Parasta, mikä koskaan on kohdannut ihmiskuntaa, on raamatullinen kristinusko.
Joh. 7:38.
Pahinta, mikä ihmiskuntaa koskaan on kohdannut, on uskonto. Myös kristinuskonto.
Joh. 7:38.
Pahinta, mikä ihmiskuntaa koskaan on kohdannut, on uskonto. Myös kristinuskonto.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuo on voimakas totuus, truth.
Sen nimi on kaksinaismoraali, jolla 2000 vuodessa on tuhottu ihmisten aivot.
Kulttuurievoluutiolla on vahva voima.
Mutta minkäs sille voi. Kun vain vähän vähemmän saisi aikaan sotia, niin olisi aivan hyvä, mutta sattuma vain nyt saa aikaan sotia, niin ei kai auta kuin tyytyminen siihen.
Kuvittelisi että kulttuurievouutio tekee ihmisestä sivistyneen, humaanin ja rauhaa rakastavan, mutta kun evoluutiolla ei ole mitään tavoitetta, niin onkin tehnyt ihmisen kulttuurista sellaista että kilvan kehitellään tappamiseen suunniteltuja aseita ja kokeillaan mitkä sitten toimivat sotatilanteessa ja tappavat tehokkaasti.
Mutta ei kulttuurievoluutiota voi syyttää, ei herjata, vaan täytyy tyytyä siihen mitä sattuma tuo ja mihin luonnonvalinta vie.
Valheen juuret ovat syvällä paholaisen alueella. Luterilainen teologia mm. valehtelee, miten Pietari perusti katolisen kirkon. Nuorena opin, että katoliset sellaista tarinaa kertovat. Mutta nyt olen törmännyt samaan oppiin luterilaisissa piireissä. Joko sitä olisi pian helluntaikirkossakin?
Oppi on oikea Raamatun oppi. Jumala on sen antanut.
No, jokainen akateeminen teologi kyllä tietää, että Raamatun tekstit ovat puhtaasti ihmislähtöisiä --- ja että tuo 'jumalallinen inspiraatio' on vain sanahelinää, jolla on yritetty kasvattaa ihmistekstien uskottavuutta.
Kulttuurittomat ja uskonnottomat ovat parasta porukkaa olkoot uskossa tai uskonnottomia.
Uskonnot ovat ihmiskunnan kehityksen jarru.
Ei saa uskoa vaan pitää tietää. Usko on järjen uinailua eikä sen valvontaa.
Parasta on raamatullinen usko Jeesukseen. Mitä se tarkoittaa:
https://oikeaseurakunta.wordpress.com/
Uskonnot ovat ihmiskunnan syöpä.