviksi luulemainikin läheisiä kavereita, koska he eivät voi hyväksyä sitä etten usko heidän salaliittoihinsa, jotka ovat suoraa psykiatrisen osastolta... Koronapandemia paljasti monta psykoosia tietämättään sairastavaa, jos näin voi sen sanoa, moni varmasti voi samaistua. Mutta, kannattaisi aina keskustella sekä lukea vaikkapa, että mitä se "toinen puoli" ihminen joka kannattaa erilaista latua, oikeasti kannattaa, eikä hekään voi aina tietää mitä sieltä tulee, koska ei me tiedetä puoliakaan, ja me ei voida ennustaa ikinä, pitääkö vaalilupaukset. Silti ei tässä paljon muusta ole kyse, kuin siitä, että mitä reittiä me menemme siihen päämääräämme. En usko, että päämäärä on lopulta eri, mutta nämä puolueet vain tarjoavat erilaisen reitin sinne.
Euroopan liittovaltioon.
Näin. Toivottavasti ajattelet. Toivottavasti ymmärrät. Jos et ymmärrä, yritä ymmärtää.
Koitetaan rakastaa toisiamme, vaikka aina ei huvittaisikaan. Vieraillakin ihmisillä on arvo, sekä monimutkaiset aivot, sekä sielu. Hekin ovat ihmisiä, ja usein yllättävän samanlaisia, kuin sinun ja minun peilikuvat.
Tämä on silti aivan hirveää, mitä te perussuomalaisten rivikannattajat tuotte suomeen, aivan karseaa kuraa. Täälä on todella ahdistava ilmapiiri, kaduilla jo pitkin suomea. Ja internet? Tämä se vasta kaatopaikka on, joka foorumi täynnä teidän vihaa.
Hemmetti, ei muuta.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Sosialistille kova paikka kun
demarivastaisia ihmisiä alkaa ilmestyä näköpiiriin.
Nämä ovat sellaisia perässähiihtäjiä
ei ainuttakaan omaa ideaa/ ajatusta.
Ryhmässä mennään kuin sopulit.
Vaikkapa sitten kaivoon.
Aloittaja: Suosikki poliitikkoja historiasta Truman sekä Nuorempi Bush eli George W. Bush. Erityisesti George W. Bush. En sanoisi olevani sosialisti. Kapitalismi jakaa enemmän hyvää ylhäältä alas kuin sosialismi, sekä edistää tulevaisuuteen kehittyvämpää ihmiskuntaa.
Suomessa kokoomus ja perussuomalaiset on täysin sosialistisia puolueita, se on fakta.
Hyvä kirjoitus! Arvostan 👍
Toivon, että viestisi kohderyhmää edustavat todellakin ymmärtäisivät vaan joillekin se voi olla liikaa vaadittu oman ehdottomuutensa vuoksi. Heille yksi perimmäisin syy voi olla se, että he pelkäävät muutosta. On naiivia ajatella, että kun maailma on jatkuvassa muutoksessa, että me olisimme niistä muutoksista jotenkin eristäytymällä erossa. No emme ole.
Tässä maailman uudelleenmuokkautumisen ajassa meidän tulee nojata siihen viiteryhmään, mikä meitä eurooppalaisena demokraattisena valtiona oikeasti edustaa. Kuten olemme voineet huomata historiasta, niin tuolla itärajan takana on ollut vuosisatojen ajan taipumusta hyökätä Suomen suuntaan. Miten tuollaisen menttaliteetin omaavaa naapuria voi pitää ystävävaltiona? Kyllä meidän lähimmät ystävämme löytyvät pohjoismaista sekä muista EU-maista sekä esim. Britanniasta sekä Kanadasta. Ja tottakai Ukrainasta.
"Hyvä kirjoitus! Arvostan 👍"
No HYVÄ, että edes ITSE arvostat!!!!!
Häh??? Ei aloitus ollut minun tekemä. Mikäs Neuvostoliitto persun mielessä siintää?
Mistä IHMEESTÄ sinä oikein keksitkin nää kaikki HAUSKAT ja VALHEELLISET aloituksesi!!!???? Useita 10 joka päivä!!! Minkä SATUSEDÄN itänaapurimme Sinussa onkaan menettänyt!!!???
toivottavasti maahanmuuttajat ja suomalaiset rikolliset ottavat sinut syleilyynsä 🤣
oletko niin saatanan kehitysvammainen ettet tajua 😠minä saatana joka pidän sinimustaa liiketttä demaripuolueena tulen kaikkien kanssa toimeen , olosuhteet ratkaisee olen somalien kanssa hyvää pataa tietyissä olosuhteissa niin se kuule maailma pyörii
Kyllä Persujen aggressiiviset puheet ovat tarkoituksellisia, ovathan usein myös autoritaarisia. Jotkut kannattajat uskonlahkoista, joissa ryhmää pidetään koossa henkisellä väkivallalla ja alistamisella...erilaisia mielipiteitä ei sallita. Jos on kasvanut vastakkainasettelluun mustavalkoiset käsitykset ovat seurausta. Suhtautuminen on tunteenomaista, Persut kuitenkin myös levittävät valeuutisia ja vääristelevät tietoa. Vaikkei Persumedioita seuraisi esim. Youtube täynnä näitä Persujen videoita, Ovat katsojia aliarvioivia, suoranaisia valeita esittäviä,. Niiden ideologisena funktiona on pitää Persu-uskovaiset kannattajina ja esittää muut mediat Persuja syrjivinä, vaikka niiden sisältö ei perustu faktoihin.
Persut valitsevat Putinin joukkueen suosikikseen.
Putinissa ja persuissa ei ole mitään samaa, vai onko mielestäsi perussuomalaiset takaamassa vaikka saamelaisille itsehallintoalueen? Venäjä on osavaltio, jos et tiennyt.
Yksi ja sama väittely omien sivupersoonien kanssa jokaisessa viestiketjussa poikkeuksetta 18-22 tuntia 365 vrk vuodessa oli arki, pyhä, joulu tai juhannus. Ja muiden viestit poistoon jotka herran yksinpuheluja häiritsee.🥱🥱
Huvittavaa whataboutismianianinanani🤪🤪🤪🤣🤣🤣